Tietoa mainostajalle ›

Lapsen saaminen muutti mielteitäni ulkonäön muokkaamisesta

Olen jo pitkään pyöritellyt tätä aihetta mielessäni ja halunnut kirjoittaa. Nyt sain sysäyksen, kun siskoni Erika kertoi, että Jodelissa on epäilty minun ottaneen täytettä poskipäihini.

Täytyy sanoa, että vaikka aika paljon seuraankin kauneusskeneä, en ole oikeastaan juuri tullut edes ajatelleeksi, että tosiaan, poskipäitäkin voi täyttää. Eli siis ei, poskipäitäni ei ole täytetty, ihan luomut ovat. Olen aina ollut melko avoin ulkonäön muokkaamiselle ja usein tokaissutkin, että ihan saletisti käyn ottamassa botoxia naamariin, kun rypyt tästä syvenevät. Olen muutenkin aina etunenässä kokeilemassa kaikenlaisia kevyempiä toimenpiteitä: aikoinaan hiuspidennyksiä ja rakennekynsiä, sitten ripsipidennyksiä ja kestopigmentointia sekä microbladingia. Hardcorein kokeiluni on vuodelta 2014, jolloin halusin kokeilla huulten täyttämistä. Sain ylähuuleeni jonkin pienimmän mahdollisen annoksen hyaluronihappoa, joka on toki jo ajat sitten haihtunut taivaan tuuliin elimistöstäni. Sittemmin en ole moiseen operaatioon ryhtynyt, koska a) se sattuu aivan saatanasti ja b) maksaa liikaa. Ja tärkeimpänä c) tyttärelläni on minun huuleni, enkä halua koskaan, milloinkaan, millään tavalla osoittaa hänelle, että hänen huulensa olisivat jotenkin vääränlaiset.

Ei tarvitse olla mikään psykologian ammattilainen ymmärtääkseen, että olemme lapsillemme peilejä. Meiltä he oppivat myös sen, miten suhtautua omaan ulkonäköön. Tyttö, joka on koko lapsuutensa nähnyt äitinsä rutistelevan inhoten vatsamakkaroitaan peilin edessä, inhoaa todennäköisesti myöhemmin omiaan ihan yhtä paljon. Siksi yritän muistaa olla kommentoimatta itseni tai kenenkään muun ulkonäköä ainakin tyttäreni kuullen. Ei kukaan synny tänne inhoten itseään, ollen jatkuvasti tyytymätön omaan ulkonäköönsä. Emme voi vanhempina vaikuttaa kaikkeen, mutta voimme ainakin omalta osaltamme näyttää mallia, kuinka kohdella sekä itseä että muita arvostaen ja kunnioittaen.

En ole ulkonäön muokkaamista vastaan ja jokainen saa tehdä keholleen, mitä haluaa. Myönnän silti, että toivoisin jokaisen pyrkivän kehittämään mieluummin itsetuntoaan kuin ulkonäköään. Kun näen ympärilläni nuoria Kylie Jenner -klooneja, harmittaa että jotkut kokevat vain tietynlaisen kauneuden olevan oikeaa ja tavoiteltavaa. Kuka on keksinyt, että vain pulleat huulet ovat kauniit? Miksei kauneutta voisi olla muunlaistakin? Miksi kaikkien täytyisi näyttää samalta? Se, että olemme jokainen täysin uniikki cocktail geenejä on minusta paljon mielenkiintoisempaa! Toivon niin paljon, että tulevaisuudessa persoonallisuus on trendikästä.

Tällä hetkellä olen sitä mieltä, etten muuttaisi piirteitäni mutta voisin kenties freesata ulkonäköäni ja ”korjata” iän tuomia muutoksia ulkonäössäni. Ymmärrän tietysti myös tämän ajatusmaailman problematiikan: miksi vanheneminen on jotain, mitä pitää korjata? Miksi emme mieluummin hyväksyisi ikääntymistä ja sen vaikutuksia ulkonäköön luonnollisena osana elämää? Ehkä tämä oivallus on seuraava steppi terveen itsetunnon rakentumisessa.

Koska ihminen lakkaa leikkimästä ja miksi?

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Leluyhdistys

Olen monesti miettinyt lapsen leikkejä seuratessa, koska ja miksi ihminen lopettaa leikkimisen. Koska leikkiminen ei enää aiheuta loputonta iloa ja riemua? Miksi muutos tapahtuu? Miksi en enää jaksaisi kiipeillä lapsen perässä leikkikentän telineessä, laskea liukumäistä, keinua ja touhottaa menemään. Sehän oli lapsena parasta mitä tiesin! Leikkiminen ei lopu siksi, että tulee vanhaksi, vaan vanhaksi tulee sen vuoksi, että lopettaa leikkimisen. Tätä mieltä on Suomen Leluyhdistys, jonka toimintaan tutustuin viikonloppuna Lapsimessuilla.

Ehkä jotkut säilyttävät leikkimielisyytensä aikuisuuteen asti, mutta huomaan itse laiskistuneeni. Olen jopa potenut huonoa omatuntoa siitä, etten oikein malta leikkiä lapsen kanssa. En osaa. Kaikki osaavat leikkiä lapsena, mihin se taito katoaa? En ajattele, että aikuisen pitäisi väsymättä leikkiä lapsen kanssa, mutta totta kai vanhemman pitäisi osata ainakin kannustaa siihen.

On ihanaa katsoa, kuinka tyttö oppii jatkuvasti leikkimään enemmän ja enemmän – hän ymmärtää, että leikeissä vain mielikuvitus on rajana. Hän leikkii jo pitkiä aikoja yksinkin, nimeää Lego-ukkeleita tuntemiensa ihmisten mukaan. Kotona, kun hänen tutkaparinsa, leikkikaverinsa ja riitapukarinsa päivähoidosta ei ole paikalla, hän kuvittelee pojan vierelleen ja väittelee itsensä kanssa. Joopas, eipäs, joopas, eipäs kuuluu tytön huoneesta välillä.

Olen lohduttautunut sillä, että kun lapsen leikkeihin tulee mukaan erilaiset pelit, maltan itsekin olla mukana enemmän. Lapsena pelasimme siskon kanssa satoja tunteja Arvaa kuka – ja Muuttuva labyrintti -pelejä. On hauska huomata lelukaupassa, että täsmälleen samat pelit olivat hyllyssä edelleen. On hauska joskus tulevaisuudessa opettaa omalle lapselle oman lapsuuden lempipelit. Toisaalta on hienoa huomata lelukaupan hyllyn edessä, että valikoimaa on paljon enemmän kuin silloin, kun me olimme lapsia. Uusia hauskoja pelejä tulee koko ajan lisää, mutta vanhat klassikot säilyvät.

En ole oikein perillä nykylasten lelutrendeistä. Ryhmä Hau -figuurit ja Pipsa Possu ovat tietysti hittejä jo kaksivuotiaan maailmassa, mutta isompien lasten lelumuoti on ainakin vielä pimennossa. Olen hoksannut tämän tietämättömyyteeni muille lapsille lahjoja ostaessa.

Törmäsin Suomen Leluyhdistyksen toimintaan vasta nyt tätä yhteistyötä tehdessäni. Heidän somekanaviaan (Facebook ja Instagram) seuratessa saa aika hyvän käsityksen siitä, millaisia pelejä nyt pelataan ja millä leluilla leikitään. Esimerkiksi heidän Vuoden lelu – ja Vuoden peli -valintansa ovat omiaan auttamaan synttäri- ja joululahjojen valinnassa. Yhdistyksen pisteellä Lapsimessuilla oli esillä näitä Vuoden lelu -finalisteja, joita tutkailin kiinnostuneena.

Yhdistys nuuhkii paitsi trendit kuluttajien puolesta, myös selvittää ja varmistaa lelujen turvallisuutta. Se uutisoi ja tiedottaa lelujen turvallisuudesta ja muistuttaa leikin ja lelujen merkityksestä lapsen psyykkiselle ja fyysiselle kehitykselle. Yhdistykselle voi myös esittää vaikkapa juuri lelujen turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä. Tätä yhdistys tarjoaa siis kuluttajille, mutta se on myös ammatinharjoittajien asialla esimerkiksi tiedottamalla ja järjestämällä koulutuksia jäsenyrityksille.

Ja mitä tulee aikuisena leikkimisen hankaluuksiin, Leluyhdistys jakaa myös kiinnostavia linkkejä Facebook-sivuillaan. Sieltä löysin muun muassa Hesarin artikkelin siitä, kuinka leikkiä lapsen kanssa oikein. Sen tärkein opetus on se, ettei lapsen mielikuvitusta pitäisi tukahduttaa omalla rationaalisuudellaan ja päsmäröinnillään. Joihin olen kieltämättä varmasti itsekin syyllistynyt. Leikin ei tarvitse olla suorittamista vaan vaikkapa ihan kiinnostuneena vieressä seuraamista. Lapsen kuuluu olla leikissä pomo, joka johdattaa leikkiä. Hänen pitää saada rakentaa romahtavia torneja, keksiä (aikuisen mielestä) ihan epäloogisia juonikuvioita ja yhdistää erivärisiä palikoita keskenään.

Tässä muutamia Vuoden lelu -finalisteja ensilelukategoriassa. Aiemmassa kuvassa oli finalisteja hahmolelukategoriasta.

Meidän kaksivuotiaamme tykkäsi messuilla paitsi erilaisista leikkipisteistä myös tietysti Eläinystäväni-messujen karvaisista kavereista. Seuraavana päivänä hän hihkaisi ulkona oravan nähdessään: Katso, rotta!

    

Suomen Leluyhdistyksen toiminnan kantavana motiivina on huolestuminen siitä, että lapsen leikki-ikä jää entistä lyhyemmäksi. Siinä missä äitini leikki vielä 10-vuotiaana niillä kuuluisilla käpylehmillä, minä ja ystäväni olimme samassa iässä jo pieniä aikuisia ihmissuhdedraamoinemme. Millaista sitten on oman lapseni lapsuus? Tietysti toivoisin, että hänen lapsuutensa kestäisi mahdollisimman pitkään. Etteivät ulkopuoliset paineet estäisi häntä leikkimästä ja pakottaisi häntä aikuistumaan aivan liian aikaisin. Toivon, että osaan muistuttaa häntä riittävästi siitä, että #saaleikkiä!

Kaktuksia paidassa

Ekat päivät yrittäjänä ovat olleet…noh, aika paljon intensiivisempiä kuin etukäteen uumoilin. Luulen, että nyt paiskotaan pari viikkoa töitä aamusta iltaan ja sitten koittaa onneksi pieni breikki Kreikassa. Levänneenä jaksaa sitten taas jatkaa uudella tarmolla uunituoretta duunia.

Olimme eilen Lapsimessuilla, jotka veivät muuten mehut aika kivasti sekä minusta ja lapsesta. Messuostoksia en tehnyt, koska hirveä ryysis ja koska paljon tekemistä ja nähtävää lapselle, jota en halunnut raahata vaateostoksille, puhumattakaan jonoista.

Muutama söpö uutuus odotti kuvaamista kotona, kuten tämä Babyshopilta saatu Boys & Girls -merkin kaktuspaita. Tiedätte, etten voi vastustaa värikkäitä lastenvaatteita, joissa on hauskan lapsekas kuosi.

T-paita: Boys & Girls / Babyshop

PS. Huomaa muuten, että koko GAP:n mallisto on nyt Babyshopilla 30 prosentin alessa!

POSTAUS SISÄLTÄÄ MAINOSLINKKEJÄ