Pelkopolilla

Kerroin jo aiemmin synnytyspelostani ja että olin menossa juttelemaan peloistani kätilön kanssa. Nyt kun olen käynyt pelkopolilla ja sen lisäksi päässyt vielä juttelemaan synnytyslääkärin kanssa synnytyksestä, voin ilokseni todeta, että synnytyspelko on väistymässä. Ainakin juuri nyt tuntuu siltä, ettei pelkoa ole vaan tilalla on ihan terve jännitys. Lääkärikäynnin jälkeen jopa ensimmäistä kertaa odotin, että pääsen kokemaan synnytyksen.

äitiyspoli

Pelkopolilla kätilön kanssa jutusteltu oli mukavaa, sillä keskustelu käytiin synnytyshuoneessa Kätilöopistolla. Jo synnytyssairaalaan tutustuminen auttoi kohdallani paljon! Huomasin, ettei huone ollut kylmä, kliininen ja sairaalamainen vaan paljon lämminhenkisempi kuin luulin. Synnytysosasto oli hiljainen ja rauhallinen. Sain käväistä myös allashuoneessa ja tuo nurkkaus, missä allas oli, näytti ihan joltain pikku-spalta 😀 Aloin miettiä, pitäisikö allasta jopa kokeilla synnytyksessä.

Oli ihanaa huomata myös, että pelkoni otetaan vakavissaan eikä mitään sanomaani vähätellä. Tavallisten ihmisten kanssa synnytyspelosta ja peloista ylipäätään jutellessa törmää aika usein sanoihin en kyllä ymmärrä, mutta pelkopotilaisiin tottunut kätilö on varmasti kuullut älyttömimmätkin syyt pelkoihin. Tuntui hyvältä, että kätilö kirjasi ylös pelkojani ja toiveitani, ja tiivistelmä lähetettiin minulle vielä kotiin. Synnytyksen hetkellä tiedot ovat myös hoitajien ja lääkärien nähtävillä.

Huomasin, ettei kohdallani juuri auta hyväntahtoinen tsemppipuhe, joka varmasti monille muille on kullanarvoista. Kätilö oli lämmin ja kannustava, lupasi että kätilöt ovat sairaalassa minua varten ja auttavat kaikin keinoin synnytyksessä. Mikä on tietysti hienoa, mutta minulle tärkeintä oli kuulla lääketieteellistä faktatietoa synnytyksen kulusta ja käytössä olevista kivunlievitysmenetelmistä ja etenkin puudutuksista. Siksi hyödyin ehkä vielä enemmän tapaamisesta synnytyslääkärin kanssa. Lääkäri oli asiallinen nuori mies, joka kertoi rauhallisesti niistä kohdista synnytystä, joita eniten pelkään. Ja mikä tärkeintä: ilman sitä kauhuvärikynää. Hän ei vähätellyt esimekiksi repeämien pelkoani, mutta sanoi, ettei ole syytä pelätä. Tosin lääkärikäynnin jälkeen mielessä käväisi, että se sehän oli MIES, mistä se mitään tietää, mutta pyyhin nämä ajatukset nopeasti mielestäni.

Pelkoni ovat osin johtuneet epäluottamuksesta hoitohenkilökuntaa kohtaan, mutta päätin että ainakin yritän luottaa täysin hoitajiin ja lääkäreihin synnytyksessä. Ajattelin myös, etten haluaisi enää kuunnella tavallisten äitien kokemuksia ja vinkkejä synnytykseen, koska jään helposti turhaan pelkäämään yksittäisiä kokemuksia tapahtuvaksi omalle kohdalleni. Monet eivät ymmärrä, edes synnytyspelosta kerrottuani, olla jakamatta kanssani niitä inhottavampia juttuja, mistä olen ollut ihmeissäni. Mitä tahansa voi sattua, ja monelle äidille onkin käynyt ikäviä juttuja, mutta minun on turha murehtia muiden synnytyksiä. En haluaisi kuulla juuri vinkkejäkään, koska jokainen synnytys on erilainen. Ne asiat, jotka ovat toimineet toisilla, eivät toimi välttämättä minulla ja toisin päin. Jos esimerkiksi epiduraalipuudutus on ollut huono idea jollekin, se saattaa olla ehdottoman hyvä juttu minulle. Uskon ja luotan siihen, että ammattilaiset tietävät nämä asiat paremmin.

odotuksenisovellus

(Odotukseni-sovelluskin muistutti asiasta….)

Olen kuitenkin kuullut myös hyödyllisiä ja tärkeitä asioita synnytyksestä synnyttäneiltä ihmisiltä. Jotkut ovat jopa sanoneet, että menisivät koska tahansa uudelleen synnyttämään. Että kokemus on niin mahtava. Olen myös nähnyt videolta yhden ystäväni synnytyksen ja se oli niin hieno ja koskettava, että pyyhin kyyneleitä silmäkulmista. Kyseinen synnytys oli kuitenkin niin nappiin mennyt, etten edes uskalla toivoa sellaista omalle kohdalleni. Yksi parhaista hetkistä pelkojeni kannalta on kuitenkin ystäväni lohdutuksen sanat siitä, ettei synnytyksen ollessa käynnissä ehdi pelätä. Silloin elää vahvasti sitä hetkeä ja ottaa vastaan ne asiat, jotka eteen tulevat. Se oli pieni ahaa-elämys. Myös eräs teistä lukijoista kommentoi minulle samasta aiheesta. Ajatus oli huojentava, kun sen tajusin. Näin itseni jotenkin ihan eri valossa synnyttämässä. Ymmärsin, että supistusten ollessa käynnissä, keskityn supistuksiin ja niistä selviämiseen, pohdin ehkä mahdollisia kivunlievityskeinoja ja puhun niistä kätilön kanssa. Ponnistusvaiheessa taas keskityn ponnistamiseen ja se jos mikä on lyhyt hetki. Tilanne on uusi ja se varmasti jännittää, mutta tuskin ehdin pohtia syvällisesti pelkojani siinä vaiheessa.

Kotimatkalla äitiyspolilta bussissa mietin, kuinka älyttömän hyvin odottavia äitiä hoivataan ainakin täällä Helsingissä. En ole viime vuosina käyttänyt ollenkaan julkisen terveydenhuollon palveluita ja muulloinkin olen suosinut aika pitkälti yksityistä puolta, mutta näin raskaana ollessa julkisesta puolesta ei ole mitään pahaa sanottavaa. Aivan raskauden alussa (kun aika mateli!) harmittelin, miksei ensimmäinen ultratutkimus voisi olla aiemmin – tuskaisaa odottaa vauvan kuulumisia viikolle 12. Tuo tuntuu nyt niin pieneltä murheelta, kun mietin, kuinka hienosti esimerkiksi synnytyspelkoni ja minimaalinen hyppäys sokeriarvoissa on otettu huomioon. Neuvolapalveluissa ja synnytyssairaaloissa tehdään leikkauksia, mutta ainakin omat asiani ovat rullanneet hyvin ja olen kokenut, että minusta ja vauvasta ihan todella huolehditaan. Kiitos HUS!

Seuraa blogia Bloglovinissa // Facebookissa // Blogilistalla // Instagramissa

7 Comment

  1. Olipas kiva lukea noin hyvästä kokemuksesta. Oma laskettu aikani on vähän jälkeesi (31.7.) ja olen ainakin vielä onnistunut välttämään synnytyspelon. Olen vältellyt synnytyskertomuksia, joita monet ahmivat täältä netin syövereistä, jotta en alkaisi pelkäämään asioita, joihin en näin ennalta pysty kuitenkaan vaikuttamaan. Varsinaiseen synnytysvalmennukseen aion kyllä osallistua. Uskon, että sieltä saan tarvittavat faktat/käytännön vinkit ja loput opin sitten tositoimissa tilanteen mukaan. Saa nähdä, pysyykö tämä luottamus loppuun saakka vai joko heinäkuussa lankean itsekin lukemaan synnytyskertomuksia 🙂

  2. Itselläni oli myös pelkoja synnytystä kohtaan ja kävin pelkopolilla; normaaliin synnytykseen päädyttiin. Pitkähkön synnytyksen hoitaneet kätilöt olivat aivan mahtavia. Ulkomaalainen mieheni oli todella vaikuttunut kätilöiden ammattitaidosta ja siitä kuinka hyvää huolta minusta pidettiin.

  3. Kuulostipa joiltain kohdin tutulta, vaikka mitään varsinaista synnytyspelkoa en olekaan itse potenut. Viime aikoina on kuitenkin herännyt pieni synnytysjännitys ja siihen kaipasin kaikista eniten juurikin tuota puhdasta faktatietoa synnytykseen liittyvistä asioista: miten homma etenee, mitä kivunlievitysmenetelmiä on jne. Nyt olenkin oikein ahminut tietoa ja yrittänyt imeä kaikki synnytysvalmennuksessa kerrotut asiat mieleeni. Selviytymiskeinona tässä tuntematonta kohti mentäessä on siis tainnut olla tiedon hankkiminen ja asiaan tutustuminen niin hyvin kuin mahdollista. Näin ensikertalaisena kun ei juuri muuta ole kuullut kuin niitä tuttujen ja netin synnytyskertomuksia.

    Hienoa, että HUSissa homma toimii! 🙂

  4. Ihana kuulla, että pelko on hiukan hellittänyt!
    Itse pyrin menemään synnytykseen mahdollisimman avoimin mielin, koska tosiaan ennakkoon ei voi tietää, miten omalla kohdalla asiat menevät. Oma synnytys oli kokonaisuutena ihan miellyttävä kokemus ja enemmänkin voimaannuttava kuin pelottava. Jotenkin se fiilis, että siitä on selvinnyt ja uskalsi antaa kipujen tehdä tehtävänsä oli aika huikea. Itselle lohtua toi ajatus siitä, että synnytyskipu on hyvää kipua, joka vie synnytystä eteenpäin, ja että se on ystävä, jolle kannattaa antautua, koska myös tietynlainen rentous edistää synnytyksen etenemistä. Kuulostaa tosi lässyltä ja kunnon hippeilyltä, mutta itselläni tuo ajatus toimi. 🙂

  5. jennilee says: Vastaa

    Tuo on muuten näin jälkikäteen ajateltuna ihan totta että ei siinä h-hetkellä muista pelätä! Itselläni meni jokseenkin melkein niin pieleen kuin voi mennä (enkä halua pelotella, olin ihan marginaalitapaus, sellainen joka tulee kätilöllä vastaan ehkä kerran uran aikana jos sitäkään) mutta silti olen jälkikäteen taivastellut kuinka rauhallinen koko ajan olinkaan. Ehkä siinä vaiheessa vaan haluaa sen vauvan ulos hinnalla millä hyvänsä kun on ihan kypsänä koko raskauteen. 😀

    Mutta sitä olen miettinyt että synnytys on äidille varmaan aina jossain määrin traumaattinen kokemus, myös silloin kun se menee ihan nappiin. Sen takia on tosi tärkeää että asiasta voi puhua etukäteen, synnytyksen aikana ja myös sen jälkeen. Pelkopolityyppinen keskustelu olisi mielestäni paikallaan ihan jokaiselle odottavalle äidille. 🙂

  6. Kiitos kun kirjoitit aiheesta postauksen.
    Minulla oli ihan samanlaiset ajatukset ja yksi käynti pelkopolilla auttoi.
    Olin ylpeä jälkikäteen kun kohtasin pelkoni.

  7. Itsellä oli myös peräkkäisinä päivinä sairaalaan tutustuminen ja pelkopoli ja jollain oudolla tavalla ne jotenkin autto vaikka mitään uutta tietoa siellä ei oikeestaan tullutkaan. Vielä muutamia kuukausia sitten en kuvitellu muuta kun leikkauksen..ja nyt kun tyttö onkin perätilassa ja leikkausaika varattu 3vk:n päähän ni en mitään muuta toivois kun että hän kääntyisi ja saisi synnyttää normaalisti. On ne vaan jänniä noi hormonit miten valmistaa..

Vastaa käyttäjälle Sakasu Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.