(no pun intended)
Rakastan imettämistä niin paljon, että olen tässä äitiyteni aikana vähän vieraantunut alkuperäisestä suunnitelmastani puhua enemmän imettämättömyyden puolesta. Siitä, että se on ihan ok eikä kenenkään pitäisi joutua puolustelemaan, perustelemaan, selittelemään saati pelkäämään imettämättömyyttään. Havahduin jälleen aiheeseen luettuani mainion Koko Hubaran blogikirjoituksen, jossa hän kertoi, ettei halunnut imettää tytärtään. Ja että jotkut eivät hyväksyneet hänen päätöstään.
Olen raivokas feministi ja ennen oman lapseni syntymää imetyshysteria tuntui vieläkin ahdistavammalta, sillä koin helposti pelkän imetysmyönteisyydenkin painostavana. Imetykseen kehottaminen tuntui jotenkin hirveän vanhanaikaiselta. Sellaiselta, mitä itse kavahdan välittömästi: naisen pitää tehdä, mitä nainen on luotu tekemään. Nainen on luotu imettämään ja siksi jokaisen naisen pitää imettää? Koin, että jokainen nainen saa ja osaa tehdä omat valintansa imetykseen liittyen. En voinut aavistaa ennalta, että niin luonnolliseen asiaan liittyy niin paljon mahdollisia vaikeuksia, väärää tietoa ja ennakkoluuloja.
Ajattelin ennen naiivisti, että imetys joko onnistuu tai ei. Tai että ihmiset joko haluavat imettää tai eivät. Nyt tiedän enemmän, kun pohjalla on omaakin kokemusta. Naisia ei todellakaan voi vain jättää keskenänsä imettämään ilman tukea ja tietoa. Se ei ole niin helppoa. Jotkut eivät halua imettää, jotkut lopettavat imettämisen, koska eivät halua sittenkään imettää ja jotkut lopettavat, vaikka eivät haluaisikaan, mutta eivät kertakaikkiaan osaa jatkaa. Joskus imetys ei onnistu, vaikka kuinka yrittää. Mutta useimmiten ongelmat voinee selättää.
Mitä tehdä jos maidontulo hiipuu, jos rintatulehdukset toistuvat, jos sattuu aivan helvetisti, jos vauva lakkoilee, jos vauvalla on huono imuote, jos vauvalla on vatsavaivoja…? Näihin kaikkiin ongelmiin löytyy apua, tietoa ja tukea, jos vain osaa etsiä, pyytää ja vaatia. Olen kokenut joskus jopa surua kuulessani, että joku on vastentahtoisesti lopettanut imetyksen, koska vauva on kieltäytynyt rinnasta. Tai että joku on kokenut, että maitoa ei riitä, koska vauva on koko ajan rinnalla. Ei olla tiedetty, että lakkoilu ja rintaraivo ovat normaaleja vaiheita, joista voi päästä yli. Tai että tiheän imun kausi on täysin normaali ja välttämätönkin vaihe, joka ei tarkoita, että maito loppuu. Lukemattomia kertoja olen kuullut, kuinka äitejä on kehotettu lopettamaan imettäminen milloin mistäkin syystä: vauva ei tarvitse enää maitoa, vauva tarvitsee perunaa, vauvan hampaat kärsivät. Imetyksen ympärillä velloo valtava määrä vanhentunutta tietoa ja tietämättömyyttä.
Siksi siis koen nykyisin, että imetystietoa ei voi välittää liikaa. Sitä ihan todella tarvitaan, koska luonnollisuudestaan huolimatta imetys voi olla todellinen mysteeri. Eläimet ehkä imettelevät tuosta noin vain vaistoinvaraisesti, mutteivät ihmiset. Ainakaan yleensä. Luulen, että suurimmalla osalla äideistä on jokin ongelma imetystaipaleellaan. Jos ei mitään fyysistä niin ainakin se, että joku pölvästi laukoo vanhaa tietoa tai tuo pyytämättä esiin omia ennakkoluulojaan aiheesta.
Nykyään ajattelen, että imetystiedon levittäminen, imetysvapauden puolustaminen ja imetyksen normalisoiminen palvelevat nimenomaan feministisiä tarkoitusperiä. Imettämisen vapautuminen nimittäin on aika oleellista, kun pyritään kohti tasa-arvoisempaa vanhemmuutta. Sitä, ettei äitien täydy jäädä neljän seinän sisään imettämään lapsiaan, kuten sovinistin maailmankuvaan paremmin sopisi. Imetyksen täytyisi olla feminisminkin nimissä niin normaali asia, että pääsisimme eroon siitä vanhanaikaisesta ja äärimmäisen epätasa-arvoisesta oletuksesta, että äidin paikka on kotona.
Vaikka imetystietoa ja ehkä jopa sitä hypeä (erityisesti kehitysmaissa) tarvitaan, se pitäisi osata suunnata oikein. Sitä on ihan turhaa tyrkyttää naiselle, joka on päättänyt olla imettämättä. Uskon todella vahvasti, että nainen joko tuntee vetoa imettämiseen tai sitten ei. Tai sitten hän valitsee sille tielle lähtemisen tai lähtemättömyyden käytännön syistä. En usko, että hänen päätään käännetään tuputtamalla tietoa imetyksen eduista. Hän löytää kuitenkin halutessaan myös tiedon siitä kiistämättömästä tosiasiasta, etteivät ne korvikkeet hänen vauvaansa tapa. Ja että aivan kelpo ipanoita on kasvanut niistä pulloruokituistakin. Ja kuka ylipäätään on niin tahditon, että ennustaa korvikeruokitun lapsen älykkyysosamäärää ihmiselle, joka haluaa ruokkia lastaan korvikkeella?
Minulla on yhdenlainen oma kokemus imettämisestä eikä se missään nimessä ole ainoa totuus imettämisestä. En yksinkertaisesti kestä mustavalkoisia mielipiteitä vanhemmuudesta. Kuinka pitää tehdä sitä ja tätä ja kuinka sitä ja tätä ei missään nimessä saa tehdä. Ainoastaan se, kenellä on kaikki maailman tiedot ja kokemukset voi tuomita toisen ihmisen (lain piirissä pysyvät) valinnat vanhemmuudessa. Sanomattakin selvää, ettei sellaista ihmistä ole olemassakaan. Pitäisi aina muistaa, ettei kertakaikkiaan voi tietää, miten toimisi, jos olisi toinen ihminen. Toinen ihminen, jolla on täysin erilainen tausta, kasvatus, kokemukset, elämänkatsomus, arvot, aivot, tunteet, hormonit, terveys ja niin edelleen. Ihminen tekee valintansa omalta pohjaltaan, joka on täysin uniikki. Erilainen kuin jokaisen muun ihmisen.
Minusta imettäminen on ihanaa, suorastaan huumaavaa, koukuttavaa ja yksi parhaista kokemuksista elämässäni. Minusta se on ollut toisinaan järkyttävän kivuliasta ja hankalaa, raskasta ja sitovaa mutta toisaalta myös helppoa ja palkitsevaa. En silti alkaisi listata näitä asioita ihmiselle, joka on päättänyt olla imettämättä. Minua ärsyttää suunnattomasti se, kuinka järkyttävän yksinkertaisia jotkut ihmiset ovat mielipiteineen. He toitottavat kuin jotkut robotit, että rintamaito on vauvan parasta ravintoa. Aivan kuin vaakakupeissa ei voisi olla mitään muuta, mikä painaa. Todella kipeitäkin, monimutkaisia asioita. Kunpa vain ihmiset tajuaisivat muutenkin, ettei kaikki ole aina niin hemmetin mustavalkoista.
Seuraa blogiani Facebookissa ja Bloglovinissa! Instagram ja Snapchat: irenenaakka
Ihana teksti ja niin totta.
Tieteellinen faktahan se on, että äidinmaito on vauvan parasta ravintoa. Mutta kuten sanoit, se ei ole niin yksinkertainen asia, koska imetykseem liittyy muutakin kuin järkeä. Mun mielestä ihanaa olisi, kun puhuttaisiin vielä imetyksen ja imettämättömyyden lisäksi pumppaamisesta. Siitä, että vauvalle voi myös täyspumpata. Tai osittain pumpata. Tai osittaisimettääkin voi. Että vaihtoehtoja on monenlaisia, kun suoraan rinnasta imetys ei onnistu. Tai maitomäärä ei syystä tai toisesta riitä ja korviketta annetaan lisänä. Juurikin, että asia ei ole niin mustavalkoinen että sä imetät tai et. Väliin mahtuu erilaisia tapoja ja jokaiselle äidille löytyy varmasti oma tapansa ruokkia vauva. Ja se tärkein: pelkkä imetys ei tee kenestäkään hyvää äitiä tai huonoa. Ei myöskään korvike. Yksi osa-alue ei ikinä voi määrittää koko ihmistä.
Olipa hyvä teksti! Itsekin vauvaani imettävänä tiedän ettei se aina ole helppoa, mutta niin palkitsevaa kun siinä onnistuu. Mulle imettäminen on aina ollut itsestäänselvyys, mutta yllätyin miten vaikeaa se alkuksi oli ja se turhautuminen kun ei vain onnistu ja sinulle toitotetaan miten huono olet kun annat korviketta. Mutta vaikeuksien kautta voittoon ja imetän edelleen (vauva 7kk)
Imetyksestä vouhkaaminen ylipäätään on minusta erikoista, onhan kyseessä maailman ehkä luonnollisin asia. Imetyksen tukiryhmät ym. ovat varmasti kullanarvoisia monille naisille, mutta lähtökohtaisesti en ymmärrä miksi imetyksestä tulee tehdä niin suuri numero. Ja ketä ylipäätään kiinnostaa onko naapurin Maijan vauvaa imetetty vai ruokittu korvikkeen avulla, joka sekin on ihan huippuluokan ravintoa tänäpäivänä. Aina löytyy joku juntti joka kitisee julki-imetyksestä tai älykääpiö joka arvostelee äitiyttäsi imetyksen perusteella, mutta todellakin toivon ettei kukaan anna tällaisen vaikuttaa omaan toimintaansa.
Itse en raskausaikana uhrannut juurikaan ajatuksia imetyksen vatvomiselle etukäteen, toki oli selvää että imetän poikaamme jos se tulee onnistumaan. Vaivannäkö palkittiin ja olen rintaruokkinut vauvani tähän päivään saakka, nykyään kiinteiden ruokien ohella. En koe tarvetta paasata imetyksen hyvistä puolista kuten en huonoistakaan. Ruokin lapseni parhaaksi katsomallani tavalla ja that’s it! Ihmetyksellä seuraan välillä miten niin monilla nykyään on jokin tarve tehdä imetyksestä numeroa niin hyvässä kuin pahassa. Miksi, oi miksi?
Loistava kirjoitus! On pakko hieman avautua tänne omasta kokemuksestani. Olen itse 7-viikkoisen vauvan äiti. Odotin kovasti raskauden lopulla, että pääsen kokemaan miltä imettäminen tuntuu – vaikka ajattelinkin ettei se välttämättä tule olemaan helppoa.
No, meillä kävikin niin että lapsellamme todettiin syntyessään suulakihalkio, jonka takia hän ei pysty imemään rintaa ollenkaan. Pullosta syöminen on siis ainoa vaihtoehtomme. Täysimettämisen sijaan täyspumppaan, jolloin pystyn onnekseni tarjoamaan lapselleni rintamaitoa vaikkei hän sitä perinteisellä menetelmällä voikaan saada. Maidon lypsäminen vauvan syöttämisen lisäksi on todella aikaavievää puuhaa ja siihen päälle lisätään vielä pullojen keittämiset ym. Toistaiseksi maitoa on riittänyt vauvani tarpeisiin ja toivon että se olisi myös jatkossakin niin.
Aina asiat eivät mene niin kuin on suunnitellut. Tunnen tiettyä surua siitä, etten pääse lapseni kanssa kokemaan imettämistä ja sen tuomaa läheisyyttä. Koen silti olevani hyvä äiti vaikka itse imettäminen ei meidän kohdalla tule kyseeseen, ja tiedän pystyväni tarjoamaan lapselleni läheisyyttä ja turvallisuutta muilla tavoilla. Olen ruokkinut pikkuistani mm. neuvolan odotustilassa ja saanut muutamia paheksuvia katseita imettäviltä äideiltä. Vaikkei minulla kuuluisi olla mitään syytä selitellä asiaa, on silti tehnyt mieli kertoa miksi lapseni syö pullosta eikä rinnasta kuten heidän lapsensa. Summa summarum, oli imettämisen tai imettämättömyyden syy mikä tahansa, toisten äitien turha tuomitseminen pitäisi mielestäni lopettaa.
Hyvä kirjoitus. Itselläni on kolme lasta ja en ole tykännyt imettämisestä ikinä. Ensimmäisen lapsen sain suhteellisen nuorena parikymppisenä, enkä kehdannut sanoa neuvolassa, etten tahdo imettää. Tein sitten niin, että kun menin 1 kk neuvolaan vauvan kanssa, valehtelin, että sain rintatulehduksen ja maito loppui. Toisen lapsen kanssa imetin noin viikon kaksi, ja neuvolassa kerroin imettäväni lasta osittain, vaikka en niin tehnyt. Koin siis pääseväni helpommalla, kun annoin ymmärtää imettäväni, kuin että olisin sanonut etten imetä. Viimeistä lasta en imettänyt lainkaan, ja kerroin aikomukseni jo sairaalassa. Ihmettelin, että sain hoitajalta heti ymmärräyksen asiaan ja hän tarjosi jotain ”tabletteja” tai lääkettä, jolla maidon nousu rintoihin saadaan loppumaan.
Ensimmäisen lapsen sain 90-luvun puolessa välissä ja silloin oli vallalla niin järkyttävä paatos imettämisen puolesta, että kuten sanoin, en nuorena uskaltanut kertoa, etten tahdo imettää. Silloin olisi tullut leimatuksi niin huonoksi äidiksi, että näin parhaaksi valehdella asiasta. Samoin oli toisen lapsen kanssa, joka niin ikään syntyi 90-luvulla. Kolmas lapsi syntyi 2008 ja silloin oli huomattavasti ymmärtäväisempi asenne asiaan. Toki itsekin olin jo vanhempi iältään, joten en pelännyt ”huonoksi” leimatuksi tulemista.
Joka tapauksessa, lapseni ovat olleet kaikki hyvin terveitä aina, siis vauvasta lähtien, ja läheisyyttäkin he ovat saaneet sylissä pullosta syötettäessä yhtä paljon kuin jos olisin imettänyt. En vieläkään ymmärrä, miksi imettämistä pidetään niin ehdottoman tärkeänä juttuna. Siis toki on lapselle hyväksi, mutta näen korvikkeet ihan yhtä hyviksi. Yleinen asenne on kuitenkin vielä tänä päivänäkin se, että todella hyvät äidit imettää ja huonot äidit antavat korviketta. Muistatte varmaan taannoisen kohun, kun kiinteistökuningatar Kaisa aikoi syöttää vauvalleen korviketta jne. Eli maailma ei ole paljoakaan ehkä muuttunut sitten 90-luvun tähän asiaan suhtautumisen suhteen.
Miulla on ikävä imettämistäja sen helppoutta. Tai eihän se ihan helppoa ollut, mutta sitä että ei tarvinnut pestä pulloja jatkuvasti ja kantaa korviketta litra tolkulla kaupasta. Kaikkeni kuitenkin yritin ja apuja pyysin ja sain, mutta ei niin ei.
Meidän tyttö ei ollut tuttipullo tyyppiä ollenkaan vaan tunnollisesti pyysi rintaa tunnin välein. Kunnes 3kk jälkeen yhden äkin aivan totaali kieltäytyminen ja vaikka mitä kokeiltiin ei hän enää kiinnostunut rinnasta vaan huusi kuin päätä leikattaisiin. Ehkä syynä oli se, että maitoa tuli niin että olisi muillekkin riittänyt ja se tuli suihkuten. Sitäkään ei muuten saatu kuriin ei sitten millään. 🙁
Meille on syntymässä kesällä vauva ja täytyy tunnustaa, että minua hieman ahdistaa ajatus imettämisestä. Siitä puhutaan kuin jostain kultista ja siihen suhtaudutaan fanaattisesti, joten oma suhtautumiseni on hieman varauksellinen. Tässä vaiheessa on vielä vaikeaa konkreettisesti kuvitella, minkälaista on kun on oma lapsi, joten ehkä imetyskin tuntuu luonnollisemmalta ajtukselta, kun lapsi on syntynyt. Aion kuitenkin ehdottomasti yrittää imettämistä.
Hyvä kirjoitus! Itse olin suunnitellut raskausaikana, että imetän 2 kk. Vauvalleni ruvettiin antamaan korviketta jo sairaalassa, ja lopulta pääsin imettämäänkin. Kotona jatkettiin imetystä ja korvikkeen antoa. En olisi ikinä uskonut, kuinka vaikeaa imetys voi olla! Neuvolassa ja osastolla pitäisi saada ohjausta rintaruokintaan paljon enemmän. Meni se 2 kk ja imetys rupesi vasta sujumaan kunnolla. Oli myös päiviä, että mentiin ilman korviketta. Imetin lopulta 7 kk. Nyt jotenkin kaduttaa, että miksi lopetin imettämisen silloin. Ehkä yhtenä syynä oli loputtomat yöheräämiset, nyt on kyllä yöunet parantuneet vauvalla sekä äidillä. En ikinä kuvitellut, että imetys on mieleeni, mutta toisin vain kävi!
Kiitos tärkeän asian esille nostamisesta! Mä olisin muuten aivan missannut tämän keskustelun. Omat syyni olla imettämättä ovat samat kuin linkkaamassasi blogissa ja oon tähän asti pitänyt itseäni vähän friikkinä, kun muut äitikaverit fanittavat laktivismia. Internet on ihana asia, miten sitä ennen ois löytänyt kohtalotovereita 🙂
Superhyvä kirjoitus! Ihanaa että sulla imetys on ollut näin hyvä kokemus, niin mullakin, alkutaipaleen JÄRKYTTÄVIEN kipujen jälkeen. Ja ihana oli Kokonkin kirjoitus!
Imetystaipaleesi seuraaminen näin sivusta ja sivullisena on ollut mielenkiintoista puuhaa. Muistaakseni ole kommentoinut ihan niitä ensimmäisiäkin imetyspostauksia, joissa et vielä ollut ihan varma, tai olit kivuliaaseen imetykseen pettyneenä jo luovuttamassa. Toivottavasti lukijoiden tsemppaavista viesteistä on ollut sinulle apua!
Jos itse lukisit nuo imetyksen alkutaipaleellasi kirjoittamat tekstisi nyt, mitä haluaisit tuolle tuoreelle äidille sanoa?
Ikävästi näistä imetysteksteistä lähes aina jää puuttumaan se yksi vaihtoehto: entä, jos halusit imettää, mutta maitoa ei koskaan tullut. Odotit viikon, odotit kaksi, ei mitään. Et voi edes kuvitella sen pettymyksen määrää, vielä mukavasti post-partum hormonit päällä. Jostain syystä siitä ei puhuta. Onko se joku tabu? Vai eikö tätä mahdollisuutta tiedetä olevan? Ettei imetys aina ole valinta.
Toki tässäkin tekstissä oli mainita, että joskus imetys ei yksinkertaisesti onnistu vaikka kuinka olisi tahtoa ja halua!