Kyllä maalla on mukavaa

Vietimme tosiaan vajaan arkiviikon Harjavallan kotona typyn kanssa, ilman Jaakkoa. Viihdyn etenkin kesäisin paljon paremmin landella kuin kaupungissa ja hengailen Harjavallan kotona aina kuin mahdollista. Todennäköisesti maalla tulee vietettyä suuri osa miehen lomastakin elokuussa. Onneksi myös Jaakko viihtyy toisessa kodissani! Hän on rakentanut vanhaan navettaan lätkätreenipaikan eli lämyluolan ja tykkää autella äitini miestä tilan hommissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eikä Harjavalta onneksi mikään ihan eristynyt kyläpahanen ole. Kaupungista löytyy palveluja ja esimerkiksi upea uusi urheiluhalli kuntosaleineen ja uimahalleineen. Ja tietty esimerkiksi maailman paras pizzeria. Pori on niin lähellä, että sinne kipaisee helposti shoppailemaan,  leffaan (ellei Harjiksen oma Kino-Huovi kelpaa) ja ravintolaan.

Ylipäätään landella tuntuu kaikki olevan niin ihanan helppoa. Ennen jazzeja kysäisin Facebookissa, olisiko kenelläkään myydä lippuja perjantain konserttiin. Ystäväni mies laittoi heti viestiä, että hänen tuttunsa myy yhtä lippua, haluanko ostaa sen alehintaan. No haluan! Seuraavana päivänä tyyppi oli jo käynyt hakemassa liput ja tuonut sen äidilleni, vaikka sanoin, että voin tietysti itsekin sen hakea. Silloin piti ihan taas muistuttaa itseään, että muistaisi olla itsekin niin ystävällinen ja avulias muille.

Harjavallassa on muutenkin ihana oma pikkukaupungin tunnelmansa. Jaakko ihmettelee edelleen, kuinka kotonamme on aina ovi auki ja sisään saattaa koska tahansa tupsahtaa joku. Koskaan ei tiedä, kuka istuu keittiön pöydän ääressä kahvilla. Ovikelloa ei yleensä soiteta eikä kukaan varmasti ainakaan soita etukäteen tulevansa vierailulle. Tuo tapa on minulle kauhistus, sillä en voi sietää yllätysvierailuja. Äitini on kuitenkin tapaan jo tottunut eikä ole siitä moksiskaan. Viikko sitten eräs vanha tuttu ratsasti hevosella pihaamme kysyäkseen erästä palvelusta. Erikan ystäviä oli kylässä ja lopulta kolme tyttöä ratsasti vuoronperään hevosella pihanurmellamme. Oman mausteensa kotitilallemme on tuonut maatilamajoitus, jota äiti pitää piharivissä. Tilan on löytänyt jo moni maakuntamatkailija ja onpa pihassamme kerran tavattu myös ripaskaa tanssivia suomalaisia ja äimistyneitä japanilaisturisteja.

Yhtenä aurinkoisena aamuna tepsuttelimme paljain jalon tytön kanssa puutarhaan ja napostelimme viinimarjoja suoraan pensaasta. Myöhemmin napsin äidin kasvihuoneesta lämpimiä pieniä tomaatteja ja korianteria maasta. Mietin, kuinka kurjaa olisi, jos en voisi viedä tytärtäni maalle. Jos meillä ei olisi mummilaa landella. Olen asunut Helsingissä yli kymmenen vuotta, mutta olen sielultani ihan landepaukku. On ihanaa, että lapseni saa viettää aikaa mummilassa, metsäretkillä ja rantasaunalla. Ihmetellä mummin kukkamaita, omenapuita ja marjapensaita. Lähteä mummin kanssa bongaamaan lähimetsässä asustavia liito-oravia. Työntää varpaat multaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA Meillä oli ihana tyttöjen viikko maalla, kun Erikakin oli lomailemassa lapsuudenkodissamme. Yksi odotetuimmista jutuista aina Harjikseen tullessani ovat lähialueet ihanat kirpputorit, jotka haluaisin koluta oikein ajan kanssa kunnolla läpi. Erika ei valitettavasti jaa tätä kirppisinnostustani kanssani, mutta sain hänet houkuteltua kuskikseni lupaamalla, että matkan varrelta löytyy varmasti Pokemoneja. Minä en ole vielä innostunut jättimäisen suosion saaneesta pelistä, mutta sen sijaan harrastan Pokemonin-bongaajien bongaamista. Missä ikinä kulkeekaan törmää kännykät kädessä kulkeviin ihmisiin tai ryhmiin. Heistä ei voi erehtyä, ihan selvästi Pokemoneja etsimässä. Ihan loistoharrastus, jos minulta kysytään. Mahtavaa, että tuollainen sovellus on saanut nuoret telkkareiden äärestä ulkoilmaan liikkumaan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tällaisia löytöjä tein Porin kirppiskierrokselta. Retrolinna on yksi parhaista kirppareista! Ostin sieltä muun muassa messinkijalkaisen lasisohvapöydän tulevaan asuntoomme. Houkuttelin Erikan autostaan Retrolinnaan lupaamalla hänelle kahvin ja pullan. Hän löysi sitten nuo kuvan siniset lautaset yhden pöydän uumenista, kun kannoimme pöytää toiselta puolelta kirpputoria kassalle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Haahuilin myös tilallamme koluamassa paikkoja ja etsimässä huonekaluja uuteen kotiimme. Pari varastona toimivaa huonetta on täynnä hienoja huonekaluja ja esineitä, joilla kukaan ei juuri nyt tee mitään. Kamoilla voisi sisustaa monta kotia, mutta tuolla ne ovat tyhjänpanttina. Ainakin parit tuolit ja sängyn ajattelin napata asuntoomme.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraa blogiani Facebookissa ja Bloglovinissa! Instagram ja Snapchat: irenenaakka

2 Comment

  1. Ei vitsi, tulipa ikävä kesämökille!! 🙂

  2. Aivan ihana paikka teillä 🙂 Nuo varastot näyttää kunnon aarreaitoilta!

Vastaa käyttäjälle Anniina Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.