Lapsenkasvatus pariisilaisittain

kuinkakasvattaabebe

Olen kuullut jo aika useasta suusta, ettei vanhemmuutta kannata etukäteen kauheasti suunnitella, sillä suunnitelmat heittävät varmasti häränpyllyä siinä vaiheessa, kun vauva tulee taloon ja elämä mullistuu pysyvästi. Totta puhuen tuo hyvää tarkoittava neuvo on alkanut kuitenkin ihan vähäsen ärsyttää minua.

Ymmärrän, että on tärkeää tiedostaa, ettei kaikkea voi etukäteen suunnitella, varsinkaan vanhemmuudessa. Haluaisin silti päättää ihan itse, suunnittelenko vaiko en. En jaksaisi  jatkuvasti aloittaa lauseitani niin, että tiedän kyllä, etten voi suunnitella etukäteen, mutta…Koen, että on ihan hyvä miettiä etukäteen edes vähän, millaiseen kotiin ja kasvatukseen vauva on tulossa. Tai ainakin pohtiminen sopii juuri minulle. Minua jännittää vauvassa ja vanhemmuudessa monet asiat ja tunnen, että tekemällä hiukan alustavia suunnitelmia, oloni on hiukan rauhallisempi.

Luin jo raskauteni alussa loistavan Pamela Druckermanin Bébé päivä päivältä -kirjaa, joka on tiivistelmä laajemmasta Kuinka kasvattaa bébé – Vanhemmuus Pariisin malliin -opuksesta. Äiti oli ostanut tuon alkuperäisen kirjan ja yritän juuri parhaillaan imeä kaiken tiedon siitä itseeni. Kirja ei siis ole varsinaisesti mikään lapsenkasvatusopas, mutta se antaa hauskalla tavalla vinkkejä ja ideoita siitä, miten lasta voi kasvattaa pariisilaisittain.

Olen ehdottomasti kirjan esittelevän epähössöttävän ranskalaisen kasvatuksen kannattaja. Kasvatuksen, jonka tarkoitus on tehdä hellästi lapsista hyvin nukkuvia, syöviä ja käyttäytyviä ihmisiä. Kirjan lukeminen on antanut minulle todella paljon rauhaa siltä ajatukselta, että minunkin tarvitsisi olla vauvoista hössöttävä, perhepedissä vuosikausia lastaan nukuttava, itsensä ja parisuhteensa unohtanut kuolemanväsynyt ihmisraunio. Haluaisin olla kuin pariisilainen äiti, jolle lapsi on luonnollinen osa elämää, mutta jonka perheessä ei mennä lapsen ehdoilla, vaan perheen ehdoilla.

Taas joku saattaa myhäillä siellä vahingoniloisena, että koittaa se arki tuolle wannabe pariisilaisellekin. Voi olla. Ei todellakaan ole maailmanloppu, jos en saakaan lastani nukkumaan täysiä yöunia kolmen kuukauden ikäisenä, kuten kirja väittää ranskalaisvauvojen tekevän. Olen toki valmistautunut siihen, että rauhaisat yöunet ovat pian historiaa. Voi olla, että uhmaikäinen lapseni perii äitinsä temperamentin ja on varsinainen kauhukakara ranskalaisesta kasvatuksesta huolimatta. Voi olla, että vauvan synnyttyä haluankin olla ihan toisenlainen äiti kuin mitä alun perin suunnittelin. Ehkä imetänkin taaperoikäistä lastani yöt läpeensä perhepedissä. Mutta tällä hetkellä suunnitelmat luovat turvaa ja haluan pystyä sanomaan, että minä aion olla sellainen ja sellainen äiti piste.

neuvolakortti2Oletteko te lukeneet Kuinka kasvattaa bébé -kirjan? Tai oletteko lukeneet joitakin varsinaisia kasvatusoppaita?

Laajempi postaus itse kirjan sisällöstä tulossa, kunhan saan sen luettua!

Seuraa blogia Bloglovinissa // Facebookissa // Blogilistalla // Instagramissa

14 Comment

  1. Luin myös Beben ja sain siitä todella hyviä vinkkejä. Osa tuntui luettuna ihan itsestäänselvyyksiltä mutta niitä ei olisi osannut edes siinä kohtaa varmaan ajatella kun lapsi önisee yöllä tms. Kylmiä hermoja se varmasti vaatii ettei ihan joka inahdukseen kiinnitä huomiota vaan antaa vauvan myös ”pärjätä” omillaan. Noh, noin kuukauden päästä täällä päästään testaamaan noita käytännössä 🙂 Toinen mikä on alkanut ärsyttää on se, että ensin kysytään onko meillä nimi valmiina. Kun sanotaan että on ja kerrotaan mikä, ei ole tosiaan mikään salaisuus, vaan kysyjille kerrotaan ja itsekin kutsutaan vauvaa sillä nimellä, niin tulee kommentti, ”no mitä jos se ei näytäkään siltä”. No voi helv…. Pitääkö se nimi sitten olla valmiina vai ei?! Enkä nyt koe olevani ihan niin joustamaton ihminen että jos sieltä nyt vaikka joku Erkin näköinen vauva putkahtaakin, etten voisi sitä suunniteltua nimeä sitten vaihtaa. Eihän se vielä ole missään virallisissa papereissakaan. Miksi sitten kysytään, onko nimi valmiina, jos se kuitenkin on tavallaan huono asia jos se on mietittynä. Muuallahan taitaa tosissaan olla enemmän sääntö kuin poikkeus että nimi on valmiina jo sairaalassa, Suomessa sitä pitäisi salailla ja pantata ja oikeastaan keksiä vasta kun näkee itse vauvan. Itse ainakin tykkään valmistautua kunnolla, etsin tietoa ja teen kodin valmiiksi ja hommaan vauvalle kaiken tarvittavan kotiin, ettei heti ensipäivinä/viikkoina tarvitse lähteä etsimään jotain tiettyä juttua, vaikka olisi sitten jotain turhaakin (omatpa on rahani). Sairaalakassitkin on ollut pakattuna varmaan reilun kuukauden. Ja sitten muut naureskelee ja ihmettelee kun meillä on jo kaikki valmiina. Milloin sitä sitten saisi laittaa kaiken valmiiksi ja pakata jos hyvissä ajoin ei näitäkään saa tehdä?! Anteeksi pieni purkaus, mutta vähän nyppii 😉

    1. Haha saa purkautua! 😀 Musta tuntuu, että meitä ei-vielä-vanhempia välillä vähätellään ihan kunnolla. Eihän me mitään voida tietää! Ärsyttää sellainen paapominen välillä. Omatpa tosiaan ovat rahamme ja mielipiteemme ja suunnitelmamme 🙂

  2. Meillä tuo nukkuminen on mennyt eniten just niin kun EN suunnitellut. Olin vahvasti perhepetiä vastaan ja ajattelin parisuhteen kärsivän siitä. Ekat vajaa 2 kuukautta poikamme nukkuikin äitiyspakkauksen laatikossa sänkymme vieressä. Laatikko kävi pieneksi, poika siirtyi meidän sänkyyn. Isä alkoi jo pojan nukkuessa laatikossa siirtyä usein keskellä yötä sohvalle saadakseen paremman unen. Niinpä pojan siirtyminen minun viereen tuntui luontevalta. Ja ainakin omat unet parani! Imetys on ollut niin helppoa lapsen nukkuesaa vieressä, ettei 1-3 yöllistä herätystä tunnu juuri miltään. Viritimme pojan oman pinnasängyn sivuvaunuksi meidän parisänkyyn, jotta isällä on halutessaan tilaa vieressämme. Sohvalla nukkuu edelleen ja yhteiset yöt on yksittäisiä. Poika on kuitenkin enenevässä määrin nukkunut omassa sivuvaunussaan. Hän on siis 4,5 kuukautta nyt, eikä itsellä ole vielä kiirettä lopettaa yösyöttöjä, kun ne näin helposti sujuvat. Olen myös lukenut, että keskimäärin vastasyntyneen ”kokonainen yö” käsittää noin 3-4h, vähän isomman alle 1-vuotiaan jopa 7h. Mutta ihan pieneltä ei välttämättä voikaan odottaa aikuisen mittaisia täysiä yöunia.

  3. Suunnitteleminen on hyvä asia, toki on hyvä olla valmistautunut tulevaan. Sama se sitten muuttuuko kaikki. Se riippuu kuitenkin niin paljon lapsesta… toiset on helppoja, toiset ei. Toivotaan että teillä onnistuu ”ranskalainen kasvatus”, meillä kun ei alkuunkaan. Taaperoimetyksellä ja perhepedillä mennään, sekä hyvin usein lapsen ehdoilla vaikka itse oletinkin itsestäni kaikkea muuta… mutta temperamentti ja muut seikat iskivät vasten kasvoja. Hyvä silti että olin edes kuvitellut ja suunnitellut asioita, olinpahan edes tietoinen valinnoistani… Toivottavasti pahoinvointi on nyt jo jäänyt taka-alalle, hyviä vointeja teille! Iih, kesä lähestyy!! <3

  4. Tuo Kuinka kasvattaa bebe oli ainut vauva-aiheinen kirja, jonka itse luin etukäteen ja tykkäsin myös siitä kovasti. Edelleen näin lähes 5kk:n vankalla äitikokemuksella (heh ;D) olen sitä mieltä että kirja oli hyvä, pidin ennenkaikkea sen rennosta asenteesta. Kirjaimellisena kasvatusoppaan sitä ei kukaan varmaan otakaan ja aivan ensimmäisten kuukausien aikana vauvan uni- ja syömisrytmeihin ei juuri voi vaikuttaa (vauvan vatsalaukku on pieni, joten ruokaa nyt vain syödään usein ja unikoulujakaan alle 6kk:n ikäisille ei voi pitää), mutta edelleen olen sitä mieltä että kirjan pääpointti on tosi hyvä. Vaikka kaikki pyöriikin lapsen ehdoilla, ei kaiken silti tarvitse pyöriä vain lapsen ympärillä. Uskon (ja toivon..) että kun alusta saakka lapsen kanssa alkaa tehdä asioita (me ollaan esim. käyty ulkona lounaalla ja kahvilla jne), tulee niistä ajan kanssa luonnollisia asioita myös lapsen elämässä ja lapsi (toivon mukaan…) esimerkiksi osaa sitten myöhemmin myös ns. käyttäytyä muuallakin kuin kotona.

    Kyllä minusta asioita voi ja kannattaakin miettiä ja suunnitella etukäteen, kunhan ei ota suunnitelmista itselleen paineita, jos jokin asia ei sitten käytännössä toimikaan niiden mukaan tai jokin muu tapa tuntuisi sittenkin paremmalta. Vanhemmuus on riittävän hankalaa ilman että siitä ottaa vielä itselleen lisäpaineita 🙂

  5. Olen niin samaa mieltä kanssasi! Tuo miettiminen ja suunnittelu kuuluu asiaan ja on kuitenkin hienoa kun tiedostat että arki voi olla täysin erilaista mitä olit ajatellut. Minäkin olen aina ollut sitä mieltä että esim. perhepeti ei ole meidän juttu. Alusta alkaen meidän nyt 2,5v ja 2kk lapset ovat molemmat nukkuneet omissa sängyissään. Ja kaikki nukkuu näin hyvin! Uskon että omilla tekemisillä voi todella paljon vaikuttaa lapseen ja lasta voi opettaa tiettyihin asioihin, myös lempeästi.
    Ihana tämä sun blogi ja toivon sulle oikein mukavaa odotusta!

    1. Ihanaa kuulla välillä näinkin päin, että suunnitelmat ovat toteutuneet! Mulla on vakaa aikomus saada meidän koko perhe nukkumaan hyvin ja teen kyllä kaikkeni sen eteen 🙂 omat sängyt kuuluu tähän suunnitelmaan 🙂

  6. Luin, ja se oli minusta hauska ja huomiot ja vinkit paikoin osuvia, erityisesti syömisen suhteen. Minä ajattelen nukkumisen ja muunkin läheisyyden kanssa niin, että pieni ihmislapsi on tarkoitettu nukkumaan vanhemman välittömässä läheisyydessa, oli se sitten kainalo tai oma sänky. Eihän mikään muukaan nisäkäs nuku pienenä yksin! Tuo pariisilainen vauva nukkuu kolmen kuukauden ikäisenä täydet yöt perustuu mielestäni aika julmaan väsytystaktiikkaan, jossa vauvalle opetetaan, ettei yöllä yksinkertaisesti kannata ilmaista läheisyyden kaipuuta / nälkää / muuta tarvetta, koska vanhemmilta ei siihen saa vastausta, vaikka itkisikin.

    Perhe edellä on oikein mainio suunnitelma ja periaate, mutta senkin voi tehdä monella tavalla. Ja itse asiassa tuossa kirjassa on aika voimallisesti läsnä ajatus siitä, että parisuhde ja aikuiset tulevat ensin, lapsi vasta sitten.

    Kaikki suunnitelmat ja hössötys ovat odotuksen suola, suunnittele sydämen kyllyydestä!

    1. Ainakaan tuossa tiivistelmässä ei kehotettu väsytystaktiikkaan, vaikka vauva itkisi. Jos vauvalla on oikeasti hätä, sen itkuun tietysti vastataan.

  7. Sama opus on itselläni lukulistalla. Ainut kirja, jonka luin ennen oman vauvani syntymää oli Vuoden mutsi. Voin suositella, jos haluaa jotain ”ei niin vakavaa” luettavaa. Vaikka olihan siellä välissä ihan hyviä vinkkejäkin, mutta omaan huumorintajuun tuo kirja otti ja upposi.

  8. Ah, toi oli mun mielestä ihana kirja!! Luin sitä odotusaikana ja sitten loppuun asti vauvan jo synnyttyä. Tykkään itse jonkin verran sellaisesta suomalaisenpehmeästä vauvalähtöisestä ajattelusta (paljon läheisyyttä, pitkä imetys, mahdollisimman nopea tarpeisiin vastaaminen jne.), mutta se osaa olla todella ahdistavaa paikoitellen, jos siitä alkaa ottaa minkäänlaista painetta. Siispä tuo kirja tuntui todella helpottavalta, siinä kun perusteltiin mielestäni niin hyvin, miksi vauvalle/lapselle täytyy antaa tilaa kasvaa omaksi persoonakseen, eikä hössöttää sitä persoonaa piiloon :)!

    Nukutusmetodi ei kyllä ihan onnaa, jos ähinän, ininän tai pikku itkeskelyn sijaan siellä sängyssä odottaa lähinnä saman tien rääkyvä vauva… tää tuli huomattua 😀 Mutta kirjojen lukemisesta ei _ikinä_ ole ainakaan haittaa, eikä se ole keltään pois! Vaikka arki osoittautuisi miksi, niin kirjoista on voinut saada hyvää perspektiiviä asioiden laittamiseen oikeisiin mittasuhteisiin.

  9. Mä ostin myös raskausaikana tuon kirjan- ja kotimatkalla onnistuin murskaamaan laukussani olleen rasiallisen pensasmustikoita(raskausajan mieliteko numero yksi) kirjan kylkeen. Se siitä ranskalaisesta viehkeydestä sitten… Mutta mielestäni raskauteen kuuluu pohtia ja ihmetellä vanhemmuutta etukäteen, sehän olis suorastaan vastuutonta jossei tulevalle uhraisi ajatuksiaan. Ja pakko sanoa- aika moni asia on mennyt ihan just siten kuten ajateltiinkin sen menevän. Me höpötettiin tulevan isän kanssa paljon siitä, mitä odotetaan vauva-arjelta ja miten meillä ehkä toimitaan. Meille perhepeti oli selkeä ratkaisu jo etukäteen. Itse ajattelin, että kun vauva on kellunut sisälläni yhdeksän kuukautta, olisi kummallista vaatia häntä tottumaan yksinoloon. Lisäksi arvasin jo etukäteen, että valvominen tulee olemaan vauva-ajassa raskainta minulle, joten halusin että yösyötöt tehdään mahdollisimman helpoksi. Kun synnytyskin sitten meni vaikeimman kautta ja tarvitsin viikkoja mieheltä apua pelkkään asennon vaihtamiseen sängyssä, ei meillä mikään muu kuin perhepeti olisi toiminutkaan. Tarkoitus on pitää poikaa perhepedissä ainakin niin kauan, kun hän syö öisin. Onneksi mieskin tykkää järjestelystä. On ihana herätä kolmisin.

  10. Tinkerbell says: Vastaa

    Myös minulle tuo oli ainoa kirja, jonka luin esikoistani odottaessani. Itselläni oli vahvimmat ajatukset juuri nukkumisten suhteen. Pariisin mallissa kannattaa muistaa, että Ranskassa äidit menevät töihin usein 3 kk äitiysloman jälkeen ja imetys tuossa vaiheessa on siellä käsittääkseni melko harvinaista. Suomessa sen sijaan suositellaan täysimetystä tuossa iässä ja imetyksen kannalta yösyötöt ovat ne tärkeimmät. Tämä selvisi itsellenikin vasta synnytyksen jälkeen.

    Mielestäni ainoa asia nukkumisten suhteen, mikä olisi meidän perheessä kannattanut etukäteen päättää, olisi ollut se, että tehdään niin , mikä helpoimmalta tuntuu. Yöt ovat alkuun joka tapauksessa katkonaisia, ainakin ruokkivan vanhemman osalta. Paras tapa toimia minun mielestäni on tähän asti ollut se, millä aikuiset parhaiten jaksaa. Sen selvittämiseksi kannattaa olla avoin erilaisille vaihtoehdoille ja testata, mikä omassa perheessä parhaiten toimii.

    Kirja oli mielestäni kyllä erittäin hyvä ja myös itse tykkäsin rennosta kirjoitusotteesta. Hyviä vinkkejä, myös eurooppalaisena niihin itsestäänselvyyksiltä tuntuviin asioihin, kirjasta sai aimo annoksen. Ja hyvät naurut muutamaan kertaan.

  11. Olisi kiva lukea vaikka postaus, miten tämän kirjan ohjeet ovat toimineet käytännössä nyt kun tyttärenne on jo isompi. Olen itse nyt raskaana ja teema kiinnostaa minua.

Vastaa käyttäjälle Irene Naakka Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.