Rakastan Kreikkaa. Rakastan turkoosia merta, sydämellisiä ihmisiä, kreikkalaista salaattia, saganakijuustoa, tsatsikia, palmuja, oliivipuita, iholle kuivuvaa merivettä, pienten kylien yllä kohoavia kirkontorneja ja viiniköynnöksistä muodostuvia katoksia. Rakastan avolava-autoja vesimelonikuormineen ja varjoissa loikoilevia koiria ja kissoja. Rakastan laiskahkoja ravintolanpitäjiä, joille täytyy käydä itse sanomassa, että me tilattais nyt. Rakastan jopa polttavaa elokuista aurinkoa ja lämpimiä iltoja. Hirvittäviä vuoristoteitä en rakasta, mutta niitäkin yritän itku kurkkua korventaen sietää, sillä haluan nähdä kaikki paikat, jotka ovat sen kaikista kauheimmankin vuoristotien päässä.
Olemme käyneet aiemmin Lefkaksen ja Santorinin saarilla ja tällä kertaa matka vei Kreetalle (yhteistyössä Apollomatkojen kanssa). Santorinia kauniimpaa paikkaa tuskin koskaan löydän, mutta Kreeta vei sydämeni välittömyydellään. Ystävällisempiä paikallisiakaan en ole muualla tavannut. Kreetalta lähtiessämme oli pakko luvata itselle: tänne palaamme vielä joskus uudelleen.
Kreeta on iso saari ja toisin kuin esimerkiksi Santorini, sitä ei kierretä läpikotaisin viikon lomalla. Me ehdimme tällä kertaa tutustua vain Plataniakseen, missä hotellimme sijaitsi, lähikaupunki Haniaan ja upeaan Elafonissin laguuniin. Kaksin olisimme varmasti lähteneet huristelemaan vuokra-autolla pidemmällekin, mutta pikkutaaperon kanssa emme malttaneet lähteä puolentoista tunnin automatkaa kauemmas. Seuraavalla kerralla haluan nähdä vielä ainakin pääkaupunki Heraklionin ja sitä ympäröivät muurit, Knossoksen palatsin sekä Vain palmumetsän.
Jäin pohtimaan, mikä Kreetassa teki niin suuren vaikutuksen. Jokin kreikkalaisessa elämänmenossa ja ilmapiirissä on sellaista, jota on vaikea selittää, mutta joka vetoaa minuun ja onneksi Jaakkoonkin. Ja aika moniin muihinkin. Toiset palaavat joka vuosi lomalle Aasiaan, toiset muihin Euroopan kohteisiin kuten Ranskaan tai Italiaan. Minä kaipaan koko ajan Kreikkaan. Pidän kreikkalaisten lomakohteiden rosoisuudesta, rentoudesta ja aitoudesta. Tästä syystä luulen, etten viihtyisi esimerkiksi Dubaissa. Erityisesti pidän ihmisten tasavertaisesta ystävällisyydestä. Aasialaisesta pokkuroinnista tulen esimerkiksi taas vähän vaivaantuneeksi.
Aloin miettiä, onko kreetalainen sydämellisyys vielä jotenkin ylitsevuotavampaa kuin muualla Kreikassa. Bussikuski noukki meidät kyytiin sata metriä ennen varsinaista pysäkkiä, bussin lipunmyyjä viihdytti taaperoa ilmeilyllään ja höpöttelyllään koko matkan Haniasta Plataniakseen ja tarjoilija istahti huonosti englantia ymmärtävien ranskalaisten turistien pöytään selittämään jokaisen ruokalajin sisällön – haki jopa kesäkurpitsan keittiöstä havainnollistaakseen erään annoksen pääraaka-aineen. Paikalliset näyttivät suhtautuvan tippeihinkin aivan eri tavalla kuin muissa lomakohteissa. Kyytiläistensä kotimaasta kovin kiinnostunut, supermukava taksikuski otti tippinsä vain vaivoin vastaan ja meriretken opas ei huolinut sitä ollenkaan, vaan tuuppasi rahan takaisin Jaakon kouraan ja lähetti iloisena turistin tippeineen matkoihinsa.
Kreetalaisten lapsirakkaus on ihan oma lukunsa. Hotellimme tarjoilijat nappasivat Sipen syleihinsä aina kun saivat tilaisuuden ja yksi leikitti hotellivieraiden pikkupoikaa leikkipuistossa sillä aikaa, kun vanhemmat söivät illallistaan. Baarimikko lähti tiskinsä takaa, jotta saisi leperrellä tytöllemme. Lapsirakkaus tulee selvästi jostain todella syvältä, sillä kreetalaisten ilmeet ihan silminnähden kirkastuivat, kun lapsia tuli näköpiiriin.
Hiekkaranta Kreikassa, katse meren pauhussa – siellä minun sieluni lepää.
Palaan tässä viikon mittaan vielä kertomaan Plataniaksesta lomakohteena, Haniasta, hotellistamme sekä reissustamme Elafonissin laguunille. Koitan kuitenkin ympätä sekaan muitakin aiheita!
Ensimmäinen ulkomaan matkani oli juurikin samoilla suunnilla missä te olitte ja ei sieltä kyllä yhtään huonoa muistoa ole jäänyt! Oli kyllä aivan ihana paikka sen mitä siitä matkasta muistan!
Ah mä rakastan Kreetaa, ja Elafonissi on superihana! Kolmesti oon käynyt- myös raskaana pre-honeymoonilla ennen häitä kun vielä kaksin päästiin- ja voi mikä ikävä tulikaan näistä kuvista ja tästä kirjoituksesta. Mun lempiravintolani Xani on jo pelkästään niin ihana, että voisin sen vuoksi palata aina ja uudelleen kreikkaan!
Ihana asu keskinen ja hattuineen kaikkineen tuo sininen toppi ja raitapökät. Kreikkakin on ihan ok.
Ihanalta näyttää ja kuulostaa! Meidän THE matkakohde on juurikin mainitsemasi Italia, jossa ollaan käyty aina parin vuoden välein eri puolilla (myös häämatka suuntautui sinne). Oma vaikutuksensa asiaan on varmaan sillä että puhun kieltä suht sujuvasti, ja se ruoka se ruoka… Pikkumies oli mahassa mukana jo edellisellä reissulla 🙂 ja ensi vuonna olisi tarkoitus lähteä sitten kolmisin. Mutta aikanaan ekalle kahdenkeskiselle matkalle ilman lasta haluaisin ehdottomasti Santorinille, vaikuttaa taivaalliselta paikalta!
Oi, tuli Kreikkaa ikävä <3