Tietoa mainostajalle ›

Kirjasuositus: Nainen joka unohti

Nappasin tosiaan sen ihmeemmin pohtimatta lentokentän kirjakaupasta mukaani muutaman pokkarin Rodokselle. Huomasin, että luetuimpien pokkareiden kärjessä oli ihan mielenkiintoiselta vaikuttanut kirja ja ostin sen reissuun mukaan. Onneksi ostin, kirja oli sekä harvinaisen viihdyttävä että ajatuksia herättävä. Tiedän, olen varmasti ihan jäljessä ja monet teistä ovat jo ehtineet lukea hehkutetun kirjan, mutta oletan, että lukijoiden joukossa on myös sellaisia, jotka eivät ole ihan perillä siitä, mitä kaikki muut lukevat milloinkin.

Liane Moriartyn kirjoittama Nainen joka unohti (osta esim. eLibriksestä) kertoo australialaisesta Alicesta, joka kaatuu jumppatunnilla, lyö päänsä ja menettää muistinsa. Hän kuvittelee olevansa edelleen 29 ja odottavansa esikoistaan miehelleen. Todellisuudessa hän onkin 39-vuotias kolmen lapsen pian eronnut äiti. Elämä vaikuttaa paljon monimutkaisemmalta ja entiset ystävät tuntuvat välttelevän häntä.  Kaikki puhuvat jostakusta Ginasta, joka tuntuu liittyvän kaikkeen, mutta Alicella ole aavistustakaan, kuka tämä on.

En tykkää lukea mitään kauhean monimutkaista ja raskasta. Minulle lukeminen on ennen kaikkea itseni viihdyttämistä, ei niinkään sivistämistä. Hyvin persoonallisella tavalla rakennettu ja kirjoitettu Nainen joka unohti on samaan aikaan kepeä ja hauska, mutta toisaalta hyvinkin haikea. Aiheet ovat vakavia: kirjassa käsitellään vanhemmuuden hektisyyttä, lapsettomuutta, avio-ongelmia ja kuolemakin on puheena.

Kirja pani miettimään ihan kunnolla omia elämänarvoja: sitä, että meillä on yksi elämä ja se kannattaa elää, niin ettei huomaa kymmenen vuoden päästä olevansa ihminen, jollaiseksi ei todellakaan halunnut muuttua.

POSTAUS SISÄLTÄÄ MAINOSLINKIN

Tahtoikäisen kanssa reissussa – 5 vinkkiä

Tätä postausta on paljon pyydelty, joten tässä tulee. Mitään yleispätevää on hankala kirjoittaa, koska lapset ovat niin erilaisia. Meidän tyttö osaa kyllä olla uhmakas, mutta toisaalta on kuitenkin tosi helppo tapaus. Tässä kuitenkin muutamia juttuja, joita kannattaa ajatella.

Älä haukkaa kerralla liian suurta palaa

Kerroin Jaakolle tästä postauksesta ja kysyin häneltä, millaisen vinkin hän antaisi pienen lapsen kanssa matkustamiseen. Jaakon vinkki oli: pysy kotona. Mikä liittyy tähän ensimmäiseen kohtaan. Yritän itse ajatella, että pikkulapsiaika on vain ohikiitävä hetki elämässä. Silloin ei tarvitse yrittää hampaat irvessä elää sitä elämää, mitä eli ennen lasta. Minä haluaisin esimerkiksi lähteä kolmen viikon road tripille Jenkkeihin, mutta sellaisen reissun aika ei ole meidän perheessä nyt vaan paljon myöhemmin. Me voimme ihan hyvin lähteä muutamana vuotena mahdollisimman helpoille pakettimatkoille lyhyiden lentomatkojen päähän. Kaikenlaiset reissut varmasti käytännössä lopulta onnistuisivat ihan hyvin tai vähemmän hyvin – vaikka sitten kolmen vaihdon ja kahden vuorokauden lennot toiselle puolelle maapalloa, mutta itse ajattelen: miksi pitäisi kärvistellä? Varsinkin kun voi odottaa niitä helpompia aikoja. Tee siis sellaisia reissuja, jotka tuntuvat omaan elämän- ja hermojen tilanteeseen hyviltä. Mitä tuohon Jaakon vinkkiin tulee, jos matka tahtoikäisen kanssa tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta ja pelottavalta, älä tee sitä. Matkustaa ehtii myöhemminkin. Tahtoikäinen on tahtoikäinen vain vähän aikaa.

Ennakoi

Kannattaa jonkin verran etukäteen miettiä, millaisia tilanteita kannattaa välttää ja millaisissa tilanteissa lapsi ei viihdy. Itse esimerkiksi tiedän, ettei kaksivuotiaamme jaksa juuri istua ravintolapöydässä odottamassa ruokia ja pelastuksemme ovat ravintoloiden leikkitilat. Tämä tarkoittaa sitä, ettei meitä juuri nähdä missään fine dining -paikoissa. Siksi yritämme bongailla ravintoloita, missä olisi puuhaa lapselle ruokien odottamisen ajaksi.

Kannattaa myös miettiä, onnistuvatko ravintolaruokailut ollenkaan tietynikäisen kanssa. Silloin ei ehkä kannata majoittua tavallisessa hotellissa. Meillä oli huoneistohotelli, missä kokkailimme useat aamupalat ja kevyet illalliset. Olisi ollut aika rankkaa ruokailla ravintolassa kaikki päivän ruoka-ajat. Yksi kerta ravintolassa päivän aikana riitti. Hotellin valintaan kannattaa tietysti muutenkin käyttää aikaa. Jos olet ennen tykännyt majoittua tyylikkäissä boutique-hotelleissa, nyt on ehkä aika mennä lapsen ehdoilla. Meidän päivät pelastivat hotellin kolme erilaista uima-allasta, joissa sitten pulikoitiin vuoron perään. Kun valitsin hotellia, sivuutin saman tien hotellit, joissa ei ollut lastenallasta – puhumattakaan niistä, joissa ei ollut ollenkaan allasta. Hotellin leikkialue oli sekin ahkerassa käytössä.

Myös niitä lentoaikoja kannattaa pohtia etukäteen vähän enemmän kuin minä tein. Se, että hotellihuone pitää luovuttaa juuri lapsen päiväuniaikaan ja lento lähtee sen jälkeen, kun lapsen olisi jo pitänyt mennä iltaunilleen, ei välttämättä ole se ihanteellisin pakettimatka. Toisaalta siitäkin selvittiin. Mutta ainakin jokaisen erityisen mukavuudenhaluisen kannattaa miettiä, että lentoajat menevät yksiin lapsen rytmin kanssa.

Hellitä periaatteista

Tämä on ehkä kaikista tärkein kohta. Lentomatkoilla tai muutenkaan lomilla ei kannata kynsin hampain pitää kiinni niistä omista, ylevistä periaatteistaan. Mitä sitten, jos lapsi tuijottaa padia vaikka koko lentomatkan, jos se pitää hänet tyytyväisenä muuten niin yksitoikkoisella lentomatkalla? Mitä sitten, jos lapsi syö lomalla ranskalaisia, jos ne ovat ainoaa ruokaa, jotka pitävät hänet ravintolapöydässä? Terveellinen ruokavalio ei katoa minnekään sieltä kotoa, kun olette reissun päällä. Kaksivuotiastamme ei ole vielä vierotettu tutista, koska en halunnut tehdä sitä ennen matkaa. Reissussa ja lomalla kannattaa yrittää tehdä kaikesta mahdollisimman helppoa, ei tavoitella Vuoden äiti -palkintoa.

Tekemistä ja naposteltavaa

Varsinkin lentokoneeseen kannattaa kerätä kaikki mahdollinen, mistä tietää lapsen nauttivan. Kaksivuotiaan kanssa reilun kolmenkin tunnin lentomatka voi nimittäin tuntua aika pitkältä. Me tapoimme aikaa liimaamalla loputtomasti tarroja tarrakirjaan, minkä tiesin olevan lapsen uusinta lempipuuhaa. Mukana oli tietysti myös lempikirjat, joita luettiin uudestaan ja uudestaan. Lentokentältä ostin Muumi-keksejä, joita tyttö jaksoi mutustella pitkän tovin varsinkin, kun hänelle ei arjessa tarjota juurikaan sokerisia herkkuja. Kaikki lempilelut, -pelit ja ohjelmat kannattaa tietysti roudata mukana. Mitä enemmän tekemistä, sen parempi. Tuskin kukaan kaksivuotias jaksaa tehdä yhtä asiaa kolmen tunnin ajan.

Hyödynnä offline-palvelut

Eräs lukijani kertoi, että tärkein konsti pitää lapsi tyytyväisenä reissussa, oli tabletille ladattu Pipsa Possu. Että ei siitä ehkä Vuoden äiti -palkintoa saa, mutta kuitenkin. Sanoin että todellakin saa Vuoden äiti -palkinnon. Meillä tuo lentomatkojen ja ravintolaruokailujen pelastaja oli tytön lempiohjelma Pocoyo. Netflixiin ja käsittääkseni myös esimerkiksi Viaplayhin saa siis ladattua ohjelmia offline-tilaan ja HUOM: tämä kannattaa tehdä hyvissä ajoin kotona hyvän nettiyhteyden päässä. Me nimittäin latasimme tabletille paljon ohjelmia, mutta jossain vaiheessa reissua tabletti päätti sanoutua irti yhteistyöstä, herjasi jotain verkkovirhettä eikä päästänyt katsomaan ohjelmia offlinessa. Olin onneksi ladannut muutaman Pocoyon omaan puhelimeeni. Jaakko yritti ladata reissussa omaan puhelimeensa ohjelmia ihan itselleen lentomatkan ajaksi, mutta hotellin huono nettiyhteys ei oikein pelittänyt siinä tarkoituksessa.

Tässä asiassa pätee tuo vinkki hellittämisestä. On varmasti hienoa, että lapselle järjestää mieluummin kehittävää puuhaa kuin turvautuu telkkariin tai padiin, mutta etenkin siellä lentokoneessa on oikeasti otettava kaikki keinot käyttöön. Enkä edes puhu nyt muiden lentomatkustajien hermojen säästämisestä vaan niiden ihan omien. Kiukutteleva lapsi käy lentokoneessa kaikista eniten omien, hermoilevien vanhempiensa hermoille.

Älä stressaa

Helpommin sanottu kuin tehty, tiedetään, mutta tätä kannattaa miettiä jo etukäteen. Paluumatkalla edessämme oli Rodoksen kentän lähtöselvityksessä suomalaisperhe, jonka ehkä puolentoista vuoden ikäinen herra karjui jonossa välillä kuin syötävä. Silminnähden hermostunut isä lähti sivummalle jonosta, vaikka perheen vuoro saapua lähtöselvitystiskille olisi tullut hetkellä minä hyvänsä. Sanoin silloin Jaakolle, että suomalaiset stressaavat ihan liikaa metelöiviä lapsiaan. Jos joku ei ymmärrä sitä, että yksivuotias kyllästyy odottamaan isänsä sylissä saunalämpötiloja hipovassa tilassa ja alkaa huutaa, sen pitäisi olla ennen kaikkea sen ymmärtämättömän ihmisen ongelma. Lapsien ja lapsiperheiden oikeus on liikkua siellä missä muutkin ihmiset. Se tarkoittaa sitä, että välillä ne muutkin ihmiset kuulevat lapsien tuottamia ääniä, mutta sellaista elämä nyt sattuu olemaan. Kannattaa erakoitua johonkin korpeen, jos elämän äänet häiritsevät.

Muita vinkkejä saa kernaasti jättää kommenttiboksiin!

Viikon parhaat

Paras tapaaminen

Lähdin torstaina aika pika-aikataululla haastattelemaan Stacy Igenia Boy Meets Girlin ja Prisman lehdistötilaisuuteen, kun kollegani, jonka haastattelu piti tehdä, sairastui. Sain ennen lomaani tuon paidan ja luin pikaisesti aiheesta, mutten sen kummemmin selvittänyt mistä on kyse. Sattumalta käytin tuon paidan melkein puhki kesän aikana, sillä tykkään tietysti aika lailla sen sanomasta ja siitä, kuinka se kiinnittää vastaan kävelevien ihmisten huomion. Lisäksi puuvilla on niin pehmeää, ettei paitaa ole edes huomata päällä.

Lähdinkin siis mielenkiinnolla selvittämään paidan ja sen merkin alkuperää, kun käsky kävi. Selvisi, että merkin taustalla on aivan superkiinnostava, valovoimainen, karismaattinen ja inspiroiva newyorkilainen nimeltä Stacy Igen. Haastattelun voit lukea Tyyli.comista. Kuulin tilaisuudessa, että Stacylla on kolmevuotias poika. Kysyinkin häneltä vielä haastattelun päätteeksi, millaista on olla työssäkäyvä äiti hektisessä muotimaailmassa. Stacy sanoi, että se on ollut välillä rankkaa, mutta hän ei koskaan voisi olla kotiäiti. ”Olen parempi äiti lapselleni, kun saan tehdä luovaa työtä”, hän sanoi epäröimättä. Kerroin, että minullakin on välillä ollut sietämistä perhe-elämän ja intensiivisen työtahdin kanssa. Muistan varmasti ikuisesti hänen sanansa: ”Kun lähden aamulla töihin, kolmevuotias poikani sanoo, että hänkin haluaisi mennä töihin. Opetamme heille mallia näyttämällä tärkeitä arvoja.” Niinpä. Paremmin sitä ei voisi sanoa.

Paras kirja

Yksi kesän ja loman parhaista jutuista on ehdottomasti ollut se, että olen ehtinyt lukea monta kirjaa. Aiemmin luin kesällä kirjan per päivä, mutta kaksivuotiaan äidiltä tuo tahti tuskin onnistuu. Lukeminen on kuitenkin rakas harrastus ja on ollut ihanaa päästä upputumaan pitkästä aikaa kirjojen maailmaan. Napsin lentokentän kirjakaupasta aika sattumanvaraisesti pokkareita mukaani ja onneksi mukaan valikoitui kiinnostavia kirjoja. Tiedätte ehkä, että olen ollut dekkareiden suurkuluttaja. Usein etenkin ruotsalaiset dekkarit vievät minut aivan mennessään. Siksi onkin ihmeellistä, että sain vasta nyt luettua Camilla Läckbergin esikoisen, Jääprinsessan. Muistan, että yritin lukea sitä, kun tyttö oli vastasyntynyt, mutta jotenkin en tuolloin saanut luettua mitään. Sitä oli sen verran muissa maailmoissa, että lukemiseen keskittyminen oli mahdotonta. Reissussa sain kirjan luettua ja tykästyin. Vielä suuremman vaikutuksen dekkari teki minuun sen jälkeen, kun luin Läckbergin haastattelun, joka oli ympätty pokkarin loppuun. Nainen vaikuttaa melkoiselta supernaiselta ja -äidiltä. Jääprinsessa aloittaa siis suursuosioon nousseen Fjällbacka-sarjan, joissa murhia ratkovat kirjailija Erika Falck ja pikkukaupungin poliisi Patrick Hedström. Läckberg kirjoittaa kevyesti mutta todella mukaansatempaavasti ja kiinnostavasti. Latasin heti kotiin päästyäni sarjan seuraavan osan, Saarnaajan (kuvassa), jonka alku ei ole vakuuttanut aivan samalla tavalla kuin Jääprinsessa, mutta luulen, että koko sarja tulee luettua. Läckbergejä voi ladata esimerkiksi eLibriksestä.

Paras come back

Huh, tulipa kuluneeksi melkein kolme vuotta siitä, kun viimeksi kävin Yoga Nordicin salilla Vantaalla. Muistan, että olin varannut Hot Pilates -tunnin, mutta peruin sen, kun sain tietää olevani raskaana. Syksyllä olisi tarkoitus palata rytinällä ruotuun treenien suhteen ja koska sain reissussa hotellin salia kuluttaessani hyvän varaslähdön, päätin varata joogatunnin. Melkein 40 asteessa joogailu saa hien virtaamaan kunnolla ja tuntuu ihan mielettömän hyvältä jäykissä lihaksissa.

Paras meikkiuutuus

Naamani pääsi rusottamaan Rodoksen reissun jälkeen aika tavalla, vaikka viisikymppistä levittelinkin kasvoille tuon tuosta. Samalla myös iho alkoi kukkia kunnolla, tiedä häntä mistä tuo sitten johtuu. Toisin sanoen, kukkiva nassu piti jollakin tavalla peittää, mutta kaikki luottomeikkivoiteet olivat ihan liian vaaleita. Sain ennen lomaa The Body Shopilta testiin uusia Matte Clay Skin Clarifying Foundation -meikkivoiteita ja mukana tuli myös tosi tumma versio. Se sattuikin sopimaan just eikä melkein ruskettuneelle iholleni ja ilokseni huomasin, että voide peittää aivan täydellisesti. Sain töpöteltyä lomaltapaluuaamuna finnit piiloon ihan ennätysnopeasti ja uutuusmeikkivoide onkin ollut sen jälkeen käytössä. Ihan kuivalle iholle nämä tuskin sopivat, mutta rasvaiselle iholle erinomaisia. Voiteessa on punaista savea, joka lupaa pitää ihon mattapintaisena pitkään ja ikisuosikkiani, antiseptistä teepuuöljyä, joka todellakin rauhoittaa epäpuhdasta ihoa. Nimenomaan puhtaalla teepuuöljyllä pidin finnit aisoissa esimerkiksi ennen häitämme!

POSTAUS SISÄLTÄÄ MAINOSLINKKEJÄ