Kelaa tätä!

kela

Olen aina sanonut, että aivotoimintani hidastuu huomattavasti, kun joudun täyttämään virallisia kaavakkeita, lomakkeita, veroilmoituksia ja ties mitä todistuksia. Menen ihan lukkoon ja yleensä viivyttelen ihan viimeiseen asti kaikenlaisten ilmoitusten kanssa. En oikein jaksa ottaa mistään kunnolla selvää, olla tarkkana lukujen ja ilmoitusten kanssa. Tämän huonon tapani vuoksi olen esimerkiksi maksanut aikoinaan tuhansia euroja takaisin Kelalle opintotuista, kun tulorajat paukkuivat yli äyräiden. Saan syyttää muhkeasta laskusta ihan vain itseäni.

Minulla on kuitenkin äitinä hyvin samanlainen kokemus Kelan kanssa asioinnista kuin kanssani tässä Kelan blogiyhteistyössä mukana olevalla Hannella. Kaikki on hoitunut tähän mennessä hienosti. En ole joutunut tuskailemaan ilmoitusten kanssa, en ole mokannut toistaiseksi yhtäkään deadlinea ja asiat ovat vain hoituneet melkein kuin omalla painollaan. Kaikki on hoitunut supernäppärästi netissä enkä ole joutunut soittelemaan mihinkään saati asioimaan Kelassa paikan päällä. Vain kerran olen puhunut puhelimessa kelalaisen kanssa, mutta sekin meni niin päin, että minulle soitettiin ja varmistettiin yksi äitiyslomaani liittyvä asia. Raskaus- ja jälkitarkastastustodistuksista olen napannut kännykällä kuvan ja ladannut saman tien verkkoasiointipalveluun. Ei siis ollenkaan mitään rasittavia skannaus- ja postitusrumbaa.

kela3

Vaikka kaikki on sujunut hyvin, myönnän että olen taas vähän vitkutellut. Vanhempainvapaani loppuu pian ja minun pitäisi selvittää, mitä tuleman pitää hoitovapaalla, jolle aion jäädä toviksi ennen kuin palaan työelämään syksyllä. Täytyy myöntää, etten ole vielä edes aivan täysin perillä kaikista termeistä. Erilaisia vapaita, rahoja, tukia, etuja, hakuja ja viimeisiä päivämääriä on paljon, mutta Kela näyttäisi tehneen kaikkensa, että tiedot löytyvät ymmärrettävässä muodossa niin netistä kuin paperiesitteistä.

Pikaopas perhe-etuuksiin esimerkiksi on todella näppärä ja yksinkertainen infoisku: se kertoo väliotsikoilla, mistä elämäntilanteesta on kyse, vasemmalla puolella janaa kulkee tieto siitä, mitä vapaita ja rahoja tietyltä ajalta on tiedossa ja oikealla puolella tieto siitä, mitä hakijan itsensä tulee milloinkin muistaa tehdä. Lisätietoa saa Lue lisää -boksia klikkaamalla. Suosittelen vahvasti tutustumaan tähän pikaoppaaseen, jos perhe-etuudet ovat sinulle ajankohtaisia!

Meillä Kelan kanssa asiointi on ollut helppoa, mutta perhetilanteemme onkin hyvin ”tavallinen”. Olemme työelämässä oleva aviopari, jolla on yksi lapsi. Tässä keississä kaikenlaiset vapaat ja etuudet ovat vielä ihan pala kakkua. Erikoistilanteet, erilaiset perhemallit, sairastumiset ja erot ovat sitten jo oma lukunsa. Kelan sivuilta löytyy tietoa näihin ”muihinkin tilanteisiin”.

kela4

Kaikille, myös Kelalle, olisi parasta, jos ihmiset löytäisivät kaiken tarvittavan tiedon suhteellisen itsenäisesti. Ei ole kenenkään edun mukaista, ettei kukaan ymmärrä mistään mitään ja puhelinlinjat käyvät kuumina, kun opiskelijat, vanhemmat ja eläkeläiset joutuvat soittelemaan Kelaan saadakseen selvyyttä asioihinsa. Jos yksinkertaistetut oppaat eivät kuitenkaan tuo vastauksia kysymyksiin, seuraava etappi voi olla Kysy Kelasta -palsta. Siellä tukikoukeroista voi kysyä Kelan lapsiperheiden etuusasiantuntijalta eli Kela-Kertulta. Vilkuilin itse kysymyksiä ja vastauksia ja näyttää siltä, että Kerttu vastailee kysymyksiin nopeasti ja ymmärrettävästi. Jo palstaa selaamallakin voi löytää vastauksen mieltä askarruttaneeseen kysymykseen.

Jos muuten omaksut mieluummin uuden tiedon auditiivisesti kuin visuaalisesti, Kela opastaa perhe-etuuksista myös YouTubessa:

Tätä postausta tehdessä sain itsekin suurin piirtein selvyyden edessä häämöttävästä hoitovapaasta. Mitä on kotihoidon tuki, paljonko se onmiten sitä haetaan ja koska. Uutena terminä minulle tuli joustava hoitoraha. Sitä voi saada, jos kun palaa työelämään, mutta tekee korkeintaan 30-tuntista työviikkoa ja hoitaa lopun ajan alle 3-vuotiasta lasta.

kela7

Millaisena te olette kokeneet Kelan kanssa asioinnin eri elämäntilanteissa?

Ps. Lue myös ajatuksiani äitiyspakkauksesta!

5 Comment

  1. Hmmm.. meillä tilanne on ollut äitiyslomani ajan se, et mieheni on viimeistellyt opintonsa ja sit ollut tähän päivään asti työtön. Käytännössä siis kaikki rahamme on tulleet Kelasta. Varmaan olisi helppoa, jos mä en olisi yrittäjä. Yrittäjyys tuntuu tekevän kelan kanssa asionnim huomattavasti monimutkaisemmaksi kuin palkkatyössä tai työttömänä olo. Pääasiassa asiat ovat sujuneet, mitä nyt muutaman kerran on joutunut lähettelemään erilaisia liitteitä ja vakuuttelemaan, etten työskentele kotona olon aikana. Nyt jouduin vielä arvioimaan tulevia tulojani, kun palaan tänä vuonna työhön; asumistukea varten. Hirveän helppo arvioida tulojaan yrittäjänä, kun on ollut 1,5 vuotta poissa kuvioista. 😀

    1. Uskon, että just tällaisissa hiukankin erikoisemmissa kuvioissa on omat kommenvenkkinsa!

  2. Hei, enpä itse ajatellut, että kuvan todistuksista voisi ottaa kännykällä. Itse olen skannannut ja, koska itsellä ei ole skanneria, on se ollut aika työläs prosessi. Hyvä vinkki vastaisuuden varalle!

    1. Jes hienoa, tämä oli just ideana tässäkin blogiyhteistyössä: jakaa tietoa ja helpottaa mahdollisimman monen Kela-asiointia! 🙂

  3. Verovähennyksiin saa kyllä niin paljon tavaraa, että asiantuntijan käyttäminen on fiksua, jos ei ole aikaa tai halua itse perehtyä.

Vastaa käyttäjälle Anniina Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.