Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Ihan kaikki imetyksestä

Sain taannoin pyynnön osallistua omalla pienellä imetyskertomuksellani uuden imetyskirjan tekemiseen. Suostuin heti, koska imetyksestä ei voi koskaan puhua liikaa (ainakaan jos sen tekee oikealla sävyllä). Kun hiljattain sain uunituoreen Nykymutsin imetyskirjan* käteeni, olin erityisen onnellinen, että muutamia minunkin mietteitäni löytyy juuri tästä upeasta ja äärimmäisen tärkeästä kirjasta.

    

Voisin kuvitella, että tässä kirjassa on suunnilleen kaikki imetyksestä. Siinä kerrotaan kiihkottomasti imettämisen kaikista puolista ja kehotetaan sallimaan kaikki tunteet ja ajatukset imetykseen liittyen. Siinä ei sanota, että kaikkien pitää imettää, koska rintamaito on ainoa asia, jota vauvan pitäisi syödä. Siinä ei mainosteta, kuinka paljon parempaa ravintoa rintamaito on verrattuna korvikkeeseen. Minä olisin todellakin halunnut lukea synnytyssairaassa mieluummin tämän kirjan kuin niitä ahdistavia imetysjulisteita, jotka vainosivat minua, kun laahustin nännit revenneenä Kättärin käytäviä.

Kirjassa kerrotaan tietysti faktat, mutta kuten sanoin, sillä tavalla kiihkottomasti, etten usko että kirjan sanat ahdistavat sitä tuoretta äitiä, joka miettii, tuleeko tästä hommasta ikinä yhtään mitään. Juuri tällaista lässyttämätöntä tietoa (ja toisaalta lempeää kannustusta) minäkin olisin kaivannut imetykseni ensi kuukausina. Voin nimittäin kertoa, että sellainen imetys on luonnollista ja ihanaa -bullshit tuntui aika raivostuttavalta siinä vaiheessa, kun vauvan sokeriarvot olivat aivan pielessä (labrahoitajan mukaan siksi, etten syöttänyt lastani) ja kun imetyskipu oli pari kuukautta about yhtä kovaa kuin synnytyskipu. Ja myös siinä vaiheessa, kun imetin viikkotolkulla jumppapallon päällä hiki päässä ja maitohapot reisissä pomppien. Kyllä oli kulkaa luonnollista ja seesteistä aikaa se!

Eräs vanha kaverini kertoi minulle hiljattain kärsineensä D-MER-oireyhtymästä. Siinä äiti tuntee maidon herumisen aikaan kielteisiä tunteita, kuten ahdistusta, ärtyneisyyttä tai surua. Tämä johtuu täysin hormoneista, eikä tunteille siksi voi yhtään mitään. Tunteet voivat kestää muutamista sekunneista minuutteihin. Jotenkin tämä oireyhtymä kiteyttää minusta sen, kuinka uskomattoman monimutkainen asia imettäminen voi olla. Imettäminen on aika harvoin sellaista, että synnytät vauvan, laitat sille tissin suuhun ja kaikki sujuu sen jälkeen kuin itsestään. Tuo D-MER ja monet muut imetyksen ongelmat on listattuna kirjassakin.

Kahlasin oman imetykseni aikana läpi tuhottoman määrän kaikenlaisia nettijulkaisuja. Luojan kiitos, että on sentään Google. Kun äitini lopetti Erikan imetyksen rintaraivoon, tietoa ei saanut oikein mistään. Vaikka löysin netistä ratkaisuja omiin imetyspulmiini (esimerkiksi sen jumppapallovinkin rintaraivoon), olisi ollut aika hienoa, jos Nykymutsin imetyskirja olisi ollut olemassa jo silloin. Yksistä kansista olisi löytynyt kaikki oleellinen tieto.

Jos siis olet raskaana tai imetät, suosittelen isosti hankkimaan tämän kirjan. Se löytyy esimerkiksi Adlibriksesta* hintaan 22,90 e. Kirjan ovat tehneet Laura Talvitie ja Pauliina Ahonen, joista Laura on vastannut teksteistä ja valokuvista ja Pauliina visuaalisesta ilmeestä ja taitosta. Kirjan lopusta löytyy Nykymutsin ystäväkirja, jossa siis minä ja muut perhebloggaajat kertovat imetyksestään. Kirjan sivuilla on myös tyhjää tilaa, johon voi kirjoittaa esimerkiksi omia imetysmuistojaan.

*MAINOSLINKKI

Eniten ahdistaa huumeet (ja huumeista räppääminen)

Elämä lapselle -tapahtumasta nousi viime viikolla (liian) pieni kohu, kun Lukas Leon esitti XTC-kappaleensa hyväntekeväisyyskonsertissa. Sohvaperunoista tuttu Juhani twiittasi mielestäni ihan aiheellisesti, että onko nyt aivan soveliasta esittää huumeaiheisia biisejä konsertissa, jolla kerätään rahaa sairaille lapsille.

Päästä varpaisiin, sä viet mut taivaisiin – Ku poppais pillerii – Tää on ekstaasii, tää on ekstaasii – Tuun susta humalaan, kun koskis Jumalaan – Ku poppais pillerii – Tää on ekstaasii, tää on ekstaasii

Juhani pahoitteli kukkahattuisuuttaan jo Elämä lapselle -konserttiin liittyvässä twiitissään. Täytyy myöntää, että itse paheksuin biisiä jo ennen koko konserttia. Minusta esimerkiksi Sannin biisikohut ovat täysin ylimitoitettuja ja suorastaan turhia tähän verrattuna. Mitä sitten jos biisissä kiroillaan tai puhutaan pornosta? (Olen aika varma, että nuo kohut liittyvät artistin sukupuoleen).

Monet puolustivat XTC-kappaletta kertomalla, että huumehan on sanoituksissa vain vertauskuva. Niin onkin, mutta biisissä kerrotaan kuitenkin, että ihastuminen tai rakastuminen tuntuu yhtä hyvältä kuin poppais pillerii. En tarkoita, että yksi kappale saisi ihmiset käyttämään huumeita tai että tämä olisi ensimmäinen kerta, kun niistä lauletaan. En vain toivoisi, että huumeista puhuttaisiin myönteiseen sävyyn missään, koskaan.

Jos lapseni olisi vanhempi ja kuuntelisi tätä biisiä, olisi hyvin vakavan keskustelun paikka. Pitäisi selittää, etteivät huumeet ole koskaan niin kevyt ja kiva asia, kuin miltä ne tässä biisissä saadaan kuulostamaan. Huumeista pitää puhua tietysti muutenkin ja mietin jo nyt, miten ja millaiseen sävyyn sen joskus tulevaisuudessa teen. Kerrotaan, että yhä useammat ja yhä nuoremmat kokeilevat tai käyttävät nykyään huumeita. Ajatus on kertakaikkisen kammottava. Äitinä pelkään jo nyt, osaanko pitää lapseni erossa huumeista.

Huumeet eivät tulleet koskaan kauhean lähelle omassa nuoruudessani landella. Toista oli Jaakon mukaan pääkaupunkiseudulla. Muistan, että vaikka porukoissamme käytettiin alkoholia ja sekoiltiin muutenkin välillä, kaikki suhtautuivat kielteisesti huumeisiin. Jopa kannabiksen ajateltiin olevan ihan höyrypäiden juttu. En todellakaan tiedä, mistä olisin edes saanut huumeita, jos olisin halunnut. Em. Ylen jutun mukaan nykyisin jopa varhaisteinit itse välittävät aineita.

Toivon hartaasti, että tämä selvästi käsillä olevalle huumemyönteisyydelle tulisi stoppi. Ja siksi toivon, ettei edes ko. biisiä olisi koskaan tehtykään.

KUVA UNSPLASH.COM

Ihastuttava esikoiskirja, deniminvärinen hattara ja muut viime viikon parhaat

Paras kirja

 

Sisko Savonlahti on selvästi yksi hypetetyimmistä esikoiskirjailijoista atm. Siksi en malttanut odottaa, että saisin hänen teoksensa Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu käsiini. Se on sympaattinen, ihastuttavan tarkkanäköinen kuvaus kolmekymppisen sinkkunaisen arjesta. Tarina on virkistävän tavallinen, mutta kuitenkin kiinnostava ja siinä syödään paljon sipsejä (sipsejä on jopa kirjan kannessa!) Siskoa kannattaa seurata myös Instagramissa: hänen Sipelolleri-niminen tilinsä on nimittäin hulvaton. Lue lisää Siskosta ja kirjasta esimerkiksi Hesarin jutusta.

Paras lahja

Kyläilimme juuri muuttamassa olevan sukulaiseni luona ja sain häneltä älyttömän kauniit lasit, jotka sopivat täydellisesti keräilemieni retroastioiden joukkoon.

Paras lounas

Söimme Johannan synttäripäivänä lounasta Chapterissa, joka sijaitsee Senaatintorilla. Itse paikka ja lounasmenu olivat supertyylikkäitä! (Ilman Johannaa en tietäisi mitään trendikkäitä rafloja). Suosittelen, jos etsit kiinnostavaa lounaspaikkaa keskustasta! Epäilemättä myös cocktailit ja dinnerit täällä ovat erinomaisia.

Paras PR-tilaisuus

Kävimme lapsen kanssa KappAhlin tilaisuudessa, jossa koristeltiin farkkuja kangasmerkeillä. Lapsi halusi vuorata farkut koko lahkeen pituudelta sateenkaarilla ja yksisarvisilla. Tarjottavatkin olivat viimeisen päälle harkittuja: nautimme kaikkea denimin sinistä kuten mustikkahattaraa ja mustikkamehua. Tällaiset tilaisuudet jäävät todella mieleen.

Parhaat juhlat

Parhaat kemut olivat tietysti kälyni ja hänen miehensä eli Team Rokan ihmisosapuolten häät, joita vietettiin aivan mielettömän upeassa vanhassa meijerissä. Kuultiin paljon kauniita puheita ja lauluesityksiä. Rakastan häitä ja ehdin jo surra, että aivan lähiperheen häät alkavat olla jo vietetty. Onneksi rakkaiden ystävien häitä on vielä tulossa!