5 kk

Sipe täytti tänään viisi! Hän juhlii siis syntymäpäiviään. Viisikuukautissyntymäpäiviään. Olen ärsyttänyt Jaakkoa näillä synttärijulistuksillani jo raskausajoista lähtien. Silloin hihkuin joka viikko, kuinka Sipellä on taas synttärit. Täytyy myöntää, että ennen omaa vauvaa vähän naureskelin partaani, kun ihmiset juhlivat vauvojen puolivuotissyntymäpäiviä, mutta nyt ymmärrän sen paremmin kuin hyvin. Voisin itse emännöidä kakkukahveja vaikka joka kuukausi. Kuukauden päästä on sitten oikein megabileet!

5kkblogi

Vaatteet Lindex (saatu) // lelu Done by Deer

Sipe alkaa olla päivä päivältä enemmän tyyppi. Hänellä on oma huumorintajunsa, omat ilmeet, omat tavat. Hauskinta on, kun Erika-täti kysyy Kuka sinun nimeni on ja kun iskä pärisyttelee vatsaa suulla. Ärsyttävintä on pukeutuminen ja jos joutuu olemaan liian kauan vatsallaan. Parasta tekemistä on, kun äiti tai isä vetää käsistä istumaan ja siitä vielä seisomaan. Sipe tuntuu hymyilevän jatkuvasti kaikelle, mutta varsinaista naurua pantataan äidin harmiksi vielä aika paljon. Ehkä kerran päivässä hän kihertää maailman ihaninta vauvanaurua ja sen jälkeen äiti tekisi kaikki maailman temput päällään seisten vain kuullakseen naurun uudelleen. Mutta se on harvinaista herkkua.

Vielä neljä-viisi kuukautta sitten surin sitä, kuinka vauva kasvaa joka hetki isommaksi. Että menetän pikkuvauvani ennen kuin huomaankaan. Mutta nyt tytön kasvaminen ja kehittyminen on parasta mitä tiedän. On ihanaa, kun hän keksii joka viikko uusia juttuja ja kehittyy joka hetki enemmän omaksi itsekseen. Ottaa koko ajan enemmän kontaktia.

Tyttö tuntuu edelleen pieneltä ihmeeltä. Ihmettelen joka päivä, kuinka olemme Jaakon kanssa saaneet ihan keskenämme aikaan tuollaisen lihaa ja verta olevan oikean ihmisen. Persoonan, jolla on oma luonne ja ainutlaatuinen DNA. Oma sileä iho ja pienet kädet. Isän näköinen suu ja äidin näköiset silmät. Joka on maailman ihanin olento.

Sipe 5 kk

Paino: 7680 g

Pituus: 67 cm

Neuvolatädin huomioita: Jäntevä. Jokeltelee paljon ja kasvaa hyvin. 

5 Comment

  1. Apua ei saa itkettää! 😀 oma maailman täydellisin tyttövauva syntyi viikko sitten ja aika hyvin kiteytit omat vauvan herättämät tunteeni. Tää superherkkyys voisi tosin jo hieman tasaantua, nää itkukohtaukset kun alkaa ei loppua näy 😀 onnea Sipe 5kk!

  2. Onnea Sipelle! 🙂 Aika menee kyllä ihan hurjan nopsaan! Täälläkin juhlitaan tänään synttäreitä nimittäin 6viikkoa on meidän pikkuneidillä jo plakkarissa! ♡ Huomenna taas neuvola niin saa tietää strategiset mitat, mutta tuntuu kyllä kasvavan nämä vauvat ihan silmissä! Mukavaa jouluviikkoa sinne! 🙂

  3. Onnea Sipe! 🙂

    Meidän pojalla tulee huomenna täyteen 8 viikkoa – ja niitä viikkoja todellakin lasketaan! 😀 Olen juhlistanut iän karttumista ottamalla aina keskiviikkoisin meistä yhteisselfien, ihan siis jonkin lavastamattoman ja arkisen tilannenäpsyn. Ajatuksena olis jatkaa tätä vaikka vuosia eteenpäin, niin kauan kuin jäbä vain suostuu kuvaan mutsin kanssa. 😀

    Itsekin huomaan kaipailevani sitä vastasyntynyttä rääpälettä, josta poika kasvaa kauemmas joka päivä. Siirsin juuri vauvakuvat puhelimesta varmempaan talteen ja voi mikä haikeus! Toisaalta odotellaan kovasti uusien taitojen oppimista, ja hymyt kyllä sulattavat vanhempien sydämen… <3

    Mä myös ihmettelen päivittäin, että tuo sylissä nukkuva/syövä/huutava/sekoileva lapsi on todella minun ja meidän. Myös se hämmästyttää, että olen pärjännyt vauvan kanssa tähän asti näinkin hyvin – en ole koskaan ollut sellainen vauvaihminen, joka lässyttää jokaiselle vastaantulevalle pikkuiselle, mutta ihmeen luonnollisesti kaikki sujuu kun kyseessä on oma lapsi. Kiitos, luonto. 🙂

  4. Voi, nuo vauvan kuukausisynttärit 🙂 Ensimmäinen vuosi on niin täynnä tapahtumia ja kehitystä, että ei niitä suotta hehkuteta. Sitten kun vuosi on täynnä, niin kehitys ei ole enää niiiiin valtavan nopeaa.

  5. 5 kk synttärionnea Sipelle! 🙂

Vastaa käyttäjälle Karoliina Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.