Vauvaperheen hotelli

Asuimme Kanarian-reissullamme Maspalomas Princess -nimisessä hotellissa. Hotellin valikoin Tjäreborgin tarjouslomista, sillä huomasin että tässä tapauksessa pääsemme reissuun halvemmalla, kun varaamme edullisen pakettimatkan omatoimimatkan sijaan. Olen ollut aiemmin vain kerran all inclusive -matkalla, joka suuntautui Kuubaan. Minulle kaikkien ruokien kuuluminen hintaan on oikeastaan kauhistus, sillä melkeinpä parasta ulkomaanmatkoilla on nimenomaan eri ravintoloiden testaaminen. Kuubassakin kyllästyimme illallisbuffaan jo toisena päivänä ja loppuloman törsäsimmekin vähät paikalliset rahamme rantapizzeriaan, joka taisi olla ainoa ravintolavaihtoehto hotellialueella. Nyt, ensimmäistä kertaa vauvan kanssa reissatessamme kuitenkin oletin, ettei ravintoloissa enää niin vain istuksita, joten päädyin all inclusiveen.

Mikä osoittautuikin ihan kullanarvoiseksi. Kuten aiemmin kerroinkin, valtava hälyinen hotellin buffet-ravintola oli aika kamala eikä missään nimessä vastaa minun odotuksiani mukavasta illallistamisesta lomakohteessa. Vauva kuitenkin viihtyi paikallaan buffassa ehkä kaksi minuuttia ja lopun ajan häntä täytyi viihdyttää kaikenlaisin keinoin. Olisi siis mennyt melkoiseksi stressaamiseksi, jos olisimme joka päivä etsineet ensin lounaspaikan ja sitten illallispaikan, yrittäneet niissä rauhassa syödä ja odotella laskua. Jopa mies hermostuu aina laskun odotteluun, joten käsissäni olisi ollut kaksi valittavaa perheenjäsentä. Nou thanks.

Buffet-ruoka oli ihan siedettävää ja olutkin hyvää – hanaviini taas ei ollut mistään kotoisin. Täytyy kyllä myöntää, etten voi ymmärtää, miten joku haluaa all inclusive -ruoat aikuisten lomalle. Meidänkin hotellin buffassa vieressä istui pariskuntia ja aikuisporukoita. En ikimaailmassa haluaisi ruokailla niin käsittämättömässä älämölössä. Ruokia tehdään hirveitä määriä kerralla ja ne lojuvat tiskillä tunteja. Voi siis kuvitella, ettei kyse ole ihan parhaasta kulinaristisesta nautinnosta. Lapsiperheille tämä käytäntö on kuitenkin varmasti, kuten sanoin, tosi kätevä. Tosin itse haaveilen, että tyttömme tottuu jatkossa illallisiin ja osaa istua jo nuorella iällä aikuisten kanssa ravintoloissa nätisti.

Lounaamme haimme allasalueen baarista, johon katettiin hampuraisbuffa hodareineen ja ranskalaisineen joka päivä. Tämä oli kieltämättä myös tosi kätevää. Ei tarvinnut poistua allasalueelta, missä Sipe veti päikkäreitään ja me lojuimme aurinkotuoleissa.

Meidän hotellimme oli siis ihan tavallinen hotelli, ei huoneistohotelli. Lasten kanssa matkatessa kannattaa ehkä kuitenkin valita se huoneistohotelli. Tilaa on enemmän ja esimerkiksi tuttien sterilointimahdollisuus olisi ollut ihan näppärä. Olisin myös ihan mielelläni illastanut välillä omassa huoneessa ja omalla terassilla, jos siihen olisi ollut mahdollisuus. Vauvan olisi voinut laskea lattialle touhuamaan ja me olisimme voineet syödä rauhassa.

kollaasi3

Hotellimme uima-allasalue oli aivan huippu. Isoja altaita oli monta ja lapsille löytyi omansa. Uskalsimme laskea kerran Sipenkin polskuttamaan. Uimaopettajamme Suomessa ei suositellut vauvauintia Kanarialla: hän sanoi, että altaat ovat usein hiukan liian kylmiä ja kloorisia. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, ettei klooria ollut liikaa, sillä omakaan iho ei siltä jäänyt juuri haisemaan ja vesikin oli tosi lämmintä. Niinpä siis otimme tytön uimaan yhtenä iltapäivänä. Allas oli osaksi varjossa, joten siinäkin mielessä uskalsimme Sipeä vähän uittaa. Kanarialla kannattaa ottaa huomioon voimakas aurinko, kun ollaan niin lähellä päiväntasaajaa. Näin hotellin ravintolassa leikki-ikäisen pikkupojan, jonka kasvot olivat aivan palaneet auringossa ja ihan sydämestä otti!

Mietiskelin matkalla, mitkä ovat minulle tärkeimmät hotellikriteerit aurinkolomalla. Listan kärkipäästä löytyvät merinäköala, mukava uima-allasalue ja se, että hotelli olisi pieni ja persoonallinen. Miehen listalla taas olivat hyvä sänky ja hyvä aamupala. Maspalomas Princess on suuri ja persoonaton ja se on kaukana merestä. Tiedostan kuitenkin, että vauvan ja myöhemmin isomman lapsen kanssa reissatessa minun täytynee unohtaa omat kriteerini. Muutamia vuosia tästä eteenpäin mennään lapsen viihtyvyys ja heppous edellä. Myöhemmin ehtii taas valita hotellin aikuisten mieltymysten mukaan. Pohdiskelin, että seuraavaksi matkaamme kahdestaan pidemmälle lomalle ehkä viisivuotishääpäivänämme (jolloin Sipe on reilu neljävuotias) ja silloin haluan ehdottomasti rauhalliseen adults only -hotelliin 😀

Kävelimme yhtenä päivänä Maspalomasin rantakadulla ja koin hotellikateutta, joka tosin iskee melkein aina matkoilla. Aina jollain muulla on parempi hotelli, hehe (annoskateutta ravintoloissa en muuten koe oikeastaan koskaan). Rantakadulla oli toinen toistaan kivempia hotelleja, joista oli upea näkymä merelle. Voisin kuunnella meren kohinaa ja katsella sen loputtomuutta vaikka tuntikausia. Vesi on ehdottomasti elementtini, aina ollut. Parhaat hotellielämykseni olen kokenut nimenomaan meren läheisyydessä.

Lapsuudessani matkustaessamme majoituimme pienehköissä hotelleissa ja mietinkin nyt, että Maspalomas Princess olisi ollut meille lapsena ihan paratiisi. Allasalue oli valtava ja meillä olisi ollut loputtomasti tilaa polskia. Keinorannalla olisi voinut rakennella hiekkakakkuja. Isosta hotellista olisi löytynyt myös ikätovereita vaikka kuinka paljon. Pienemmistäkin hotelleista onnistuimme aina löytämään kavereita ja se olikin ihan huippujuttu. Facebook-kavereiden joukosta löytyy edelleen yksi tyttö, jonka tapasimme 20 vuotta sitten juurikin Gran Canarialla. Matkasimme aina Aurinkomatkoilla ja Tenavakerho oli ihan ehdoton. Me tykkäsimme ja vanhemmat saivat meidät välillä jaloista pois.

Viihdyimme silti hyvin nytkin valtavassa hotellikompleksissa. Oli huojentavaa, että hotellista löytyi esimerkiksi oma apteekki, mistä ostimmekin omia tuttuja Pamperseja ja sokeroimattomia soseitakin. Apteekista olisi löytynyt tuttipulloja ja muita tarvikkeitakin, jos olisi tullut tarvetta. Hyväkuntoinen vauvansänky odotti meitä huoneessa, kun saavuimme hotellille ja Sipe nukkui ihan ennätyshyvin ilmastoidussa huoneessa pimennysverhojen suojissa. Minä antaisin miinusta huonohkosta äänieristyksestä (josta on kokemusta Kanarialta ennenkin), mutta vauva ei yöllisistä äänistä tuntunut häiriintyvän. Itse en pystynyt eräänä aamuna nukkumaan, koska viereisen huoneen herra kuorsasi niin äänekkäästi.

Maspalomas Princessissä olisi kuitenkin viihtynyt helposti pidempäänkin, varsinkin jos olisi ollut aikaa hyödyntää sen kaikkia aktiviteetteja. Kahdestaan olisimme pelanneet tennistä ja minä olisin taatusti kokeillut ohjattuja pilates- ja joogatunteja. Olisimme ehkä myös istuksineet myöhään yölle baarissa nauttien all inclusiveen kuuluvista loputtomista juomista. Nyt otimme aika rauhassa ja menimme vauvan ehdoilla ja aikatauluilla. Parina iltana jätin Sipen isänsä hoiviin ja pulahdin altaaseen iltauinnille ihan keskenäni. Jaakko taas kävi omalla ajallaan hotellin salilla.

Mitkä teidän mielestänne ovat kriteerit onnistuneelle perhelomalle?

kollaasi11

3 Comment

  1. Me olimme Espanjassa 1 v 2 kk ikäisen lapsen kanssa. Meillä oli vuokrahuoneisto ja siellä söimme aamupalat ja lounaat mutta illallisella kävimme aina ulkona ja joskus lounaallakin. Ainakin manner Espanjassa lapsen kanssa oli tosi helppoa käydä ravintolassa syömässä. Kukaan ei katsonut ilkeästi tai ihmetellyt meitä. Espanjassa on niin normaalia käydä koko perhee kanssa syömässä. Suomessa joskus tulee tunne että kaikki seuraavat lapsen kanssa ruokailevia ja tulee helposti pahoja katseita, jos lapsi vaikka vähän itkee. Meillä tyttö tottui Espanjan meininkiin ihan parissa päivässä. Lapset ovat huomattavasti joustavempia matkustajia kuin aikuiset. Heilla harvoin on niin pinttyneitä tapoja kuin aikuisilla. Tietenkin pitää ajatella lapsen parasta mitä nyt ikinä tekeekään..

  2. jennilee says: Vastaa

    Meidän perheen vakkarihotelli maspalomasissa on bungalows campo golf, sen kuivuneen joenuoman toisella puolella princessiä (tunnistaa hyvin hotellin tiloissa olevan kiinalaisen ravintolan karseista vilkkuvista valokylteistä). Olen ollut siellä ensimmäistä kertaa kymmenvuotiaana ja viimeisimmin viime syksynä parivuotiaan lapseni kanssa. 😀 olenkin välillä miettinyt millainen paikka princess siinä toisella puolella on. Lapsen kanssa bungalow on kyllä ollut tosi kätevä kun ulos pääsee oven avaamalla ja ruoan voi valmistaa itse niinä päivinä kun ei jaksa ravintolahulinoita. 🙂

  3. Niin se vaan muuttuu – moni juttu siis lasten myötä. Me olemme asuneet nyt neljässä eri maassa ja lastenkin passit on täynnä leimoja. Nyt jo 10+ lasten kanssa silti ehdottoman parhaita perhelomia on all-inclusive lomat – päivät uiden ja iltaisin kaikkien herkkuja nauttien buffetista. Ja joo, ei tod ole meidänkään gourmet elämys, mutta perhelomailuun ihan must. Olen jopa alkanut pitämään ruotsin laivoja kivana weekendimatkoina, minä kun luulin ettei se päivä koita ikinä 😉 aika aikaansa kutakin ja aikuisseurassa voi nauttia sit erilaisista illallisista.

Vastaa käyttäjälle Anna Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.