Lupasin ystävälleni kertoa sinulle satakuntalainen lukijani Sataperhe-nimisestä hankkeesta, joka saattaa koskettaa sinuakin.
Sataperhe on satakuntalaisten järjestöjen yhteinen, vapaaehtoistyöhön perustuva hanke, jonka tarkoitus on tukea lapsia, nuoria ja lapsiperheitä arjen haasteissa. Lapsen tai lapsiperheen ei siis tarvitse olla aivan suossa ansaitakseen Sataperhe-tukea, vaan kynnyksen on tarkoitus olla mahdollisimman matalalla.
Apua annetaan sellaisissa tilanteissa, joissa lähes jokainen perhe toivoisi välillä saavansa apua: kun vauva valvottaa, parisuhteessa on ongelmia, ruuhkavuodet painavat päälle ja niin edelleen. Kyseessä voi siis olla sellainen tilanne, johon ei tarvita ammattiauttajaa, vaan jossa luotettavan aikuisen tuki ja läsnäolo riittävät. Tavoitteena on, että lapsi, nuori tai vanhempi voi itse hakea tukihenkilöä ennen kuin elämäntilanne kriisiytyy.
Hankkeeseen toivotaan nyt osallistujia ja marraskuussa järjestettävään koulutukseen uusia vapaaehtoisia. Mukaan haetaan:
- lapsia, nuoria ja lapsiperheitä, jotka kokevat tarvitsevansa tukea arjen pulmatilanteisiin
- tukihenkilöksi haluavia aikuisia
- satakuntalaisia järjestöjä parantamaan toimintaansa sekä lasten, nuorten ja lapsiperheiden kanssa toimivia viranomaisia ja vapaaehtoisia
Ensimmäinen vapaaehtoisten 20 tunnin koulutus järjestetään 15.11.2017 alkaen Raumalla, ennakkoilmoittautuminen 6.11. mennessä. Koulutus on maksuton.
Ilmoittaudu mukaan: Merja Haaksiluoto 050 441 3234 / Sanna-Mari Piira 050 310 9958 (sähköposti: etunimi.sukunimi@mll.fi)
Seuraa Sataperhettä Facebookissa tai MLL:n nettisivuilla
Kuvat Harjavallassa järjestetystä perhepäivästä vajaan vuoden takaa. Mikä pikkuruinen tyttö meillä silloin olikaan 🙂
Porissa on myös aloittanut Aamula, mikä on tarkoitettu 1-3. luokkalaisille lapsille, joiden vanhemmat menevät aamuvuoroon, eivätkä halua jättää lastaan yksin kotiin lähtemään kouluun yksin. Koulu/Iltistilat aukeaa siis kello 7 ja Aamulaa pyörittävät Satakunnan ammattikorkeakoulun opiskelijat. Aamulaan voi mennä tekemään läksyjä, leikkimään tai syömään aamupalaa jos sen tuo kotoaan mukanaan. Aamula toimii neljässä eri koulussa jo (päivät vaihtelevat tarpeen mukaan), ja muutkin ovat kuulemma olleet halukkaita tälle käytännölle. Tämä on myös maksuton palvelu.
Kiva juttu mielestäni 🙂 Helpottaa varmasti vanhemmankin mieltä