Näin lapsiperheissä kannattaa syödä

Kaupallinen yhteistyö: Piltti

Osallistuimme lapsen kanssa  viime viikolla Piltin 65-vuotisjuhlalounaalle. Sain tilaisuudesta paljon ajattelemisen aihetta, niin ruoasta ja ruokailusta itsestään kuin lapsiperhe-elämästä muutenkin. Juhlissa oli nimittäin puhumassa Sydänliiton Kati Kuisma ja iki-ihana psykoterapeutti, kirjailija Maaret Kallio, joka onnistuu aina lausumaan sellaisia juttuja, jotka tekisi mieli kehystää seinälle. Palaan Maaretin sanoihin vielä myöhemmin, mutta halusin ottaa tässä puheeksi erityisesti Katin opit ruokailusta lapsiperheessä. Aika usein lapsien kanssa kun joutuu taistelemaan jostain ruokailuun liittyvästä.

Kati antoi meille nämä neljä vinkkiä hyvän mielen ruokailuun.

Syödään yhdessä

Tämä on asia, josta saa helposti huonon omatunnon aikaiseksi. Kiireisessä arjessa ruokailu on muutenkin haastavaa, puhumattakaan siitä että syötäisiin aina terveellisesti ja oikeaoppisesti yhdessä. Kati kuitenkin muistutti, ettei tässäkään ole tarkoitus ylisuorittaa. Kunhan vaikka yksi ateria päivässä syötäisiin perheen kanssa. Meidän perheessä se tarkoittaa usein vain välipalaa tai iltapalaa, mutta viikonloppuna voi sitten yrittää tsempata ja syödä pitkän kaavan mukaan lounasta tai päivällistä yhdessä. Yritän itse muistaa jättää kännykän toiseen huoneeseen ja olla läsnä.

Arki ratkaisee

Mukavasta arjesta muistuttaa aina myös Maaret Kallio. Perheonnikaan ei ole juhlissa vaan ihan tavallisessa arjessa. Ruoan ja ruokailun ei tarvitse olla niin ihmeellistä ja viimeisen päälle. Kaikenlaista ehdottomuutta on hyvä välttää. Joskus voi ihan oikeasti syödä valmisruokaa ja ottaa muutenkin rennosti. Pääasia että suuret linjat ovat jotakuinkin kunnossa.

Ruokarohkeus kasvaa ajan kanssa

Tämä on hyvä pitää mielessä etenkin ihan pienimpien kanssa. Olen huomannut itse, että lapseni kahden vuoden ikään mennessä syömiset ja nirsoilut vaihtelevat koko ajan. Joskus tuntui, ettei hän suostunut syömään mitään muuta kuin marjoja ja vesimelonia. Aika pian ruoka taas maistui ja sitten taas ei. Tyttö myös tuntuu syövän esimerkiksi hoidossa ja mummolassa sata kertaa paremmin kuin kotona. Nirsoiluista tuskin kannattaa ottaa stressiä. On ihan luonnollista, ettei lapsille aina maistu.

Ruokailo – kehu, kannusta ja huomaa hyvä

Meidän pieni sanoo usein: ”Minä olen kova syömään!” Sanomattakin selvää, ettei hän ole tätä itse keksinyt vaan joku, olisikohan hoitotäti kehunut häntä noilla sanoilla. Maalaisjärkikin kertoo, että positiivisella suhtautumisella pääsee pidemmälle kuin pakottamalla ja torumalla.

Lisäksi mieleeni jäivät myös nämä Katin sanat:

Älä pakota. Kati muistutti tästä, minusta itsestään selvästä asiasta. Oma äitini on aina pitänyt huolta, ettei meidän ole ollut pakko syödä mitään. Jos ei ole maistunut, siitä ei ole tehty mitään isoa numeroa. Minusta tuli vahvoista, oudoistakin mauista pitävä aikuinen, Erika taas on edelleen monien makujen suhteen nirso. Olen itsekin ajatellut, että lapsi syö kyllä sitten, kun on nälissään. Ei ole maailmanloppu, jos joku ateria jää välistä.

Kaikilla aisteilla. Kati kehotti tekemään ruokailusta hauskan elämyksen, jossa ruokaa voi kokeilla ja maistella kaikilla aisteilla. Hänen mielestään lapsen voi antaa koskea ruokaan käsillä ja vaikka kokeilla joskus, miltä tuntuu liiskata muffinssi lautaselle. Näkkärin narskumista taas voi kuulostella korvilla. Ruokien tarjoaminen hauskoissa, visuaalisissa muodoissa taas voi auttaa lasta kiinnostumaan esimerkiksi kasviksista. Eikä tähän edes tarvita mitään niin ihmeellisiä luomuksia: lautaselle voi vaikka muotoilla kasvot marjoista, hedelmistä ja kasviksista.

Pidä ruoat erillään. Aikuiset tykkäävät usein esimerkiksi sekasalaateista, mutta lapset taas yleensä arvostavat, jos esimerkiksi kasvikset tarjoillaan toisistaan erillään.

Osallista. Ruokailuhetkestä tulee lapselle mukavampi, kun hänkin saa vaikka jollain ihan pienellä tavalla osallistua ruoan tekemiseen tai pöydän kattamiseen. Tämänkään ei tarvitse olla mikään iso juttu, lapsen voi vaikka antaa viedä oma lautasensa pöytään. Tai jos hän ei vielä osaa pilkkoa kasviksia, hänen voi antaa napsia niitä ruoanlaiton lomassa. Se on kuulemma sallittua 🙂

Anna valita. Kati sanoi, että aikuisen pitää tietenkin saada päättää isoista linjoista. Ei tietenkään (aina) voi kysyä, että haluatko syödä mieluummin aamupalaksi puuroa vai pannareita. Mutta joskus voi antaa lapselle vaihtoehtoja pienemmistä jutuista. Että laitetaanko puuroon mustikoita vai mansikoita. Tämähän pätee kasvatuksessa muutenkin. Lapsi kokee itsensä tärkeäksi, kun hänkin saa tehdä joitakin pieniä päätöksiä.

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.