Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Erityisherkän kannattaisi asua aistiesteettömästi

Pahoittelut normaalista poikkeavasta postaustahdista, mutta tämä helle on pehmentänyt pään aika pahasti. Tämä lämpö ei yksinkertaisesti sovi kropalleni, olen aivan puhki yötä päivää ja nukkuminenkin on vaikeaa.

Minua ovat työllistäneet koko kesän Asuntomessuartikkelit ja kävin tänään taas messuilla pyörähtämässä. Vierailin uudestaan Talo Haltiattaressa, joka kiinnosti alun perinkin tosi paljon ja vielä enemmän, kun kirjoitin hiljattain artikkelin talon aistiesteettömyydestä.

Olemme puhuneet viime päivinä Jaakon kanssa, että rakentaisimme jonain päivänä ihan oman talon ja päätin jo vakaasti, että tulevaisuuden talomme on mahdollisimman aistiesteetön. Jos et tiedä, mitä aistiesteettömyys tarkoittaa, niin ei hätää. En minäkään tiennyt vielä tovi sitten.

Aistiesteettömyys tarkoittaa sitä, että kodista pyritään tekemään mahdollisimman rentouttava paikka – ylimääräisiä aisteja kuormittavia tekijöitä on vähennetty. Valaistus on epäsuoraa, tilassa on hyvä akustiikka ja värit sekä materiaalit maanläheisiä. Kokovalkoista sisustusta vältetään, koska se saattaa hankaloittaa tilojen hahmottamista. Mattapintoja suositaan, sillä kiiltävien pintojen heijastavuus voi hermostuttaa. Näistä syistä erityisesti erityisherkkä hyötyy aistiesteettömästä kodista! Maikkarille kirjoittamassani jutussa on aika kattavasti selvitetty, mistä on kyse, joten käy lukemassa sieltä, jos aihe kiinnostaa!

Tässä vielä kuvia Talo Haltiattaresta:

Kolme viimeistä kuvaa Tomi Glad / Suomen Asuntomessut

En olekaan huono äiti, olen erityisherkkä äiti

Tuli vähän facepalm-fiilis, kun aloin yhtenä päivänä kelailla, että herkkyyteni on varmaankin vaikuttanut äitiyteni nurjaan puoleen aika paljon. En ehkä ole hoksannut asiaa aiemmin, koska olen aina tolkuttanut itselleni ja muille, etten ole erityisherkkä, koska siskoni on sellainen ja olemme tietyissä asioissa tosi erilaisia. Sitten aloin päntätä aihetta vähän ja luin muun muassa, että erityisherkkyyttäkin on hyvin erilaista. Erityisen herkäksi olen aina itseäni kuvaillut, mutten erityisherkäksi. Herkän ja erityisherkän ero on usein neurologisessa herkkyydessä: erityisherkän aivot reagoivat intensiivisemmin ärsykkeisiin. Check.

Minäkin huomaan, että aistini ovat paljon herkemmät kuin vaikkapa miehelläni. Hajuaistini on virittäytynyt äärimmilleen ja ärsyynnyn helposti epämiellyttävistä hajuista. Äänet taas ovat aina olleet koetinkiveni: en kuuntele oikeastaan musiikkiakaan koskaan, sillä en kestä niin intensiivistä ääntä lähelläni. Taustaäänet ovat usein täysin ok. En pysty katsomaan juuri mitään hitti-tv-sarjoja, sillä ne ovat yksinkertaisesti aivan liian raakoja minulle. Olen oikeasti saanut melkeinpä halveksuvia katseita osakseni, kun olen kertonut, etten seuraa tämän hetken ykkössarjaa The Handmaid’s Talea. Katsoin 15 minuuttia ensimmäisen jakson alusta ja tiesin, että tämä sarja aiheuttaisi niin paljon ahdistusta, ettei todellakaan kannata.

Saan suurin piirtein täydet pisteet kaikissa erityisherkkyystesteissä, joten en tiedä miksi olen yrittänyt väittää itselleni muuta: olen oppikirjaesimerkki erityisherkästä.

Aloin pohtia herkkyyttä suhteessa äitiyteen, kun ahdistuin iloisen lapseni jatkuvasta äiti, äiti, äiti, äiti -huutelusta, johon hän haluaa välittömän vastauksen. Intin itseltäni, miksi ärsyynnyn siitä, että lapsi on innoissaan, haluaa kysellä ja kertoa. Haluaisin vain hetken hiljaisuuden! Tajusin, etten ole inhottava ja itsekäs, vaan liian herkkä jatkuvalle aistitulvalle, kysymyksille, vaatimuksille. Ei tarvitse olla erityisherkkä tai edes herkkä ärsyyntyäkseen pienen lapsen intensiivisyydestä, mutta erityisherkän on ehkä vaikeampi päästä yli negatiivisista tunteista. Uupumisen tunteita on arjessa varmasti tavallista enemmän. Ehkäpä herkän on vaikeampi ymmärtää, ettei itsessä ole mitään vikaa, kun syyllisyyden tunteet rysähtävät niskaan.

Niin moni asia loksahti kohdilleen, kun pystyin lokeroimaan itseni. Aiemmin yritin ymmärtää itseäni epämääräisiä tällaista tämä pikkulapsiaika nyt vain on -toteamuksia viljellen. Hassua, että olen kirjoittanut pari en ymmärrä itseäni -postausta, joissa kuvailemani ongelmat osaan näin jälkikäteen laittaa erityisherkkyyden piikkiin:

Vauvavuosi jätti arvet – mikä minussa on vikana?

Lapsen tunteiden sanoittamisen vaikeus

On huojentavaa ymmärtää, että taustalla on muutakin, eikä kuitenkaan silti mitään rakettitiedettä. Olen tasapainotellut nyt kolme vuotta epämukavuusalueellani: olen ollut jatkuvasti saatavilla, jatkuvan äänen, paikasta toiseen säntäilyn, metatyön ja toisaalta myös valtavien uusien tunteiden keskellä. En enää ihmettele tippaakaan, että koen useinkin olevani äärimmilleni kuormittunut. Sillä toisaalta se äidinrakkauskin tuntuu välillä iloisen ja onnellisen sijaan pakahduttavalta ja pelottavalta.

Erityisherkkä imee helposti itseensä muidenkin tunteet ja kohdallani tämä on täysin totta. En siedä sitä, että ihmiset ympärilläni ovat huonolla tuulella. Otan kaikenlaisen murjottamisen ja kiukuttelun hyvin helposti itseeni, vaikkei huonoilla tuulilla olisikaan kanssani mitään tekemistä. Myös lapsen itku on tuntunut aina vaikealta kestää. En ärsyynny siitä vaan ahdistun: teen etukäteen kaikkeni, ettei itku ehtisi edes alkaa. Huomaan hätkähtäväni tilanteita, joissa tiedän, että itku alkaa, tein sitten mitä tahansa.

Ehkä tämä oivallus auttaa minua olemaan parempi äiti. Kun ymmärrän, kuinka paljon herkkyyteni vaikuttaa kaikkeen, aivan joka hetkeen arjessa, pyrin hanakammin tasapainottamaan elämääni. Varaan ainakin enemmän omaa aikaa nimenomaan rentoutumiseen. Tunnollisena suorittajana olen nimittäin täyttänyt oman aikani kaikella näennäisen hyödyllisellä, kuten työnteolla. Ymmärrän yhä paremmin, että minun on ihan pakko pitää itsestäni, psyykestäni ja fyysisestä kunnostani huolta. Minulla on oikeus vaatia välillä rauhaa ja hiljaisuutta.

Jos ajatukseni tuntuivat tutuilta, ei mikään ihme. Erityisherkkyys ei ole mitenkään harvinaista. Se ei ole sairaus vaan ihmisen ominaisuus. Lisää erityisherkkien äitien tarinoita muiden muassa näiden linkkien takana:

Erityisherkälle äitiys on iso mullistus: ”Lasten kanssa täytyy saada taukoja” 

Millainen on päivä erityisherkän äidin nahoissa? 

Erityisherkkä äiti kuormittuu lastensa melusta ja murheista

Kokemuksiani erityisherkkänä vanhempana

Tällaista on erityisherkän äidin arki – ”Itkin ja nauroin samaan aikaan”

Erityisherkkyys on haaste ja rikkaus

Kotimainen lastenvaatemerkki, jolle ennustan menestystä

Viime keväänä lanseerattiin sellainen kotimainen unisex-lastenvaatemerkki kuin Wildkind Kids. Kiinnostukseni heräsi siksikin, että merkin toinen perustaja on muotitoimittaja Emilia Laitanen, jonka töitä olen muutenkin seurannut ja olimme aikoinamme yhdessä pressimatkalla New Yorkissa. Toinen perustajista on Emilian valokuvaajasisko Johanna Laitanen. Merkin ensimmäinen mallisto on nimeltään All my friends are wild ja siinä on inspiroiduttu 90-luvun skeittaajista ja vintage-henkisistä työvaatteista. Vaatteissa on paljon eläinkuosia ja materiaaleina on käytetty luomupuuvillatrikoota ja haalistettua farkkukangasta.

Merkin taustalla on todellinen huipputiimi ja todella toivon ja uskon, että suuri yleisö löytää brändin! Merkin villit printit on luonut printtisuunnittelija James Bosley, jonka asiakkaiden joukossa on sellaisia muotijättejä Hermès, Louis Vuitton, Kenzo ja Alexander McQueen. Merkin muotikonsultti taas on Maison Margielan MM6-linjan luova johtaja Heikki Salonen ja graafisesta ilmeestä vastaa Anssi Nordberg, joka taas on SSAW-muotilehden graafikko ja tekee graafista suunnittelua eri muotimerkeille.

Merkin vaatteet on tuotettu vastuullisesti, ympäristöä ja ihmisoikeuksia kunnioittaen. Vaatteet valmistetaan tarkoin valikoiduissa tehtaissa Intiassa ja materiaalina käytetään mahdollisimman usein luomupuuvilla eikä koskaan nahkaa eikä turkista. Tuotteilla on SA8000- ja Sedexin OEKO TEX-100 -sertifikaatit, eli valmistuksessa ei ole käytetty haitallisia aineita.

Wildkind Kidsillä on parhaillaan kesäale ja parantumattomana alehaukkana kävin nappaamassa supessöpöt kirahvipöksyt meidän tytölle. Tyttö tosin nimesi nämä heti ensinäkemältä kivihousuiksi.