Kysymys, jonka tulevalle lapselleen nimeä miettivä työkaveri heitti hiljattain ilmaan. Hän pohtii mahdollisuutta antaa lapsen toiseksi nimeksi oma nimensä, koska se tulee vahvasti esille myös puolison suvussa.
Itse mietin että miksei? Oman toisen tai kolmannen nimen antaminen lapselle olisi tuskin kenellekään mikään kynnyskysymys. Meidän lapsemme olisi ainakin saanut varmuudella mieheni kolmannen nimen, jos olisi ollut poika. Se kun kulkee suvun monilla poikalapsilla niin vahvasti mukana.
Ymmärrän tietysti, että oman etunimen antaminen voi jollekin tuntua erikoiselta valinnalta tai kuulostaa joistakin – varsinkin nöyristä suomalaisista – jopa jotenkin ylpeältä. Että nimetä nyt lapsensa itsensä mukaan. Olen itse sitä mieltä, että muiden mielipiteistä ei todellakaan pitäisi välittää omaa lastaan nimettäessä.
Nimien yhteydessä tuntuu muutenkin liikuvan hyvin erilaisia mielipiteitä ja perinteitä. Jaakosta tuntui taannoin oudolta ajatella, että mahdollinen poikalapsemme saisi toiseksi nimekseen hänen isänsä nimen – hänen mielestään ainoastaan isoisän nimi tuntui luontevalta. Minä taas olisin kovasti halunnut antaa mahdollisen pojan etunimeksi edesmenneen Anssi-isäni etunimen. Jos isäni olisi ollut elossa, en varmasti olisi sitä edes miettinyt. Jaakon mielestä nimi olisi tuntunut siltikin oudolta, vaikka isäni on edesmennyt. Varsinkin, kun hyvän ystävämme (ja lapsemme kummin etunimi on Anssi).
Jossain vaiheessa muuten mietin tytön toiseksi tai kolmanneksi nimeksi Erikaa, joka on tunnetusti siskoni nimi. Jaakon mielestä tämä oli todella kummallista. Minusta se taas olisi ollut aivan luonnollista – varsinkin kun oma kolmas nimeni on äidin Elisa-siskolta peräisin. Jaakolla oli omasta mielestäni muutenkin erikoisia syitä tyrmätä nimiehdotuksiani. Ehdotin esimerkiksi pojan nimeksi Oskaria, joka on isäni isoisän nimi. Jaakon mielestä nimeä ei olisi voinut antaa, sillä hänen serkkunsa poika, jonka kummi hän on, on nimeltään Oskari. Minusta tämä ei millään tavalla olisi olisi ollut esteenä oman lapsen nimeämiselle.
Mitä mieltä te olette? Voiko lapselle antaa oman nimensä? Millaisia nimikäytäntöjä tai perinteitä te olette noudattaneet omaa lasta nimetessä?
Täytyy muuten mainita nyt, kun aiheeksi tulivat nimet: lapsellani on hyvin harvinainen toinen nimi, joka on oman, edesmenneen mummini etunimi. Aloin viime viikolla parina päivänä hetken mielijohteesta kertoa tytölle, mikä hänen toinen nimensä on. Se kuulosti hänestä ilmeisesti niin hienolta, että hän on alkanut esitellä itsensä toisella nimellään. Mummilassa hän oli kertonut naapurin herralle nimekseen toisen nimensä ja päivähoidon liikuntapäivässä hän oli nimenhuudossa kertonut nimekseen tämän toisen nimensä. Niin liikuttavaa <3
Meillä tytöllä ja pojalla on molemmilla kolme nimeä ja kaikki niistä ovat ”perintönimiä” muutaman sukupolven takaa. Yksikään nimi ei kuitenkaan ole sama kuin minulla tai miehelläni ja kaikki nimet ovat nykyaikaan sopivia, vaikka vanhoja ovatkin. Tytön etunimi on minun äidin äidin äidiltä, toinen nimi minun isän isän äidiltä ja kolmas nimi on minun äidin isän äidin äidiltä ja myös mieheni isän äidin toinen nimi. Pojan etunimi on mieheni isän isän isältä, toinen nimi minun äidin isän isältä ja kolmas nimi mieheni isän isän toinen nimi. Ja meille tämä oli jotenkin itsestäänselvää, että nimet poimitaan menneisyydestä kunnioittamaan jo luotamme poistuneita ja hyviä nimiä löytyi. Samoja nimiä löytyy tietenkin myös lähipiiristä ja -suvusta, mutta ei samoja etunimiä, joten se ei haittaa meitä. Todellakin olisin voinut nimetä lapseni itseni mukaan, mutta itselläni ja miehelläni on ”keksityt” nimet ja tykkäämme perintönimistä.
Miehelläni on sama etunimi kuin isällään ja isänsä isällä, ja jos poika meille joskus suodaan jatkamme varmasti perinnettä. Uskon vahvasti että samalla lailla myös tyttöjen nimeämisessä otettaisiin vaikutteita suvuistamme. Nuorempana ajatus perheessä kulkevan nimen antamisesta tuntui oudolta, mutta olen jo ehtinyt tottua ajatukseen 😀 Maailmallahan tämä on tosi yleistä! Sen sijaan tuntuisi oudolta antaa sama nimi kuin lähipiirin noin samanikäisellä lapsella.. Mutta jokainen tyylillään, en itse ainakaan jää sen kummemmin miettimään vaikka sukuun tai kaveriporukkaan mahtuisi useampia samannimisiä henkilöitä.
Meillä on molemmilla tytöillä kolme nimiä ja yhtä nimeä lukuunottamatta kaikki on meidän suvuista tulleita. Esikoisen etunimi on puolison mummun nimestä lyhennetty, toinen nimi on mun mummin etunimi ja kolmas nimi sama kun mun toinen nimi ja mun äidin kolmas nimi. Kuopuksen etunimi poikkeaa muista, se on meidän ystävien keksimä. Kuopuksella on toisena nimenä se nimi, jonka nimipäivänä on syntynyt koska mun äidin puolen suvussa on semmonen perinne. Kolmas nimi on puolison äidin toinen nimi.
Mä ite oon halunnut, että kaikilla nimillä on joku ”pointti”. Mut jokainen tekee niinku parhaaksi näkee. Eikä mua yhtään haittaisi jos vaikka joku mun läheinen ystävä antaisi lapselleen saman nimen kun meidän tytöillä. Eikä se oikeastaan edes vois haitata kun en mä niitä nimiä mitenkään oo varannut tai muuta.
Mulla oli muuten myös semmonen kriteeri etunimille että ei saa olla mikään yleisin nimi, mut pitää löytyä kalenterista. Mun oma nimi ei löydy, niin oon varmaan saanu jotain traumoja. 😅
Mä olen ajatellut, että tulevat lapsemme saisivat vain yhden etunimen. Tuntuu, että useamman etunimen anto on lähes sääntö, mutta itseäni on vanhemmiten ruvennut kyllästyttämään ”turhat” nimeni eli toinen ja kolmas nimeni. Mitä niillä oikein tekee? 😀 Omat nimeni eivät ole suvusta periintyneitä eivätkä muutenkaan ns. ”merkityksellisiä” eli niiden valintaan ei ole sisältynyt muita kriteereja kuin se, että vanhempani pitivät niistä. Ehkä siksi en näekään niillä hirveesti pointtia, mutta toisaalta enpä haluaisi nimeltäni leimaantua esim. kuolleisiin isovanhempiinikaan.
Nykyään monet kai toivovat, että heidän lapsensa saisi hieman harvinaisemman nimen, mutta muodithan nimissäkin jylläävät. Kavereiden kanssa ollaan jo pitkään naureskeltu, koska Sirkat ja Maurit rupeavat jylläämään nimitilastoissa – todennäköisestihän meidän vanhempiemme ikäpolven nimet tulevat muotiin siinä vaiheessa, kun omat lapsemme antavat nimiä. Mutta saas nähä!
Mielestäni on aika luonnollista, että esimerkiksi juuri toiset nimet ovat samat kuin joillain suvun edesmenneillä henkilöillä. Itse vierastaisin laittaa joskus lapselleni ensimmäiseksi nimeksi esimerkiksi ystäväni nimen tai jonkun vielä elossa olevan lähisukulaisen. Asun Chilessä ja täällä on kohtalaisen yleistä, eikä millään tavalla outoa laittaa vaikka isälle ja pojalle täysin sama nimi. Poikakaverini suvussa näitä tapauksia on muutamia.
Kyllä musta saa antaa minkä nimen tahansa! Ennen aina mietin että voi vitsi oispas toi kiva nimi lapselle mutta ku sillä yhellä on sama nimi nii en voi antaa. Nykyää oon sitä mieltä että kyllä tähän maailmaan mahtuu samoja nimiä. Jos joku nimi tuntuu ihanalta nii en kyllä luovu siitä vaan koska tutulla on sama nimi 😀