Pakkasunet

Pakkaset tulivat ja luonto on kaunis, mutta tämän mamman takaraivossa jyskyttää huoli. Kesällä pelkäsin, että ulkona nukkuvalla vauvalla on liian kuuma ja nyt pelkään, että hänellä on liian kylmä. Etenkin nyt, kun pakastaa. Uskon, että yleensä vanhemmat pukevat helposti lapsensa liian tuhdisti kuin kevyesti. Mitä nyt olen katsellut lämpimiin syyssäihin paksusti topattuja vauvoja ja taaperoita. (Muistakaa, ettei lasta saa pukea autoon toppavaatteisiin!) Mutta vauva, vaunut, pakkaset ja pitkät unet ulkona ovat kieltämättä hankala yhdistelmä. Tytön ulkoilu tulee jopa omiin uniini: viime yönä näin unta, jossa kaivoin vauvaani paksun jään alta ulkona. Napsuttelin unessa jäätä irti tytön päältä kuin leipää, mutta hän ei itse ollut moksiskaan jään alla nukkumisesta.

DSC_3230 kopiointi

Tyttö nukkui eilen ihan ennätyspitkät päiväunet ulkona, kirpeän raikkaassa pakkassäässä. Kun riisuin hänet heräämisen jälkeen villavuorien alta, niska ja muu kroppa olivat lämpimät, mutta ne ainaiset murheenkryynit, pienet kädet, olivat kylmät. Puin tytölle jo ennen pakkasia käsiin puuvillasukat (kyllä, sukat, koska mihin sitä lapasten peukunpaikkaa tarvitaan, kun kyse on nukkuvasta vauvasta), vauvan villasukat ja vielä omat villasukkani ja sulloin haalariin. Silti kädet tuntuvat heräämisen jälkeen kylmiltä. Ulkona pakkasella nukkumisessa jänskättävät vähän myös kasvot, joita ei voi ihan kokonaan suojata vaatteilla.

DSC_3222 kopiointi

Sisällä nukuttamiseen en ole ajatellut ryhtyä. Tyttö nukahtaa niin näppärästi vaunujen tärinään ja saa raitista ilmaa. Olin itse samanlainen vauvana, nukuin kovilla pakkasillakin ulkona tyytyväisenä.

Olen saanut vinkkiä, että Ruskovillan lapaset pitäisivät vauvan kädet lämpiminä. Ja että vaunuihin kannattaa hankkia Elodie Detailsin lämpöpussi. Miten te puette vauvat ulkounille?

DSC_3231 kopiointiDSC_3228 kopiointi

DSC_3173 kopiointi DSC_3182 kopiointi DSC_3186 kopiointi DSC_3190 kopiointi DSC_3192 kopiointi DSC_3194 kopiointi DSC_3197 kopiointi DSC_3200 kopiointi DSC_3203 kopiointi DSC_3205 kopiointi DSC_3210 kopiointi DSC_3213 kopiointi DSC_3214 kopiointi DSC_3219 kopiointi  DSC_3227 kopiointi DSC_3233 kopiointi

17 Comment

  1. Moikka! Tälläisen vinkin olen itse kuullut alusvaatemyyjänä, että puuvillaa ei kannattaisi pitää vasten ihoa kun on kylmä, vaan mieluummin villaa tai jotain villasilkkisekoitetta! Puuvilla ei ole itsessään kovin lämmintä, vaan enemmänkin ”kylmä”. Ehkä jos laittaisit ihoa vasten pienet villasukat, helpottaisi?

  2. Samaa täällä tänään pohdiskeltu kun asteita oli -10 ja tyttö kohta 5kk puettiin tänään toppahaalariin, käsiin ihan vain newbien villahanskat ja pipo päähän, tyttö makuupussin sisään ja toukka vaunuihin ja tuloksena tyttö oli aivan liian hikinen päiväunilta herätessä :/ Olen kuullut ruskovillasta pelkkää hyvää eli täytyy itsekin tutustua kyseiseen merkkiin. Pakko vielä erikseen mainita että todella kauniita kuvia tässä postauksessa, millä kameralla nämä ovat otettu? 🙂

  3. Ja kokeile käsiin niitä äitiyspakkauksen toppatumppuja!! Ne on tosi lämpimät!
    Itse olen nukuttanut kaikki kolme lastani eischbärenin lämpöpussissa jopa -20 asteen pakkasilla. 6-7 tuntiakin ovat kerralla saattaneet vedellä unia. Meillä täällä sisämaassa, neuvolatäti sanoi että -20 olisi se raja, mutta rannikolla asuvat ystäväni ovat sanoneet että heille on taas ohjeistettu -15 astetta? Johtuisikohan rannikon tuulisuudesta? (Vaikkei kyllä vaunujen sisään pitäisi tuulla, jos siinä on peitot edessä? )
    Tsemppiä pukemiseen, kokeilemalla se selviää. Vauvatkin ovat yksilöitä, niin kuin me aikuisetkin.

  4. Ruskovilla on kyllä ihan huippu. Oma äitini on vajaa 30 vuotta sitten aloittanut ruskovillan fanituksen minun syntyessä ja monia vaatteita onkin periytynyt itseni ja sisarusteni käytön jälkeen tyttärelleni. Ovat siis edelleen tosi hyvässä kunnossa ja sen verran käytännöllisiä, että lisääkin on tullut ostettua. Torissa liikkuu muuten jonkin verran myös hyväkuntoisia käytettyjä.

    Viime talvena (4-6kk) tyttärellä oli villalapaset ja kaksi villahaalaria (toinen selvästi liian iso, niin jäi hyvin ilmaa väliin). Kädet jätin vielä molempien haalareiden hihojen sisään, niin olivat samassa lämpöpaketissa (siis hihat olivat tavallaan liian pitkät). Päässä villakypärämyssy ja toinen väljempi pipo. Lisäksi äp:n makuupussi tai toppapussi ja villapeitto ja tietty vaunukoppa. Vaunukuomun päälle heitin vielä villaviltin kovimmilla pakkasilla, koska ajattelin sen vähän eristävän hengitysilmaa. Viime talvena ei montaa kovaa pakkaspäivää ollutkaan, mutta aina nukuttiin ulkona ja hyvin!

    Niin ja tuosta setistä oli helppo sitten jättää jotain pois, kun ilma ei ollut ihan mahdoton 🙂

  5. Meillä on hyväksi havaittu 3kk ikäisellä poitsulla vaunuilemaan näillä pakkasilla lähdettäessä sisävaatteet (body ja trikoot) + äitiyspakkauksen valkoinen välikerrasto + villasukat ja -tumput + äitiyspakkauksen talvi”sukat” ja -tumput + kypärämyssy + äitiyspakkauksen toppapuku. Sitten vaan makuupussin sisälle ja vaunuihin. Herätessään poitsu ei ole lainkaan hikinen, mutta ei myöskään kylmä 🙂

  6. Oma poikani on varsinainen hikipakkaus ja puen AINA liikaa ja toinen ihan hiessä. Hankalaa olla pukematta liikaa kun pelkää että pieni paleltuu :/ nyt n. 5-8 pakkasasteilla oon pukenut villasukat, tumput, ohut kypärämyssy, äp:n villahaalari ja sitten se äp:n trikoinen haalarijuttu. Pipoa ei noiden lisäksi voi laittaa tai toinen ui hiessä.. Fleecepeitto ja makuupussi. Tykkää nukkua tiiviissä paketissa 😀 kylmemmille ilmoille on sitten olemassa Reiman lämpöpussi, löysin alesta -50%! Niiden verkkosivuilla on muuten nyt iso ale. Meidän vaunuissa on myös sen ”kannen” lisäksi sitten vielä erikseen jalkapeite, ei oo ollu vielä tarvetta käyttää. Lämpöisen pojan haen unilta! Oli kesällä ihan tuskaa kun ei nukkunut kun noin 20min pätkiä, nyt kylmillä ilmoilla jopa 1,5h! Luksusta! 😀

    1. Niin ja siis sen villahaalarin hihat ja lahkeet on ikäänkuin liian pitkät, jätän varpaat ja kädet niiden sisälle vielä 🙂 kaikki vauvat on niin erilaisia, kaverin samanikäinen vauva pukee villapaitaa päälle kun oma hikoilee t-paidassa. Kokeilemalla vaan!

  7. Kauniita kuvia 🙂 Olen lukenut sun blogia ihan alusta lähtien, mutta viime aikoina olen lukenut uudestaan sun viime kevään postauksia koska odotan sinua lähes tasan vuoden perässä. Mukava lukea nyt noita tekstejä uudestaan 🙂 Sain joululahjaksi kirjan Kuinka kasvattaa bébé, jota sinäkin taisit lukea raskauden aikana? Kirjaa lukiessa mietinkin, kuinka ajatukset esim. lasten kasvatuksesta muuttuvat lapsen saatua siihen verrattuna, mitä ne ovat raskauden aikana… Olisi kiva lukea tästä postausta 🙂

  8. Minulla on 4kk ikäinen vauva, joka myöskin nukkuu pitkät unet pihalla. Nyt kovimmat pakkaset täällä on ollu -15. Vauvalla oli sisävaatteet (body, sukkahousut, trikoot), villapaita, villasukat, newbien tumput, äp-pakkauksen hanskat ja töppöset, kypärämyssy, pipo ja toppahaalari. Lisäksi vaunuissa vielä lämpöpussi. Lämmin oli vauvalla koko nukkumisen ajan! Tottahan toki ne kasvot on vähän kylmemmät ja itseäkkin se vähän hirvittää. Mutta kun vauvalla on niska lämmin niin ei varmastikkaan palele muutakaan vartaloa. Meillä vauva on vielä aika lämminverinen muutenkin. 🙂

    1. Ja kun on vähemmän pakkasta niin lämpöpussin tilalle laitan äp-pakkauksen makuupussin ja saatan jättää jotain vaatetta pois.

  9. Moi Irene! Ruskovillalle iso peukku täältä! Myös Polarn o Pyertiltä löytyy (esim merinovillaisia) huipputuotteita, mitä tulee lämmön pitoon pakkassäillä pienillä tyypeillä! Meillä ollut kahdella vauvalla: bodyn päällä merinovillainen välihaalari+kypärämyssy, fleecekerros, tumput ja sukat, sekä untsikkapussi – tämä toiminut moitteettomasti vaunupäikkäreillä lämmittimenä kovillakin pakkassäillä. Modernit villaiset ja tekinset materiaalit eivät vaadi onneksi enää tuhatta kerrosta vaatetta lämmön tai veden pitoon, vaan toimivat sellaisenaan helposti suojaamaan lasta kylmältä ja märältä säältä. Itselläni oli vauvana (kuulemma) topan alla villaa villan päällä, sekä vielä topan päällä villapeitettä, oma äitini kauhisteleekin välillä lasteni ”vähäistä” vaatetusta pakkasella. ? niin ne ajat muuttuvat!

  10. Untuvapussia olen oma beben saatuani ja hänet sillä onnistuneesti lämpimänä pidettyäni, suositellut kaikille! Ja jokainen ystävä on vuolaasti kiitellyt. Vauva ei tarvitse paksuja kerroksia untuvapussissa (pärjää sisävaatteilla ja villahaalarilla, päähän villainen kypärämyssy) ja pää, jalat ja kädet pysyy lämpöisinä kun pieni on kokonaan pussin sisällä. Meillä vielä kiristettiin pussin pään aukko niin, että suojasi hyvin päätä, kasvoja ei tietenkää aivan kokonaan saa peittoon, mutta suurimmalta osiltaan kyllä!

  11. Meillä nukutaan enää harvakseltaan ulkona, mutta viime talvena puin vauvalle hanskojen, pipon ja villasukkien lisäksi vain Popin windfleecen ja laitoin Eisbärchenin makuupussiin vaunuihin. Aina oli lämmin, mutta ei juuri koskaan hiestä märkä tyttö herättyään. Mutta viime talvi olikin aika lämmin…

  12. Body ja ruskovillan villahaalari sen päälle. Ihoa vasten villaa, ei puuvillaa. Vielä villasukat käsiin ja kädet vähän liian ison haalarit sisään (suljen hiuspampuloilla hihansuut 🙂 ) eikä ole sormet palelleet! Ruskovillan villavälihaalari säätää hyvin lämpöä myös liiat kuumuudelta, pidän sitä aina paitsi kesällä ja säädän sitten muuta vaatetusta tarpeen mukaan.

  13. Johanna says: Vastaa

    Omat lapseni ovat jo koululaisia, mutta Ruskovillaa meilläkin aikoinaan käytettiin. Lampaantalja lämmittää myös mukavasti vaunukopan pohjalla. Ja kuten joku jo mainitsi, lapset ovat erilaisia; mikä sopii yhdelle, on toiselle liikaa. Kokeilemalla paras löytyy 🙂

  14. Heippa! Meidän 2v 4kk tyttö nukkuu edelleen päikkärit pihalla vaunuissa. Jopa kun pakkanen menee alle -20 asteen. Kovimmilla pakkasilla puen lapselle alimmaiseksi merinovillakerraston. Sitten fleecepuku, villahaalari ja toppapuku. Lapaset ja villasukat, käsiin Paccas-merkkiset poronnahkakinttaat joiden sisus on lampaanvillaan, jalkoihin untuvatöppöset. Lapsi äp:n makuupussiin (vähän on jo pieni mutta mahtuu) ja päälle fleece-huopa. Koko paketti vaunuihin kahden lampaantaljan (ikea) väliin ja päälle 2-3 villavilttiä. Lämmin tyttö on tullut joka kerta vaunuista pois vaikka saattaakin nukkua jopa 3h. Nuo viltit eristää hyvin lämpöä, -24 asteen pakkasessa pidimme lämpömittaria vaunuissa, ja vaunujen sisällä lämpötila laski vasta 2h jälkeen nollaan. Lyhyesti: villa on ihan paras lämmöneriste 🙂

    1. Kannattaa katsoa myös Ullmaxin merinovillatuoteet, loistava hinta-laatusuhde! Urheiluseurojen kautta saa tilattua ilman postikuluja mutta löytyy myös nettikauppa. Kypärälakki ihan huippu 🙂

Vastaa käyttäjälle Petra Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.