11 kk

Viimeinen kuukausi vauvana lähti käyntiin eilen, kun typy täytti 11 kuukautta.

Meillä menee oikein hyvin! On mukavaa, kun on kesä ja voimme ulkoilla joka päivä. Nähdä melkein päivittäin uusia juttuja. Viikonloppuna kävimme Haltialassa katsomassa kotieläimiä ja toissapäivänä pyörimme Pakkalan urheilupuiston laitamilla, kun iskä oli pelaamassa rullalätkää. Tuntuu, että näkee itsekin kaiken ihan uusin silmin, kun tutkailee ympäristöään ja miettii, mitä haluaisi näyttää tytölle. Yleensä kuitenkin vain loikoilemme pihanurmella, tyttö nyppii ruohoa ja keräilee kiviä.

Sipen persoonallisuus on alkanut saada ihan uusia ulottuvuuksia ja on ollut jännittävä huomata, että lapsen tunnekavalkadiin on tullut mukaan esimerkiksi pelko. Hän ei tuntunut aiemmin välittävän mistään maisemanvaihdoksista ja oli ihan pokalla naamalla kaikissa uusissa tilanteissa ja paikoissa. Nyt ainakin tunnelit ja hissit saavat aikaan hätääntyneisyyttä. Myös keinu osoittautui niin pelottavaksi, että ehkä kokeilemme sitä vasta vähän myöhemmin. Ihmisiä hän ei kuitenkaan edelleenkään juuri jännitä. Kummitädin syliinkin hän heittäytyi innokkaasti, vaikkeivät olleet nähneet pitkään aikaan.

Omaa tahtoa on tullut aimo annos lisää. Kun tyttö haluaa jotain, joka häneltä kenties kielletään, hän puree leuat ja nyrkit yhteen ja ynisee vaativasti. Olen aika varma, että hän on perinyt isältään tyytyväisen luonteen mutta myös ison kourallisen äitinsä temperamenttia. Mutta kiltiltähän tuo muuten vaikuttaa. Suuhun kulkeutuu jatkuvasti ihan kaikki, mitä kädet löytävät ja kun pyydän käsi ojossa anna äidille, tyttö avaa suunsa ja antaa sinne kuulumattoman asian minulle.

Vähemmän kiltti puoli tytöstä on löytynyt, kun hän on huomannut saadessaan ihan itse, omilla käsillään kipureaktioita ihmisissä. Etenkin iltaisin hän alkaa kiskoa päästäni hiuksia ja ihan hermostuu, jos kiellän. Hän tykkää myös ottaa lujasti kiinni kasvoistani ja puristaa kaikilla voimillaan. Kun kiellän ja selitän, että tuollaiset otteet sattuvat äitiä, hän tapittaa minua hetken suoraan silmiin ja nappaa kiinni kasvoistani uudelleen. Minusta hän kokeilee jo selvästi rajojaan.

Syömiset ja nukkumiset sujuvat totuttuun tapaan hyvin. Ainut ero on se, että olen alkanut ehkä imettää pidempään (!) Tyttö viihtyy rinnalla pitkään, kun on hoksannut, että voi syödä eri asennoissa. Hän saattaa esimerkiksi istua sängyllä tai sohvalla ja katsella sivusilmällä mitä ympärillä tapahtuu. Imetys on pidentynyt myös aamuvarhaisella ja se alkaa jo vähän kyllästyttää. Uskomatonta, että tyttö on kohta vuoden ja imetän edelleen öisin. Tai siis käytännössä aamulla, mutta tytön rytmi on niin myöhäinen, että ihan keskellä yötähän tuo ruokailu hänellä tapahtuu. Ja itsellänikin on yö, koska valvon vielä pitkään sen jälkeen, kun vauva nukahtaa ja nukun yhtä pitkään kuin hän. Ihan tavan vuoksi tuo yöimetys on jäänyt ja sen voisi ihan hyvin lopetella, jos vain viitsisi unikouluttaa. Imetystä en muutoin halua lopettaa vielä pitkään aikaan.

Olen miettinyt nyt usein sitä, kuinka uskomattoman upeaa on se, kun on saanut lapsen. Se, että meillä on oma lapsi. Illalla, kun kömmin pinnasängyn vierelle ja katson pikkuinen vaippapeppu pystyssä nukkuvaa lasta, en malta odottaa uutta päivää hänen kanssaan. Otan nukkuvaa tyttöä usein kädestä ihan varovasti kiinni, kun en malttaisi odottaa aamuun.

Seuraa blogiani Facebookissa ja Bloglovinissa! Instagram ja Snapchat: irenenaakka

Mekko, kengät Lindex (saatu) // valokirjain Jollyroom