Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Mitä minulle oikeasti kuuluu?

Keväällä tosi moni bloggaaja otti osaa muistaakseni Julia Toivolan alulle panemaan Mitä minulle oikeasti kuuluu -haasteeseen. En voinut tuolloin osallistua haasteeseen, koska en ollut valmis kertomaan totuutta. Nyt, kun elämä palautuu jatkuvasti enemmän ja enemmän raiteilleen, voisin viimein kertoilla, mitä on meneillään.

Mitä oikeasti kuuluu?

Rehellisesti sanoen juuri nyt tuntuu tosi hyvältä. En oikeasti vaihtaisi nyt elämääni yhtään mihinkään. Uskon niin vahvasti, että tässä rajussa elämänmuutoksessani piilee avain parempaan. Olen tuntenut ensimmäistä kertaa vuosiin vatsanpohjaa kutittavaa innostusta ja suurta uteliaisuutta tulevasta. Olen kiitollinen, että saan kokea niitä tunteita, joita koen juuri nyt. Totta kai välillä on huonoja päiviä, mutta otan nekin vastaan mielenkiinnolla. Ahdistavilla olotiloilla on jotakin asiaa minulle ja yritän oppia kuuntelemaan ja ymmärtämään itseäni koko ajan paremmin.

Mitä tapahtuu työrintamalla?

Toivottavasti kohta jotakin uutta ja inspiroivaa! Tein aika paljon töitä kesällä ja nyt otan luvan kanssa iisimmin. Tosi monet toivovat minulta jatkuvasti uutta kirjaa ja se on vakavassa harkinnassa…

Parisuhde / perhe /ystävät?

No, parisuhdetilanteeni tietävät kaikki. Juuri nyt haluaisin keskittyä tyttäreeni, joka kaipaa kovasti tukea hänellekin uudessa elämäntilanteessa. Juuri eilen illalla juttelimme pitkään, kun hän purki minulle ikäväänsä. Hän pohti, kuinka aina äidin luona ikävöi iskää ja iskän luona äitiä. Ja kuinka hän haluaisi olla meidän molempien kanssa. Pitkään päiväkotipäivätkin menivät ikävöidessä. Olen kertonut hänelle monta kertaa, ettei ikävä ole mikään huono tunne. Kaikki tunteemme kertovat meille jotakin ja ikävä kertoo siitä, että rakastamme ikävän kohteena olevaa henkilöä. Siksi senkin tunteen voi ottaa vastaan kiitollisena.

Haluan myös nähdä entistä enemmän ystäviäni ja myös uusia tuttavuuksia. Aiemmin lokeroin itseni introvertiksi erakoksi ja väitin, etten halua tavata uusia ihmisiä, kun en ehdi vanhojakaan nähdä tarpeeksi. Huomaan lokeroivani itseäni helposti ja yritän päästä irti siitä tavasta. Uusien ihmisten tapaaminen on kiehtovaa!

Matkat?

Mitään matkasuunnitelmia ei ole tehty enkä toisaalta kaipaakaan nyt minnekään. Toivon vain, että remonttikaaos helpottaisi, jolloin kotona olisi hyvä olla. Puheena olevia matkoja ovat kuitenkin olleet kaverin luona Kaliforniassa käyminen sekä siskon kanssa jokin eläinsuojeluun liittyvä matka.

Harrastukset / hyvinvointi?

Olen käynyt taas säännöllisesti salilla, siitä tulee niin älyttömän hyvä olo. Lisäksi elämästä on muutenkin tullut moninkertaisesti liikkuvaisempaa. Kun asuin automatkan päässä, sain tuskin koskaan täyteen 10 000 askeleen päivätavoitettani. Nyt tuo määrä rapsahtaa täyteen helposti lähes joka päivä, vaikken edes varsinaisesti lenkkeile.

Muuten en ole haalinut nyt mitään harrastuksia itselleni, sillä en halua enkä aina oikein voikaan olla missään tietyssä paikassa tiettyyn aikaan.

Inspiroi eniten/vähiten?

Ehdottomasti vähiten juuri nyt inspiroi se, että keittiöremontti on vielä täysin kesken. Sen piti olla valmis viikossa ja nyt on kulunut kolme viikkoa. Matkalle on kuitenkin tullut kaikenlaisia yllätyksiä, sopimattomia peitelevyjä ja sen sellaisia. Eniten urakkaa on kuitenkin viivyttänyt sähkömies, joka ei vain yksinkertaisesti suostu tulemaan paikalle. Olemme puhuneet puhelimessa monia, monia kertoja ja hän on kertonut olevansa joko lähdössä luokseni tai matkalla. Jotenkin mystisesti häntä ei kuitenkaan ole vielä koskaan näkynyt. Eilen toivoin sitten remonttifirmalta toista sähkömiestä ja lupasivat lähettää sellaisen pikimmiten.

Remontti tarkoittaa tietysti ensinnäkin sitä, ettei meillä ole minkäänlaista keittiötä tällä hetkellä. Se ei kuitenkaan ole edes se kurjin osuus, sillä vieressä on 24 h -Alepa, joka on kuin jääkaappimme. Kurjin osuus on se, että lähes kaikki tavaramme on vieläkin laatikoissa, pusseissa ja kasseissa, sillä niitä ei oikein ole vielä voinut tai kannattanut purkaa. Koko olohuone kun on täynnä remonttikamaa ja -pölyä. Olemme siis jumissa makuuhuoneessa muuttotavaroiden kanssa. Onneksi olemme aika vähän ylipäätään kotona – kaikki illat menevät lähileikkipuistossa tai muualla menossa. Onneksi on vielä lämmin!

Remonttikaaoksen keskellä eläminen verottaa ehdottomasti voimia, mutta kyllä tämä uusi elämäni myös inspiroi ja antaa virtaa. Siksi en ehkä oikeastaan edes välitä remontin viivästymisestä, olen aika tottunut tähän tilanteeseen. Suunnittelen uutta kotia, sovin tapaamisia uusien ja vanhojen ystävien kanssa ja ihmettelen uutta elämääni.

Kohta uskon saavani inspiraatiota myös siitä, että palaan Punavuoren toimistoomme, kun tämä remonttihulina loppuu. Vielä olen joutunut pitämään aika paljon kotitoimistoa, kun olen odotellut milloin mitäkin lähettiä ja sähkömiestä.

Tällä hetkellä syön/katson/luen?

Syön paljon ulkona ja kotona sellaista ruokaa, jota ei tarvitse säilyttää jääkaapissa tai valmistaa hellalla, uunissa tai mikrossa. Voin kertoa, ettei sellaisia ruokia ole kauhean paljon!

Telkkarisarjoista katselen juuri nyt Desperate Housewivesia Viaplaysta ja Divorcea HBO:lta, heh…

Lukeminen on taas jäänyt! Jumitun iltaisin sarjojen pariin ja kuuntelen vielä ennen nukkumaanmenoa podcasteja. Kuuntelen Auta Anttia jo toista kertaa putkeen ja odotan erityisesti Tuplakääkin uusimpia jaksoja. Seuraavaksi ajatuksena olisi lukea eroja käsitteleviä kirjoja. Saa suositella hyviä! Se Bruce Fisherin klassikko (Jälleenrakennus) minulla jo on.

Mitä odotan?

No sitä remontin valmistumista! Muutoin odotan, että minun ja Ellin elämä asettuisi uomiinsa. Elli aloitti pari viikkoa sitten päiväkodin ja alku oli aika hankalaa. Hän on tottunut viettämään päivät pienessä perhepäivähoitoryhmässä, joten isompaan päiväkotiin totuttelu (ja vielä täysin vieraalla kielellä) ottaa tietysti aikansa. Kerron tarkemmin erillisessä postauksessa, miten kielikylpyhommat ovat meillä alkaneet…


Kotikaupunkini ylpeys

Kaupallinen yhteistyö: Harjavallan kaupungin museotoimi / Emil Cedercreutzin museo

Harjavaltalaiset ihmiset ovat ihan omanlaisiaan. Heillä on oma kielikin, jollaista ei ole missään muualla. Se on sekoitus alasatakuntalaista murretta ja kaikkia niitä muita murteita, jotka tulivat kaupunkiin kuparisulattoon töihin saapuneiden ihmisten mukana 40-luvulla.

Harjavaltalaisia voisi kuvailla hyvin kaupungilleen omistautuneiksi. Harjavalta on pieneksi kaupungiksi vilkas, siellä on paljon harrastustoimintaa ja jopa oma, rakas pieni elokuvateatteri.

Harjavaltalaiset ovat ylpeitä juuristaan ja kaupungistaan. Upea salamavaakuna on ikuistettu aika monen ihoon tatuoinniksi ja kun kaupunki alkoi myydä rakkaalla vaakunalla koristeltua kangaskassia, kaikki halusivat sen.

Minäkin kuulun siihen, aika pieneen, vaatimattomaan mutta kuitenkin kodistaan ylpeään joukkoon. Olen asunut Helsingissä pian puolet elämästäni, mutta kotini on aina Satakunnan sydämessä, Harjavallassa.

Siksi tietysti toivoisin, että muutkin saisivat kokea Harjavallan hienouden. Nyt kun lähimatkailu kiinnostaa yhä useampia, kerron miksi kannattaa mennä Harjavaltaan! Tämän postauksen lopussa on lista muustakin kiinnostavasta tekemisestä ja näkemisestä Harjavallassa, mutta ensin asiaa yhdestä Harjavallan ja koko Satakunnan tärkeimmät nähtävyydestä, Emil Cedercreutzin museosta.

Taiteilija Emil Cedercreutz (1879 – 1949) on tuttu heppu harjavaltalaisille. Hänen nimikkomuseonsa ja sen vieressä oleva taiteilijakoti Harjula ovat kaikille tuttuja ja hänen veistoksensa ilahduttavat harjavaltalaisia päivittäin kaupungin keskustassa: suuri Kyntäjä-patsas koristaa kaupungintalon pihaa ja Pontus-koira tervehtii autoilijoita liikenneympyrässä.

Kun vierailin jälleen museossa tätä postausta valmistellessani, ajattelin että olisipa ollut mahtavaa tuntea Emil Cedercreutz. Mietin myös, mahtoiko isäni koskaan nähdä häntä lapsena edes ohimennen. Cedercreutz oli monilahjakas ja älyttömän ahkera tyyppi. Hän oli paitsi kuvanveistäjä, myös siluettitaitelija ja kirjailija. Lisäksi hän keräsi kiinnostavan taidekokoelman ja valtavan kansantieteellisen kokoelman.

Kaiken lisäksi Cedercreutz kannatti myös eläinten oikeuksia aikana, jolloin niistä tuskin edes puhuttiin. Hän tarjosi kodin ja hyvän vanhuuden eläköityneille ja huonossa kunnossa oleville hevosille. Tajusin oikeastaan vasta nyt museolla vieraillessani, kuinka paljon tuo yksi ja sama ihminen on saanut aikaan. Hänellä oli takuulla jotenkin taianomaisesti vuorokaudessaan enemmän aikaa kuin meillä muilla…

Aloitimme kierroksen Harjulan taitelijakodista. Cedercreutzin koti on esillä sellaisena kuin se kuvien perusteella olikin. Se on itsessään kokonaistaideteos, yksi Cedercreutzin elämäntöistä. Siellä on valtavasti taidetta, jota Cedercreutz keräili esimerkiksi lukuisilta taitelijaystäviltään, jotka vierailivat Harjulassa.

Hän oli kuulemma hauska seuramies ja ystävien vierailut saattoivat kestää viikkoja. Voisipa matkustaa ajassa näkemään ja kuulemaan, mitä tuon ajan kulttuuri-ihmiset tekivät ja keskustelivat viikkoja kestäneiden kyläilyjen aikana. Aikalaiset pitivät kuulemma Harjulaa Satakunnan Satulinnana.


Cedercreutz oli kuulemma hauska mies. Hänen eteisnaulakkonsa muistuttaa rippituolia
eli katolisen kirkon synnintunnustuskoppia ja sinne sai hänen mukaansa jättää takkien lisäksi syntinsä.
Harjulan ovessa on tuttu muistutus, joka löytyy monista äitini koruista. Niitä on muuten myynnissä museollakin!

Harjulasta siirryimme museon päärakennukseen, jonka toisessa siivessä on yksi museon pysyvistä perusnäyttelyistä. Työn jälkeen -näyttelyssä on esillä satoja Cedercreutzin veistoksia.

Eläinihmiseksi tiedetyn miehen veistoksissa toistuu eläinteema. Hänellä oli upea harlekiinitanskandoggi Pontus, joka on kuvattuna veistoksiin ja jonka valokuva on myös heijastettu museon seinälle.

Erityisesti Cedercreutz rakasti kuvata hevosia. Hän oli kuulemma joskus pohtinut olleensa edellisessä elämässään hevonen. Tiesittekö, että Helsingin Varsapuiston rakastettu Äidinrakkaus-veistos on juuri Cedercreutzin? Cedercreutz on kirjoittanut teoksestaan niin kauniisti, että sain kylmiä väreitä, kun luin kuvauksen museon sivuilta.

” — On mielestäni maailman lohdullisin ja mieltä ilahduttavin näky äiti ja lapsi, emo poikasineen, avautuipa tämä näky eteeni linnunpesässä, tallissa, tai ihmisen kodissa. Olen joskus eläintarhassa nähnyt kauriin poikasineen ja innoittunut kuvaamaan äidin hellyyden puhuvaa ilmettä näillä herkillä eläinkasvoilla. Olen nähnyt lampaan karitsoineen turvallisena painautuvan hyvän paimenen polviin. Ja majesteetillisinpänä näen äidin kanassa, joka lämmittävien siipiensä suojaan kokoaa jopa kaksitoistajäsenisen poikueensa. Mutta romanttisin äiti on ehkä sorsa, kun vaaran uhallakin ui poikineen yli hopeisten ulapoiden. Syvin näistä näkemyksistä on kuitenkin se, jonka olen saanut lapsena kotipeltojen tasangoilla: tamma varsoineen. Siihen kuvaan kaikkine eri muunnoksineen ja vivahduksineen liittyy muutakin kuin pääteemani äidinrakkaus; siihen liittyy myöskin alamaan avara näköpiiri ja lakeuksien järkkymätön rauha.”


Äidinrakkauden lisäksi yksi lempiveistoksistani on Ystävykset, joka kuvaa ihmisen ja hevosen luottamuksellista suhdetta.

Museossa on esillä veistoksien lisäksi myös Cedercreutzin siluettitaidetta. Cedercreutzin omien töiden lisäksi museossa voi tutustua hänen keräämäänsä taidekokoelmaan. Esillä on suomalaista ja ulkomaalaista 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun taidetta, maalauksia, grafiikkaa ja veistoksia.

Cedercreutz keräsi paitsi taidetta, myös kokonaisen kansantieteellisen kokoelman. Hän perusti kokoelmalleen museon, Maahengen temppelin. On ihmetelty, miksi aatelissukuinen taiteilijaparoni kiersi talosta taloon keräämässä maatyöhön liittyvää esineistöä. Hän halusi säästää satakuntalaisen elämäntavan ja kohottaa maatyön arvostusta. Valtava kokoelma sisältää esimerkiksi peltotyökaluja, kulkuneuvoja ja peräti 70 erilaista ryijyä.

Jos teillä(kin) luetaan Mauri Kunnaksen Koiramäen talossa -kirjaa, niin Maahengen temppeli on ihan must-kohde! Siellä näkee ihan oikeita, vanhoja maatalon työkaluja ihan lähietäisyydeltä.

Emil Cedercreutzin museolla on pysyvien näyttelyiden lisäksi aina yhdestä kolmeen vaihtuvaa näyttelyä. Suosittelen todella käymään museolla ennen 8. syyskuuta, sillä silloin ehtii nähdä vielä kiehtovan Japonism Today -näyttelyn. Näyttelyssä on esillä japanilaisten nykytaiteilijoiden ja tutkijoiden teoksia.

Keiichi Miyazakin akryylikuutiossa huomio kiinnittyy niiden lävitse heijastettavaan valoon liittyviin visuaalisiin illuusioihin.
Akioshi Kitaokan työt saavat kirjaimellisesti pään pyörälle. Kuvassa yksi teoksista: Snake rotation.

Minua Instagramissa seuraavat ehkä muistavat, että olimme katsomassa näyttelyä lapsen kanssa jo aiemmin. Se on minusta mainio näyttely myös lapsen kanssa museossa vieraleville, sillä se perustuu visuaaliseen illuusioon. Näyttelyssä on teoksia, jotka esimerkiksi näyttävät liikkuvan, kun niitä katsoo oikeasta kulmasta. Näyttely kiehtoo siis varmasti niitäkin ihmisiä, jotka eivät ehkä muuten ole niin kiinnostuneita taidenäyttelyistä. Teoksien äärelle pysähtyy väkisinkin ihmettelemään, mistä illuusio esimerkiksi liikkeestä johtuu.

Lempiteokseni näyttelystä on ehkä Kokichi Sugiharan Capricious Hearts, jossa muodot näyttäytyvät erilaisina peilin kautta katsottuna. En edelleenkään ymmärrä, mikä tämän salaisuus on.
Tatsuo Hoshikan Pionit ovat herkän kauniita.

Optisten harhojen lisäksi näyttelyssä voi kokea perinteisempää japanilaiseen kulttuuriin liittyvää ilmaisua. Taiteilija Fujiko Abelta on esillä japanilaista viuhka- ja sermitaidetta ja taidemaalari Tatsuo Hoshikalta herkkiä öljyvärimaalauksia.

Perinteinen japanilainen maalattu ja taiteltu paperiviuhka on käsin tehty, yksilöllinen taideteos. Fujiko Aben viuhkat ovat kiehtovan yksityiskohtaisia ja kauniita.

Vielä kierroksemme lopuksi ihailimme kaunista veistospuistoa museorakennuksen edessä. Ulkoilmanäyttelyssä joenrantamaisemissa on monia Cedercreutzin pronssiin valettuja veistoksia.

Tietoa museon tulevista näyttelyistä löydät täältä.

Ja jos innostut lähtemään Harjavaltaan ja tutustumaan sen helmeen, Emil Cedercreutzin museoon, tässä vielä listaa muista tutustumisen arvoisista kohteista ja tekemisestä Harjavallassa.

Nähtävyydet Harjavallassa (esimerkiksi Paratiisin luontopolku)

Museot

Harjavallan keskustan veistokset ja muistomerkit

Aktiviteetit

Harjavallan 150-vuotisjuhlavuoden tulevat tapahtumat

Tervetuloa Harjavaltaan!

5 vinkkiä Lontooseen

Käväisimme heinäkuun alussa siskon kanssa Lontoossa koiravahteina. Neljän päivän aikana sai jo aika hyvän kuvan siitä, mitä Lontoossa kannattaa tehdä. Varsinkin kun hoitokoiramme emäntä ehti ennen lähtöään kertoa omia vinkkejään. Päätimme kuitenkin, ettemme ota turhia paineita nähtävyyksien koluamisesta emmekä halunneet käyttää aikaa kaupoissa kiertelyyn.

Yleisesti ottaen tykkäsin Lontoosta todella paljon. Olin kaupungissa ensimmäistä kertaa enkä ollut jostain syystä koskaan aiemmin erityisemmin haaveillut Lontoon-matkasta. Nyt kun tilaisuus tuli, lähdin sinne ilman sen suurempia odotuksia.

Kävikin ilmi, että Lontoo on todella monipuolinen, kiinnostava ja kaikin puolin mahtava kaupunkilomakohde. Ihmisten ystävällisyys pomppasi silmille välittömästi, kun pääsimme kaupunkiin. Sellaisissa tilanteissa, joissa suomalainen olisi sadatellut kanssakulkijalle vihaisesti tai antanut vähintäänkin pahaa silmää, lontoolainen lausuu mitä asiallisimmalla aksentillaan, I’m so sorry, darling. Siis aina, vaikka ei olisi itse mitenkään vastuussa vaikkapa yhteentörmäyksestä vasemmanpuoleisesta liikenteestä hämmentyneen turistin kanssa kävelytiellä. Myös kaikki kohtaamani asiakaspalvelijat olivat todella ystävällisiä. Olen aivan varma, että tämän ystävällisyysasian huomaa jokainen kaupungissa lyhyestikin vieraileva turisti.

Tykkäsin myös siitä, että koko Lontoo oli itsessään jotenkin niin eksoottinen. Joka puolella, minne katsoi, oli jotain juuri Lontoolle ominaista nähtävää: punaiset kaksikerrosbussit, vanhanaikaiset taksit, punaiset puhelinkioskit…

No mutta! Tässä ne vinkkini:

Musikaali West Endissä

Musikaali oli ehdottomasti ikimuistoisin kokemus Lontoossa. Menen ilman muuta uudelleen, jos vielä joskus Lontooseen matkaan. Vaihtoehtoja oli vaikka kuinka paljon, mutta Abban ja Mamma Mia -leffojen salafanina houkuttelin siskon Novello-teatterin legendaariseen Mamma Mia -musikaaliin, joka on pyörinyt Lontoossa jo 20 vuoden ajan.

Onneksi menimme. Westendiläiset musikaalinäyttelijät ovat epäilemättä maailman parhaimmistoa ja koko esiintyjäkööri näyttelijöistä tanssijoihin oli todella loistokas. Kyynelkanavat aukesivat viimeistään, Slipping Through My Fingersin soidessa. Kappaleen sanat koskettanevat muuten juuri nyt koulutien aloittaneineiden vanhempia…

Schoolbag in hand, she leaves home in the early morning
Waving goodbye with an absent-minded smile
I watch her go with a surge of that well-known sadness
And I have to sit down for a while

The feeling that I’m losing her forever
And without really entering her world
I’m glad whenever I can share her laughter
That funny little girl

Slipping through my fingers all the time
I try to capture every minute
The feeling in it
Slipping through my fingers all the time
Do I really see what’s in her mind
Each time I think I’m close to knowing
She keeps on growing
Slipping through my fingers all the time

Ostimme liput musikaalia edeltävänä päivänä netistä. En tiedä, miten kannattaa tehdä, jos halajaa erityisen edulliset liput. Meille kerrottiin, että saman päivän lippuja voi saada halvalla, jos käy paikan päällä teatterin lippuluukulla. Pelasimme kuitenkin varman päälle ja ostimme netistä.

Kävelyä puistossa

Yksi Lontoon parhaista jutuista ovat valtavat puistoalueet, joita on kaupungissa paljon erilaisia. Lähdimme heti ensimmäisenä päivänä koiran kanssa Kentish Townista Camden Townin läpi kohti Regent’s Parkia. Matkalla ihmettelimme Little Venicen kanaalialuetta. Seuraavana päivänä ihastelimme erilaisia lintuja St. James Parkissa.

Samalla kun kiertelee puistossa, näkee myös tärkeitä nähtävyyksiä. St. James Parkista kävelimme Green Parkiin ja näimme samalla Buckinhamin palatsin. Yhtenä päivänä kävimme Hyde Parkissa ja kävelimme siellä Kensingtonin palatsin ohi. Illalla innostuimme katsomaan Netflixistä Diana-dokkaria.

Kaksikerrosbussit

Heti alkuun ehkä tärkein Lontoo-vinkki, jonka onneksi sain heti ekana päivänä. Julkisissa liikennevälineissä matkan voi maksaa omalla pankkikortilla lähimaksulla! Ei siis tarvitse tehdä mitään muuta kuin näyttää korttia lukijalle ja portit metroon aukevat. Busseissa voi myös maksaa tällä tavalla. Luojan kiitos kaverimme, kenen luona asuimme, kertoi tämän meille heti. Muutenhan olisimme saattaneet tietämättöminä ostella automaateista joka kerta jotain kertalippuja tai sitten kalliita päiväkortteja. Tästä maksutavasta voisivat muutkin maat ottaa mallia, vaikka ihan koti-Suomemme. Lähimaksu on vielä kännykkäsovellustakin helpompi tapa maksaa matka.

Tykkäsimme ehdottomasti enemmän kulkea busseilla maan pinnalla kuin metrossa. Kun sattui pääsemään kaksikerrosbussin yläkerroksen etupenkeille, olo oli kuin puoli-ilmaisella nähtävyyskiertoajelulla. Ruuhka-aikaan keskustassa kannattaa tietysti matkata metrolla, mutta muuten suosittelen kyllä enemmän bussia. Välttelimme metroa viimeiseen asti, sillä niissä oli todella kuuma ja korvia vihlova meteli. Kannattaa muuten muistaa, ettei metroissa toimi netti, joten reittiohjeista ja kartoista kannattaa ottaa vaikka kuvakaappaus, jos aikoo tutkailla niitä maan alla.

Värikkäitä taloja Primrose Hillissä

Pyörähdimme Notting Hillin kuuluisalla Portobello Roadilla vain huomataksemme, ettei siellä ollut oikein mitään meille. Tien lähettyvillä oli hulppeita lukaaleja ja hauskoja, erivärisiä taloja, joiden edessä täytyi tietenkin ottaa kuvia.

Notting Hillissä on kuitenkin aika paljon muitakin turisteja. Itse asiassa meidän mielestä kivempiä katuja löytyi toiselta hienostoalueelta, Primrose Hillistä. Kävelimme sinne viimeisenä päivänä hoitokoiramme kanssa syömään välipalaa ja juomaan jääkahvia. Turistit loistivat poissa olollaan ja törmäsimme ihanalla Regent’s Park Roadilla vain iloisiin lontoolaisiin lounastauoillaan.

Haahuilua Camden Townissa

Asuinpaikkamme oli lähellä Camdenia, joten kaupunginosa tuli aika tutuksi. Lontoosta saa todella suppean käsityksen, jos pyörii vain aivan keskustassa saati jonottelee turistimassojen kanssa päänähtävyyksiin. Suosittelen ehdottomasti lähtemään ytimen ulkopuolelle kiertämään kiinnostavia kaupunginosia. Esimerkiksi Camden Town on kaikessa rujossa värikyydessään nähtävyys itsessään. Kävimme sen kuuluisalla torialueella, mutta ainakin arkena siellä oli vain toinen toistaan toistavia krääsäkojuja. Parhaiten kaupungista saa ylipäätään irti kävelemällä, kiertelemällä ja pysähtymällä välillä peribrittiläisiin fish & chips -paikkoihin ja pubeihin.

Tämä fish & chips -paikka tosin löytyi Covent Gardenista…

Ostokset yhdestä paikasta

Oxford Streetin kuhina ei ollut minun makuuni, enkä muutenkaan tykkää reissuilla käyttää aika kaupoissa kiertelyyn. Hulppea Selfridgesin tavaratalo oli kuitenkin nähtävä (ja Erika halusi koluta sen koko kosmetiikkaosaston). Selfridgessä onkin sitten ihan kaikkea. En ostanut koko reissulta mitään itselleni, mutta lapselle ostin tuliaisiksi maailman hienoimman yksisarvisrepun tavaratalon lastenosastolta. Selfridgesissa oli ilmeisen hyvä kosmeosasto, siitä ja Lontoon muista kosmetiikkashoppailuista voit lukea paremmin siskon tontilta.

Kävimme myös afternoon tealla Selfridgesin ylimmässä kerroksessa sijaitsevassa, todella instagrammattavan suloisessa EL&N-kahvilassa.