Julki-imetys on tasa-arvoasia

Hyvää kansallista imetysviikkoa kaikille! Imetys on ihana asia ja rakastin sitä koko sydämestäni sitten, kun se viimein alkoi meillä sujua. Kirjoitan imetyksestä myös paljon kirjassani.

Imetys on ollut paljon mielessäni, vaikka omasta viimeisestä imetyskerrasta on jo puolisen vuotta aikaa. Näin erään äidin imettävän pr-toimiston pressipäivillä ja koko kroppaani säväytti sellainen ihana, lämmin tunne, kun näky sai muistamaan, miten ihanaa imetys oli. Vaikka tuo näkemäni imetettävä vauva oli pienen pieni ja itselläni sen ikäisen imettäminen oli kuin kauhuelokuvaa, silti lämpimät muistot valtasivat mielen.

Muutama päivä sitten istuin pienessä ravintolassa naisen vieressä, joka yritti imettää pientä vauvaansa paidan alla. Vauva ei suostunut syömään. Teki mieli sanoa, että älä ainakaan minusta välitä, voit imettää täysin vapaasti, ei tarvitse piilotella. Minusta on niin kurjaa, että äidit joutuvat häpeilemään imetystään ja yrittävät piilotella sitä kaikin keinoin. Tietysti ymmärrän, että piilossa imettäminen voi olla myös äidin oma tahto – mutta siihenkin vaikuttavat usein muiden ihmisten oletettu paheksunta. Minäkään en uskaltanut imettää kovin näkyvästi, mutta todennäköisesti olisin uskaltanut, jos olisin kokenut asenteet julki-imetystä kohtaan myönteisemmiksi.

Naisten pitäisi voida imettää missä, milloin ja miten haluavat – se on kaiken muun lisäksi tasa-arvoasia.  Luen nyt kolmatta kertaa upean feministin, toimittaja-kirjailija Anu Silfverbergin maanmainiota Äitikorttia, jota käytän kirjassanikin lähteenä. Siinä Silfverberg kehottaa puolustamaan imetysvapautta nimenomaan tasa-arvoargumentilla, ei sen luonnollisuudella. Luonnollisuusargumentti kun on paljon helpompi kumota – monet muutkin yksityiseksi koetut asiat kun ovat niin ikään luonnollisia.

Julkisella paikalla imettämisen ei tarvitse sopia kaikille siksi, että se on luonnollista. Sen täytyy sopia kaikille siksi, että ilman sitä imettävät naiset eivät koskaan pääsisi mihinkään. Ne, jotka sanovat, että lapsia saaneet voisivat imettää kotonaan, haluavat oikeasti sanoa: naisten pitäisi jäädä kotiin ja sulkea ovi takanaan.

Tässä maailmassa kuitenkin syntyy lapsia, eivätkä ne ole asia, joka kuuluu yksityiden piiriin, kotiin. Lapset kuuluvat maailmaan, ja niiden äidit totta vie varsinkin kuuluvat maailmaan myös. Jos nainen pystyy istumaan tuntemattoman vieressä paljaana ja epävarmana elämäntilanteessa, jossa hänen elämänsä on mullistunut täysin ja hänen ruumiinsa yllättäen alkanut tuottaa ruokaa, olisi kohtelias läsnäolon suvaitseminen vähintä, mitä tuntematon voi tässä tilanteessa tehdä. 

Feministisen kysymyksen tunnistaa siitä, että jotakin asiaa (lapsen ruokinta, lähestyvä tai juuri päättynyt sota, kansantalouden taantuma) käytetään perusteluna sille, että naisten ja miesten elinpiirit erkanevat. Imetys on tästä lähes tyylipuhtain esimerkki. Ne, jotka väittävät, että äiti on pienen vauvan ensisijainen hoitaja, viittavat aina jossain vaiheessa imetykseen. Imetys on sukupuolittuneen vanhemmuuden tärkein peruste ja syy. Se nostaa äidin kodin keskelle jalustalle ja pelkistää toisen vanhemman vain apuriksi. 

Olenko sanonut, että rakastan Anu Silfverbergiä? Kursivoitu teksti on hänen kirjastaan Äitikortti – kirjoituksia lisääntymisestä (Teos 2013).

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.