Rokotekriitikko oppii viattoman lapsen kantapään kautta

Rokotekeskustelu on taas roihahtanut, kun HS julkaisi artikkelin pietarsaarelaisesta trendistä, jossa päätetään olla rokottamatta lapsia. Olen kirjoittanut aiheesta jo aiemmin, mutta päätin nostaa taas kissan pöydälle.

Olen aika mustavalkoinen ihminen, mitä tulee muiden ihmisten ylenpalttiseen yksinkertaisuuteen, kuten nyt esimerkiksi rokotevastaisuuteen. Jos ihminen päättää esimerkiksi pitää valtion virallisia ravitsemussuosituksia viranomaisten salaliittona, jonka tehtävä on sairastuttaa koko kansakunta, osaan ehkä vielä viitata kintaalla moisen hörhöilyn suuntaan ja olla ihan vain että I don’t even…mutta kun kysymys on rokotteista on kysymys myös minusta ja minun lapseni terveydestä. En hyväksy rokotevastaisuutta, en kykene ymmärtämään sitä enkä pidä suutani kiinni aiheesta.

rokotusvastaisuus

Aloin miettiä valmisteilla olevaa lakialoitetta, jonka mukaan lapsilisän nostamisen edellytyksenä olisi sitoutuminen kansalliseen rokotusohjelmaan. Aloitteeseen kuuluisi myös rikoslain muuttaminen niin, että lapsen rokottamattomuudesta voitaisiin tuomita rangaistus lapsen huoltajille, jos lapsi itse tai joku muu kuolee, vammautuu tai sairastuu vakavasti rokottamattomuuden vuoksi. Iltalehden päivän meilissä aloite tuomittiin turhan rajuksi ja sanottiin, että valistus riittää.

Ajattelin itse välittömästi, että lakialoite on ehdottoman hyvä asia. Valistus on hyvä ja sellainen toki auttaa, kun valistetaan ihmisiä, jotka eivät oikeasti tiedä aiheesta mitään. Mutta rokotekriitikot vain taitavat useimmiten olla hyvin ”valistuneita”. He uskovat vakaasti omaan asiaansa ja etsivät tietoa lähteistä, jotka tukevat ainoastaan heidän omaa mielipidettään. Heidän päätään harvemmin käännetään. Siksi en oikein osaa uskoa valistuksen voimaan, mitä rokotteisiin tulee.

Kun tarvitsen vahvistuksen sille, olenko mielipiteessäni liian ehdoton tai aivan väärässä, käännyn siskoni poikaystävän puoleen. Hänen kanssaan juteltuani saatan muuttaa mielipiteeni täysin (koska pystyn mielihyvin myöntämään, että hän on itseäni viisaampi ihminen ja hänellä on yleensä aiheesta kuin aiheesta huomattavasti enemmän tietoa kuin minulla), mutta yleensä saan vain lisää hyviä näkökantoja aiheeseeni. Tämän lakialoitteen suhteen hän oli sitä mieltä, että niin tujut toimenpiteet rokotevastaisuuden kitkemiseksi saattavat aiheuttaa ongelmia, mutta toisaalta jos rokotekattavuus putoaa liian alas ja muutkin ovat vaarassa, ei taida olla muuta vaihtoehtoa kuin rajoittaa yksilönvapautta rokotteiden suhteen. Olen samaa mieltä.

Eräs vanha koulukaverini kirjoitti Facebookissa tutkineensa graduaan varten rokotevastaista retoriikkaa. Hän kertoi tämän päivän rokotekriittisten argumenttien vastaavan samoja argumentteja kuin 1840-luvun Englannissa, jossa ensimmäisenä järjestettiin laajamittaisia rokotuksia isorokkoa vastaan. Kaverini kertoi, että jo tuolloin uskottiin, että rokotteet ovat turhia ja niiden taustalla on ahneen lääketeollisuuden ja kontrollihaluisen valtiovallan juoni. Jäin miettimään, mistä tämä taipumus salaliittoteoriointiin meihin ihmisiin on tullut ja miksi se on niin vahva, että jotkut meistä uskovat samoihin juoniin vuosisatoja! Onko kyseessä joku alkukantainen psykologinen ilmiö, selviytymisvietti, joka ei anna meidän luottaa ihmisiin? Joka etsii vihollisia joka kulman takaa? En käsitä, mistä kumpuaa ikiaikainen taipumus siihen, että uskoo esimerkiksi jonkun haluavan hitaasti murhata meidät rasvattomalla maidolla, margariinilla, fluoritableteilla, kraanavedellä, aspartaamilla …

Taistelussa hörhöjä vastaan on roolinsa ja vastuunsa mediallakin. Se ei saa luoda kanavissaan false balance -asetelmaa, joka saa oikeat asiantuntijat vetäytymään koko keskustelusta. Ei mikään ihme, jos joku tietämätön maallikko lähtee hörhöilijöiden kelkkaan, kun valeasiantuntijat täyttävät lehtien palstat ja tv-ruudut. He kun ottavat mielellään vastaan sen media-ajan ja -tilan, mistä asiantuntijat kieltäytyvät. Toisaalta ymmärrän osin taka-alalle jääviä asiantuntijoita. En minäkään välttämättä haluaisi asettua vaikka ajankohtaisohjelmaan täysin vailla karismaa, jos vastaani asettuisi ihminen, jolla ei ehkä ole suotu älyä, päättelykykyä tai oppineisuutta, mutta sitäkin enemmän puhelahjoja ja karismaa. Vaikka asiantuntija kertoo, mitä lukuisat tieteelliset tutkimukset ovat todenneet rokotteista, lähdekritiikitön tavallinen pulliainen uskoo kuitenkin esiintymistaitoista valeasiantuntijaa, joka puhuu hänet pyörryksiin.

Minusta on surullista, ettei rokotevastaisuudesta kärsi vain hörhö itse, vaan ennen kaikkea hänen lapsensa, jolla pitäisi olla oikeus rokotteeseen, joka suojaa häntä hirvittävän vaarallisilta taudeilta. Infektiotautien professori Heikki Peltola kirjoitti Hesariin mielipidekirjoituksen, joka jokaisen kannattaisi lukea.

”Rokotuskriitikoiden näkemyksissä vanhempien oikeus vaikkapa jättää lapsi rokottamatta sekoittuu lapsen oikeuteen. Ei laki salli lapsen suojaamista vaillinaisesti, hänen sairastuttamistaan, vammauttamistaan, ehkä kuolemaa – senkään vuoksi, että vanhemmilla on harhainen käsitys rokotuksista.”

Helsingin Sanomien rokoteartikkeliin haastateltu pietarsaarelainen lastenlääkäri Markus Granholm uskoo, että ihmiset heräävät rokotevastaisuuden vaaroihin vasta, kun jollekin käy huonosti. Niin suuri idiootti kuin rokotevastainen onkin, hänen ei voi toivoa oppivan kantapään kautta. Se kantapää kun on viattoman lapsen.

Seuraa blogiani Facebookissa ja Bloglovinissa! Instagram ja Snapchat: irenenaakka

35 Comment

  1. Amen! Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Ei lisättävää! Ihan alan kiehua kun luen näitä rokotevastaisten ihmisten jorinoita, mur!

  2. Täysin samaa mieltä! Tässä vielä esikoista odotellessa on jo täysin selvää, että tulen tekemään kaikkeni jotta lapseni voi olla turvassa ja elää terveenä. Ei käsitä niitä, jotka ovat valmiita tässä asiassa riskeeraamaan..

  3. Samaa mieltä. Luin Hesarin jutun ja kyllä pisti vihaksi lukea siitä Pietarsaarelaisesta rokotehihhulinaisesta. Itse en voi ymmärtää kuinka yksi nainen jolla ei ole lääketiede tai tutkimustaustaa saa ihmiset vakuuttuneeksi että rokotteet on pahasta. Jopa niin monet että joukkosuoja on jo vaarantunut. Huomaa kuinka helppo ihmiset on saada vakuuttuneeksi asiasta kuin asiasta kun sen osaa esittää oikein. Jos rokotevastaisuus lisääntyy en näe itse muuta vaihtoehtoa kuin puuttua siihen lain voimin, vaikka yksilönvapauden rajoittaminen vähän karulta kuulostaa.

  4. Kiitokset tästä kirjoituksesta – se oli loistava!! Hyvä, että tuot tätä esille.

  5. Aaarghh! Haukut ihmisiä idiooteiksi, mihin unohtui käytöstavat!?

    1. Idioottien läheisyydessä ne aina unohtuu johonkin! Olen yrittänyt etsiä, mutta ei löydy…

      1. Karoliina says: Vastaa

        Oi että, sä olet paras!!! Niin fiksua, jäsenneltyä ja hyvin argumentoitua tekstiä, että tämän (ja monet muutkin kirjoituksesi) soisi leviävän laajempaankin julkisuuteen. Myös substanssiosaamisesi on asioissa joihin päätät tarttua riittävän hyvä. Ilo lukea blogiasi kerta toisensa jälkeen.

        T: lapseton sinkku kantakaupungista

  6. Aamen, olen täysin samaa mieltä! 4kk ikäisen pikkutytön äitinä pistää vihaksi, jos jonkun pieni rakas lapsi joutuu kärsimään vanhempiensa itsepäisyydestä ja piittaamattomuudesta. Missään nimessä en näiden aikuisten lapsille vaarallisia tauteja toivo, mutta jotain mikä herättäisi näkemään faktat ja suojaamaan oman lapsensa niin hyvin kuin se vain ikinä on mahdollista.

  7. Erittäin loistava kirjoitus -hyvä Irene! 🙂

  8. Erittäin tärkeä aihe ja hyvin kirjoitettu! Saksassa on jo muutamia surullisia esimerkkejä rokottamattomuuden seurauksista..

  9. Santeri Matikainen says: Vastaa

    Hmm… Ymmärrän rokotevastiasuuden-vastaisuuden, mutta jollain lailla en ehkä ymmärrä sitä syvää vihaa mikä keskusteluun liittyy. Pääasiassa koska vaikka jonkun lapsi olisi rokottamaton, niin eikös rokotetu lapset ole turvassa, vaikka rokottamaton polion tms. saisikin? Ja ei siinä, ymmärrän, että suututtaa, jos joku ei hoida lastaan, mutta yhtälailla voisi suuttua siitä, ettää lapsen antaa pelata jääkiekkoa, tai skeitata koska lapsi voi loukkaantua ja kuolla. Rokotevastainen ihminen toimii kuitenkin lapsen parasta ajatellen (olisi se sitä tai ei) uskoen vilpittömästi, että se on lapsen etu. Joten sellaisten kommenttejen heittäminen kuten ”he tappavat lapsensa” tai ”eivät välitä lapsestaan” on aiheetonta ja mielestäni sulkee keskustelun aiheesta jo ennen kuin keskustelu alkaa. Jos joku alottaisi minun kanssa keskustelun sanoilla ”vitun idiootti” niin vastaanotto olisi aika hankala pitää auki. Eli jos tosiaan lapsen etu on kyseessä eikä vain pätemisen tarve niin lähestymistapaa on muutettava. En siis tosiaan tarkoita, että tämä kirjoitus olisi heittänyt edellmainittuja kommentteja, tai olisi ollut erityisen hyökkäävä, mutta kirjoituksen sävy on selkeästi suunnattu ihmisille, jotka ovat jo kanssasi samaa mieltä. Toisinsanoen jokseenkin hukkaan heitettyä päivittelyä (minun mielestäni).

    1. Santeri Matikainen says: Vastaa

      Lisäys: Tässä pohdittuani asiaa myönnettäköön, että rokottamattomat lapset ovat vaarallisia ihmisille, jotka eivät voi ottaa rokotteita, allergian, tai muun syyn takia, vaikka haluaisivat. Siltikin koen, että lähestymistapa aiheeseen liittyvissä artikkeleissa on väärä siihen nähden mitä halutaan saavuttaa.

      1. Rokottamattomat ovat vaaraksi ihan jokaiselle, sillä jos rokotuskattavuus vähenee, laumasuoja häviää ja vaaralliset taudit pääsevät leviämään. Siksi rokotusvastaisuus on mielestäni anteeksiantamatonta.

        1. Loistavaa tekstiä Irene! Rokottamatta jättäminen on mielestäni lapsen kaltoinkohtelua ja täysin edesvastuutonta käytöstä lapsen vanhemmalta, jonka kuuluisi suojella lasta! Aihe ja rokottamattomuus aiheuttaa suuttumusta itsestäni, sillä puolustan omaa lastani viimeiseen asti enkä halua, että kukaan vaarantaa lapseni terveyden. Tai kenenkään muunkaan lapsen! Täällä kommenteissakin näkyy valitettavasti tietämättömyys. Rokotetutkaan lapset eivät todellakaan aina ole turvassa vaikka rokottamaton saisi tartunnan. Eikä kyse ole mistään allergiaesteestä. Joidenkin rokotteiden teho ei ole täydellinen, jolloin tauti voi tarttua myös rokotettuun. Laumaimmuniteetti syntyy kun laajan rokotuskattavuuden vuoksi taudit eivät pääse enää tarttumaan joukossa riittävän suojan ansiosta. Riittävää suojaa eli laumaimmuniteettia ei synny jos tarpeeksi moni jättää lapsensa rokottamatta. Toivoisin aikuisilta ihmisiltä lähdekritiikkiä. Kaikenlaiset rokotteiden huhutut aiheuttamat haitat ovat usein lievempiä kuin sellaisen taudin aiheuttama kuolema, joka olisi voitu rokotuksella välttää.

          1. Larppa says:

            Lisään vielä sen, että uskon myös rokotevastaisten vanhempien haluavan vain parasta lapsilleen. Rokottamatta jättäminen valitettavasti ei kuitenkaan ole kenenkään parhaaksi.

  10. Pakko sanoa, ettet tämän kirjoituksen perusteella vaikuta yhtään sen fiksummalta, kuin haukkumasi rokotevastaisetkaan. Suhtaudun mustavalkoisesti moiseen yksinkertaisuuteen.

    Ei, minulla ei ole lapsia, rokotettuja eikä rokottamattomia. Mutta kyllä, olen yksi niistä harvoista, jotka oletettavasti MPR-rokotteen vuoksi eivät saa elää täysipainoista elämää. Kyllä, valitsisin mielummin kuolemaan johtavan taudin. Ja ei, se ei tarkoita sitä, että olisin masentunut.

    Kuten itsekin sanoit, yksinkertaisuuden hyväksyminen on vaikeaa. Minun nähdäkseni sinä olet aivan yhtä yksinkertainen, kuin soimaamasi ihmiset. En ole rokotevastainen, mutta sattuneesta syystä luonnollisesti rokotekriittinen kylläkin, omilla aivoillani ajatteleva ja asioita monelta eri kantilta pohtiva. Edes ”asiantuntijat” eivät ansaitse sokeaa luottamusta. Sen kuvittelisi jokaisen aikuisen, vähänkään järkevän ihmisen ymmärtävän.

    1. Monia asioita voi pohtia eri kanteilta, mutta rokotteita ei. Olen pahoillani, jos sinulle on ilmennyt ongelmia rokotteesta, mutta mieti kuitenkin maailmaa, jossa rokotteita ei olisi. Vaikkapa juuri tuota tämän postauksen kuvituksen poliota.

    2. Ikävää, että olet saanut rokotteesta ei-toivottuja oireita. Mielestäni kommentistasi paistaa kuitenkin juuri se perusongelma mikä tähän koko keskusteluun liittyy: asia ja päätös kun ei kosketa vain sinua ja sinun terveyttäsi. Oletko tullut ajatelleeksi, että vaikka sinä kärsit rokotteen aiheuttamista oireista, olet saattanut pelastaa monen muun hengen sillä, että sinut ylipäätään on rokotettu? Jos vaikka olisitkin saanut itse päättää ja olisit ottanut tappavan taudin rokotteen sijaan, et päättäisi pelkästään omasta hengestäsi vaan samalla monen, monen muun ihmisen hengestä ja terveydestä.

      Kaikilla lääkkeillä, myös rokotteilla, on sivuvaikutuksia. Tämä on kaikkien tiedossa oleva fakta.

    3. Sick of this bullshit says: Vastaa

      Saisit puolestani aivan vapaasti valita kuolemaan johtavan tautisi, mikäli siitä ei olisi vaaraa ympäristöllesi. Ikävää, että kohdallasi on mahdollisesti rokotteen vuoksi aiheutunut kertomasi rajoite, sitä ei tietenkään toivo kenellekään. Mutta myönnettäköön silti, että elämäsi tuskin olisi täysipainoista ilman rokotettakaan, sinua lainatakseni ”kuolemaan johtavan taudin” kanssa.

      1. En kaipaa tuntemattomien, yksinkertaisten ihmisten pahoitteluja, kiitos vain.

        Kaipaisin sen sijaan aivoja tähän käytävään keskusteluun. Se, että hyökkäätte rokotekriittisyyttäni (nimenomaan -kriittisyyttä, ei -vastaisuutta) vastaan, on typerää. Kyllä, olen miettinyt asioita, myös muiden kuin itseni kannalta. Se, että suhtaudun kriittisesti niin rokotteisiin, kuin moniin muihinkin asioihin, ei tarkoita sitä, että välttämättä vastustaisin niitä. En ainakaan täysin suoralta kädeltä tuomitse esimerkiksi uskontoja, rokotteita, tupakkaa tai alkoholia, mutta tiedostan kaikkien mainittujen hyötyjä ja haittoja niin yksilön, yhteiskunnan kuin maapallonkin kannalta. Se, että Irene tässä tuomitsee moisen omien aivojen käytön, oppineisuuden ja asioihin perehtyneisyyden ja kriittisyyden hörhöilyksi, pakottaa minut pitämään häntä aika yksinkertaisena.

        Kyllä, pidän mainittua lakialoitetta aivan käsittämättömän typeränä ideana, eikä mahdollisen lain (no, ei se oikeasti mahdollinen ole, onneksi) vaikutuksia ole ajateltu loppuun saakka. En väitä, että myöskään kaikki lapsensa rokottamatta jättäneet olisivat ajatelleet asiaa yhtään sen perustellummin tai pidemmälle, mutta kaikki yksinkertaisuus ja tietämättä tuomitseminen on aivan käsittämätöntä.

        Minä en kiehu siitä rokottaako joku lapsensa vai ei (etenkään tietämättä syitä kunkin tekemisille), mutta minä kiehun siitä, että ihmisiä tuomitaan ja haukutaan idiooteiksi tietämättä syitä tai perusteita heidän toimilleen. Enkä minä kaipaa riitelyä tänne Irenen muutoin ihanan blogin kommenttiboksiin, vaikka pikkuisen kriittisyyttä tulinkin puolustelemaan. Ja vaikka tiedän, että blogissaan kukin saa periaatteessa sanoa mitä tykkää, niin tämä postaus oli aikamoisen typerä kaikkine haukkumisineen.

        1. Marianne says: Vastaa

          Todella hyvin kirjoitettu liinana! 🙂

          Mikä yhdistää vanhempia, joilla on vahva mielipide rokotuksien puolesta ja vanhempia, joilla on vahva mielipide rokotuksia vastaan? Molemmat rakastavat lapsiaan todella, todella kovasti.

  11. Pienen lapsen äitinä olen muutaman kerran ollut hämmentynyt, kun neuvolassa varmistellaan monta kertaa sitä, että saahan lapsen rokotusohjelman mukaisesti rokottaa. Meille tämä on ollut itsestäänselvä asia, sillä emme ole asiantuntijoita ja luotamme sellaisiin (siis virallisiin suosituksiin ja niiden laatijoihin). Neuvolan mukaan heidän on pakko varmistaa etteivät rokota vastoin vanhempien tahtoa. Hohhoijaa….

  12. Ehkä parempi pysyä muoti- ja sisustusasioissa. Vakavaa aihetta tulisi käsitella eri tavoin kuin mustavalkoisesti toisia haukkuen. Ei näin, ei.

    1. Hohhoijaa, tää on blogi, ei tieteellinen julkaisu – kirjoittaja saa kirjoittaa minkä tahansa sävyisiä juttuja, lukija voi sitten valita, lukeeko niitä.

  13. Ensiksi, kiitos kivasta blogista. Itselläni ei vielä ole lapsia, toivottavasti joskus tulevaisuudessa. Tästä huolimatta on kiva seurata blogiasi, vaikkei aihe sinällään ole lainkaan ajankohtainen! 🙂
    Ennen en ole kommentoinut, mutta jotenkin nyt tuntui siltä. Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Olen saanut kaikki mahdolliset rokotteet (ohjelmaan kuuluvat ja tutkimuksiin liittyvät) ja haluan mahdollisten lasteni saavan rokotteet myös. Nyt on kuitenkin pakko sanoa, että esitit asiasi aika tökerösti. Arvostan selkeää kannanottoa ja rohkeita mielipiteitä, mutta lisäksi arvostan asiallista argumentointia. En koe, että syytöksillä ja nimittelyllä päästään ikinä haluttuun lopputulokseen. Rakentava keskustelu on yleensä tehokkain keino ja avain, oli tavoite mikä vaan. Minusta muutamat antoivat sinulle samasta asiasta palautetta ihan asiallisesti, ja niihinkin vastasit melko kärkkäästi, jopa asiattomasti. Ehkäpä vähän jäitä hattuun ja järki käteen..? 🙂
    Kiitos siis kivasta blogista (ihana seurata teidän arkea!), mutta tällä kertaa jotenkin hätkähdin aika päällekäyvää tekstiäsi, vaikka tosiaan täysin samaa mieltä olenkin, mitä tulee rokotteisiin.

    1. Kiva kuulla, että tykkäät blogistani. Olen kuitenkin pahoillani, tässä aiheessa en tule piiruakaan vastaan, seison sanojeni takana. Saatat ymmärtää ehkä sitten, kun sinullakin on lapsi, kuinka paljon sellainen käytös suututtaa, joka vaarantaa oman lapsesi terveyden ja hengen.

  14. Näissäkin kommenteissa tuli esiin se, että mitäs sitten, jos rokottamattomien lapset sairastuvat, kyllähän ne rokotetut ovat turvassa kuitenkin. Niin, paitsi että esimerkiksi hinkuyskää vastaan aletaan rokottaa vasta kolmen kuukauden iässä. Oman lapseni laskettu aika on hetkenä minä hyvänsä ja olisi aika kaamea ajatus, että kadulla tallustelisi paljon ihmisiä, joita ei ole hinkuyskään vastaan rokotettu. Jos esimerkiksi hinkuyskäepidemia roihahtaa, niin se on karmea tilanne niiden pikkuvauvojen osalta, joita ei ole vielä ehditty rokottaa – hinkuyskä tappaa vauvoja. Olen myös itse sairastanut hinkuyskän (vaikka minut oli sitä vastaan rokotettu, silloin sen vain saa lievempänä) ja se oli todella kammottava tauti. Lievemmässäkin versiossa ihminen tuntee tukehtuvansa. En edes halua tietää, miltä se vakavampi versio taudista tuntuu. Puistattaa, että jotkut vanhemmat ovat sen riskin valmiita ottamaan, eivätkä edes omalle kohdalleen, vaan LAPSILLEEN.

    Mitä sitten tulee ”laumaimmuniteettiin” niin mitenkäs esimerkiksi jäykkäkouristus? Eipä ole paljoa väliä, onko naapurin lapsia rokotettu vai ei, jos oma mukula sattuu sen saamaan.

    Niin että hyvä kirjoitus!

  15. minätäällä says: Vastaa

    Kaikilla on oikeus omaan mielipiteeseensä myös rokotovastaisilla. Et voi haukkua heitä koska hekin tarkoittavat hyvää… Vaikka kuinka se vaikuttaisi myös sinuun ja sinun lapseesi mitä muut päättävät, on ihmisoikeuksien vastaista lytätä heidät maanrakoon. Esitä oma mielipiteesi mutta anna muidenkin esittää! Vastauksesi kommentteihin ovat todella tökeröitä, jopa loukkaavia… En vain ymmärrä mikä oikeus sinulla on loukata toisia 🙁

    1. Anteeksi vain, mutta olen kyllä ihan samalla kantilla blogin kirjoittajan kanssa: tämä on asia, jolla ei voi leikitellä. Rokotusvastaiset ihmiset perustavat väitöksensä turhiin väittämiin, kuten esim ”eihän noita tauteja edes enää ole” tai ”lääketeollisuus rahastaa”. Minulla ei ainakaan heru ymmärrystä sellaisille ihmisille, jotka altistavat omat lapsensa (ja muiden lapset) hengenvaarallisille taudeille. Kiitos rokotusten, nuo kyseiset taudit on kitketty tästä maasta, ja jos rokotusvastaiset jatkavat tätä hullunmyräkkäänsä, ne palaavat pikkuhiljaa takaisin. Nytkin Espanjassa rokottamaton lapsi kuoli kurkkumätään. Eikä ole kauaa, kun Suomessa kuoli pieni lapsi hinkuyskään, rokottamaton hänkin. Eivät ole mitään ”pikkujuttuja” noi taudit.
      Minusta tämä on kirjoitettu hyvin, ja vastaukset ovat hyvin kirjoitettuja. Jatka vaan samaan malliin, Irene!

    2. On ihmisoikeuksien vastaista jättää lapsensa rokottamatta. Kenen ihmisoikeutta maan rakoon lyttääminen on – kunniaa se ehkä voi loukata. Miksi rokotevastaiset ihmiset saavat puhua mitä tahansa soopaa ja kritisoida muiden valintoja (Hesarinkin jutussa monet kertoivat alkaneensa pohtia rokotusten haittoja, kun heidän ystävänsä oli asiasta tiukannut), mutta muut eivät?

      Älkääkö nyt vedotko siihen kuuluisaan rakentavaan keskusteluun – se ei voi olla rakentavaa niin kauan kuin toisella osapuolella ei ole faktat kunnossa – faktoja eivät ole huonosti toteutettuihin tutkimuksiin nojautuminen tai lähipiirin kokemukset.

    3. Jos kyseessä olisikin mielipideasia, mutta kun ei ole. Rokotusohjelmaan kuuluvien rokotteiden hyödyt kun ovat kiistattomia, josta asiaan perehtymällä (alan tieteellisiin tutkimustuloksiin) vakuuttuu. Eri asia on sitten oikeasti mielipideasioissa kuten vaikkapa lempiväri tai lempiruoka, joissa ei ole olemassa ”oikeaa” vastausta… Uskon kuitenkin että parempia tuloksia (eli rokotevastaisten valistuminen) saavutetaan asiallisella faktapohjaisella argumentoinnilla – valistamisella – ei haukkuvalla tyylillä kuten tässä blogikirjoituksessa.

      1. Mä taas en pysty uskomaan valmistamisen voimaan, siksi mun kirjoituksissa on tämän asian tiimoilta tiukka sävy. Tässä toki ymmärrän, että mielipiteitä on monia: joku uskoo, että rokotevastaisen pään voi kääntää, minä en 🙁

  16. Olen täysin samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Harvassa asiassa kannattaa olla mustavalkoinen, mutta tämä on yksi niistä, joissa pitäisi laittaa kovaa kovaa vastaan. Rokotekriitikot antavat itsestään tiedostavan kuvan ja saavat äänensä turhankin lujaa kuuluviin mediassa, vaikka tosiasiassa he ovat vain lukeneet ne omaa käsitystään vahvistavat tutkimukset, joita varmasti niitäkin löytyy. Sitten se tilastollinen ja kansanterveyden kokonaisuuden ymmärtäminen puuttuu täysin, kun vedotaan yksilönvapauteen. Täydellistä vapaamatkustamista, jossa riskeerataan muidenkin henki! Ehkä nämä taudit, joita nykyään (enää tai vielä?) ei Suomessa ole, ovat näille ihmisille täysin kasvottomia ja siten helppo ohittaa. Mutta ei tarvitse mennä joitain vuosikymmeniä taaksepäin, kun Suomessa ihan oikeasti kuoltiin näihin, lapset, aikuiset ja vanhukset. Omassakin suvussa tiedän lähemmäs 10 ihmisen kuolleen näihin, osa vielä sotien jälkeenkin. On aika pelottavaa, että kohta näitä kamalia kuolemanvakavia tauteja saa pelätä näinkin vauraassa maassa tällaisten hullujen takia…

  17. Rokote on bisnestä, lelut on bisnestä, pienet ja söpöt arkut on bisnestä. Tohtori Housesta muistelen jotain tuollaista..
    Meillä laitettiin pojalle sika tai joku flunssarokote silloin kun oli hysteria ja joka vuosi sen jälkeen vaikka on puhuttu narkolepsiasta jne. Me vanhemmat ollaan otettu koska olemme sairaalassa töissä, osittain siksi ettemme halua riskeerata ketään hoidettavaa ja osittain itsemme vuoksi. Olen nähnyt töissä tapauksia jotka olisi voitu (ehkä) estää rokotuksella. Olen nähnyt miten lähetystyössä olleen perheen lapsista toinen on kuollut polioon ja toinen saanut elinikäisiä vammoja. Jos voidaan estää niin miksi ei?

Vastaa käyttäjälle Santeri Matikainen Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.