Häpeä, Pirkko Arstila

Päädyin eilen lukemaan Pirkko Arstilan kolumnia Mamma Rimpuilee -blogin vastineen kautta. Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen, silmät olivat takuulla pyöreämmät kuin koskaan ja suu loksahtanut niin auki, että hyvä kun leuka on vielä paikoillaan. Suutuspäissäni olin heti linkkaamassa sitä Facebookiin, mutta kävin vielä lukemassa kolumnin uudestaan varmistaakseni, ettei se ollut mikään Kasper Diem -tyyppinen vitsipostaus. Mutta ei se ilmeisesti, valitettavasti ollut.

Tänään kolumnin sanat pyörivät päässäni yhä uudeelleen. Mietin, miksi olin niin raivoissani. Kyllähän tässä maailmassa pahansuopia, toisten ihmisten ulkonäöä arvostelevia ihmisiä riittää, ei siinä ole mitään ihmeellistä. Ei pitäisi raivostua ilkeistä sanoista, sillä sitten saa olla raivona ihan koko ajan. Tokikaan yleensä ihan näin lemuavaa aivoripulia ei päädy yhden Suomen luetuimman julkaisun paraatipaikoille (ET-lehti on Suomen suurin yleisaikakauslehti).

Eikö Pirkko Arstila voisi kaikella elämänkokemuksellaan mieluummin näyttää mallia, kuinka tässä maailmassa kannattaa elää? Toisia kunnioittaen ja kannatellen eikä nenänvartta pitkin katsellen ja arvostellen. Erilaisuutta arvostaen ja tasa-arvoa vaalien eikä miehiä ja pirkkoarstiloita varten kauppareissulle pukeutuen ja laittautuen. Luulisi hänen tietävän paremmin!

Luulisi myös ET-lehden tietävän paremmin. Päätoimittaja vetoaa mielipiteenvapauteen eikä halua ”suitsia kolumnistinsa mielipiteitä”. Mielipiteen- ja sananvapaus ovat mahtavia asioita, mutta tässä tapauksessa olisi voinut miettiä, kuuluuko tällainen koulukiusaamishenkinen nuoren naisen ulkonäköön liittyvä ryöpytys arvostetun julkaisun sivuille.

Lohduttaudun tällaisissa tapauksissa sillä, että onneksi me olemme sitä sukupolvea, joka todellakin tietää paremmin. Että bodyshaming on kiusaamista ja että naisten ei todellakaan tarvitse pukeutua miehiä varten. Olemme sitä naissukupolvea, jonka ei pidä tehdä kaikkeaan päästäkseen jonkun vaimoksi ja joka voi itse päättää, miten pukeutuu ja miltä näyttää. Onneksi me olemme uusi sukupolvi ja voimme vaikuttaa siihen, että kaikenlainen kehonegatiivinen ja sovinistinen kuona häviää maapallolta edellisten sukupolvien myötä.

 

15 Comment

  1. Oli kyllä todella pöyristyttävä kirjoitus Arstilalta. Hyvä, että nostit asian esille. Tästä voisi hyvin laittaa porukalla palautetta myös lehden päätoimittajalle.

  2. Jännä, miten eri tavoin tekstiä voi lukea ja ymmärtää. Luin kolumnin ja minun mielestäni siinä oli aivan kauniilla tavalla ilmaistu hieman kriittistä ajattelua nuorten massa-muoti-ilmiöitä, tässä tapauksessa pukeutumista, kohtaan. Tiedämme varmasti kaikki nuoruus-iän ohittaneet, kuinka tärkeää nuorille on pukeutua siihen yhtenäiseen univormuun, jollainen on 90%:lla muistakin nuorista. Silloin sokaistutaan sille, onko kyseinen univormu edes sopiva oman vartalon malliin, omasta mielestä kaunis, miellyttävä päällä, oman tuntuinen. Ehkä kolumnissa oli tarkoitus herättää ajatuksia tästä? Kuinka ”hassun” näköisiä monet nuoret ovat siinä vaiheessa kun he etsivät omaa identiteettiään ja samalla tarvitsevat ja hakevat turvaa juuri esim massa-muoti-ilmiöitä toteuttaen.

    1. Minusta tästä ei saa kaunista, vaikka katsoisi miten päin. Musta Hesarin jutussa, jossa oli haastateltu Anna Haapalaista, selitettiin hyvin, miksi kolumni oli ihan kaikkineen kertakaikkisen karmiva: Haapalaisen mukaan Arstilan kolumni jatkaa pitkää historiallista traditiota, jossa naisruumiit, eritoten nuorten naisten kehot, ovat jatkuvan arvioivan katseen ja turhan seksualisoimisen kohteena.

      Tapahtumapaikka on marketti, mutta silti fokus on ”kiinnostuksen herättämisessä vastakkaisessa sukupuolessa”.

      ”Nuoren ihmisen vartalosta puhutaan tekstissä loukkaavasti, paikoin jopa hyvin ilkeästi. Sitä halutaan muuttaa jollain tavalla, niin kuin siinä vartalossa olisi joku vika, tai siinä, miten tämä ihminen on pukeutunut. Sitä pitää muuttaa, että se olisi miellyttävämpi katsoa”, Haapalainen sanoo.

      Erityisen selväksi kolumnissa tulee sukupolvien välinen kuilu, joka näkyy Haapalaisen mukaan valta-asetelman rakentamisena.

      ”Nuoriso on pilalla -tyylinen diskurssi kuuluu vahvana. Arstila myös viittaa tekstin lopussa omaan kokemukseensa ja auktoriteettinsa, että hänellä on kokemusta maailmasta ja elämästä niin paljon.”

  3. Minäkin hämmästelin Arstilan kirjoitusta ja tuli jotenkin kummallisen surullinen olo itse tekstistä ja sen aikaansaamista kommenteista vaikkapa iltalehden sivuilla. En ole blogiasia aikaisemmin lukenut ja jonkun mutkan kautta tänne eksyin mutta oli ihanaa lukea postauksesi. Tuli hyvä mieli ja jonkinlainen ”valaistuminen” kun tajusin että tosiaan onneksi me olemme uusi sukupolvi ja omalla toiminnallamme voimme edistää kehopositiivista ajattelua ja ilmapiiriä!

  4. No onhan se aika naurettavan näköistä kun nuoret ja ei vähemmän nuoretkin naiset on perse verkkareissa tai legginsseissä kadulla kävelemässä muina miehinä..Miettikää mitä nämä tiukat pökät saa aikaan? no ainakin pervojen miehien lähestymisiä sekä vihjaliluja enempi tai vähempi!!
    Naurettava muoti tuollainen alushoususillaan pillu kameli törröttäen tyyli joten vähän jotain järkee tähän maailmaan ja vastuuta myös alaikäisten vanhemmilta voisi toivoa ettei nyt ihan sellaisia perseen paljastus trikoita julkisesti päälle annettaisi laitella!
    Tyhmä muoti johon toivoisi tulevan jo stoppi!
    Siitähän se haloo nousisi enempi jos joku transseksuaali pukeutuisi samalla lailla kuin nämä heruttelija naisen alut joten miksi tästä ei tehdä oikeesti loppua?

    1. Ei ne tiukat pökät saa itsestään mitään aikaan. Ne on vain vaatteita. Joku urpo voi kyllä yrittää muiden ahdistelemistaan niillä oikeuttaa, mutta pervot nyt ahdistelee oli päällä mitä tahansa.

    2. Voi helvetti nyt. Katso muualle. Ahdistelua ei oikeuta vaatteet tai toisen ulkonäkö. Sama, kun väittäisi, että hitto kun nuo sun kaltaiset ihmiset on niin ärsyttäviä että tekee mieli takoa turpaan.

  5. Kolumnihan olisi voinut olla ihan luettavakin (ehkä), jos se olisi tosiaan jäänyt siihen muotiin/pukeutumiseen.

    Arstila myös kommentoi hesarin jatkohaastattelussa näin: ”Mutta kaikilla on vapaus myös arvostella, jos näkee näitä hurjia takapuolia.”

  6. Kauhea kohu .Olen hämmästynyt, miten eri tavalla ihmiset sisäistävän kirjoitetun kolumnin. Mielestäni Pirkko Arstila ei moittinut kyseisen henkilön ruumiinrakennetta. Hän korosti, miten jokainen voi näyttää paremmalta kun pukeutuu omalle ruumiinrakenteellern sopivilla vaatteilla.
    Oli muoti sitten mikä onkaan, kaikkien ei tarvitse pukeutua samaan muottiin. Ja pukeutuminenhan on kohteliaisuutta muita kohtaan, on epäsopivaa pukeutua niin, että muut joutuvat tuntemaan häpeää siitä, että joutuvat näkemään ”liikaa”.
    Mielestäni on merkillistä, että ennen opetetut hyvät tavat pukeutumisessa nykypäivänä on heitetty menemään. Kaikki saavat pukeutua miten kehtaavat, ja siihen ei edes saa puuttua.

    1. Miten Teija mielestäsi on asiallista puuttua toisen ihmisen pukeutumiseen? Tuntemattoman vielä ja kaupassa. Ostatko sinä tai muut muotipoliisit muille uudet vaatteet vai tyydytkö vain häpäisemään heidän pukeutumistaan puhumattakaan siitä tökeröstä tavasta millä Pirkko ruoti toisen ruumiinrakennetta? Se oli käsittämättömän mautonta.

  7. Sisäistin Pirkon tekstin niin, että hän ei löytänyt kyseisestä naisesta mitään hyvää sanottavaa. Hän löysi kaikki viat. Vuonna 2017 naisen tulisi edelleen olla pelkkä seksiobjekti, joka miellyttää miehen silmää? Aina valmiina, kuin partiopoika?!

    Hänen kirjoituksensa salaisista solista ja muista kuulosti enemmän tai vähemmän pornografiselta novelli matskulta. Jonka seurauksena kirjoitin hänen sanojensa inspiroimana tekstin:

    ”Hyvä” Pirkko Arstila.

    Mietitkö, että kyseinen henkilö voi lukea kolumnisi? Miltä hänestä tuntuu? Miltä itsestäsi tuntuisi, jos joku kirjoittaisi tuollaista sinusta? Koko Suomen nähtäville. Kynässäsi, vaikkakin sitten kuvitteellisessa on valtaa. Siinä on myös ilmeisesti katkeruuden siemen? Kokisiko naiseutesi kolahduksen? Vai tuntisitko mitään? Itkisitkö itsesi uneen hokien, että olet vähemmän nainen, kuin ennen? Vai katkeroituisitko kirjoittajaa kohtaan? Tässä tapauksessa voisit asettua uhrisi asemaan. ”Miten meni noin niinkuin omasta mielestä..?”

    Jospa hän, jota arvostelit on vaikka vasta synnyttänyt lapsen ja kärsii synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Sammakot suustasi ajavat epätoivoisen ihmisen ties mihin. Syvemmälle synkkyyteen, joka syöksee hänet pimeyteen.

    Asemassasi olevan ihmisen sopisi miettiä, mitä sanot ja teet. Olet esillä ja roolimalli muille. Tuolla ihmisellä on voinut olla syömishäiriö, masennus, tai ihan mitä tahansa.

    Hän on myös saattanut ainoastaan päättää, että lähtee kauppaan vaikka navetasta. Tai asenteella, että tämän ainoan kerran en laittaudu.

    Jospa hän onkin mies? Tai muun sukupuolinen? Kirjoitukseksi antoi hänelle ikävän leiman.

    Ei kaikilla kerta kaikkiaan ole aikaa puunata itseään viimeisen päälle kax neljä seitsemän! Vaikka se kivalta tuntuisikin olla aina tip top, naisillakin on oikeus olla vaan.

    Kauneus on katoavaista. Kauneus on myös sisäistä.

    Ystävällisin terveisin:
    XxX

    P.S. Mieheni vihaa mekkoja, hameita, sekä kolttuja. Se suotakoot hänelle. Olemme kaikki erilaisia. Seksikästä hänestä on housut, jotka hyväilee jokaista kehoni sopukkaa. Hän myös keskittyy olennaiseen, minuun vaatteiden sisällä minun itseni takia. Minä olen hänestä seksikäs, eikä pelkästään materiaali, johon pukeudun.

    1. nimimerkki says: Vastaa

      Salainen sola oli kiertoilmaisu. Pirkko on 80-vuotias. Olisiko hänen pitänyt kirjoittaa persvako? Hän vastusti paljastavaa pukeutumista ja naisen seksualisointia kulttuurissamme.

  8. Hyvä kirjoitus sinulla. Iltasanomat ei paljoa julkaise yleisönosastolla negatiivisia kommentteja. Johtunee siitä ehkä, että ET-lehti kuuluu samaan Sanoma- konserniin. Itse en vetänyt herneitä nenään vaan pikemminkin parsakaalit, syystä, että miten naisen pitäisi pukeutua miehiä varten. Sama seksistinen tyyli on myös Me Naiset lehden seksipalstoilla (IS); näin miellytät miestä. Ei vain enää sovi fiksun ja vahvan 2000- luvun naisen tyyliin, meillä on muitakin tehtäviä ja omat aivot. Itse en ruokaostoksilla kyttää miten muut ovat pukeutuneet. Meitä on kaiken kokoisia ja näköisiä.

  9. Onko kolumni poistettu? Sitä ei ainakaan enää löydy sinun eikä Mamma rimpuileen linkin takaa.

    1. On poistettu!

Vastaa käyttäjälle Irene Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.