RD-lounas

Olen yrittänyt syödä kevyesti ja terveellisesti raskausdiabetesdiagnoosin jälkeen. Verensokerimittausten tulokset ovat olleet ihan normaaleja, onneksi. Lauantaina kokkailin Harjavallan kotona perheelle vähähiilarista ja -sokerista herkkuruokaa hyvällä menestyksellä. Pääruoaksi oli karppaajapizzaa ja jälkkäriksi mango-kookoskerrosvanukasta chia-siemenistä.

Olen ennenkin tehnyt pizzaa Karppaus.infon suosikkireseptillä eli Vyötärönmetsästäjän pizzapohjaohjeella. Omasta mielestäni tämä resepti on niin hyvä, ettei tavallista jauhopizzaa ole muutenkaan mitään järkeä kotona tehdä, mutta tästä voidaan tietysti olla monta mieltä. Minusta pizzassa ovat parasta täytteet, joten pohja voi hyvin olla rahkajuustoseosta. Kannattaa ainakin kokeilla!

Karppaus sinänsä on aika hullua, varsinkin orjallinen sellainen. Hiilareita pitää tietenkin saada, mutta niiden laatu ratkaisee. Valkoiset höttöhiilarit pois ja kuitupitoiset kunniaan. Mutta Karppaus.infon reseptien avulla saa helposti ylimääräisiä ja turhia hiilareita pois ruokavaliosta.

radiruoka

Tein siis pohjan tuon ohjeen mukaan ja päälle kasasin maltilla tomaattimurskaa (ei pyreetä vaan ihan tavallista murskaa!), herkkusieniviipaleita, sipulia, tomaattia, oliiveja, juustoraastetta ja mausteita. Tein myös tonnikalapizzan, mutta tämä kasvisversio oli parempi.

Jälkiruokaresepti on Paleokeittiö-blogista ja sekin upposi hyvin lounastajiin. Nuo annokset olivat aika tuhteja eli yhdestä ohjeesta saisi mielestäni vanukasta vaikka kolmelle ja mangososetta taas tekisin seuraavalla kerralla vähän enemmän.

radiruoka2

Seuraa blogia Bloglovinissa // Facebookissa // Blogilistalla // Instagramissa

Vastaa

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.