Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tänään kannattaa täydentää kosmetiikkavarastot – parhaat ystävänpäiväalet

SISÄLTÄÄ MAINOSLINKKEJÄ

Ihanaa ystävänpäivää kaikille! Päätin ilahduttaa tänään itse itseäni tekemällä hankinnan, josta olen jo pitkään haaveillut. Olen kaipaillut uutta tuoksua jo pitkään, mutten oikein ole saanut aikaiseksi selvittää, mikä se voisi olla. Tiesin kuitenkin, että löytäisin sen oikean Byredon valikoimista. Niinpä haistelin tänään haistelemasta päästyäni Stockan Byredo-tiskillä eri pulloja ja löysin kuin löysinkin täydellisen tuoksun. Hän on Mojave Ghost ♥ Ihan täydellinen, raikas mutta lämmin tuoksu.

Byredoa saa tilattua netistä esimerkiksi Kicksistä. Kalliihkot Byredo-putelit eivät valitettavasti ole alessa, mutta muita ystävänpäivätarjouksia Kicksistäkin löytyy.

Monissa muissakin kosmekaupoissa on tänään ystävänpäivänä laajat alennusmyynnit, joten jos joku purkki on päässyt loppumaan tai haluat kokeilla uusia tuotteita, kannattaa shoppailla tänään. Keräsin teille listaa eri mestojen aleista!

OLETKAUNIS Ystävänpäiväalet jatkuvat 17. helmikuuta asti. Koko valikoima vähintään 20 prossan alessa! Täältä saa esimerkiksi pa-ras-ta kuivashampoota tummalle tukalle, eli Batistea.

BANGERHEAD Täällä on ystävänpäivän ajan kaikki tuotteet 20 prosentin alessa. 

THE BODY SHOP Niin ikään kaikki 20 % alennuksessa. Ale ja ilmainen toimitus ovat voimassa 17. helmikuuta saakka. Body Shopilla on paljon mahtavia kulttituotteita, kuten ihana hamppukäsivoide.

JOLIE Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta koko ihana luonnonkosmetiikkavalikoima 20 prossan alella ystävänpäivän ajan. Muista käyttää koodia HONEY!  Täältä  suosittelen  mun lempparimonitoimivoidetta, Bybin Beauty Babe Balmia, joka korjaa kaiken kuivuneista nenänpielistä pakkasenpuremiin ja rohtuneisiin huuliin. 

BEAREL Täällä vähän erikoisempi ale: kaikki vaaleanpunaiset ja punaiset tuotteet 15 prosentin alessa 🙂 Ja Bearelissa siis iso Korea-kosmevalikoima! Yli viiden euron tilauksille saa ilmaisen toimituksen. Tarjous on voimassa 17. helmikuuta saakka. 

Muutin mieleni mielialalääkkeistä – ja sain kammottavat vieroitusoireet

Voisi kuvitella, että kun on julkaissut kokonaisen kirjan hulluksi tulemisistaan, olisi tosi helppoa jatkossakin kertoilla kaikenlaisista mielenterveydellisistä ongelmistaan. No, ei se koskaan taida olla. Mutta hammasta purren yritän olla näissä asioissa avoin, koska yritän myös näyttää mallia. Jos on flunssa, voi kertoa ihmisille, että on flunssa. Jos masentaa tai ahdistaa, voi senkin kertoa ihmisille.

Olen käyttänyt muutamia kertoja elämässäni mielialalääkkeitä, aina noin parin vuoden jaksoissa. Näin jälkikäteen ajatellen uskon, että ne on aina määrätty melko heppoisin perustein. Liukuhihnalta. Uskon oikeastaan, että niistä on ollut pidemmän päälle enemmän haittaa kuin hyötyä.

Olin ennen tosi pro-lääke-ihminen. Uskoin, että kaikkia vaivoja kannatti hoitaa helposti ja näppärästi lääkkeellä. Kaikkeen on joku ihana lääke, joka pelastaa! En edelleenkään ole mikään lääkkeiden vastustaja, mutta kieltämättä ajatukseni mielialalääkkeitä kohtaan ovat muuttuneet.

Lienee aika selvää, että mielialalääkkeitä tarvitaan. Ne tekevät olosta paremman. Niille on varmasti paikkansa monien erilaisten mielenterveysongelmien hoidossa. Mutta omalla kohdallani luulen, että ne ovat vieneet ojasta allikkoon. Synnytysmasennukseeni ne eivät edes tehonneet! Kumma etten kyseenalaistanut nappejani edes siinä vaiheessa.

Minulla on omat tunnelukkoni ja perustavaa laatua olevat ongelmani, jotka ovat olleet ahdistuksieni taustalla. Aina kun ahdistus on pompannut pintaan, lääkäri on työntänyt eteeni rasti ruutuun -testin, jonka perusteella olen lievästi tai keskivaikeasti masentunut. Ja sitten olen saanut mielialalääkereseptin.

Olen käynyt erilaisissa terapioissakin vuosien varrella, mutta luulen, etten ole koskaan (ennen) saanut terapiasta tarvitsemaani apua, koska lääkkeet ovat tehneet kaikesta suurin piirtein tasaista enkä ole lopulta edes kokenut tarvitsevani terapiaa. Todellisuudessa olisin varmasti säästynyt monilta vaikeilta ajoilta (ja niiltä mielialalääkkeiltä), jos olisin heti ensimmäisten mielenterveysongelmien ilmaantuessa avannut lukkoni ja selvittänyt ongelmani terapeutin kanssa ilman tunteita turruttavia lääkkeitä.

taustakuva: Unsplash

Olen muistaakseni aina lopettanut mielialalääkkeet omin päin, ilman lääkäriä. Painotan, ettei näin saisi tehdä! Sain tästä juuri vakavan ripitykset lääkäriltä. Lopetin nimittäin jälleen lääkkeet vuoden vaihteen tienoilla. Unohtelin niitä jatkuvasti ja unohtelu aiheutti inhottavaa huimausta. Tunsin olevani hyvinvoiva ja ajattelin, etten tarvitsisi enää lääkkeitä. Söin pitkään puolikasta annosta ja sen jälkeenkin vielä pitkään puolikkaan puolikasta, joten arvelin, ettei mitään vieroitusoireita tulisi. Olin väärässä.

Olin kuukauden ajan aivan ihmisraunio. Tunteet heittelivät laidasta laitaan. Olin kirjaimellisesti yhdessä hetkessä täysin masentunut ja sitten kuin naps vain taikaiskusta iloinen. Pinnani oli niin kireä, että raivoistuin sekunnissa nollasta sataan. Olo oli kammottava. Onneksi pohjimmiltani ymmärsin, että kyseessä olivat vieroitusoireet vaikka aallonpohjalla toki ajattelinkin, että tämä on nyt se normaalioloni, jonka lääkkeet pitävät poissa. Se oli aika pelottava ajatus. Vieroitusoireet on itse asiassa huono sana kuvaamaan tuota tilaa, koska mielialalääkkeet eivät aiheuta riippuvuutta. Parempi sana on lopetusoireet. Lopetusoireista voi lukea virallista infoa täältä.

Järkyttävät lopetusoireet vahvistivat ajatuksiani siitä, etten haluaisi enää jatkossa käyttää mielialalääkkeitä. En siis ainakaan niihin ongelmiin, joihin ne on aiemmin määrätty. Käyn psykoterapiassa pian toista vuotta ja haluan oppia pääsemään ongelmieni niskan päälle, käsittelemään vaikeat tunteet. Enkä oikein usko, että pääsen sinne ongelman ytimeen, jos taion ongelmani piiloon lääkkeillä.

Korostan, että puhun vain omasta kokemuksestani. Maallikon on vaarallista alkaa puhua lääketieteen asioista, mutta toivottavasti osasin muotoilla tekstini niin, että kaikki ymmärtävät tämän olleen minun henkilökohtainen kokemukseni. Enkä missään nimessä kehota ketään lopettamaan lääkkeitään tai edes suhtautumaan niihin kielteisesti. Mielialalääkkeitä tarvitaan, se on aivan selvä. Kaikki eivät saa niistä helvetillisiä lopetusoireita. Toisille ne ovat pelastus. Jotkut ovat niin masentuneita, ettei ehkä edes terapiaa voida aloittaa ennen kuin pahin lamaannus on taltutettu lääkkeillä. Puhumattakaan kaikista muista mielen sairauksista, joihin niitä määrätään ja joista minulla ei ole tietoa eikä kokemusta.

Minä en kuitenkaan koskaan ole ollut vakavasti masentunut ja tunnen, etten ole saanut lääkäreiden vastaanotoilta apuja ongelmiini. Vasta psykoterapiassa koen kehittyneeni siihen suuntaan, etteivät elämän vastoinkäymiset kaada välittömästi venettä.

Terapia-ajatuksistani voi lukea lisää täältä.

Olisi mahtavaa kuulla muiden kokemuksia mielialalääkkeistä! Onko joku muukin saanut lopetusoireita ja millaisia ne ovat olleet?

5 random-asiaa minusta

Huono kielipää

Osaan suomen kieltä tavanomaista paremmin, mutta samaa ei todellakaan voi sanoa muista kuin äidinkielestäni. Olen opiskellut englantia kolmosluokasta lähtien, saksaa vitosluokasta, ruotsia seiskaluokasta ja ranskaa kasiluokasta. Yliopistossa luin hiukan viroa. Näistä ainoastaan englantia olen käyttänyt kouluaikojen jälkeen, joten se on ainut vieras kieli, jonka hanskaan jotenkuten.

Englanti ja ruotsi sujuivat koulussa kasin, ysin arvoisesti, saksa ja ranska huonommin. Olin ihan ok pänttäämään aineita koulussa, mutta kielitaitoni oli vain ulkoa opettelun tulosta. Unohdin kaiken oppimani välittömästi koulujen jälkeen. En osaa lukea simppeleimpiäkään tekstejä esimerkiksi ruotsiksi tai saksaksi. Puhumattakaan puhumisesta.

Olen hävettävän huono myös englannissa. Tämä on itse asiassa melko kova paikka minulle maailmassa, jossa monet suomalaisetkin tuntuvat puhuvan englantia kuin natiivit. Tuo kieli sentään sujuu, koska luen ja kuulen sitä päivittäin. Käänsin aiemmassa työssäni joka päivä monta juttua englannista suomeen, mutten silti voi sanoa käyttäväni kieltä sujuvasti. Voin tehdä haastatteluja englanniksi, mutta sellainen rento small talk on aika painajaismaista ujolle luonteelleni. Pelkään virheitä niin paljon, etten halua sanoa mitään, ellen ole varma, että kielioppi on oikein. Tyhmää, tiedetään. Tähän auttaisi ainoastaan harjoitus, jota en saa tarpeeksi usein.

Banaanitutkimukset

Tutkin ostamani banaanit hyvin tarkkaan, ennen niiden ostoskoriin laskemista. Pelkään kuollakseni hämähäkkejä ja kaikenlaiset ”banaanikontista löytyi jättihämähäkki” -uutiset ovat porautuneet verkkokalvoilleni.

En käytä koskaan stringejä

Näin yhtenä päivänä salilla erään naisen treenitrikoiden alta string-mallisten alushousujen rajat ja järkytyin, vaikka toki tiesin että jotkut hullut käyttävät stringejä urheillessa! Miksi, miksi joku haluaa treenata inhottavan narun raastaessa pyllyä?!? Pelätäänkö normaalien alkkareiden reunojen näkymistä trikoiden alta niin paljon, että ollaan valmiita kärvistelemään naru pyllyssä? Vai väittääkö joku oikeasti, että stringit tuntuvat mukavilta päällä? En käsitä, miksi kukaan haluaa käyttää alusvaatteita, jotka ovat TERVEYSRISKI, kun toisenlaisiakin on tarjolla. Mielipiteeni stringeistä tuli täten selväksi: minusta ne pitäisi kieltää lailla.

”Valokuvamuisti”

Muistan asioita valokuvamaisesti, muttei minulla siis missään nimessä ole sellaista Lisbet Salander -tyyppistä, elokuvista tuttua valokuvamuistia, jossa muistetaan esimerkiksi kaikki kertaalleen luettu ikuisesti. Onko sellaista oikeasti edes olemassa?

Joka tapauksessa muistan itse tilanteet ja esimerkiksi paikat valokuvamaisesti. Muistan esimerkiksi kanarialaisen hotellihuoneemme vuodelta 2000 lähes täydellisesti. Jaakko sen sijaan ei muista esimerkiksi Kosin hotelliamme ollenkaan, ja matkasta on alle vuosi. Hotelliesimerkit siksi, että keskustelimme juuri aiheesta. En käsitä, millä muulla tavoin ihmiset muistavat asioita kuin kuvina. Muistan myös esimerkiksi minun ja Jaakon ensimmäiset treffit lähes täydellisenä kuvasarjana – Jaakolla sen sijaan ei ole minkäänlaista muistikuvaa tuosta illasta. Eikä siihen siis liittynyt alkoholia 😀 En tiedä kertooko tämä enemmän siitä, että Jaakolla on jonkinlainen aivovaurio. Lähipiirissäni käytyjen keskustelujen pohjalta voisin kuitenkin väittää, että nämä muistin eroavaisuudet liittyvät sukupuoleen.

Oman tilan tarve

Minulla on vahva oman tilan tarve. Jos joku tulee puhumaan liian lähelle minua, otan vaistomaisesti askeleen taakse. Saatan ahdistua ja vihastua, jos joku tulee istumaan liian lähelle julkisessa kulkuneuvossa. En pysty keskittymään mihinkään, jos vieraan ihmisen käsi nojaa omaani vasten bussissa. Olen huono halaamaan ihmisiä ja luulen, että se johtuu tästä personal spacestani. Tuntuu, että nykyisin on tapana halata ihmisiä, joita ei ole koskaan ennen nähnytkään ja minun on tosi vaikea sisäistää tätä.

Onko siellä ketään kohtalotovereita?