Sieltä pöytälaatikon kätköistä löytyi kirjoitus alkuraskaudesta ja pahoinvoinnista. Älä lue, jos et kestä oksennusjuttuja äläkä mieluiten silloinkaan, jos et ole ollut raskaana ja haluaisit joskus tulla raskaaksi. En halua pelotella.
Silloin
Alkuraskaus on kurjahkoa. Ainut mukava päivä on testintekopäivä. Tunne on uusi ja ihmeellinen: minä olen raskaana! Kerron kaikille läheisille, Whatsappin ruutu täyttyy ilosta itkevistä emojeista. Jo seuraavana päivänä alkavat kuitenkin pelot ja pieni ahdistus: mitä jos raskaus menee kesken? Miten pärjään taloudellisesti? Isohko asuntolaina pitää maksaa äitiyslomallakin. Alavatsaa särkee.
Tasan viikolla kuusi alkaa hirveä pahoinvointi. Syömme siskon kanssa China Manista haettua kiinalaista ja huomaan, ettei ruoka oikein mene alas. Alkuviikosta oksennan ensimmäisen kerran, heti aamulla töissä. Sen jälkeen alkaa oksentelu, johon ei tunnu auttavan mikään. Olo on hirveä, ja menen seitsemännellä viikolla lääkäriin. Olen ollut pari päivää pois töistä omalla ilmoituksella. Olo on täysin voimaton. Lääkäri määrää kolme päivää sairauslomaa, joka tuntuu täysin kohtuuttomalta. Saan reseptin Primperan-pahoinvointilääkkeeseen.
Loppujen lopuksi töihin meneminen tuntuukin paremmalta, sillä aika kuluu nopeammin. Sairauslomallani huomasin, että kehitin kierteen, joka lisäsi pahaa oloa. Kotona yksin sohvalla maaten oli ihan liikaa aikaa pohtia omaa huonoa oloa ja itkeä ja pelätä sitä, että olo voi jatkua synnytykseen asti. Pahimmissa ahdistuksissani pelkään jopa, että minussa on mennyt jotakin peruuttamattomasti rikki ja voin pahoin koko loppuelämäni.
Seitsemäs viikko tuntuu ehdottomasti pahimmalta. Myös mielialavaihtelut ovat silloin pahimmillaan. Yhdessä hetkessä ajattelen, etten haluakaan lasta ja elämäni muuttuu aivan liikaa. Seuraavana päivänä nämä ajatuksen ovat tiessään. Myös pahoinvointi aiheuttaa pahaa henkistä ahdistusta ja pelkoa. Tuntuu, etten pysty mitenkään odottamaan ensimmäisen kolmanneksen loppumiseen saati koko raskautta.
Kaikilla tuntuu olevan joku hyvä vinkki pahoinvointiin ja lopulta niksit alkavat jo ärsyttää. Vaikka jokainen toivoo vain parastani, tiedän itse että jokainen raskaus on erilainen. Se missä joku ruoka-aine auttaa toisella, aiheuttaa minulla entistä pahemman kuvotusreaktion. Pahoinvointilääkkeetkään eivät auta vähääkään. Kokeilen myös pahoinvointirannekkeita, mutta mistään muusta ei ole apua kuin nukkumisesta.
Pahinta on, kun nälkä iskee. Silloin huomaan hapuilevani jotakin suuhunpantavaa suorastaan paniikin vallassa. Nälkä korventaa vatsaa aivan ennentuntemattomalla tavalla. Normaalisti siedän todella hyvin nälkää ja voin olla syömättä pitkiäkin aikoja. Tuntuu hirveältä ahtaa ruokaa sisuksiin, vaikka ruokahalu on täysin nollassa ja ruoan ajatteleminen ja etenkin jääkaapin avaaminen aiheuttavat järkyttävän tarpeen oksentaa. Aamulla mies lähtee töihin ja minä jään nukkumaan. Mies suihkauttaa alakerrassa hajuvettä ja minä koen yläkerrassa sängyssä maatessani, että joku olisi suihkuttanut hajuvettä suoraan sieraimeeni.
Onneksi oksennusrefleksi ei ole niin vahva, etten ehtisi sen yllättäessä vessaan. Ainoastaan kerran tunnen täysin pakottavaa tarvetta oksentaa juuri sillä sekunnilla – harmikseni olen autossa. Nappaan vanhan pahvimukin käteen ja oksennan. Kun käännän pääni, huomaan että viereistä autoa ajava vanha herrasmies tuijottaa minua kauhuissaan.
En uskalla lähteä iltaisin mihinkään. Silloin pahoinvointi on voimakkaimmillaan. Aamupahoinvointi ajatuksena kuulostaa rentouttavalta paratiisilomalta. Voi niitä onnellisia, jotka kärsivät vain aamupahoinvoinnista. Illanistujaiset ystävän luona tuntuvat täysin mahdottomalta ajatukselta. En todellakaan halua illallistaa ystävien kanssa ja käydä sitten oksentamassa koko vaivoin kokattua dinneriä ystävän vessanpönttöön.
Viikolla kymmenen käyn yksityisellä ultrassa. Kun näen vauvan ensimmäistä kertaa, tuntuu, että kestän tuon pienen ihmeen vuoksi, millaista pahoinvointia tahansa. Voi sinua pientä, kun aiheutat äidille niin huonon olon, mutta ei se haittaa. Eikä tämä sitäpaitsi ole sinun syysi, vaan joku kieroutunut evoluution kuningasajatus.
Nyt
Pahoinvointi on jatkunut näihin päiviin asti. Nyt olen viikolla 21. Onneksi en tiennyt tätä silloin viikolla seitsemän. Silloin pelkäsin, miten kestän tätä oloa viikolle 12, jolloin pahoinvointi todennäköisesti hellittää. Jos olisin saanut euron jokaisesta kerrasta, kun joku sanoo, että pahoinvointi loppuu ensimmäiseen kolmannekseen, minulla olisi kasassa aika paljon vaipparahaa. Jopa lääkärit hokivat: Onneksi se usein helpottaa ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Joillakin harvoilla se kestää kauemmin. Tunnen olevani tosi spesiaali.
Oksentelu ei ole aiheuttanut mitään vakavampaa, en ole esimerkiksi joutunut sairaalaan nesteytykseen, kuten pahimmassa tapauksessa voi käydä. Hampaideni kunnosta en tiedä. Jos olen oksentanut illalla kokonaisen päivällisen, olen välittömästi syönyt uudelleen, sillä nälän tunne vatsassa on täysin sietämätön. Toista kertaa en yleensä ole illalla oksentanut. Ruokahaluttomuus ja oksentaminen aiheuttivat todennäköisesti kuitenkin sen, etten saanut yhtään painoa ensimmäisen ja toisen neuvolakäynnin välillä. Neuvolahoitajan mukaan se ei haittaa. Toisen neuvolakäynnin ja ensimmäisen neuvolalääkärikäynnin välissä painoa on tullut sen verran kuin pitäisikin.
Vaikka pahoinvointi jatkuu, olo on kuitenkin selvästi helpottunut ensimmäisistä viikoista, luojan kiitos. En enää oksenna kokonaisia ilta-aterioita ja nyt pahoinvointi keskittyykin lähinnä aamuun. Olen niin tottunut halailemaan aamuisin pönttöä, etten enää oikeastaan edes juuri ajattele koko asiaa. Miltähän tuntuu, kun tämä loppuu? Olo on varmasti suorastaan eksynyt. Olen oksentanut 15 viikkoa putkeen.
Seuraa blogia Bloglovinissa // Facebookissa // Blogilistalla // Instagramissa
Apua.. tiedän tasan tarkalleen miltä sinusta tuntuu! Itse olin sen verran onnekas, että viikolla 4 alkanut pahoinvointi loppui viikolla 12. Sen alun tsemppasin myös ajatuksella, että ”onneksi vain ensimmäinen kolmannes”. Muistan kuitenkin itkeneeni vessan lattialla kun välillä tuokaan ajatus ei pahaa oloa helpottanut.. Myös autoon oksentamisesta on kokemusta! Pidin aina muovipussia joka paikassa mukana ja saatoin oksennella tien penkkaan esimerkiksi koiralenkillä. On siinä ollut mahdollisilla näkijöillä ihmettelemistä…
Tsemppiä siis loppuaikaan. Jossain vaiheessa se onneksi joka tapauksessa loppuu ja siitä saatu palkinto kultaa nopeasti muistot 🙂
Voi miten tuttua! Kun odotin tytärtäni (onko pahoinvointi muuten tyttöhormonijuttu?) , laattaasin yöt ja päivät viikolle 16 asti, ja sen jälkeenkin vuorokausittain varmasti tuonne yli 20 viikon. Pyörtyilin ja olin kiputipassa, kun oksentelu aiheutti migreeniä.
Mutta oh well! Aika on kullannut muistot ja nyt, kun tyttäreni on 4+, koko raskausaika tuntuu maagiselle 🙂 Hah!
Tsemppiä ja tervetuloa bellalaiseksi!
Ai kamala! Onneksi itse säästyin tuolta pahoinvoinnilta kokonaan. Onneksi se lopputulos on kuitenkin kaiken kärvistelyn arvoinen.
Onnittelut vauvasta! Eikö oo ihmeellistä että sun mahassa on ihan uusi ihminen!? 🙂 pahoittelut huonovointisuudesta. En tiedä onko näin mutta luuletko että juuri kaikki hajut ärsyttää ja tekee sitä pahaa oloa? Toivottavasti miehesi kanssa voitte vähentää hajusteiden käyttöä. Linkkaan kemikaalikimaran blogin jossa paljon asiaa liittyen raskauteen ja kosmetiikkaan.
http://kemikaalikimara.blogspot.fi/2010/11/turha-kosmetiikka-pois-raskausaikana.html?m=1
Voi kuulostaa niin tutulta nuo ajatukset alkuraskauden pahoivoinnin pahimmissa syövereissä. Että entä jos tämä ei lopukaan enää IKINÄ…! Itse odotan esikoistani ja ensimmäiset kolme kuukautta pahoivointi oli todella voimakasta, oksensin aamusta iltaan, ihan kaiken ja kokoajan. Makasin sairaslomalla kotona ja itkin avuttomuuttani. Tätä lasta on odotettu 8 vuotta ja on kovasti toivottu ihme. Liekö siitäkin syystä vähän järkytyin, että minua koetellaan raskaudessakin näin kovin. Ja oli hetkiä, jolloin ajattelin, etten saa valittaa koska nyt olemme saamassa sen mitä olemme niin kovasti toivoneet.
Alusta selvittiin ja pahoivointi alkoi hellittämään, mutta minullakaan se ei ole LOPPUNUT. Vieläkään. Nyt mennään raskausviikolla 34. Yritin palata töihin, mutta työssäkäyminen taas minun kohdallani sai aina aikaan voimakkaampaa oksentelua ja joitakin viikkoja ennen varhennettua äitiyslomaa, jäin taas sairaslomalle, se oli myös työtovereiden ”toivomus”. Saivat pysyvän sijaisen minun tilalleni, kun minun työpanokseni oli ne repaleiset viikot sitä, että aamulla ilmoitin, etten taida pystyäkkään ja eivät ehtineet saada sijaista minulle tietenkään samalle päivälle.
Olo helpottui huomattavasti, kun aikaiset aamuheräämiset jäivät pois ja työstressi myös. Nyt olen saanut (kun alun syyllisyyden tunteesta pääsin) luvan kanssa levätä ja mennä olojen mukaan. Edelleen on joitakin harvoja päiviä, jolloin taas oksennan koko päivän, mutta enimmäkseen vain pahaa oloa ilman oksentamista. Automatkat aiheuttavat oksentamista, joten pidempiä sellaisia vältän ja säännöllinen ruokarytmi ja hedelmien mussuttaminen on pakollista edelleen muuten tulee takapakkia pahoivoinnin kanssa. Ja jos joudun heräämään aamulla aikaisin jonnekin, usein oksennan lähtiessäni.
Mutta verrattuna siihen kamalaan alkuun, tähän on jo turtunut ja sopeutunutkin, jos niin voi sanoa. Samaa olen miettinyt, että miltähän se tuntuu kun vauvan synnyttyä viimeistään paha olo väistyy ja ruokahalu palaa ja normaalimpi olo. Varmaan taivaalliselta! 🙂 Sitä odotellessa 😀
Miljoonat eri ohjeet pahoivoinnin helpottamiseksi on ollut kyllä raivostuttavaa. Kun mikään ei auta. Myös neuvolan lohduttelut, ”kyllä se vielä loppuu” aiheutti ärtymystä. Koska siihen uskoin itsekin ja aina viikon vaihtuessa tuli pettymys, kun oksentelu jatkuikin. Nyt en enää edes odota, että vielä ennen syntymää loppuisi. Sitten istukan (koko pahoivoinnin aiheuttaja) synnyttyä viimeistään loppuu 😉
Tsemppiä!!
Voi ei, sinua on tosiaan koeteltu. Minäkin tiedän tuon tunteesi, että ”saanko valittaa, kun kerran saan lapsen”. Päätin kuitenkin itse, etten takerru siihen. Jos olo on niin kauhea kuin se välillä oli, niin todellakin saan valittaa. Ei se vie vähääkään pois sitä onnea, mitä kuitenkin tuntee omasta lapsesta! Sinun kohdallasi työstä pois jääminen oli varmasti paras ratkaisu! Itse en oksennellut noin paljon, vaan pahinta on jatkuva pahan olon tunne. Siihen koin että työnteko auttaa, koska pystyin hetken ajattelemaan jotakin muuta. Onneksi olet jo niin lähellä synnytystä, paljon tsemppiä loppuraskauteen!
Kyllä, juuri noin, että ”ei se vie vähääkään pois sitä onnea, mitä kuitenkin tuntee omasta lapsesta”!
Joo tosiaan minulla työ ei vienyt ajatuksia muualle vaan vielä ihmisten kanssa työskentelevänä jouduin juoksemaan varoittamatta erilaisista tilanteista vessaan oksentamaan ja se oli kiusallista, ainakin minulle itselleni. Hävetti ja tunsin siitäkin syyllisyyttä. Joten oli todellakin lopulta helpotus jäädä pois töistä.
Onneksi työtoverit ja esimies ymmärsivät tilanteeni ja lääkäri puolsi myös kotiin jäämistäni. Olin kuitenkin sinnikkäästi yrittänyt.
Vaikka raskaus ei ole sairaus, vie se joiltakin sitä normaalia toimintakykyä epänormaalille tasolle ja silloin kyllä tuntee itsensä ”sairaaksi”. Tätä ei välttämättä ymmärrä ne äidit, joilla raskaus todellakin on sitä ”elämän parasta aikaa” ja yhtä energiaa ja hyvää oloa. Toki minäkin nautin tästä tulevasta lapsesta ja vatsasta, joka häntä kannattelee sekä hänen ihanista liikkeistään, mutta en voi väittää, että nauttisin raskauden tuomista elämää rajoittavista vaivoista. En kaipaa sääliä enkä erityishuomiota, en ollenkaan. Mutta läheisten ymmärrys ja tuki on ollut korvaamatonta. Heidän avullaan tunnen, että selviän tästä. 🙂
Niinpä, synnytys häämöttää jo melkein nurkan takana, jaksaa jaksaa 🙂 Kiitos!
Hei, pakko kommentoida koska just samoja ajatuksia täällä käyty läpi! Juuri tuohon sääliin menee hermo, mutta myös se tuntuu inhottavalta kun jotkut ”vähättelevät” omaa oloasi..ei raskaus ole sairaus, ei mutta olo on sen mukainen viimeistään kun joutuu tiputukseen nesteytykseen. Itse en ymmärrä, miten joku vois ees luulla että raskauspahoinvointia jaksaa kukaan esittää tai siihen pystyisi lopulta vaikuttamaan. Täällä viikkoja 36 ja edelleen oksennellaan, eikä ole enää 10 viikkoon jaksanut odottaa että olo paranisi kokonaan. Tsemppiä sinne!! Itse saa saa voimaa teistä kohtalotovereista, jotka ymmärtää nämä tunteet!
Raskaus ei ole sairaus, mutta kyllä se joskus olon tekee hemmetin sairaaksi 😀 Onneksi oot loppusuoralla, tsemppiä viimeiset hetket!!
Eksyin kuin hieman vahingossa tänne blogiisi ja jäin mielenkiinnolla lukemaan kirjoituksiasi raskaudesta. Olen itsekin 11 viikolla raskaana, onnellinen (välillä pelokas ja itkuinen) ja iloinen tuleva äiti. Olen voinut raskauden ajan hyvin, mutta viimeksi tänään olen harmitellut, sillä kaunis ihoni muuttui oikeastaan heti hedelmöityksellä takaisin teinin ongelmaihoksi eli sain seurakseni ilmeisestikin hormoonimyrskystä aknen. Olen ollut sitä mieltä, että tämä on epäreilua, mutta luettuani tämän tekstin ja kommentit, voin todeta päässeeni ainakin tähän asti suhteellisen vähällä. Eihän akneni nyt taianomaisesti katoa, mutta jos saisin valita sen ja tuollaisen pahoinvoinnin väliltä, en vaihtaisi osaani. Paljon tsemppiä odotukseen! Ja ps. meinasi itku tulla, kun luin, että Kättärille ei pääsekään enää tutustumiskäynnille!
Minullakin puhkesi aivan kamala akne, kun tulin raskaaksi. Älä ota siitä stressiä, se menee ohi. Kerron varmasti tulevaisuudessa hiukan tästä(kin) ongelmasta täällä blogissa. Kauheastihan tälle ei ole juuri nyt tehtävissä, mutta raskauden jälkeen on. Ja jep, tuo tutustumiskäyntien loppuminen on tosi kurja juttu 🙁 Tsemppiä sullekin paljon raskauteen! 🙂
Hei! Pakko jakaa hämmennys, vaikka tällä ei mitään uutisarvoa olekaan. Mun isä syö samoja pahoinvointilääkkeitä syöpähoitojen yhteydessä. Yllätyin, kun tajusin, että niitä voi tosiaan syödä vaikka ”vaan” raskauspahoinvointiin. Tsemppiä loppuraskauteen! 🙂
Juu kyllä noita tosiaan määrätään vähän kaikenlaisiin pahoinvointitiloihin. Muitakin pahoinvointilääkkeitä on, mutta tietääkseni nuo ovat ainoita, joita voi syödä raskauden aikana.
Oli pakko tulla vielä vinkkaamaan sivusta lopujo.fi
Sieltä löytyy kaikenlaisia vinkkejä juuri raskauspahoinvointia helpottamaan. Toivottavasti tästä on jollekin apua.
Itse olen juurikin nyt täysin vastaavassa tilanteessa. Tuntuu, että mussa on jotain pahasti pielessä. Joka aamuista oksentelua on takana 10 viikkoa eikä loppua näy. Nyt rv 17 alkamassa. Usko alkaa loppua tähän touhuun 🙁 vaikka toki tärkeintä on, että vauvalla on kaikki hyvin. Kuinka kauan sulla pahoinvointi kesti yhteensä? Ja kultaako aika todellakin muistot lapsen syntymän jälkeen? 🙂
Ei varmasti ole mitään pielessä, melkein kaikki odottajat kokee etovuutta ja aika monet oksentaa. Meitä pitkään oksentelijoita on vähemmän, mutta kyllä mekin ihan normaaleja ollaan 🙂 mulla kesti pahoinvointia ihan loppuun asti, mutta kyllä se lieveni selvästi. Ja tokihan sen tunteen unohtaa nopeasti. Koita kestää ja voi hyvin olla, että sulla loppuu piankin pahoinvointi!
Hei hyvä kirjoitus ja tuttu juttu mulle neljässä raskaudessa.
Jos joku lukee tätä kommenntiketjua vielä vuonna 2017 niin olen perustanut Facebook ryhmän sairaalloisen raskauspahoinvoinnin kanssa kamppaileville ja siitä selviytyneille. Se löytyy nimellä Hyperemesis Gravidarum Finland. Tervetuloa!
Kiitos tästä kirjoituksesta! Itselläni erittäin sama tilanne menossa. Viikko 7 loppumassa ja ajatukset pyörii juurikin ”miten kestän viikolle 12”. Eniten ärsyttää nimenomaan termi aamupahoinvointi. Maksaisin varmaan 10 000 euroa jos voisin vaihtaa tämän pahoinvoinnin vain aamuille.