Suosikkipyjama

Täällä on vietetty leppoisaa viikonloppua, johon on kuulunut kotona hengailua, paikkojen järjestelyä, ulkoilua, Netflixiä ja yksi Hoplop-visiitti sekä tietysti shoppailua tyttöjen kesken (minun ja taaperon). On aika ihanaa, että tytöstä on jo seuraa ja hän viihtyy pidempiä aikoja vaikkapa juuri ostoksilla kanssani. Perjantaina menimme ihan kaksin kirpputorille ja sieltä suoraan Hoplopiin. Kirppiksellä typy jaksoi ihmetellä tavaranpaljoutta ja muita kirppistelijöitä yllättävän pitkään. Ja hyvä niin koska tein ihan supereita löytöjä! Lauantaina käväisin Ikeassa hakemassa pari pientä tarpeellista juttua ja otin sinnekin taaperon mukaan. Lopulta hän istui ostoskärryjen kärryosassa lastenohjelmiaan katsellen, jotta sain mietittyä ostokseni loppuun.

omahuone_aarrekid

Meillä oli myös melkoinen norovaara viikonloppuna, kun Jaakko vietti perjantain ja lauantain välisen yön toiletin lattialla tuskissaan. Olin ihan varma, että kohta olemme koko perheen kanssa samassa paikassa oksentamassa vuoron perään, mutta ainakaan vielä ei ole ilmaantunut mitään. Tämän sanottuani olen kohta ihan saletisti noron kourissa, mutta kopuran puuta. Toivon syvästi, että Jaakon tapauksessa kyse oli ruokamyrkytyksestä. Miten ihmeessä nuo pienet selviävät norosta? Vai eikö se vain iske samalla voimalla pikkuisiin kuin isoihin? Vai onko miesnoro samalla tavalla eri asia kuin miesflunssa vs. normiflunssa. Jaakko nimittäin näytti siltä, että hän kuolee enkä ymmärrä, miten taapero voisi selvitä samasta koettelemuksesta.

Kuvitukseen liittyen, saimme Aarrekidiltä niin söpön pyjaman, että olen pitänyt tyttöä siinä melkein koko viikonlopun. Olen ihan vauvasta asti pitänyt tytöllä öisin pelkästään noita haalareita.  Mistä tuli mieleen, että jännä miten vanhemmat suosivat ihan erilaisia vaatteita lapsillaan: jotkut esimerkiksi käyttävät vielä taaperoillakin bodyja, meillä taas bodyt jäivät jonnekin niihin aikoihin, jolloin tyttö ei vielä kävellyt. Nyt taaperolle en ole tykännyt ostaa ollenkaan yläosia, joissa ei ole nappeja avartamassa pääntietä. Varmaan joku käyttää mieluummin kaksiosaisia pyjamia, mutta meidän tyttö tosiaan ei ole varmaan eläessään nukkunut missään muussa vaatteessa kuin haalarissa.

omahuone

Haalari: Aarrekid 

omahuone2 omahuone3

postaus sisältää mainoslinkkejä

13 Comment

  1. Siis mitä tapahtuu kuvassa: taapero+liitu+seinä?! 😀 IHANAA! Onko se liitutaulumaalia?

    1. Joo yksi seinä on liitutaulumaalia 🙂

      1. Huippu idea ja niin kiva lapselle 🙂

  2. Oman kokemuksen mukaan taaperoiden oksennustaudit on (sotkua lukuunottamatta) paljon miesnoroa iisimpiä. 😜 Uutena ilmiönä meille on tullut nyt poikaflunssa. Aiemmin niin reipas sairastaja on koululaisuuden kynnyksellä alkanut potea taudit miesflunssatyyliin! 😂😂

    Toivotaan, että te tytöt tällä kertaa säästytte. 👍

  3. Kiva tuo liitutauluseinä (näin ainakin oletan), kun ei ole perinteinen musta.

    Meilläkin tykätään haalareista yökkäreinä. Ne ovat söpöjä ja helppo & nopea pukea. En tiedä missä vaiheessa olisin bodyt jättänyt, mutta eivät dagiksessa (lapsi tuolloin n.1v.7kk) halunneet, että sellaisia käytetään, joten silloin lakkasin niitä ostamasta. Mä tykkäsin niistä siksi, että peittävät hyvin koko selän. Meillä, kun usein t-paidat nousee ylös ja housut tippuu alas menossa ja meiningissä.

    Mukavaa alkavaa viikkoa! 🙂

    1. Uskon, etteivät jaksa päiväkodissa napittaa niitä, mä en jaksa edes yhdelle lapselle 😀 mutta se on kyllä totta, että varsinkin ulkoillessa kiva, että peittää ja lämmittää varmasti selkää. Meillä mielestäni ihan hyvin pysynyt paidanhelma housujen sisällä 😛

  4. Hahaa, kuulun juurikin niihin, jotka pitävät taaperollakin bodyja 🙂 Se vaan on niin käytännöllinen ja pitää selkäpuolenkin lämpimänä. Pitää kuitenkin kohta luopua niistä, kun koot loppuu 92 cm:ään. Mitä te muut käytätte paidan alla, jos ei bodyja? T- paitaa?

    1. Haha musta se taas on niiiin epäkäytännöllinen, en ikinä jaksaisi napittaa niitä kiinni 😀 mutta joo, onhan se totta että ainakin pysyvät paikoillaan! Meidän tytöllä siis on yleensä sisällä ihan vain ohut paita ja housut ja sit ulkoillessa vielä huppari paidan päällä. Ja paidanhelma housuissa 🙂

  5. Meidän taapero oli pakko vaihtaa nukkumaan kaksiosaisessa yöpuvussa kun haalarin napit/vetoketju piti aina aukaista ja hetken päästä oli ihan sama oliko yökkäriä päällä ollenkaan.. 😅

    1. Ahaa niin joo, tuollainenkin juttu voi olla taustalla 😀 meidän typy ei ainakaan vielä oo keksinyt alkanut availee haalareitaan.

  6. Todella ihana piirustusseinä tehty lapselle! Huippu idea!

  7. Meillä tyttö sai noron 1v3kk ikäisenä päiväkodista. Hän oli lähinnä hämillään mitä tapahtuu, ja tietenkin joka paikka oli siinä itsessään, kun hän ei osannut etukäteen varoittaa milloin on taas ykättävä. Muutoin erittäin reipas sairastaja, jopa iloinen. Samaa ei voinut sanoa äidistä ja iskästä omalla vuorollaan ;). Toivottavasti te säästytte siltä tällä kertaa!

  8. Meillä jäi bodyt ja haalari-yöpuvut aktiivisen pottailun myötä 1,5 veenä. On niiin paljon helpompaa laskea vaan housut ja istahtaa potalle kuin repiä nappeja auki ja laittaa kiinni yhtenään. Myös yöpuvut vaihdoin kaksiosaisiin kun aamulla tuntui kamalalta laittaa toinen ”nakuna” potalle istumaan kun haalari piti riisua kokonaan, kylmähän siinä tulee! 😉
    Ja seinää ihastellaan täälläkin<3

Vastaa käyttäjälle Minnea Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.