Olin eilen Kätilöopistolla synnytystapa-arviossa. Jännitin niin paljon vauvan kokoa, etten ehtinyt yhtään miettiä, että ultraamisen yhteydessä voisi esiin tulla jotain muitakin ongelmia. Vauva on jo pitkään viihtynyt pää alaspäin enkä ole uhrannut juuri ajatustakaan sille, että hän päättäisi vielä viimeisillä viikoilla kääntyä väärin päin. Siksi olin aika ällikällä lyöty, kun lääkäri pyöritteli ultralaitetta vatsallani ja sanoi, että vauva köllötteleekin kohdussa tyytyväisenä istuma-asennossa. Ihmettelin aiemmin, kun aivan vatsan yläosaan ilmaantui yhtenä päivänä kova kohta ja sanoinkin, että onkohan tässä nyt kuitenkin pää. En ole kuitenkaan tuntenut mitään suurta kääntymismuljaisua, joten en miettinyt asiaa enempää.
Siinä sitten puolialastomana tutkimuspöydällä maatessani pääsin pohtimaan, mitä tehdä. Sanoin vähän nolona ja selitellen, etten halua synnyttää perätilassa olevaa vauvaa, mutta ihan turhaan häpeilin. Lääkäri ymmärsi täysin ja sanoi, että voimme vaikka heti sopia sektioajan. Tunnelmani olivat aika ristiriitaiset. Toisaalta harmitti, että olin työstänyt vuosikausia synnytyspelkoani ja tuntenut jopa pääseväni sen niskan päälle. Ja minkä vuoksi? Synnyttämällä loppujen lopuksi joka tapauksessa sektiolla, jota en jostakin syystä osaa pelätä yhtään. Toisaalta synnytyspelko on nostanut viime päivinä taas aika voimallisesti päätään, joten ehdin myös ajatella, että huh, pääsen sittenkin helpommalla. Korostan tähän väliin, että tiedän kyllä sektion riskit ja ettei se missään nimessä ole fyysisesti mikään helpommalla pääseminen, mutta omien pelkojeni kannalta se on se vähemmän kauhea vaihtoehto.
Tiesin toki, että perätilavauvan voi yrittää kääntää ulkokautta, mutta suhtauduin tähän skeptisesti, koska tiesin ettei siinä useinkaan onnistututa – varsinkaan ensisynnyttäjän kohdalla. Lääkäri kuitenkin sanoi, että voimme kokeilla sitä vaikka heti. Sanoin, että antaa sitten mennä. Lääkäri alkoi varovasti työntää vauvaa vatsan läpi oikeaan asentoon ja tarkkaili samalla koko ajan sydänääniä. Leppoisa mieslääkäri korosti, ettei toimenpide saa sattua minua, joten minun on sanottava jos jostakin koskee. Ensimmäisen yrityksen jälkeen vauva luiskahti takaisin istumaan, mutta lääkäri päätti vielä kokeilla. Toisella kerralla kätilö auttoi toiselta puolelta ja kuin ihmeen kaupalla Sipe päätti kellahtaa oikeaan asentoon. Perätilassa olevat vauvat yhdistettynä ensisynnyttäjääidille tehtyyn onnistuneeseen käännökseen ovat harvinaisia, mutta olen tässä raskaudessa todellakin tottunut olemaan se tilastofriikki.
Sain muutenkin hyviä uutisia: Sipe kasvaa edelleen täsmälleen samaa rataa kuin aiemmin eli ihan hivenen keskikäyrän alapuolella, joten mitään sokerivauvaa en ole pullauttamassa. Vauva näyttäisi liikkeistään ja sydänäänistään päätellen voivan todella hyvin.
Ilmeisesti perätilassa viihtyneet vauvat pyrkivät kuitenkin yleensä takaisin väärään asentoonsa, joten saan tässä kaiken näiden viimeisten viikkojen jännitysten lisäksi jännätä vielä sitäkin, mihin asentoon beibi päättää lopulta jämähtää. Tilanne tsekataan ehkä jo ensi viikolla neuvolassa ultralla, mutta viimeistään Kätilöopistolla kahden viikon päästä. Sikäli päätös synnytystavasta on minun kohdallani helppo: en aio edes harkita perätilasynnytystä. Kahden viikon päästä mahdollista perätila-Sipeä ei enää yritetä kääntää, joten silloin voi edessä olla sektioajan varaaminen. Olen päättänyt, etten sure perätilaa ja sektiota, jos ne eteen tulevat. Uskon, että niin on siinä tapauksessa tarkoitettu. Minua ei ollutkaan tarkoitettu synnyttämään alakautta ja luonto hoiti asian Sipen suosiollisella avustuksella sitten näin.
Täytyy muuten korostaa, että ulkokäännös ei ollut millään tavalla kivulias tai edes epämiellyttävä. Menisin koska tahansa mieluummin käännökseen kuin esimerkiksi ihan tuiki tavalliseen sisätutkimukseen. Lääkäri selitti koko ajan mitä tekee ja kyseli ehkä kahden sekunnin välein vointiani. Myös vauvan sydänääniä seurattiin herkeämättä ja toimenpiteen jälkeen istuin vielä puoli tuntia kiinni sydänäänikäyrää mittaavassa laitteessa, joka on etenkin synnyttäjille tuttu. Käyrillä istuessani ihana kätilö passasi minua ja kävi käännöstä vielä läpi. Myös lääkäri tuli vielä tsemppaamaan ja toivottelemaan hyvät voinnit. En voinut olla jälleen kerran ihmettelemättä, kuinka ihanaa henkilökuntaa Kätilöopistolla on.
Käännöstä ei siis kannata pelätä yhtään, jos sellainen jollekin teistä eteen tulee. Siihen ei vain kannata vain ladata turhia odotuksia, sillä se onnistuu suhteellisen harvoin. Nähdäkseni ei ole kuitenkaan mitään syytä, miksei sitä kannattaisi ainakin kokeilla. Luin netistä, että äidit yrittävät ties minkälaisia poppaskonsteja kääntääkseen vauvan ikään kuin luonnonmukaisesti itse oikeaan asentoon. Suomessa lääkärit kuitenkin tietävät mitä tekevät, joten heihin kannattaa luottaa näissä jutuissa.
Kommenttiboksiin saa jättää mieluusti omia perätilasynnytys- ja keisarileikkauskokemuksia, mutta olkaa kilttejä ja säästäkää minut ja muut pelkopotilaat kauhukertomuksilta. Monet samassa tilanteessa olevat haluvat varmasti kuulla hyviä kokemuksia sektioista ja perätilasynnytyksistä! Minuun ei kuitenkaan kannata tsemppipuheita pt-synnytyksen suhteen tuhlata, sillä päätös on jo tehty. Raivotarjonta on yhtä kuin alatiesynnytys (jos siihen on kaikki muutkin edellytykset), perätila on yhtä kuin suunniteltu sektio. Piste.
Seuraa blogiani Bloglovinissa // Blogit.fi:ssä // Facebookissa // Instagramissa // Blogue.fi:ssä
Oi, onpas teillä ollut jänniä hetkiä siellä! Mutta sun asenne kuulostaa kyllä juurikin oikealta: turha stressata tai asettaa itselleen/keholleen paineita tietynlaisesta synnytyksestä, kun niihin asioihin ei loppujen lopuksi pysty itse ihan hirveästi vaikuttamaan. Ihanaa loppuraskautta ja h-hetkeä! <3 Eikös tää ole juurikin niitä harvoja asioita, joissa päämäärä ratkaisee ja matkalle voi jälkeenpäin kevyesti viitata kintaalla? 🙂
Kiitos tsempistä, oikea asenne näissä hommissa on kyllä kullanarvoinen, mutta täytyy myöntää etten ehkä ihan niin viilipytty ole, mitä annan (vahingossa) ymmärtää 😀
Hurjasti tsemppiä! Toivottavasti pikkuinen pysyy ”oikeassa” asennossa 🙂
Kiitos Ansku tsempistä:) Vähän on nyt sellainen tunne, että ehti jo kiepsahtaa takaisin perätilaan, mutta ei sille voi mitään.
Heippa,
Minulla samankaltaisia kokemuksia perätilasta ja kääntöyrityksestä. Tosin, minulla vaaavi oli jo pitkään perätilassa ja kääntöäkin yritettiin siinä onnistumatta. Kivuliasta kääntö ei ollut todellakaan, vaikka tällaisia huhupuheita olin kuullut. Käännön epäonnistuessa varattiin sektio, vaikka hieman tarvitsikin vängätä etteivät laittaneet minua synnyttämään perätilassa. Vaadin sektion joka minulle vastahakoisesti varattiin. Se oli ainoa mistä jäi hieman epämiellyttävä olo. Kerrottiin australialaisesta naisesta joka oli yksin kotonaan synnyttänyt perätilavauvan ja ottanut siitä vaihekuvia blogiinsa. Kehotettiin vielää ennen päätöstä, tutustumaan tähän blogiin mutta vaatimalla vaadin sektioaikaa varattavaksi.
Leikkaus meni hyvin, lapsi tosin hieman näykkäisi leikkaavaa lääkäriä 😉
Toipuminen leikkauksesta sujui sekin mainiosti, vaikka kyseessä onkin yksi suurimmista leikkauksista. Itse en sitä koskaan niin suureksi leikkaukseksi ole mieltänyt enkä ommien kokoemuksien perusteella vieläkään niin koe.
Tsemppiä loppuodotukseen ja synnytykseen, tapahtuu se sitten kummalla tavalla tahansa. Kaikki muuttuu kun saat oman ihmeen ensi kertaa syliin.
Todella outoa, että sinun piti vängätä asiasta ja että henkilökunta oli vastahakoista! Mutta hyvä kuulla, että pidit pääsi ja leikkaus meni hyvin 🙂 Kiitos tsempistä!
Itse olen perätilassa syntynyt lähes 35 vuoden takaa… Ja kuullut ”kauhutarinoita” ko tapahtumasta. Itse olin ottanut nokkiini kääntämisestä, ja synnytys käynnistyi parin tunnin sisään – jolloin olin tietty ehtinyt kääntyä takaisin. Tähän yhdistettynä ensisynnyttäjä & vähän perätilasynnytyksistä kokemusta omaava lääkäri, tulos olisi voinut olla toisenlainen… Isäni meni niin paniikkiin, että soitti lääkäriappiukkonsa paikalle – kivaa varmaan äidilleni synnyttää oman isänsä paikalle ollessa… ?
Vaikka kaikki loppujen lopuksi menikin hyvin, uskoisin että olet tehnyt oikean päätöksen valitessasi sektion, perätilasynnytys ensimmäisenä kokemuksena voisi olla vähän liikaa.
Tsemppiä vielä viimeisille viikoille ja kiitos kivasta & mielenkiintoisesta blogista. ?
Mullekin sanottiin, että synnytys voi tästä käynnistyä mutta eipä se olisi näillä viikoilla haitannut 🙂 Kiitos tsempeistä ja kehuista, pt-synnytys olisi ehdottomasti ensikertalaiselle + pelkopotilaalle liikaa!
Minä taas pelkäsin enemmän sektiota. Synnytyspelkoa siis oli, mutta alateitse synnyttämistä pelkäsin jostain syystä vähemmän kuin leikkaamista. Kai se oli se luonnollisuus versus lääketieteellinen toimenpide leikkaussaleineen ja sairaalan härpäkkeineen 😀
No oma synnytyshän ei lopulta päättynyt niinkään ”luonnollisesti” kun pitkän ponnistusvaiheen ja etenemättömyyden vuoksi päädyttiin imukuppiin. Vaikkei itseä siinä voinut syyttää ( vauvan pää tuli hankalassa asennossa ja mursi muuten viimeisessä ponnistuksessa mun häntäluun (!) ) silti harmitti, kun en saanut vauvaa ulos ilman imukuppia ja ns. ”omin voimin”. Alkuun olin aika järkyttynyt synnytyskokemuksestani imukupin ja voimakkaan kivun vuoksi (puudutteet ei minun kohdallani auttaneet parhaalla mahdollisella tavalla, epiduraalikatetri oli huonosti paikallaan), mutta ennakkopeloista huolimatta henkilökunta oli aivan mahtavaa! Tämä varmasti lievensi hurjaa kokemustani. Kätilömme oli ihana ja jälkihoito (keskustelu ja läpikäyminen sairaalassa ja kätilön soitto kotiin 3vk:n päästä synnytyksestä) heidän puoleltaan hoitui erinomaisesti. Kiitos kaiken tämän, ei ahdista eikä jäänyt sellaista mieltä, ettei enää ikinä (vaikka sellainen olo oli heti synnytyksen jälkeen)!
Tsemppiä sinulle loppumetreille ja jospa vauva ei enää kääntyisi perätilaan!
Tuo on jännä juttu, kun monella on tosiaan se leikkauspelko ja toisilla taas alatiesynnytyspelko. Mulla on selkeä ajatus siitä, että luotan enemmän lääkärin ammattitaitoon kun itseeni. Mutta hyvä, että sulla oli hyvä jälkihoito: hienoa että sait jutella kokemuksesta heti! Se on varmasti todella tärkeää. Kiitos tsempeistä 🙂
Oho, olipa tosiaan hienoa, että vauva saatiin kännytettyä. Nyt sitten vielä kun pikkuinen pysyisi pää alaspäin. Oma esikoinen viihtyi lähes koko raskauden perätilassa ja käännöskään ei onnistunut niukan lapsiveden vuoksi. Sektio olikin suunnitteilla, koska lääkäri ei suositellut ensikertalaiselle alatiesynnytystä. Lopulta erinäisten vaiheiden jälkeen lapsi syntyikin kiireisellä sektiolla hieman ennen aikojaan. Kaikki meni kuitenkin hyvin, leikkauksen inhottavin vaihe oli selän pesu ennen puudutusta, vauva selvisi hienosti ja itsekään en ollut erityisen kipeä, vaan pääsin jo aika pian liikkeelle ja vauvaa hoitamaan. Maitokin nousi nopeasti, joten mukava muisto tuosta jäi.
Ja jos sitä haluaa kokea alatiesynnytyksen, niin voihan sitä sitten suunnitella toista lasta…
Hienoa kuulla, että sinulla meni sektio nappiin vaikka kiireellisenä tehtiinkin!
Toivottavasti pysyy ”oikeassa” asennossa! Minusta niin ihanan rohkeasti suhtaudut sektioon, kun itse taas sitä ajatusta kammoan aika viimeiseen asti. Meillä on molemmat tällä hetkellä onneksi tulossa pää edellä, eivätkä toivottavasti enää kovin mahdu kääntelehtimään. Toisaalta itse olisin valmis vaikka siihen perätilasynnytykseen, jos lääkärit antaisivat luvan..
Onnea teille vielä loppuodotukseen!
Kiitos ja paljon onnea ja tsemppiä myös sulle 🙂
Itsellä yksi lapsi syntynyt sektiolla ja toinen alateitse. Kyllähän se sektio oli mukavempi tapa kuin alateitse, sitä ei käy kieltäminen. Mutta alatiesynnytyksen jälkeen toipuminen paljon nopeampaa. Eli jos pitäisi valita, niin no… Puolensa ja puolensa 🙂 esikoisen kohdalla sektio on helpompi kun sektion jälkeen ei saa nostella mitään vauvaa painavampaa eli parempi ettei ole muita lapsia kotona (ja toki hyvä jos mies on kotona).
Itse sektio oli jännä kokemus. Mikään ei sattunut ja mitään et näe. Mutta tunnet kuinka se tehdään 🙂 se oli todella hassua 🙂 mutta tosiaan, ei satu eikä ollut pelottavaa 🙂 (hammaslääkärikin on kauheampaa). Meillä sektio tehtiin kiireellisenä eli pitkittyneen avautumisvaiheen päätteeksi, silloin mies ei saanut olla mukana. Mutta toisaalta hän oli meistä se joka sai pitää vauvaa ensin sylissä kun minua ommeltiin kiinni. Toipumisessa ei ollut mitään ongelmia (vaikka oli heinäkuu ja helteet), kunhan muisti suihkutella haavaa ja antaa sille ilmakylpyjä, 5pv olin sektion jälkeen sairaalassa, 8pv kuluttua sektiosta ku ulkona varovaisesti vaunuttelemassa 🙂
Eli tsemppiä, kumpi tapa sitten sattuukaan sinun kohdallesi. Molemmissa on puolensa 🙂
Onpa outoa, ettei mies saanut olla mukana? Meille on sanottu jo pariin otteeseen, että kiireellisessäkin saa vielä olla, hätäsektio on ainut mihin mies ei pääse.
Meillä oli kiikun kaakun että joudutaanko hätäsektioon vaikko kiireellinen. En tiedä johtuiko siitä. Mutta suoraan sanottuna en miestä kyllä silloin edes kaivannut, oli niin hyvät tropit (mut rauhoitettiin kun avautumisvaiheen oksitosiini laittoi mut oksentamaan niin paljon) 😀 ja muutenki pitkän avautumisvaiheen jne sellainen ”tulos ja ulos” meininki ettei siinä enää edes jännittänyt. Vauva olikin nopeasti ulkona ja siellä majaili miehen paidan sisällä kun mua kärrättiin pois leikkauksesta. Toisaalta myös toisessa synnytyksessä en halunnut miestä pitämään edes kädestä ponnistusvaiheessa vaan käskin hänen kuulemma painua helvettiin 😀 😀
Haha just näin, oonkin kuullut että joillekin tulee sellanen olo, ettei halua miestä lähelle 😀
Olen tainnut jakaa omia kokemuksiani näistä aiheista jo aiemmin, kun kokemusta on perätilasta ja sektiosta, mutta ei perätilasynnytyksestä, johon en itsekään olisi varmasti suostunut. Yllätysperätilan vuoksi tyttö syntyi kiireellisellä sektiolla, mutta synnytys tosiaan käynnistyi ihan luonnollisesti ja siten tyttökin oli ”valmis” tulemaan maailmaan. Toivuin sektiosta itse tosi hyvin ja nopeasti ja muutenkin leikkauksesta jäi vain positiivinen muisto! Leikkaussalissa vieressäni ollut anestesialääkäri kertoi verhon yli katsellessaan mitä siellä tapahtuu ja tsemppasi. Mieskin sai luonnollisesti olla leikkauksessa paikalla 🙂 Ainoa mikä sektiossa ”harmitti” oli se, että en saanut kuin nähdä vilauksen vauvasta ja sitten jäin itse ommeltavaksi ja menin heräämöön. Sain siis olla vasta kolmen tunnin päästä vauvan kanssa, mutta tuore isä sai viettää tuon ajan pikkuisen kanssa kuitenkin 🙂 Voin siis vain omasta puolestani sanoa, että jos sektioon päädyt, niin varmasti voit hyvillä mielin siihen mennä!
Hyvä, että sullakin hyvä sektiokokemus. Tuo onkin vähän kurjaa, ettei vauvaa saa heti rinnalle ainakaan pitkäksi aikaa. Mutta hienoa, että isä saa sitten hoidella vauvaa ensihetket kuitenkin 🙂
Mulla synnytys meni loppuen lopuksi sektioon kun vauva ei vaan millään tahtonut tulla ulos ja lapsiveden menosta oli jo sen verran aikaa. Synnytys itsessään oli tosi pitkä, koska odoteltiin josko beibi tulis normaalia kautta. Mitään traumoja ei jäänyt ja synnyttäisin milloin vaan uudestaan! 🙂 ei siis pelkoa jos sektioon päätyy. Henkilökunta leikkaussalissa on ihanaa, itse toimenpide ei tunnu missään ja on todella nopeasti ohi, isä saa viettää ensimmäiset kaksi tuntia vauvan kanssa kahdestaan ja äiti levätä. Tietysti sektiohaava on ison leikkauksen haava ja alkuun hieman inhottava, mutta itselläni parani yllättävän nopeasti. Sain itseasiassa todella huonot hoito-ohjeet ja tikkien poiston yhteydessä antibiootit tulehdukseen ja siltikin jäi positiivinen fiilis 🙂 pitää muistaa vaan antaa aikaa itselleen ja olla varovainen esim sohvalta tai sängyltä noustessa. Tsemppiä 🙂
Kiitos, kun jaoit kivan kokemuksen! Täytyy muistaa pyytää hyvät hoito-ohjeet ja tsekata muussa tapauksessa netistä.
Ekaa kertaa kommentoin ikinä mut nyt oli sellanen aihe et pakko ? eli vuosi sitten meille syntyi tyttö kiireellisellä sektiolla.n 1kk ennen laskettua tehtiin tarjonnantarkistus vaikka piti olla 99% varmuudella raivotarjonnassa.no ei ollut.yritettiin kääntää,joka oli tosi epämiellyttävää ja jopa kivuliastakin.olin lukenu kääntämisestä paljon huonoa mutta saivat suostuteltua siihen silti.onneksi synnytys ei kuitenkaan kääntöyrityksestä käynnistynyt tms. En halunnut ensisynnyttäjänä perätilavauvaa yrittää synnyttää mm.mahdollisen vauvan happivajeen takia ja sektioaika varattiin.tyttö päättikin päivää ennen syntyä ja heräsin lapsivesien menoon.siitä n.6h ja tyttö syntyi pistein 9 10 10 ? isän kanssa oli 2h ja aika meni levätessä yllättävän nopeasti heräämössä. Isä ei meillä saanut olla mukana leikkauksen puudutusvaiheessa mutta muuten kyllä.tsemppiä!
Kiitos tsempistä ja onnea vauvasta ja hyvistä pisteistä 😀 Outoa, että käännös oli kivulias, sillä lääkäri painotti minulle, ettei se saa olla. Minäkään en monien riskien ja pelon vuoksi aio pt-synnytystä yrittää. Katsotaan miten käy 🙂
Kyllä se voi olla kivulias, mulla runnottiin Kättärillä vartti perätilavauvaa ympäri ja kipu oli kovinta koko synnytyksessä. Vauva tuli maailmaan sektiolla 10h lääkitsemättömien suppareiden perään ja vain leikkaushaavakipu ekaa kertaa noustessa pääsi lähelle käännöskipua. Sektiossa todettiin ahdas kohtu, eli kääntämiselle rv38 ei ollut mitään mahdollisuuksia onnistua. Tällä kertaa tiedän kieltäytyä, toivon että ekalla kerralla olisin uskaltanut haastaa lääkärin ja keskeyttää toimenpiteen.
Minä en missään vaiheessa harkinnutkaan sektiota, mutta toisaalta en muutoinkaan suunnitellut synnytystä millään tavalla. Luotin osaaviin lääkäreihin, kätilöihin ja hoitajiin.
Kun h-hetki koitti vain kolmetuntia lapsivesien menon jälkeen, synnärillä todettiin, että vauva onkin perätilassa. Tässä vaiheessa olin jo 8 cm auki. Paikalle kutsuttiin kaksi lääkäriä ja tilanne arvioitiin. Minulle suositeltiin alatiesynnytystä ja sillä mentiin. 25 min kestäneen ponnistusvaiheen jälkeen sain vastasyntyneen punaisen pikkunyytin rinnalleni ja olin maailman onnellisin 🙂 Synnytys siis sujui ok perätilasta huolimatta. Imukuppia jouduttiin hieman käyttää apuna, mutta itse en sitä siinä touhussa edes huomannut.
Neuvolassa ja lääkärissä oli koko ajan sanottu, että vauva olisi ollut pää alaspäin, mutta kätilöt sanoivat vauvan synnyttyä hänen olleen jo pitkään perätilassa. Olinkin tuntenut pitkään, ison möhkäleen ylävatsassani, ja kysyinkin kerran neuvolassa, onko se vauvan pylly. Vastaukseksi sain ”kyllä”.
Ihmettelen, miksei kaikkia ultrata loppuraskaudessa. Jos perätila todetaan, voisi kääntöä vielä kokeilla. Minulla siihen ei ollut enää mahdollisuutta. Toisaalta kun en tiennyt perätilasta, en osannut sitä panikoida etukäteen. Jälkikäteen kätilö myös sanoi, että olin ollut todella rohkea, kun synnytin alateitse. Kuulemma 99 % ensisynnyttäjistä vaatii sektion perätilasynnytykseen. Mutta siis loppu hyvin kaikki hyvin 🙂
Tsemppiä loppuodotukseen!
Erikoista, että asiantuntijat eivät huomanneet perätilaa! Mutta hienoa, että alatiesynnytys onnistui sinulla noin hyvin. Luulen että minäkin vauvan pukertaisin ulos, jos noin paljon olisin jo auki, mutta tuollainen tilanne on varmasti aika harvinainen!
Hui mikä yllätys, mutta ihanan tyynesti suhtaudut tilanteeseen 🙂 Tsemppiä loppumetreille, päätti Sipe sitten mitä hyvänsä syntymänsä suhteen 😉
En ehkä ihan niin tyyni ole IRL 😀 Sektion suhteen siis juu, mutta tämä epätietoisuus on todella ärsyttävää. Kiitos tsempistä.
Pakko kommentoida kerrankin kun on asiasta tuore kokemus, mulla siis esikoinen syntyi 2 viikkoa sitten suunnitellulla sektiolla, juurikin perätilan takia. Vauva viihtyi aikalailla koko loppuraskauden perätilassa, ulkokäännöstäkin yritettiin mutta eipä hän vaan suostunut kääntymään ja lisäksi se sattui ihan mielettömästi!
Mistä lie sitten johtunut..
Mua yritti yks lääkäriä painostaa alatiesynnytykseen aika paljonkin mutta onneksi en suostunut koska vauva olikin sitten tosi vaikeassa asennossa. Olisin mielelläni kokenut alatiesynnytyksen jos vauva olisi vain ollut raivotarjonnassa, ehkä sitten joskus 🙂
Sektio itsessään oli ihan ok kokemus, ei jäänyt mitään kammoa, vähän siinä tuli huono olo mut siitä kun sanoi niin heti sai jotain lääkettä joka kyllä tehosi nopeasti.. Sain heräämössä heti imettää vauvaa ja olin nopeasti niin hyvässä kunnossa että pääsin pian osastolle miehen ja vauvan luo 🙂 Maitokin nousi seuraavana päivänä ja imetys lähti sujumaan tosi hyvin.. Sairaalassa olin sen kolme päivää, kotona kaikki sujunut hyvin, toki haava oli kipee pari päivää mutta nyt en edes muista sitä enää!
Ja vauvahan on niin ihana että ei tässä paljon kipuja muistele 🙂
Toivotaan että sulla siellä vauva pysyttelee oikein loppuun asti! 🙂
Niin outoa ja inhottavaa, jos hoitohenkilökunta yrittää painostaa! Minulle lääkäri ei edes maininnut alatiesynnytyksestä mitään. Kätilö kyllä sanoi, ettei siinä välttämättä mitään ongelmaa ole, mutta mitään painostusta ei ollut. Ikävää, jos joku sellaista harrastaa 🙁 Mutta hyvä, että sektiosi sujui hyvin!!
Minä synnytin perätila vauvan oikein onnistuneesti 3kk sitten ? Oli todella helppo synnytys. Kesto yht 3,5h ja ponnistus 5min. Ei repeämiä tms ? Loistava fiilis jäi siitä. Erona sun tilanteeseen, että tämä oli toinen synnytys ja takana oli yksi hyvin onnistunut alatiesynnytys. Muistan myös jännittäneeni radilaisena sitä vauvan kokoa ja tuntui silloin todellisena pommina tieto vauvan perätilasta. Ilmoitin heti, että sektioon. Onneksi lääkäri sai houkuteltua lantion kuvauksiin ja siitä tuloksena hyvät mitat niin uskaltauduin yrittämään alatiesynnytystä. Ja hyvä niin ? Tuloksena täydellisen pään omaava tyttö ?
Mutta ensisynnyttyjänä olisin ehd valinnut sektion!
Onneksi sinun ei tarvitse enää valita ja bebe pysyy siellä pää alaspäin ? Tsemppiä ?
Hienoa, että sinulla onnistui pt-synnytys. Se on varmasti eri asia , kun on taustalla jo yksi synnytys ja lisäksi tahdonvoimaa ja pelottomuutta! Kiitos tsempeistä 🙂
Hyvä että vauveli kääntyi, jospa malttaisi pysyäkkin nyt pääalaspäin siihen asti kunnes maailmaan tulee! <3 Vaikka tilaa ei kauheasti olee enää kääntyillä, voi ne siellä vielä kieppua miten haluaa.
Onneksi tarjonta tarkastellaan aina synnyttämään mennessä käsikopelolla joten sillä tavalla voit olla rauhallisin mielin.
Mua pelotti oma synnytys mielettömästi, sektiota vinguin vielä synnyttämään mennessäkin ja onneksi sitä en saanut vaan kätilö otti ohjat käsiinsä hienosti. Upea kokemushan tuo alatie synnytys oli vaikkakin tietysti fyysisesti raskas kokemus. Latenssivaihe oli pitkä kuten suurimmalla osalla ensisynnyttäjistä, kesto oli 24h mutta sen kesti hyvin kotona kun supistusten väli oli niin epäsäännöllinen . Toki panadol, suihku,hieronta, asentohoidot, jumppallot ja muut olivat käytössä. Sairaalaan mentäessä kohdunsuu oli 3cm auki ja sain ilokaasun käyttöön. Paikat aukesivat sentin tunnissa ,oppikirjan mukaan. 😉 Epiduraali ajoitettiin oikein, 5cm kohdilla sen taisin saada . Kalvot puhkesivat 9cm kohdilla josta pääsinkin pian ponnistamaan. Vauvan annettiin laskeutua rauhassa jotta ponnistaminen ei olisi niin pitkää ja raskasta, koko vaihe oli kivuton ( epiduraali vaikutti edelleen) ja tyttö syntyikin vain 7 minuutin ponnistamisen jälkeen. Väliliha leikattiin ja sen parantumisenkanssa oli ongelmaa, mutta pitihän sitä jotain ollakkin kun muuten kaikki sujui hienosti. 😉
Myöhemmin oma työni ajautui synnytysten pariin ja ollut seuraamassa useaampaakin perätila synnytystä. Jokainen synnytys missä itse olen mukana ollut on sujunut ongelmitta, yhdessä muistan että Äiti oli kovin pelokas mutta rentoutui selvästi huomatessaan että synnytys sujui samalla kaavalla kun raivotarjonnassakin tulevan vauvan synnytys .Ei siis ollut sen ihmeellisempää. Seuranta on toki tarkkaa synnytyksen aikana ja ponnistusvaiheessa paikalla kätilön lisäksi usein lääkäri ja ponnistusvaiheessa keskitytään siihen että ponnistamisen tarve tuntuu selvästi jolloin ponnistaminen sujuu luonnostaan ja tehokkaammin ja tietysti kätilö ohjaa ja antaa neuvoja .
Jos pikkuinen on perätilassa synnytyksen koettaessa ja painoarvio on ookoo sun lantioon nähden mä kannustaisin sua kokeilemaan alatie synnytystä! 🙂
Tässä tapauksessa tarjontaa seurataan joka tapauksessa onneksi ultralla eikä ainoastaan käsikopelolla. Perätilasynnytystä en missään olosuhteissa lähde yrittämään. Paitsi tietysti pakkotilanteessa eli että vauva syntyy niin nopeasti spontaanisti, ettei sektioon ehditä, mutta nämä ovat niin harvinaisia, etten sellaista edes mieti.
Minulla tytär viihtyi perätilassa koko raskauden mutta ihme ja kumma ulkokäännös raskausviikolla 37 onnistui. Tytär syntyi 3 kuukautta sitten alakautta pää edellä ja synnytys sujui mainiosti. Olin todella helpottunut alatiesynnytyksestä, sektiota nimittäin pelkään todella paljon. Yleensäkin ottaen ajatus mistä vain leikkauksesta kauhistuttaa. Perätilasynnytystä en kuitenkaan missään nimessä olisi lähtenyt kokeileen, vaikka olin leikkauskammoinen toissynnyttäjä, mielestäni sektio on perätilavauvalle turvallisempi vaihtoehto. Veljeni syntyi perätilassa ja joutui elvytettäväksi. Onneksi hän virkosi eikä pysyviä haittoja jäänyt traumaattisesta syntymästä. Toivottavasti vauvasi malttaisi pysyä pää alaspäin, jos ei niin sektio on varmasti teille paras ratkaisu, kuten olet tuonut ilmi.
Se on kyllä niin ihmisestä kiinni, mitä pelkää eniten. Tiedän monia muitakin kenellä sektio olisi todella kauhistus, itse taas suhtaudun siihen aivan luottavaisin mielin. Mäkään en harkitsisi perätilasynnytystä edes puolta sekuntia!
Minä olin 5 vuotta sitten, esikoinen vatsassani, menossa suunniteltuun sektioon perätilan vuoksi, mutta kätilö sanoi että ”Ultrataampas kuitenkin vielä ensin!”
Ja kas vain, oikeinpäinhän siellä oltiinkin. Kätilö sanoi ettei saleissa ollut ruuhkaa, ja kerran olen synnyttämään tullut, niin haluaisinko sittenkin synnyttää alateitse jos käynnistetään?
Olin niin kypsä raskaana olemiseen joten tietysti suostuin. Oli jotenkin henkisesti niin huisin yllättävä kokemus, kun olin koko raskauden ajan ajatellut saavani sektion.
Tsemppiä sun synnytykseen, meni se sitten millä tavalla vaan 😀
Oon miettinyt myös tuota, että entä jos huomataankin sektiossa, että onkin oikein päin! Olit kyllä rohkea, kun uskalsit lähteä synnyttämään! Itse saattaisin peloissani haluta kuitenkin sen sektion, koska siinä vaiheessa olisin jo varautunut siihen niin vahvasti enkä ollenkaan enää alatiesynnytykseen.
Hienoa, että vauva suostui kääntymään ja toivotaan, että saat hyvän synnytyskokemuksen – oli se sitten alateitse taikka sektiolla. 🙂
Oman vauvani perätila todettiin rv 33 ja itseä ahdisti siinä ainoastaan se, että joutuisin helpommin sektioon. Kääntöyritystä en herkkävatsaisena tahtonut (monilla se kyllä tekee kipeää!), joten pääsin saman tien magneettikuviin ja lantion mitat onneksi olivat kelvolliset. Käynnistykseen tosin jouduin 5 päivää lasketun jälkeen, vaikka kaikkialla ei perätiloja edes suostuta käynnistämään… Varsinainen synnytys kesti 1,5 h jälkeisineen kaikkineen ja ilman repeämiä, joten helpolla pääsin pt:sta huolimatta – ja siitä ettei ehditty antaa mitään kivunlievitystä… 😀 Lääkärit olisivat varmaan varanneet mulle saman tien ajan sektioon, mutta oon kyllä tyytyväinen että halusin ehdottomasti alatiesynnytyksen (vauvan terveyden puitteissa tottakai). Niin ja esikoinen tosiaan kyseessä, eli normaalista rt-synnytyksestä ei ole kokemusta.
Eipä synnytyksistä koskaan voi tietää etukäteen miten menee, voi vain toivoa parasta. 🙂 Mulla tukea pt-synnytykseen antoi se, että olen itse aikoinani tullut peppu edellä maailmaan ja jotenkin sitä vain luotti, että omassakin synnytyksessä kaikki menee hyvin. Meni sitten jopa vieläkin smoothimmin kuin äidilläni.
Hienoa että sulla onnistui! Olen kuullut muitakin samanlaisia täysin nappiin menneitä kokemuksia. Harmi vain ettei voi tietää etukäteen 🙁 Jännä tosiaan että käynnistivät, koska ymmärsin myös ettei perätiloja käynnistetä!
Joillekin tuo ulkoinen kääntäminen voi olla vaarallinen. Monesti on kuulemma niin, että jos vauva on perätilassa, siihen on joku syy. Istukan sijainti voi esimerkiksi vaikuttaa siihen.
Mukava kuitenkin kuulla myös hyvästä kääntämiskokemuksesta! 🙂
Monet muutkin asiat voivat olla vaarallisia, mutta niin harvinaisia, ettei sellaisia oikein kannata miettiä. Muuten joutuisi pelkäämään kodistaan ulos lähtemistä. Istukan paikka toki syynätään tarkasti ennen kääntämistä.
Hyvä, että kääntö sujui ongelmitta. Törmäsin omassa raskaudessani ajatukseen, että äiti voi omilla asennoillaan ja venytyksillä yrittää vaikuttaa vauvan asentoon ja ”tehdä tilaa” kääntyä/pysyä raivotarjonnassa. Uskoo tai ei, niin venyttelystä nyt ei ainakaan haittaa ole… 🙂 http://spinningbabies.com/
Mäkin olen noita lukenut, mutten oikein tahdo uskoa moisiin poppaskonsteihin 🙂
Nämä kokemukset ovat niin henkilökohtaisia enkä itse aikoinani ollut halukas kuulemaan tai miettimään muiden synnytyksiä esikoista tai kuopustakaan odottaessani tai jakamaan tuntemuksiani. Esikoinen syntyi elektiivisellä sektiolla perätilan vuoksi. Ei kääntynyt ja syynä oli loppujen lopuksi lyhyt napanuora, joten olen tyytyväinen että pidin pääni enkä alatiesynnytystä edes harkinnut. Toipuminen (hyvin menneestä) suunnitellusta sektiosta on kuitenkin eri juttu kuin jos pitkä ensisynnytys viimeisillä metreillä syystä tai toisesta päättyy kiireelliseen tai hätäsektioon. Olen kummastakin leikkauksesta selvinnyt jaloilleni muutama tunti heräämöstä saavuttuani ja kotona olen ollut vauvan kanssa 48h sisällä. Vaikka sanotaan että synnytys on maailman luonnollisin asia, henk.koht. synnytys ei ole koskaan ollut ajatuksena asia, jonka ehdottomasti haluan kokea enkä ole osannut tuntea itseäni huonommaksi äidiksi lapseni maailmaan keisarileikkauksella saattaneena. 😉 Tärkeintähän on kuitenkin turvallinen synnytys ja paras mahdollinen kokemus tulla (ensi kertaa) äidiksi. Onnea matkaan. 🙂
Mulla on vähän samanlainen asenne. En oikein osaa nähdä synnytystä upeana luonnollisena asiana vaan oikeastaan koen sen aivan päinvastaisessa valossa. Siksi sektio ei ole mitenkään kauhea ajatus minulle 🙂 Kiitos tsempistä!
Ihailtavan reipas asenne ja suhtautuminen! Ja kivaa että sulle osui noin upeaa henkilökuntaa kohdalle. Oma synnytys kuuluu ikävä kyllä niihin tarinoihin joita et halua missään nimessä kuulla, joten tyydyn vain toteamaan, että synnytitpä kummalla tahansa tavalla, kätilöopistolla olet järisyttävän hyvissä käsissä! 🙂 ja suunniteltuun sektioon jos päädytte, niin luumut tulevat todella tarpeen- jos olisin etukäteen tiennyt omastani, niin olisin myös hakenut kotiin valmiiksi apuvälinelainaamosta pöntönkorottimen 🙂 siinäpä mun sektiovinkit! 😀
Kätilöopistolla kyllä aina koen olevani hyvissä käsissä 🙂 suunniteltu sektio tosin onkin sitten Naistenklinikalla. Saa nähdä kummassa paikassa vauva tulee maailmaan 🙂
Hieno juttu, että käännös onnistui ja siitä jäi hyvä maku suuhun. Meillä jännitettiin myös sitä, onko bebe suvainnut kääntyä neuvolalääkärin tapaamiseen mennessä, jonka jälkeen olisi ollut edessä käännösyritys. Pitkään vauva viihtyi perätilassa, mutta lopulta oli ymmärtänyt kääntyä ”oikeinpäin” ja saman tien oli tiukasti lähtöasemissa eli ei toivottavasti käänny enää mihinkään. Mua vähän häiritsi neuvolassa se, että melkoisena itsestäänselvyytenä mulle kerrottiin, että perätila ei ole este alatiesynnytykselle ja sektio ei todellakaan olisi vaihtoehto. Minä olen samoilla linjoilla kuin sinäkin, että pt=sektio ja tuli melkoisen turhautunut olo neuvolan tyylistä esittää asia. Toivotaan, että bebe pysyy teillä oikeinpäin ja loppu sujuu suunnitelmien mukaan.
Näitä mielipiteitä kyllä löytyy, vaikka omasta mielestäni hoitohenkilökunta ei todellakaan saisi antaa omien jämähtäneiden mielipiteiden vaikuttaa sanomisiinsa noin paljon. Onneksi tosiaan omalle kohdalle näitä tahdittomia ihmisiä ei ole sattunut, mutta toisaalta taas äitien pitäisi vain muistaa pysyä kovana. Minua ei kukaan saisi suostuteltua pt-synnytykseen, olen sen verran kova luu 😀
Tsemppiä!
Oma synnytykseni oli kiireellinen sektio, johon muuten mies ei päässyt mukaan. En tiedä, onko tässä sairaala- tai jopa lääkärikohtaisia eroja. Itse sektio meni tosi hyvin ja nopeasti. Toivuin siitä oikein hyvin, pääsin seuraavana päivänä jalkeille, enkä tarvinnut missään vaiheessa mitään ibuprofeenia tai parasetamolia vahvempaa lääkettä. Ekojen päivien aikana tosin nousemiset sängyltä oli haastavia, samoin kyljen kääntäminen vähän irvistytti. Meillä oli onneksi perhehuone, joten sain mieheltä tosi paljon apua vauvan nostelussa ja käsittelyssä. Kuten jo toisessa kommentissani mainitsin, jälkivuoto voi olla sektion jälkeen vähäisempää kuin alatiesynnytyksen.
Se on varmaan tosiaan sairaalakohtaista, koska kättärillä useaan otteeseen painotettu että ainoastaan hätäsektiossa ei saa mies olla mukana ja näitä tapahtuu vuodessa ainoastaan muutamia. Jopa niihin erityiskiireellisiin pääsee vielä mies mukaan 🙂 Kiitos , kun jaoit hyvän kokemuksen ja kiitos myös tsempistä 🙂
Itse synnytin sektiolla pienen tytön 3 vkoa sitten NKL:lla juuri perätilan vuoksi. Valitsin sektion huolimatta siitä, että tyttö oli vkoihin nähden arvioitu pienikokoiseksi. Ulkokäännös ei tullut kyseeseen, koska lapsiveden määrä oli niukka ja oli herännyt epäily istukan toimintahäiriöstä.
Elektiiviset sektiot tehdään NKL:lla ja saimme ajan 2 vkoa aiemmin rv:lle 39. Aamulla menimme sisälle klo 6:30 & leikkaussaliin klo 8. Tmp oli ohi klo 9:45 ja 2900g ihana tyttö syntyi 13min kuluttua viillosta. Isä leikkasi napanuoran ja sen jälkeen sain tytön rinnalleni koko tmp:en ajaksi. Heräämössä meni puolille päivin puudutuksen poistumista ha jälkivuotoa & kohdun supistustilannetta seuratessa ja olimme siellä koko perhe yhdessä. Sen jälkeen pääsimme osastolle perhehuoneeseen.
Sektio oli nopea ja leikkaussalitoiminta hyvin sujuvaa. Kohdun painanta tmp:en jälkeen oli todella kivuliasta, mutta oma nyytti sylissä toimi hyvänä kivunhoitona. Sektion jälkeen olin kyllä hyvin kipeä ja liikkuminen oli vaikeaa nauramisesta/ yskimisestä puhumattakaan. Mutta sisulla nousin ylös liikkumaan samana iltana ja kotiin pääsimme 2 vrk:n kuluttua tmp:stä. Vointi koheni päivittäin kotona ollessa. Viikon kuluttua leikkauksesta kävin ensimmäisellä vaunulenkillä. Nyt 3 vkon kohdalla vointi on lähes normaali ja odotan jo kuumeisesti, että pääsisin juoksulenkille ?
Itsellä tilanne että RV39 tällä viikolla ja vauva perätilassa. Mietin kauan uskallanko synnyttäää esikoiseni väärinpäin ja lääkärien lievästä painostuksesta jätin asian mietintään, lääkärit ovat sitä mieltä että ehdottomasti kannattaa. Samaten neuvolassakin annettiin ymmärtää että kokeile ihmeessä. Tulin kuitenkin katumapäälle ja sanoin haluavani sektion. Tämä asia on raastanut päässäni jo pari-kolme viikkoa ja tulin siihen tulokseen että pelkään liikaa perätilasynnytystä. Jos takana olisi ennestään tavallinen RT-synnytys, asia olisi aivan eri. Nyt kun luin tämän sinun tekstisi ja ihmisten kommentit niin tuli tunne että tein oikein ja valitsin synnytystavan siltä pohjalta mikä itsestä tuntuu oikealta. Sektiokaan tässä tilanteessa ei houkuta ja pelottaa kovasti mutta hyppy johonkin täysin tuntemattomaan ensisynnyttäjänä pelottaa liikaa. Pelkään, että perätilasynnytys menee pieleen ja tulen katumaan sen valintaa ikuisesti. Huomenna siis kohti suunniteltua sektiota.
Hei. Ketju on aika vanha, mutta kommentoin silti. Mulla esikoinen syntyi alateitse perätilassa vuonna 2011. Ulkokäännös ei onnistunu. Lääkärin kommentti oli ikimuistoinen? ”kaksi jääräpäätä vastakkain, hänen oli annettava periksi” ja kyllä tuo ipana on jääräpäinen tapaus ?. Multa kysyttii asennetta synnytyksen suhteen kun ipana päätti et mähän muuten istun enkä aio kääntyä. Sanoin et mieluummin alateitse jos vaan mahdollista. Kaikki sujui tosi hyvin ja tosi nopeesti, synnytyksen kestoksi tuli vain 5tuntia. Toinen lapsi syntyi myös alateitse, hän päätti jo toosi varhain, et mä oon täällä alhaalla valmiina pää edellä.. Synnytyksen kok.kestoksi tuli 2,5h. Vartti kerettii olla sairaalassa, kun hän oli jo syntyny. Nyt kolmas odotus menossa, kesäkuussa la ja itellä nyt omat oletukset, et viihtyis perätilassa. Jos ei käänny, niin sit ei käänny, toivottavasti olis sitte vaan tulossa siistissä paketissa, ettei olis jalkoja ekaks lykkäämässä. Meillä reilun tunnin matka sairaalaan, joten edellisten nopeus laittaa vähä miettiin, et keritäänkö. Mut toisaalta, en osaa pelätä koti tai matkasynnytystä. Monesti sanonu, et jos tulee nopsaan, niin ennemmin kotona,kuin autossa.