Landekotona

Päätin lähteä äidin mukana landelle, kun päivät yksin Helsingissä alkoivat vähän tympäistä. Minä saan seuraa päiviksi ja vähän lapsenhoitoapua ja Jaakko saa nukkua reilut yöunet kotona, win-win. Ai niin ja mummi saa viettää kunnolla aikaa tytön kanssa. Win!

Suunnittelin, että ottaisin reissun hyvinvoinnin kannalta: pitäisin oikein treeniretriitin, joogaisin ja kävisin pitkästä aikaa salillakin. Kunnes tajusin, etten saa hikoilla yhtään, sillä minulle tehtiin maanantaina kulmapigmentointi. No, ainakin mennään tytön kanssa uimaan Harjavallan hienoon uimahalliin ja teen loppuviikon aikana kaikki ne selkä- ja vatsatreenit, jotka olisi tässä vuoden aikana pitänyt tehdä. Niin rauhallisesti tietysti, etteivät uudet (ihan mahtavat!) kulmani hermostu hiestä.

Yritän tässä myös paiskia töitä, kun mummi auttaa tytön hoitamisessa. Loppuviikosta tulossa infoa ihonhoidostani ja ehkä uskallan vähän myös hehkuttaa uutta talokuviotamme, sillä saimme eilen pankiltamme vihreää valoa. En oikein uskalla olla onnellinen tulevasta taloprojektista kuin ehkä vasta kun talo on oikeasti pystyssä ja meillä avaimet kädessä. Pelottaa, että taas kosahtaa. Mutta ehkä sitä vähän voi teille jo valottaa…viimeistään maanantaina kuin kirjoitamme sopimukset.

Seurailkaahan meikäläistä Snapissa: irenenaakka!

kesäkuu kesäkuu2 kesäkuu3 kesäkuu4 kesäkuu7 kesäkuu12 kesäkuu14 kesäkuu15 kesäkuu16 kesäkuu18 kesäkuu19 kesäkuu20 kesäkuu21 kesäkuu25 kesäkuu28 kesäkuu30 kesäkuu32 kesäkuu45 kesäkuu67 kesäkuu88 KESÄKUU89 kesäkuu99 kesäkuu289 KESÄKUU453 kesäkuu675 kesäkuu2345 keäsäkuu5

3 Comment

  1. ReettaK says: Vastaa

    ”Vanhana” lukijana kiinnostaisi tietää, että onko sinulla vielä se oma pikku pirtti kotiseudulla? Ihanan näköinen pihapiiri!

    1. Juu löytyy tältä samalta tilalta, se toimii nyt maatilamajoituspaikkana 🙂

  2. Siis niin upea paikka!! Lisää kuvia pliis ?

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.