Millainen minä olen? Äiti vastaa

Bongasin ihanan Strictly Style -Hannan blogista hauskan postauksen, jossa Hannan äiti kertoo tyttärestään. Halusin toteuttaa omassa blogissani samanlaisen ja lainasin joitakin kysymyksiä Hannan postauksesta ja keksin joitakin itse. Nyt siis oma äitini äänessä:

Millainen Irene oli lapsena?

Odotin Ireneä kirjaimellisesti lähes kaksi vuotta. Suurimman osan aikaa olin raskaana. Ajanjakson aikana kärsin vaikean ja harvinaisen rypäleraskauden.

Irene syntyi 12 päivää myöhässä, mutta juuri sinä päivänä, kun edellisen raskauden laskettu aika oli. Niin syntyi kauan odotettu Irene. Hän sairasteli aika paljon ja joutui sairaalaankin välillä. Se on ehkä vaikuttanut hänen myöhempäänkin elämäänsä.

Irene oli kuitenkin iloinen lapsi ja halusi aina hiukan pelleillä. Häneltä ei huumorintajua puuttunut lapsenakaan. Vieraiden joukossa hän oli arka. Jo lapsena kaverit olivat tärkeitä ja aika pian Irene alkoi suunnitella näytelmiä, joissa ystävät olivat mukana. Vanha maalaistalo piharakennuksineen ja suurine pihoineen antoi näytelmille hienot kulissit. Pikkusisko joutui tietysti aina olemaan sivuroolissa.

Pitkillä ulkomaanmatkoilla asuntoautossa Irene kirjoitteli kymmenvuotiaana myös romaaneja. Luovuus pääsi hyvin valloilleeen.

Mikä oli Irenen hauskin tapa lapsena?

Ensimmäisenä tulee mieleen äidin lepohetki: Pikkukakkonen. Se oli myös Irenen päivän yksi kohokohdista ja sen hän juhlisti pyytämällä avaamaan telkkarin ja tarjoilua: ”Pikkukakkonen ja pikkutilkka mehua!”

Jos Irene ei olisi nimeltään Irene, mikä hän olisi?

Jos Irene olisi ollut poika, hän olisi ehkä Joel. Synnytyssairaalassa annoin nimeksi Maria, joka jäikin toiseksi nimeksi ja kolmantena on vanhimman siskoni nimi, Elisa.

Millainen Irene oli koulussa?

Irene ei tainnut ihan hirveästi lukea läksyjä. En koskaan kuulustellut, koska molemmat tytöt pärjäsivät ihan hyvin koulussa. Ystävät olivat koko ajan kaikki kaikessa. Tunsin nämä kaverit  ja luotin siihen, ettei vapaa-ajallakaan tulisi suuria ongelmia.

Oliko Irene haastava murrosikäinen?

Kuten kerroin, tunsin Irenen ystävät, eikä suurempaa huolta ollut, vaikka Irene liikkuikin paljon kodin ulkopuolella. Huolestuin, kun poikakaverit  astuivat kuvioihin. Yhden seurustelun lopun muistan hyvin, kun Irene kuunteli täysillä Gloria Gaynorin ”I will survive” -biisiä. Hän oli kiinnittänyt huoneensa seinään tikkataulun, jonka keskellä pojan kuva oli. Tikkoja osui kuvaan, mutta kymmeniä myös tapettiin. Siinäkään ei onneksi satutettu muita.

Murrosiän piikkiin voi myös laittaa tatuoinnin, johon en antanut lupaa.

Olen kuitenkin aina luottanut tyttäriini hirveästi. Ehkä sen vuoksi en ole pelännyt kovasti murrosikääkään.

Milloin olit ylpeä Irenestä?

Olen aina ollut hyvin ylpeä lapsistani. En oikein pysty sanomaan sellaista hetkeä. Tietysti hyvä koulutus ja  työpaikka ovat olleet sellaisia, joista on voinut olla ainakin mielissään.

Irenen elämässä nuorena aikuisena oli paljon vastoinkäymisiä. Ihailen hänessä sitä voimaa, jolla hän sinnitteli eteenpäin. Hän uskoi unelmiinsa ja myös toteutti ne.

Mitä tekisit toisin kasvatuksessa?

Jokainen vanhempi neuloo lapselleen purjeet niin hyvin kuin taitaa, mutta tuulille ei voi mitään. Niinhän sitä sanotaan. Ymmärsin omien vanhempieni kasvatuksen siinä ajassa ja elämässä, vaikka jouduin monesta asiasta kärsimään. Yritin välttää niitä kasvatusmetodeja, joissa koin omien vanhempieni epäonnistuneen.

Olemme molemmat, Irene ja minä, herkkiä ja haavoittuviakin, enkä tiedä olisiko jollain muulla tavoin voinut kasvattaa tasapainoiseksi aikuiseksi. Lapseen vaikuttaa niin moni asia: äiti, isä, parisuhde, sisarukset, perhe, sukulaiset ja erityisesti se, onko ilmapiiri turvallinen ja onko lapsi hyväksytty juuri sellaisena kuin hän on.

Mitä toivoisit Irenen tyttären perivän äidiltään?

Olen mielestäni ollut liberaali ja pyrkinyt elämässäni olemaan osa sitä muutosta, jollaisena haluaisin maailman nähdä.

Irene on sisäistänyt tämän ja mennyt pitkälle tasa-arvon maailmassa. Hän on opettanut myös minua olemaan vieläkin avarakatseisempi.

Toivon, että myös Irene opettaa lapselleen nämä arvot: kunnioittamaan elämää ja luontoa ja sisäistämään  tasa-arvon. Tietysti toivon, että hän olisi perinyt äidiltään myös luovuuden.

Missä Irene on kymmenen vuoden päästä?

Toivon, että Irene on sellaisessa paikassa, missä hän on onnellinen. Hän on ehkä julkaissut jo yksi tai kaksi kirjaa.

Millainen äiti Irene on?

Olin oikeastaan yllättynyt, miten Irene suhtautui äitiyteen. Hän on ollut aina hieman boheemi, mutta vauvan hoito vaatii tiettyjä rutiineja. Irene oli aivan omaa luokkaansa. Hän oli rauhallinen ja keskittyi vauva-ajan täysin pienokaiseen. Lapsi sai rauhallisen ja turvallisen alun elämälleen.

Nyt kun lapsi on vähän isompi, Irene on tasapainoillut työn ja äitiyden välillä hienosti. Hän on ottanut selvää asioista ja yrittänyt löytää parhaan mahdollisen hoidon lapselleen.

♥ Kiitos äiti ♥