Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Mahtava huulimeikkivinkki, pieni romahdus ja muita kuvia viikon varrelta

Tehtiin kolmen sukupolven voimin pieni retki risteillen Ruotsiin alkuviikosta. Majailimme Muumi-hytissä Silja Serenadella ja käynnissä oli joku Skidit-risteily. Lapsille oli jokaiselle ajankohdalle jonkinlaista ohjelmaa ja kävimme katsomassa mm. Herttakuninkaiden sirkusesityksen. Kaikki vapaat hetket vietimme leikkihuoneessa (ei-yllättäen pallomeri oli kova juttu!) ja kävimme myös kylpylässä lillumassa itsemme rusinoiksi. Ruotsin puolella kävimme Perhostalossa vain huomataksemme, että pelkään isoja perhosia (!) Tajusin, että perhosethan ovat vain isoja ötököitä, jotka ovat naamioituneita hienoihin siipiin. Yritin pitää pään kylmänä, etten tartuttaisi lapseen täysin absurdia pelkoani…

Oli ihan hyvä vähän harjoitella reissaamista kolmisin äidin ja lapsen kanssa, sillä lähdemme huhtikuussa Kanarialle tällä poppoolla. Kerroinkin aiemmin, että Jaakon työkuviot sotkivat perhelomaksi tarkoitetun matkan, emmekä onnistuneet setvimään tilannetta muuten kuin että äitini lähtee Jaakon tilalle. Tai siis ostin äidille omat lentoliput, sillä Finnair ei tullut piiruakaan vastaan vaikeassa tilanteessa, kun yritin vain vaihtaa Jaakon lentolippuihin äitini nimen. Tästä jäi kyllä harvinaisen paha maku suuhun Finnairista. Tiesin kyllä, että Expedian kautta ostetuissa lentolipuissa oli tiukat säännöt kaikenlaisista vaihdoista, mutta miksi tällaisia lippuja edes on? Nyt koneessa on sitten yksi tyhjä paikka. Ei mitään järkeä.

Risteilyltä en tehnyt juuri muita ostoksia kuin ihan mahtavan Benefitin kulmakynän. Hehkutin sen tarkkaa jälkeä niin paljon, että siskokin vaati ostamaan hänelle samanlaisen. Minusta tällainen kierrettävä kulmakynä on ainut oikea kulmakynä, niistä terotettavista ei ole mihinkään paitsi ehkä silloin kun kynän on juuri terottanut. // Latasin tämän kuvan IG-stooriin ja kerroin intoilevani sillä, että olen kerrankin ilman lasta marketissa ja saan käyttää tavallisia ostoskärryjä, jotka suorastaan liukuvat kaupan käytävillä. Jokainen pahamaineisia autokärryjä työntänyt tietää, mitä tarkoittaa kun ostoskärryt eivät liu’u käytävillä.

Jaakon edesmenneen mummin luota löytyi vanhoja kortteja, valokuvia ja myös meidän hääkutsun mukana ollut kuvakollaasi. Ihana muisto <3 // Tasa-arvon päivänä puin ylle Efva Attligin t-paidan.

Viikonloppuna kiersimme Erikan ja Eeviksen kanssa Luonnonkaunis-messuilla. Seuraan uutta kosmetiikkaa niin tiiviisti, etten oikein jaksa innostua, ellei tule jotakin aivan superkiinnostavaa uutuutta. Messuilla kiinnostuin oikeastaan ainoastaan uudesta Hetkinen-merkistä, sillä heidän pakkauksensa olivat niin älyttömän kauniita. Voiteet ja dödöt on siis pakattu upeisiin mäntyrasioihin ja saippuasetissä on kaunis mäntylautanen. Nappasin kuvan myös Boho Green Make-Upin ripsarista, joka on todella hyvä luonnonkosmen ripsari. Vetää ehdottomasti vertoja synteettisille.

Ainoat ostokset messuilla tein kuitenkin vain Greendealin osastolla. Ostin Greenscentin yleispuhdistussuihkeen ja pyykinpesuaineen. Suihke tuoksuu ihanalta laventelilta ja vaikuttaa toimivan oikein hyvin! // Koin ahaa-elämyksen, kun luin Miian blogista, miten huulipuna kannattaa levittää, jos haluaa saada aikaan efektin vähän pulleammista huulista. En halua spoilata tätä, joten käy tsekkaamassa kikka Miian blogista.

Sisko julkaisi kauneusrutiinivideon, jossa mekin lapsen kanssa vilahdetaan. Kannattaa katsoa, tässä on esillä hyviä tuotteita ja oivalluksia, kuten se että ihoa ei kannata ylipestä! // Lapsi on alkanut vasta nyt kiinnostua itsekin vaatteista. Aiemmin olen saanut pukea hänet melko vapaasti oman mieleni mukaan, mutta nyt hän on alkanut esittää vastalauseita ja toivoo esimerkiksi aika usein ylleen mekkoa, jos yritän ehdottaa perus- paita ja leggingsit -komboa. Tämän asun hän valitsi viikonloppuaamuna ylleen. Reppu ja liian pienet kengät olivat hyvin tärkeät.

Kävimme Johannan kanssa pr-toimistokierroksella ja minä bongailin tietysti ihania lastenvaatteita. Tämä Kappahlin merihevospaita sai tietysti huomioni! // Olen alkanut taas käydä salilla ihan kunnon ohjelman kanssa. Huomasin, että kyllä se salikärpänenkin vain puraisee, kun sille antaa mahdollisuuden ja vain yksinkertaisesti lähtee sinne salille.

Olen aina ennen ajatellut, etten koskaan osoita millään tavalla, miten ilkeät sanat blogin kommenttiboksissa vaikuttavat minuun. Etten haluaa entaa ilkeilijälle sitä tyydytystä, että hän näkisi päässeensä ihoni alle. Hetken mielijohteesta käänsin kuitenkin kelkkani ja näytin IG Stoorissa, miltä näytin hetki ilkeän kommentin lukemisen jälkeen. Olen herkkä, totta kai reagoin satuttaviin sanoihin. Huomasin, että oli kaikin puolin puhdistavaa ja hyvä ratkaisu näyttää rohkeasti tunteensa. Sain nimittäin kymmeniä tsemppaavia kommentteja ja tajusin samalla, että vaikka ilkeät sanat vievät helposti huomion, ne ovat niin älyttömän pieni osa tätä työtä. Teitä ihania tyyppejä, jotka ovat valmiita lohduttamaan tuntematonta ihmistä, on paljon enemmän. Kiitos tuhannesti kauniista sanoistanne.

Huono äiti vai sittenkin ihan tavallinen? Olisiko aika päivittää odotukset hyvästä äitiydestä?

Kerroin aiemmin, että yritän välttää curling-vanhemmuutta ja samalla tulin taas maininneeksi, etten oikeastaan useinkaan leiki lapsen kanssa. Sain kommentin: ”Eikö lapsia hankita siksi että niiden kanssa ollaan? Minä leikin lapsen kanssa vaikka toki se on välillä tylsää, mutta ei se ole lapsen syytä.”

En nyt mene siihen, onko minusta ok kyseenalaistaa toisen ihmisen motiiveja lapsenhankintaan. Tai arvottaa erilaisia äitiyden tapoja. Vaan siihen, miltä tuntuu, kun itsekin välillä kyseenalaistaa oman soveltuvuutensa äidiksi.

Olen aiemminkin kertonut, että tiesin jo ennen lapseni saamista, etten ole leikkivä äiti. Lapsen kanssa voi ja hänen kanssaan tulee väkisinkin vietettyä aikaa monin, monin muin tavoin. Vaikka olen pohtinut asiaa jo ennen lasta, se ei ole estänyt kokemasta asiasta syyllisyyttä. Syyllisyyden, huonon omatunnon ja paska äiti -kokemusten määrä tuntuu olevan aika vakio meillä äiti-ihmisillä – oli millainen äiti tahansa. Ja teit mitä tahansa, piilee aina sisintä kalvava epäilys, että teet kuitenkin väärin. Että jollakin tavalla pilaat jotakin, kaiken.

Kollegani Iina kertoi tovi sitten, miltä tuntuu olla kontrollifriikki ja äiti. Samastun vahvasti: ”Tiedätkö, mikä on tämän kontrollifriikin pahin painajainen? Äitiys. Jos joku kysyy, olenko hyvä äiti, vastaan empimättä, että olen. Jos taas joku kysyisi, sopiiko äitiys minulle, olen sitä mieltä, että ei oikeastaan. Lapsi toi mukanaan muuttuvia suunnitelmia, myöhästymisiä, improvisointia ja ennalta-arvaamattomuutta. On vaiheita, joiden kestoa ei voi ennustaa. On rintaraivoa, uhmaa, hiljaisempia kausia ja kaikkea, mihin pitää hypätä mukaan nopeasti. Juuri, kun löytää kaavan, millä arjen saa rullaamaan, vaihe päättyy ja alkaa uusi vaihe. Niinhän se elämäkin menee, mutta lasten kanssa kaikki muuttuu niin kovin nopeasti. — Tuntuu, että järjestelen koko ajan elämääni pienistä, pienistä palikoista ja jos yksikin palikka otetaan välistä pois, kaikki hajoaa. Tältäkö tuntuu elää ruuhkavuosien keskellä? Varasin melkein eilen joogaretriitin syksylle, kun ohimosuoni alkoi sykkiä turhan hurjasti.”

*Mama-paita saatu Gina Tricotilta.

Tartuin Iinan kuvailuun ”Olen hyvä äiti, mutta äitiys ei varsinaisesti sovi minulle”. Uskottelin hetken itselleni, että tämä tiivistää myös oman äitiyteni ydinolemuksen. Äitiys ei varsinaisesti sovi minullekaan, kaipaanhan vahvasti kaikenlaista muutakin sisältöä elämääni. Sitten aloin miettiä tarkemmin. Että onkohan meillä vain aivan vääristynyt ja armottoman vanhanaikainen käsitys äitiydestä? Onko meillä vääristynyt käsitys muiden naisten äitiydestä? Aika moni meistä on enemmän tai vähemmän kontrollifriikki, jatkuva metatyö räjäyttää aivan jokaisen pään! Ruuhkavuosissa rämpiminen uuvuttaa enemmän tai vähemmän meistä jokaista. Sataprosenttinen omistautuminen äitiydelle riittää tuskin kenellekään elämän sisällöksi. Ja ehkä niitä on muitakin äitejä, jotka eivät viitsi kauheasti leikkiä lapsen kanssa.

Niinpä tulin siihen tulokseen, että äitiys sopii minulle ihan hiton hyvin! Minun äitiyteni sopii minulle tosi hyvin. Suurperheen curling-kotiäitiys ei sopisi minulle, mutta tämä minun yhden lapsen uraäitiyteni taas sopii kuin nenä päähän! Lyön joskus päätäni seinään, mutta mitä sitten? Ei toimittajan työkään ole aina auvoa, mutten silti epäile uravalintaani. Miksi edes kuvittelemme, että on olemassa jotakin täydellistä äitiyttä, johon ehkä muut, erilaiset äidit kykenevät, mutta itse saavutamme vain jotakin puolivillaista?

Äidillä on niin suuret saappaat, että naiset pelkäävät jo etukäteen, etteivät kykene täyttämään niitä.

Kuuntelin hiljan Auta Antti -podcastia, jossa Antti Holma vastailee erilaisiin ihmisten hänelle lähettämiin kysymyksiin. Eräs kysyjä halusi saada vastauksen kysymykseen, kannattaisiko hänen hankkia lapsi. ”Ongelma” nimittäin oli, ettei kysyjä kokenut ”kutsumusta äitiyteen”, että hän ”inhoaa kaikkia äitijuttuja” ja että hänestä ”Hoplopit ja kaverisynttärit kuulostavat painajaismaiselta”. Antti ei lapsettomana miehenä osannut vastata kysyjälle itse, joten pyysi apua ystävältään, joka on kahden lapsen äiti. Vastaus on raadollisessa rehellisyydessään mahtava:

”Rehellinen vastaus: vanhemmuutta on aivan turha suunnitella, koska kaikki menee kuitenkin päin helvettiä. Kysyjän dispositiosta jo huomaa, ettei hän ole niitä, jotka onnistuvat uskottelemaan itselleen, että kestovaippailu, sormiruokailu, kantoliinailu ja muut ilut olisivat tarpeeksi tyydyttämään ihmisyyttä hänessä, vaan hän on lisäännyttyään varmasti niitä vanhempia, jotka tuntevat näiden asioiden tyhjyyden kuminan sydänalassaan ja elävät jatkuvan eksistentiaalisen kriisin kourissa: Tässäkö tämä elämä oli, näidenkö olisi tarkoitus olla niitä parhaita vuosia? Millaista sanoinkuvaamatonta paskaa ne muut vuodet sitten ovat?”

”Vanhemmuus on loppujen lopuksi vain sarja tapahtumia, joiden tarkoitus on osoittaa sulle sun kyvyttömyytesi vanhempana. — Kukaan ei tätä osaa, mutta kaikki luulevat, että muut osaavat. Kaikesta tulee huono omatunto. Jos tämän asian kanssa eläminen on ihan ok, niin siitä vain porsimaan. Vanhemmuuden suurin salaisuus on se, että siinä vain improtaan villisti menemään täysin fiilispohjalta. Jotkut tekevät huonoja kokeiluja, kuten lasten rokottamatta jättäminen, jotkut parempia, esimerkiksi lasten rokottaminen. Mutta pointti on se, että kaikki vain haparoivat pimeässä yrittäen löytää fikkaria. Aivan jokainen vanhempi lähtee esikoisen kanssa sairaalasta epäuskoisena siitä, että antavatko ne tämän nyt minulle mukaan. Olettavatko ne, että minä tiedän, mitä tälle pitää tehdä?”

Välillä esitetään huolestuneita arveluja siitä, näyttäytyykö vanhemmuus nykyisin jopa liian huonossa valossa: kun vanhemmat valittavat väsymyksestä ja ruuhkavuosista, he samalla pelottelevat potentiaalisia uusia vanhempia niin, etteivät nämä uskalla ryhtyä lapsentekoon laisin. Minusta vanhemmuudesta ei voi olla liian rehellinen. En minä halua sensuroida itseäni siksi, että syntyvyys saadaan nousuun! Haluan kertoa, kuulla ja nähdä oikeita tarinoita vanhemmuudesta. Sellaisia jotka muistuttavat, ettei täydellisiä äitejä ole olemassakaan. On riittävän hyviä äitejä, jollainen olen itsekin. On riittävän hyviä äitejä, jotka rakastavat lapsiaan samalla kun lyövät toisinaan päätään seinään kaikesta kyllästymisestä, kiireestä ja rasituksesta.

Antti Holman podcastissa luettu vastaus sai minutkin kokemaan taas vähän vähemmän syyllisyyttä siitä, etten nauti lapsen kanssa leikkimisestä:

”Hoplopia ja kaverisynttäreitä minäkin pelkäsin, mutta nyt koen ne oikein kivoina asioina, koska niiden ajan mun ei itse tarvitse viihdyttää silkohapsia. Leikkiminen on aivan poskettoman tylsää. Lapset rakastavat toistoa ja ovat anaalisen tarkkoja itse keksimistään, täysin mielivaltaisista säännöistä. Se johtaa siihen, että leikkiminen tylsän lisäksi myös täynnä sudenkuoppia, koska jos erehdyt ottamaan jonkin esineen käteesi väärässä kohdassa, kaikki muut esineet lentävät kohta seinään.”

Kaikki tunteet ovat edelleenkin sallittuja. Niin vauva-arjessa kuin isompien lasten kanssa. Antti Holman äitiystävä sanoo vastauksessaan poteneensa omantunnontuskia ajateltuaan, että hänen lapsensa ovat kivempiä sairastaessaan noroa, kuin terveinä, jolloin he ovat riehakkaita, kiukkuisia ja riiteleväisiä. Kaikessa näennäisessä kauheudessaan tämä(kin) ajatus on aivan ok.

”Jos edes mietit sitä, niin anna mennä. Kun mietittiin, yritetäänkö toista, käytiin pitkä keskustelu, että ei saatana, sittenkö taas tulee synnytyksen-jälkeinen masennus ja ehkä keskenmenopettymys ja sitten ei ainakaan koskaan ole enää vapaa-aikaa ja heipparallaa parisuhde ja ei vittu miten typerää on aloittaa alusta ja siirtää taas x vuodella eteenpäin sitä hetkeä, jolloin ollaan taas vapaita edes käymään vessassa yksin. Mutta silti ainoa argumentti, joka siinä keskustelussa merkitsi mitään, oli tämä: entä jos me 60-vuotiaina kadutaan, ettei yritetty. Se oli ainoa argumentti asian puolesta – ja silti se voitti. Ja hetkeäkään en ole katunut. Vaikka järki sanoo, että tämä on täysin mielipuolista, niin kun se oma räkänokka katsoo sua silmiin, sitä ei kadu hetkeäkään.”

Siinäpä se tosiaan on, äitiys pähkinänkuoressa. Missään ei ole mitään järkeä, mutta lopulta kaikessa on.

Pieniä tekoja luonnon puolesta: vaihda vanutuotteet vastuullisempiin

Kaupallinen yhteistyö: Delipap ja Suomen Blogimedia

Käsi ylös, kenen verkkokalvoille ei ole porautunut merihevonen kantamassa muovista pumpulipuikkoa.

Pumpulipuikko on hyvä esimerkki pienestä jutusta, jolla on kuitenkin merkitystä. Vaikka välillä tuntuu, että oma kierrättäminen on pientä nyhräystä maailman mittakaavassa, mutta ei niin vain voi ajatella. On pakko tehdä oma osansa.

Eikä niistä muovisista pumpulipuikoista ihan turhaan motkoteta, vaikka pieniä ovatkin – on niillä niin paljon väliä, että EU päätti kieltää ne. EU hyväksyi siis viime vuonna esityksen, joka kieltää tietyt kertakäyttöiset muovituotteet kuten pillit ja pumpulipuikot. Tällä päätöksellä yritetään vähentää etenkin meriin päätyvää muovijätettä.

Ajattelen, että muoville on kyllä paikkansa, kunhan se kierrätetään oikeaoppisesti eikä sitä käytetä aivan miten sattuu. Muovisia pumpulipuikkoja ei kuitenkaan voi kierrättää, ne kuuluvat sekajätteeseen. Ne toden totta ovat sitä turhaa muovinkulutusta – vieläpä kun yhtä puikkoa käytetään tosiaan sen yhden kerran. Ja kuulemma joku vielä heittää ne vessanpönttöön! Apua, ei näin!

Onneksi muovisten puikkojen käytön voi lopettaa aivan tykkänään – lopettamatta silti pumpulipuikkojen käyttämistä. Puikkoja tehdään nimittäin myös biohajoavina! Ja niitä saa vieläpä kotimaiselta merkiltä. Helmi toi nimittäin markkinoille sarjan vastuullisia vanutuotteita: muovittomia ja kloorivalkaisemattomia vanu- ja meikkipuikkoja sekä vanulappuja.


Helmi on vanha ja varmasti monelle tuttu, suomalainen brändi, mutta vanutuotteiden ilme on aivan uusi. Kauniita harmaita pakkauksia ei tarvitse piilotella kylppärissä.

Vastuullisuuden lisäksi en tietysti pane pahitteeksi, että tuotteet ovat korkealaatuisia, niissä käytetään vain puhdasta luonnon puuvillaa ja että ne on kehitetty yhteistyössä Allergia-, Iho- ja Astmaliiton kanssa. Tuotteiden pakkaukset ovat muovia, mutta nehän pitää tietysti lajitella muovipakkauskeräykseen.

Kaikille vanutuotteet eivät ehkä ole iha must-juttu kylppärissä, mutta itse huomaan kyllä kaipaavani niitä kauneudenhoidossa. Voisin kyllä elää ilman vanupuikkoja, mutta Jaakko hoitaa meillä niiden hankkimisen – sillä hän putsaa korvansa niillä. Itse en harrasta tätä, mutta kun puikkoja meillä aina on, käytän niitä usein puikkoja meikin viimeistelyyn. Helmillä on tavallisten vanupuikkojen lisäksi meikkipuikkoja, joissa on erikoismuotoillut päät. Toinen pää on terävä, toinen leveä ja pyöreä. Terävällä päällä voi korjailla esimerkiksi silmämeikkiä näppärästi, leveällä päällä voi vaikka levittää silmämeikkiä tarvittaessa.


Meikki- ja vanupuikot ovat muovittomia eli niiden varsi on valmistettu paperista. Niiden vanu on puhdasta ja pehmeää 100-prosenttista luonnon puuvillaa. Muovittomien meikkipuikkojen kahdella erilaisella päällä voi korjailla meikkiä, ja tarvittaessa vaikka lisätäkin sitä.

Vanulappujen puuttumisen kylppäristä huomaan sen sijaan heti. Korvaan usein kasvojen pesemisen kasvoveden levittämisellä. Korealaisempaan kauneudenhoitoon siirryttyäni levitän yhä useammin kasvoveden käsin taputtelemalla, mutta etenkin paksumman meikin poistamisessa tarvitsen edelleen vanulappua viimeistelemään puhdistuksen. Tykkään etenkin Helmin isommista vanulapuista: yksi lappu riittää hyvin kasvojen puhdistukseen. Myös kynsilakat saa hyvin poistettua yhdellä isolla lapulla!

Käytän vanulappuja toisinaan myös lapsen kasvojen siistimiseen. Hän nimittin inhoaa kasvojen pyyhkimistä! Pehmeän vanulapun sipaisu on huomattavasti mukavamman tuntuista kuin talouspaperilla hinkkaaminen.

Meikinpuhdistuksen viimeistelyyn riittää yksi iso vanulappu.