Haalarityttö

Eikö kukaan muu halua pukea vauvaansa päivästä toiseen pelkkään kollarihaalariin? Ehdoton suosikkivauvanvaatteeni on paksuhkoa college-kangasta oleva (hupullinen) jumpsuit. Kotona puen tytön nykyään aina potkupukuun, joka kai on virallisesti yöpuku, mutta mitäpä tuolla väliä, kun itsekin heilun epämääräisissä olovaatteissani aina kotona. Ihmisten ilmoille emme sentään kehtaa kummatkaan lähteä yökkärissä, joten puen vauvalle yleensä vähän virallisemman oloisen haalarin. Nämä tuntuvat kuitenkin olevan harvinaisen kiven alla! Lindexiltä löysin tällaisia vain poikien puolelta pari kappaletta, KappAhlista en ollenkaan ja H&M:lläkin kaikki kivat tuntuisivat olevan ostettavissa vain netistä. Ainakaan Jumbon myymälästä en löytänyt kuin yhden huppuhaalarin, vaikka onlinessa on muutamiakin ihania.

Minusta on hauska kuulla, mitä muut tykkäävät pukea vauvoilleen päälle. Meillä esimerkiksi tavalliset bodyt ovat jääneet lähes täysin käyttämättä, sillä kietaisu sen olla pitää! Kuitenkin jotkut äidit ovat katsoneet minua aivan kummissaan, kun olen kyseenalaistanut tavallisten bodyjen olemassaolon täysin. En vain ymmärrä, miksi kukaan haluaa vetää vauvaa siitä pienestä pääntiestä ja sitten vielä taivutella käsiä hihoihin! Kun lapsen voisi vain asettaa kietaisubodyn päälle ja laittaa sitten vaate kiinni neppareilla.

Täysin käsittämättömiä ovat haalarit, joissa ei ole koko puvun läpi kulkevaa vetskaria tai nappiriviä. Meillä on yksi äitini tuliaisiksi tuoma haalari, jonka kangas ei jousta paljonkaan ja jonne lapsi pitäisi pujottaa haarojen kautta. Olen aika varma, että sen on kehitellyt joku vauvojen kiduttamisesta kiinnostunut sadisti. Haalari on supersuloinen ulkonäöltään, mutta käyttökertoja sille kerääntyi tasan yksi. Joka oli sekin hyvin huudontäyteinen.

Vai ovatko jotkut vauvat sellaisia, että heitä saa väännellä puettaessa miten päin vain ilman kirkumista? Tai onko muilla vauvoilla niin pienet päät, että ne vain suit sait sujahtavat ahtaista päänteistä. Meidän tyttö on muuten aika lungi tapaus, mutta pukemisesta hän ei yleensä pidä. Varsinkin jos yhtään nälättää tai väsyttää, voi pukemishetki olla melkoinen itkukonsertti. Olen toisinaan pukenut lahjaksi saatuja tavisbodyjä hänen ylleen vain luvatakseni jälleen, että meillä käytetään vastedes ainoastaan kietaisumalleja.

Mutta siis, jos tiedätte mistä saa kivoja vauvanhaalareita edukkaaseen hintaan, niin vinkkejä otetaan vastaan.

jumpsuit

Banaani- ja Mikki Hiiri -haalarit H&M // vaaleanpunainen haalari Gap/Zalando

 

18 Comment

  1. Meillä taas ei noi kietaisubodyt päässy eka viikkojen jälkeen ollenkaan käyttöön. Muksu ei tykänny niiden pukemisesta ja nosti hirveän metelin, joten tavallisilla bodyilla ja paidoilla ollaan sitten menty. Niiden kanssa sitten leggingsejä/housuja (meillä on siis poika) ja juurikin noita jumpsuitteja. Niitä on kyllä tosi vaikea löytää, oon onnekseni tehnyt pari aivan huippua kirppislöytöä. 🙂

  2. Meillä jäi 68 kokoiset kietaisubodyt käyttämättä koska ei niitä saanut kiemurtelevan pojan päälle!! Ihan kamalaa yrittää napittaa kymmentä pientä nepparia kun poika kääntyilee ympäriinsä. Helpompi vetää body päänyli vaikka poika olisi mahallaan ja sitten napittaa ne 3 nepparia haaruksista vaikka pojan ollessa sylissä. Nyt samaa taktiikkaa on helppo käyttää kun poika seisoo. Ja tää jopa ojentaa itse kädet hihaan ja sieltä ulos. On tehnyt sitä tosi pienestä asti.

  3. Moi! Täällä ollaan täysin samoilla linjoilla näiden kollarihaalareiden kanssa, ne on vaan yksinkertaisesti niin mukavia ja helppoja vaatteita vauvalle. Meillä ehkä eniten käytettyjä ovat hennesin haalarit, tosin kuten sanoit, niin hennesin valikoimasta ei kaupoista löydy oikein mitään, tilata täytyy.
    Meillä käytetään kyllä ihan perusbodeja, meidän neiti ei (onneksi) kitise yhtään puettaessa. Ei vaikka äitiä välillä puistattaa, kun isi pukee neidille bodyä niin hurjan näköisesti 😀

  4. Hauskoja nämä vaatemieltymykset! Vaihtelevat ajan, pukijan ja puettavan suhteen, mutta myös vuodenaika ja totuttu pukemisasento vaikuttavat.

    Meillä jäi juurikin nuo huput helposti käyttämättä. Tuntui, että olivat aina niskassa painamassa, jos lapsi makasi selällään. Eikä päässäkn voinut pitää, kun tuli kuuma tai näköeste.

    Kakkosen kanssa aivan hurahdin potkuhousuihin. Terällisiin, olkapäiltä napitettaviin, kapeisiin ”kuin sukka”. Niiden kanssa ei bodya tarvittu, vaan mentiin paidalla. Ykkösellä ja kolmosella noita käytettiin paljon vähemmän, kun taas kakkonen vietti ekan vuotensa lähes yksinomaan potkareissa.
    Tyttö käytti alusta asti sukkahousuja, bodeja ja hameita. Tiedän, että toiset pitävät hameita ihan viho viimeisinä vauvan aatteina 🙂

    Meillä kaikkk lapset on puettu alusta asti sylissä. Ihan pienillä on ollut hoitopöytäkin, jonka käytyö on äkkiä jäänyt. Sylissä pukiessa pään yli pujotettavat bodyt ovat olleen nopeimpia ja helpoimpia pukea. Meidän mielestä.
    Niitä kietaistavia bodeja taas ei tullut meillä koskaan napiteltua.

  5. Meidän poika inhoaa kanssa noita pukemistilanteita, luulen että se johtuu lähinnä siitä kun hän ei malttaisi pysyä aloillaan, ja yritänkin nykyään pukea vähän vaivihkaa samalla kun tuo vauhtiveikko konttailee ja touhuaa muuta. H&M:n harmaa tähtihaalari (nettikaupasta tilattu) on ollut mun yksi ihan lempparivaate pojalle ja laskeskelin, että se on ollut käytössä jo nelisen kuukautta! Nyt alkaa kyllä jo jäädä pieneksi, joten täytyy vielä käyttää ahkerasti viime hetket kun mahtuu!

  6. Polarn o pyretillä on haalaria myös! Ehkä hieman hintavampi, mutta taitettavien hiha- ja lahjeresorien ansiosta menee pitkään päälle. Tai no pitkään ja pitkään ko nää vauvat kasvaa niin hurjaa tahtia. ’:)

  7. Meillä sama, käyttäisin vauvalla mieluiten haalareita (ja bodyista ehdottomasti kietaisuja!), mutta monet kokopuvut tuntuvat olevan enempi yöpukumaisia. Noshilta meillä on kiva raidallinen leikkiasu, on vähän paksumpaa matskua niin menee musta muunakin kuin yöpukuna. Tosi ihanan pehmeää ja laadukkaat tuplakoot niin menee kauan.

  8. Minä en myöskään innostunut kietaisubodeista, käytän edelleen ihan tavallisia bodeja ja sitten leggarit/sukkahousut jne. Tyttö on 2,5-vuotias, ja noin suuret bodyt alkaa jo olla harvinaisempia. Ihmettelen kyllä, koska mikäs sen kätevämpää etenkään talvella, ei ainakaan jää selkä paljaaksi! Ja pukemisesta sen verran, että tyty oppi kyllä tosi äkkiä sen pukemisen ja jo pienenä selällään puettaessa nostikin oma-aloitteisesti hiukan päätään kun body vetäistiin pään yli, samoin itse työnsi ja edelleen työntää kädet hihoihin. =)

    Huppua en myöskään toivo juuri mihinkään vaatteeseen, ehkä johonkin kesäajan huppariin jota sitten voi käyttää ainoana päällysvaatteena. Muuten huppu on aina rullalla niskassa painamassa, eihän se edes mahdu haalarin kauluksen alle!

    1. Kun lapsi oppii käymään potalla, käyvät bodyt kerta heitolla mahdottomiksi vaatekappaleiksi. Siksi niitä ei enää juuri isossa koossa saa, kun menekki on niin pientä. Ensimmäiset sankarit oppivat potalle vuoden tietämissä, viimeisetkin kolmevuotiaina.

      1. Mä kyllä tykkään edelleen bodyista, vaikka 1,5 vuotias tyttö on käynyt jo 10 kk ikäisestä asti potalla (tosin ei siis vielä ilman vaippaan elele, mutta aika hyvin pottailee). Body aukeaa siinä samalla, kun housut napataan alas. Lisäksi body ja sen päällä oleva paita vaan joko rullataan vähän ylemmäs tai laitetaan nepparit kiinni olkapäälle.

        Tykkään juurikin siitä, että bodylla ei selkä paljastu koskaan ja tuntuu lämpösemmältä aluspaidalta.

  9. Kietaisu ei toiminut meillä ollenka. Tai en itse ymmärrä sen ns. helppoutta. Toisaalta vaikka vauva ei tykkää normi bodyjen pukemisesta, niin hyvä niihinkin totuttaa, niitä tavallista paitoja kun on kuitenki alettava käyttää jossain vaiheessa! Tosin kukin miten itse tykkää, mieltymykset ja tavat tosiaan on meillä niin erilaisia kaikilla ?

  10. Ei ehkä edullisia, mutta ihania ja laadukkaita Lundmyrin hupullisia, paksuhkoa college-kangasta olevia jumpsuiteja saa ainakin Siljan laivoilta.

    http://www.lundmyr.com/overall-bodiesuits-c-370-1.aspx

    Kiitos blogistasi, jota olen lukenut mielenkiinnolla alusta alkaen 🙂
    T: Sipen ikäisen haalaripojan äiti

  11. Meillä tavallisin yhdistelmä kotona body ja sukkahousut, ei olla kyllä kietasumallin bodeja pidetty enää alum jälkeen, pään yli vedettävät alko olemaan 62 koosta lähtien käytännöllisempiä. Meillä taas ei pysy enää pukiessa paikallaan niin helpoin pukea sylissä, jollon pään yli vedettävät kätevämpiä. Jumpsuitteja just paljo pidetty kun lähetään ulos tai paita+housut sisävaatteiden päälle näin talvella. Polar O. Pyretillä ihan kivoja colllege haalareita, kannattaa tsekata!

  12. Esimerkiksi Mini Rodinilla ja Gugguulla on kivoja jumpsuitteja. Kalliihkoja kyllä.

  13. Meillä vaatemieltymykset menee niin,että miehen mielestä on helpompi ja mukavampi pukea kietaisumallin body..mulle taas on sama kumpi on kunhan kuosi on hieno?

  14. Pienenä vauvana kietaisubodit oli ihan välttämätön neillä, mutta vähän vanhenpana (ehkä 4kk –>) tuntui, että ne jää kaulasta tosi auki. Saattoi tosin olla pari muodoltaan tyttärelle epäsopivaa käytössä silloin.

    Haalareista tykätään myös ja musta gugguulla on ihanan simppelit mallit ja kivoja värejä. Uutena tosin en raaski ostaa ku korkeintaan -40% myynneistä, mutta facebookin kirppisryhmissä ainakin kahden nimissäkin vilahtaa gugguu ja sieltä saa huokeampaan hintaan käytettynä 🙂 Sama tilanne noshin kanssa, tosin vieläkään en ole yhtään noshin haalaria tullut ostaneeksi, mutta usein noshin kirppisryhmässä niitä katselen.

    Kiitos mukavasta blogista 🙂

  15. Meillä käytettiin aluksi vain kietaisubodeja, jotka tuntuivat helpoilta ja turvallisilta. Ekoja umpinaisia käytettiin, kun niitä tuli lahjaksi vauvan ollessa noin kuukauden vanha. Sitten aloin tykätä niistä jopa enemmän, koska tuntuivat jotenkin istuvammilta eikä tarvinnut huolehtia erinäisten lerpakekerrosten ryttyyn jäämisestä. Myös sama kuin Nanskulla, että kaula ei jäänyt niin paljaaksi. Mutta sellaisia ei ole koskaan ollut, joissa ei olisi venemäisesti avautuva pääntie – helpottaa pukemista tosi paljon. Potkupuvun kanssa vaipanvaihto tuntuu minusta jotenkin vaivalloisemmalta, siksi tytöllä aina body ja housut. Vain juhlissa on ollut mekko ja sukkikset.

  16. Mun kuopus rakasti pukemista vauvana! Vähän jos jäi käsi jumiin tai pää ei tullut heti kaula-aukosta läpi, tyyppi repes ihan täysin 😀 muistan yhden kerran Stockmannin hoitohuoneessa kun puin lapselle (4kk tais olla silloin) hieman tiukempaa, pään yli vedettävää bodyä. Lapsi hykerteli jo kun bodyä vedettiin pään yli mut kun toinen käsi jäi hieman jumiin niin tyyppi repes ihan täysin 😀 ja minä siinä samalla 😀 eikä pukemisesta meinannut tulla naurulta mitään kun se toinenkin käsi jäi jumiin ja lapsi nauroi katketakseen 😀
    Pään yli vedettäviä bodyja käytettiin paljon collegehousujen kanssa 🙂

Vastaa käyttäjälle Mamma80 Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.