Viikon parhaat

Viime viikon siis, koska pääsin rustaamaan tätä vasta sunnuntai-iltana.

viikonparhaat4

Paras kokemus

Olen päästänyt kuntoni aivan hävettävän hunningolle raskaus- ja vauva-aikana ja laiskuuteni/jaksamattomuuteni ja tietysti kiireet ovat pitäneet minut pois treenaamasta pitkälle taaperoaikaankin. Jaakko halusi käydä testaamassa uuden lähisalimme ja pakotti minut mukaan. Löysin itse salin aiemmin googlaamalla lähialueen palveluita ja kehuskelin Jaakolle, että salilla on sisäänpääsyn hintaan kuuluva lapsiparkkikin. Kun tositilanne tuli, en kuitenkaan olisi millään malttanut käyttää mahdollisuutta lapsenhoitoon. Olemme aina jättäneet lasta vain perheenjäsenille hoitoon (lukuun ottamatta perhepäivähoitajaa) ja olin ihan varma, ettei taapero jäisi ilman itkukohtausta vieraaseen paikkaan vieraan aikuisen hoidettavaksi. Mutta sinne se vain jäi eikä olisi malttanut lähteä, kun 45 minuutin kuluttua kävin hänet hakemassa! Sinä aikana minä olin jo ehtinyt venäyttää molemmat takareiteni ja saanut mukavan pikkuhien pintaan. Pitäisi vain osata rohkeammin venyttää sitä napanuoraa, sillä olo oli salireissumme jälkeen älyttömän vapautunut: lapseni pärjää ilman minua ja minä itse uskallan kokeilla uusia asioita. Olisi hauskaa elvyttää minun ja Jaakon vanha, yhteinen harrastus ja sovimme, että alkaisimme käydä yhdessä salilla ainakin kerran viikossa. Nuo kuvissa näkyvät treenitrikoot (nämä, alessa!) sain muuten Junkyardilta ja ovat ihan lempparini: neutraalin väriset, mutta jännittävät noiden pohkeen ja nilkan ympärille solmittavien nyörien vuoksi.

Paras kotiedistyminen

viikonparhaat2

Kuten olen kertonut, uuden kodin sisustus, kalustus ja ylipäätään kaikelle tavaralle paikan löytäminen edistyvät tuskastuttavan hitaasti. Hommat etenisivät kenties hiukan nopeammin, jos uskaltaisin/osaisin itse esimerkiksi porata asioita seiniin. Verhotangot lojuvat edelleen lattialla, koska en kertakaikkiaan uskalla edes ajatella niiden asentamista itse ja Jaakko on noh, ei niin kovin innostunut tästä kodin laittamisesta. Viime viikolla sain Jaakon kuitenkin houkuteltua porailemaan tuon seinävalaisimen paikoilleen makkariimme. Ostin noita ennen muuttoa kaksin kappalein, koska samanlainen piti tulla toisen yöpöydän yläpuolelle. Suunnitelmat menivät kuitenkin uusiksi, sillä sängyn paikka vaihtui ja nyt toisen yöpöydän yläpuolella onkin ikkuna. Huikkaile siis, jos olet kiinnostunut ostamaan valaisinta! Kyseessä siis tämä Elloksen valaisin.

Paras video

Olen katsonut tämän ehkä tusinan kertaa ja nauran aina yhtä makeasti. Kuinka voikin olla kaikki huumorielementit näin kohdillaan. En tiedä, mikä tässä on hauskinta: taaperon reteä tanssisisääntulo, todennäköisesti vielä kävelykyvyttömän pikkuvauvan porhaltaminen paikalle kävelyhärvelillä, äidin liukuminen ovesta sisään vai se, että äiti yrittää piilotella kameralta kyyristelemällä. Naurattaa myös se, kuinka tuo isä on ajatellut antavansa vain perusasiantuntijahaastattelun, jollaisia hän todennäköisesti antaa alvariinsa ja yhtäkkiä haastattelua nauretaankin ympäri maailmaa.

Paras ostos

viikonparhaat3

Olimme viikonloppuna tytön kanssa kirppiksellä ja löysin hänelle ihan valtavan setin vaatteita. Paljon merkkivaatteita hyvään hintaan ja vielä läjän perusketjukauppavaatteita tosi hyväkuntoisina: 1,5 e per kappale. Olen muuten menossa iste huhtikuun alussa myymään Ipanaiselle lastenvaatteita, mutta siitä lisää myöhemmin!

Paras juttu

viikonparhaat1

No se kevät, kyllä se sieltä nyt tulee! Olen koko viikon kohkottanut, kuinka kertakaikkisen mahtavalta talven väistyminen tuntuu. Sanoin eilen Jaakolle, että elämänlaatuni paranee oikeasti 100 prosenttia pelkästään sen jälkeen, kun saan roudattua paksut talvikamppeet pois tukkimasta eteisen kaappiamme. Talvivihani on noussut potenssiin ziljoona, kun on tullut yksi talvipuettava lisää itsensä lisäksi. Argh! Kerroinko jo, että aloin oikeasti suunnitella ulkomaille muuttamista ensi talveksi? Tulen niin onnelliseksi näistä isoista ikkunoista läpi tunkevista auringonsäteistä ja plussakeleistä.

Ihanaa uutta viikkoa! 

postaus sisältää mainoslinkkejä

10 Comment

  1. Tuo video on aivan mahtava!

  2. Hienoja löytöjä! Varsinkin tuo Benettonin kirsikkatakki! Mistä kirppikseltä nämä löytyivät?

    1. Vantaan Lanttila! 🙂

  3. Ihanaa lukea näitä kotijuttuja, meinaan ostettiin hiukan yllättäen ihan ensimmäinen oma koti! Lisää siis sisustusjuttuja ja kirppislöytöjä! Mukavaa kevättä!

  4. Ihanat löydöt! Mä oon viimeiset viisi kertaa lähtenyt Lanttilasta tyhjin käsin. Jään innolla väijymään sun ipanaisjaksoa! 🙂

  5. Mistä tuo nätti viimesen kuvan matto on hommattu? Olen etsinyt juuri jotain tuon tyylistä mattoa löytämättä kuitenkaan sitä just oikeeta…

    1. Se on käytettynä ostettu Vestiaire Collectivesta! Kannattaa sieltä tai ebaysta katsella 🙂

  6. Voisin olla kiinnostunut ostamaan lampun! 🙂

  7. Minkä sävyinen maali makuuhuoneen seinässä on? Tosi kaunis, kuten teidän koti muutenkin.

    1. Tikkurilan Shantung 🙂

Vastaa käyttäjälle Janina Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.