Reissuun?

Blogin puolella on ollut vähän hiljaista, sillä olen ollut tässä parinkin projektin parissa. Projekti yksi on nimeltään Vaatekaappi kuntoon. Olen lopen kyllästynyt turhiin rätteihin, joita en ole käyttänyt iäisyyksiin. Vaatekaapit ja -laatikot pursuilevat vaatteita, mutta silti tuntuu, ettei koskaan ole mitään päällepantavaa. Niinpä olen päättänyt karsia kylmästi turhat kamat ja hankkia tilalle hyvälaatuisia vaatteita vähemmän! Sellaisia, joita rakastan vielä kymmenenkin vuoden päästä. Tästä lisää, kun saa projektia eteenpäin.

Toinen proggis on ollut saada meidän perhe lämpimään parin kuukauden kuluttua. Olen katsellut lentoja, hotelleja ja pakettimatkoja Kanarialle miehen talviloman ajaksi. Varasinkin jo Hotels.comin kautta hotellin kymmeneksi päiväksi huomatakseni seuraavana päivänä, että hotelli on K-18. Nyt olen katsellut ihan pakettimatkoja, sillä huomasin niiden olevan ihan samoissa hinnoissa kuin Norwegian-lento plus Hotels.com-hotelli.

Pakettimatka Kanarialle. Asia jota Punavuoren hipsteri ei tekisi mistään hinnasta. Minä olen kuitenkin rakastunut Kanariaan jo lapsena, kun kävimme saarilla joka talvi. Huikeita maisemia ja ihanaa ruokaa. Lisäksi pähkäilin, että kuuden tunnin lento on maksimi, jonka vauvan kanssa haluamme tehdä. Myös suurin piirtein sama aika on plussaa lapsen kanssa matkustaessa. Kukapa haluaisi kääntää hirveästi kelloa muutenkaan, saati sitten vauvan kanssa! Koen pakettimatkan ehkä muutenkin turvallisemmaksi juurikin vauvan kanssa. Jos tulee joku hätä, on matkafirman turva ja apu lähellä. Kanarialla saa jopa terveydenhoitoa omalla kielellä. Sanokaa vain nynnyksi.

Vielä emme siis ole varanneet mitään, mutta ainakin Finnmatkoilla näytti olevan aika kivoja reissuja Gran Canarialle. Vinkit vauvan kanssa matkustamiseen saa laittaa jakoon! Jos tiedät hyviä hotelleja vauvaperheille Kanarialta, kerro ihmeessä kokemuksistani.

kanarialle

Kuvituksena otoksia muutaman vuoden takaiselta reissulta upeaan Los Gigantesiin.

28 Comment

  1. Me nynnyt oltiin Bahia Felizin lomakylissä Playa Feliz-huoneistohotellissa. Ei tosin yhtään ihan vauvaa, 1v, 2v ja 8v) Oli just niin helppoa kuin toivoinkin. Lääkäri kivenheiton päässä, johon pääsimme heti ensimmäisenä aamuna tutustumaan korvatulehduksen merkeissä. Kaikki sujui just eikä melkein. Allinclusive kruunasi meidän ’extreme’matkan. Koko ajan oli sapuskaa tarjolla, ei tarvinnut kikkailla ruoka-aikojen ja ruuan odotuksien kanssa. Aina sai syötävä jos jollain nälkä sattui yllättämään. Tai jano. Helppoa ku mikä! Kävellen ei tosin päässyt juuri mihkään lomakylän ulkopuolelle, bussilla sitten reissattiin pari kertaa. Taksiinkin löivät tenavan rattaineen päivineen takakonttiin vöihin, kätevää:)

    1. Ja lisättäköön että pakettimatkojen tekstiviestiopas palvelu on ollut ihan huippu! Mitä vaan tulee mieleen kysyä niin viestiä vain, tosi kätsy!

      1. Kuulostaa just hyvältä! Mitä sitä turhaan hakee extremeä, kun vauvan/lapsen/lasten kanssa reissaamisessa on varmaan jo omat kommervenkkinsä omasta takaa 😀

  2. Sivukommenttina, että olettehan laittaneet vauvan passihakemuksen sisälle. Olemme myös matkaamassa vauvan kanssa helmikuussa ja ensimmäinen vapaa aika (tiistaina) Pasilan poliisiasemalla oli 4.1.2016. Itsekin haaveilin pakettimatkasta Kanarialle, mutta miehen ja appivanhempien toivomuksesta kohde on sateinen Portugal ☺

    1. Ei olla vielä, sillä muille poliisiasemille pääsee kyllä nopsemmin (?) Itse kävin viime vuonna hakemassa passia Järvenpäässä, sinne pääsi muistaakseni melkein samalla viikolla, kun laitoin hakemuksen. Mutta joo, täytyy olla kuitenkin nopsa nyt sen kanssa. Ulkoistin passihommat miehelle, täytyy hoputtaa sitä 😀

  3. Täällä on ollut ihan samat projektit meneillään! 🙂 Me ollaan suunniteltu myös talvilomareissua vauvan kanssa ja nyt näyttäisi siltä, että Espanjan aurinkorannikko vie voiton! Ollaan vaihdettu kohdetta moneen kertaan! 😀 Jään mielenkiinnolla seurailemaan vinkkejä vauvan kanssa matkustamiseen! 🙂

    1. Millainen keli Espanjassa tuolloin?

      1. Ei kai mikään ihan superlämmin, mutta ei toisaalta tartte ollakaan! 🙂

        1. Joo ei mustakaan tarvii hellettä olla! Kunhan vähän lämpöä 🙂

  4. Itselläni on ihan sama fiilis vaatteideni kanssa! Aionkin ostaa Ebba Kleberg von Sydowin ja Emilia de Poretin kirjan ”Säker stil”, jonka he kirjoittivat raskauksiensa jälkeen. Kirja on kuulemma hyvä!

    En ole itse käynyt Kanarialla sitten lapsuuden, mutta nyt vauvan myötä lähtisin itsekin mielelläni sinne!

    1. Mulle on jäänyt ihanat muistot lapsuuden kanarian-lomista 🙂

  5. Kanaria on varmasti kiva, itse en ole koskaan käynyt. Mutta vinkiksi, myös Dubai on hyvä, tosin varmasti Kanariaa kalliimpi, ainakin jos haluaa hotellin rannalta. 6h lento, takuuvarmasti aurinkoa, siistiä, niin ikään hyvää ruokaa!

    1. Juu sitä mietittiin myös, mutta olisi tullut tosiaan selvästi kalliimmaksi 🙂 sinne sitten myöhemmin!

  6. Reissaaja says: Vastaa

    Meilläkin on reissu helmikuussa, mutta kohteena Dubai! Aikalailla samoin perustein kuin teidän valinta, 6h suora lento, siistiä ja turvallista. Kanariaan verrattuna plussaa on takuuvarma aurinko 🙂

    1. Meillä oli myös Dubai tähtäimessä ensin, koska ei olla käyty, mutta siellä olis pitänyt panostaa rahallisesti sen verran enemmän, että valittiin Kanaria 🙂

    2. Voin kertoo ettei todellakaan ole takuuvarma aurinko 😀 Meidän huonolla tuurilla siellä satoi melkein joka päivä kun oltiin ja lämpöä oli hieman yli 20. Ja tuuli. Kun oltiin rannalla ja aurinko meni pilveen niin piti vetää pyyhettä päälle kun tuli kylmä. Tammi-helmikuun vaihteessa taidettiin juuri olla.

      1. Reissaaja says: Vastaa

        Voi ei! 😀 Minä en ole ikinä nähnyt pilviä lainkaan, kun olen Dubaissa ollut helmi-maaliskuussa. Toisaalta mitään superhelteitä en tällä kertaa edes toivo, kun ei lapsen takia pitkiä aikoja altailla / rannalla vietetä. Ja onneksi siellä on paljon nähtävää myös sisätiloissa 🙂 Ja nyt vauvan kanssa tärkeintä on päästä rentoutumaan perheen kesken, joten nautitaan sitten vaikka hienosta hotellihuoneesta, jos ulkona sattuisi myrskyämään 🙂

  7. Me olimme 8kk ikäisen vauvan kanssa Kreikassa, ja reissu ja lennot menivät hienosti! Eihän sylilapsen kanssa matkustaminen ole mitään herkkuja ja mm. lentokoneruokien syöminen on melkoista kikkailua, kun tilaa ei ole ja vauva on koko ajan toisella vanhemmalla sylissä, mutta niistäkin selviää. Kantoreppu on kätevä apuväline reissussa ja lentokentällä. Minulle tuli yllätyksenä, että nukkuva vauva täytyy ottaa turvatarkastuksessa syliin vaunuista, mutta jos tarkemmin ajattelee, niin onhan se itsestään selvää että niin täytyy tehdä. Vauvan ruuat vie tosi paljon painoa matkatavaroissa, jos ne kaikki ottaa Suomesta mukaan niin kuin me teimme. Pussismoothiet on kätevä ja huomattavasti kevyempi vaihtoehto kuin lasipurkit. Täytyy sanoa vielä, että meidän loman ”pelasti” kyllä all inclusive -hotelli. Se takasi kyllä rentoutumisen koko perheelle!

    1. Joo, mekin päätettiin ottaa all inclusive, onhan se nyt huippua ettei tarvii arpoa ravintoloiden kanssa kun on pikkuvauva matkassa. Ja joo kantoreppu ehdottomasti mukaan! Kiitos vinkeistä 🙂

  8. Kanaria on kiva paikka, ja varmasti helppo ratkaisu pikkuisen kanssa. 🙂 Meidän perhe lähtee ensi viikolla Thaimaaseen, vähän jänskättää lentää tuon 10 kuukautta vanhan ikiliikkujan kanssa. Kaikeksi huipuksi hän päätti opetella kävelemään juuri ennen reissuun lähtöä, joten äiskä ja iskä ainakin pysyy kivasti liikkeessä sen 10 tunnin lennon… 😀 Onneksi meno on yöllä, joten pidän kovasti peukkuja pystyssä, että herra malttaisi nukkua. Lisäksi oon yrittäny psyykata itteäni sillä, että vaikka lentomatka olisi hankala, niin se 3 viikkoa kohteessa kyllä on kaiken sen arvoista. 😀

    1. Hihi uskon että jännittää, mutta todennäköisesti kaikki menee hyvin ja vauva nukkuu koneen huminassa koko yön 🙂

  9. Lomailija says: Vastaa

    Hei, ja ensiksi kiitokset mukavasta blogista. Itselle tosi ajankohtainen, kun maassa möyrii ilmeisesti aika samanikäinen poitsu kun teillä tyttö. 🙂

    Olimme juuri Kanarialla reissussa, kun poika oli 4 kk ja kaikki meni todella hyvin. Sopiva lämpötila ja aikaero pienelle, ei liian kuuma. Tosin olimme valinneet kaikista varmimman ratkaisun eli pakettimatkan + all inclusiven. Suosittelen. Vaihtui meilläkin lapsen tultua reppureissailu pakettimatkaan Kanarialla, niin se muuttuu. 🙂

    Lentokentälle vain mukaan kantoreppu, kohteeseen matkarattaat ja pikku-peltorit niin uni tulee vaikka ympärillä olisikin pientä melua ja hälinää. Kannattaa myös tsekata onko lentokoneessa mahdollista saada baby basket paikkaa. Mukaan vain itselle rento asenne niin ei vauvakaan silloin jännitä.

    1. Jes, kiitos vinkeistä! Kyllä mustakin nyt tuntuu parhaalta mahdollisimman turvallinen reissu all inclusiveineen 🙂

  10. Kanaria on kiva! Ja lapsen kanssa matkustaessa sanoisin, että myös helppo 🙂 Kivempi lähteä helpolle ja rennolle lomalle kuin johonkin extreme matkalle stressaamaan. Me oltiin jokunen vuosi sitten Puerto Ricossa (tosin ilman lapsia), mikä oli mukavan pieni paikka. Mutta ehdottomasti lähtisin Playa del Inglesiin, koska se on vaan sellain lapsuuden vakiokohde. Minulla on paljon hyviä muistoja Kanarialta ja tahtoisin suoda ne lapsillekin 🙂

    Me suunnataan parin viikon päästä Gambiaan meidän kaksosten kanssa, jotka on pari viikko teidän tyttöä vanhempia. Voin antaa vinkkejä tuon reissun jälkeen 😀

    1. Voi vitsit, niin mullakin on niin hyvät muistot Kanarialta ja just Gran Canariasta 🙂 Tsemppiä Gambian-matkaan ja tuu ihmeessä kertomaan reissuvinkit!

  11. Moi! Me oltiin kahden lapsiperheen voimin 2 viikkoa sitten Kanarialla Puerto Ricossa huoneistohotellissa Eden. Tjäreborgin kautta oltiin ja voin suositella niin paljon! Hotelli oli ihan täydellinen, pyydettiin vielä erikseen rauhallinen sijainti huoneelle ja saatiin todella mitä pyydettiin. Ihana aamupala, ihana hlökunta. Paras vinkkini matkustamiseen on että ottakaa toinen lapsiperhe mukaan 😀 haha, mutta kyllä oli eri helppoa kun oli käsiä paljon. Lapset on siis 1v j 8kk. Tjäreborg ainakin tarjoaa HappyBaby-hotelleja, kannattaa tutustua! Meillä ei ollut varaa sellaiseen, harmi.

  12. Me oltiin just Thaimaassa 9 kuukauden ikäisen vauvan kanssa, ja tosi hyvin meni! Vauvan kanssa oli kyllä tosi helppoa matkustaa. 🙂 Meillä ei viiden tunnin aikaero tai 12 tunnin lennotkaan olleet ongelma.

    MPR-rokotetta suositellaan muuten annettavaksi, jos matkustaa Pohjoismaiden ulkopuolelle. Sehän annetaan normaalisti 1-vuotisneuvolassa, mutta sen voi ottaa jo yli puolivuotiaalle vauvalle. Kannattaa siis mainita neuvolassa matkasuunnitelmista. 🙂

  13. Oltiin just ennen joulua Cran Canarialla Inglesissä 7kk vauvan kanssa. Halusimme tehdä lomasta mahdollisimman helpon, siksi valitsimme perhehotellin all inclusive ruuilla. Hotellimme oli parque cristobal. Vasta perillä ymmärsimme miten hyvin olimme osanneet hotellin valita. Se on nimittäin bungalow tyyppinen huoneistohotelli ja vauvan kanssa oli tosi helppoa oleskella siellä. Oli paljon tilaa kärrytellä vauvaa päiväunille (Vauva ei ihan niin hyvin nukkunut päiväunia kuin kotona talvivarusteissa) ja huoneessa oli keittiö jossa sai vauvalle lämmitettyä kätevästi ruuat. Lisäksi huoneisto oli tilava sekä siinä oli oma terassi, niin ja aurinkotuolit omalla pihalla. Hotelli sijaitsi myös kauempana hälinästä joten yöt sai nukkua ihan rauhassa.

    Meitä helpotti lennoilla ja muutenkin äitiyspakkauksen makuupussi, siihen oli helppo vauva nukuttaa koneessa. Lentokentillä ja bussimatkoilla vauva matkusti manducassa, sillä emme ottaneet turvakaukaloa sillä pakettimatkalla se ei olisi lentokenttäkuljetuksessa mukaan mahtunut eikä shoppailessa olisi ollut mukava sitä mukana raahata.

Vastaa käyttäjälle Irene Naakka Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.