Mitä lapset voivat opettaa meille?

Aika moni voinee yhtyä ajatukseen, että maailma olisi parempi paikka, jos me aikuiset olisimme edes vähän enemmän kuin lapsia.

Kaikki metelöinti sukupuoliasioistakin on saanut minut miettimään, että aikuiset ne tässä vain meuhkaavat oudoista asioista. Mitähän lapset sanoisivat, jos heiltä kysyttäisiin? Ahtaat sukupuoliroolit ovat aikuisten keksimiä. Lapsille tuskin edes tulisi mieleen, että sukupuoli rajoittaa heitä mitenkään, jos emme istuttaisi heihin näitä ajatuksia.

Ainakin näitä asioita lapset voisivat meille opettaa:

Estottomuutta

Oman lapsen myötä olen viimein tajunnut, kuinka järkyttävän estoisia aikuiset ovat. Käytämme hirveästi energiaa säilyttääksemme kasvomme. Minäkin häpeän joka päivä jotain asiaa. Elän ehkä sellaista ihanaa estottomuutta lapseni kautta: koska en itse voisi laulaa ruuhkajunassa, nautin kuunnellessani lapseni laulua ruuhkajunassa. Yritän visusti olla tartuttamatta häneen estoisia ajatusmallejani ja antaa hänen nauttia lapsen estottomuudesta mahdollisimman pitkään. En hyssyttele ja jarruttele hänen ilakointiaan julkisilla paikoilla. Joskus olen pulassa, kun hän pyytää minuakin laulamaan kanssaan siellä ruuhkajunassa, mutta yritän silloinkin näyttää, ettei siinä ole mitään hävettävää. Olen monesti miettinyt, miltä aikuinen ihminen näyttäisi, jos hän käyttäytyisi kuin kaksivuotias. Humalainen mielipuolinen voisi kuvata sitä näkyä parhaiten.

 

Ennakkoluulottomuutta 

Onneksi lapsissa on tulevaisuus ja kaikenlainen ummehtunut suvaitsemattomuus katoaa maailmasta pikku hiljaa. Ei lapsi keksisi vihata toista ihonvärin tai seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. Me vanhemmat olemme aivopesijöistä pahimpia.

Luovuutta

Mietin juuri lapseni leikkipuistoilakointia sivusta seuratessa, missä vaiheessa leikkiminen ei enää kiinnosta meitä. Myönnän, että olen tosi huono leikkimään. En jaksaisi millään rakentaa hiekkakakkuja, kiipeillä tai edes laskea mäkeä. Lapsena leikkiminen oli parasta mitä tiesin, miksi se lapsekkuus katoaa? Minusta on hauska seurata, kun lapset leikkivät eikä mikään pidättele heitä silloin. Mielikuvitus laukkaa, herätyskellosta tulee kamera ja harjanvarresta hevonen. Tätä thinking outside the boxia kaipaisin elämääni itsekin, mutta välillä tuntuu että me aikuiset olemme aivan toivottomalla tavalla kaavoihimme kangistuneita.

Yksinkertainen on kivaa

Joskus tuntuu, että me aikuiset tarvitsemme kaikkea ihmeellistä nauttiaksemme elämästä. Kokemusten täytyy olla toinen toistaan ihmeellisempiä, että jaksamme innostua mistään. Ajattelemme, että olemme onnellisia sitten kun. Sitten kun on varaa ostaa hienompi asunto ja lähteä maailmanympärimatkalle. Osaisipa nauttia ihan simppelistä arjesta samoin kuin lapsi, joka ei lopulta tarvitse mitään sen kummempaa nauttiakseen elämästään. Pitäisi muistaa, että lapselle tekee karhunpalveluksen, jos pyrkii jatkuvasti kehittämään kaikkea uutta ja ihmeellistä tekemistä kodin ulkopuolella. Joskus pelkkä peitto- ja tyynykasan tuominen olkkarin lattialle on parasta viihdykettä, sain tänään huomata.

Ihmeellinen on elämä

Kaksivuotiaan arkiset elämykset ovat huikeita. Hän tekee jatkuvasti ympäröivästä maailmasta tarkkasilmiäisiä huomioita, joita en itse koskaan tekisi, koska katseeni on kääntynyt johonkin stressintäyteistein putkiaivojeni syövereihin tai kännykkään. Hän huomaa aina kuun ja tähdet taivaalla, jokaisen kaivinkoneen ja jouluvalon. Hän ihmettelee ja kyselee koko ajan. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän alkaa ajatella kaavamaisesti ja kävellä laput silmillä. Ollapa edes hetki yhtä kirkassilmäinen ja ympäröivästä maailmasta ällistynyt kuin pieni lapsi.

 

2 Comment

  1. Oon itsekin miettinyt paljon näitä juttuja samaan sävyyn. Toisaalta estottomuuden kääntöpuolena on myös negatiivisten tunteiden välitön julkituonti. ”En haluu, en tahdo, tää on pahaa” jne. En tiedä, pystyykö tästä pullasta nappaamaan vain rusinat vai onko tuo mainitsemani kääntöpuoli kuitenkin lähes väistämätön, jos haluaa olla käyttäytyä enemmän tunteidensa mukaan?

  2. Muistan juuri kaksivuotiaan lapsen kanssa miettineeni samoja asioita. Se on jotenkin maagisen valloittava ikä. Nyt 3,5 -vuotiaan äitinä huomaa jo piirteitä ja käytösmalleja, mitä lapsi on aikuisilta omaksunut ja sitten sieltä välistä pilkahtelee se lapsenomainen mutkattomuus ja avoin mieli. Kyllä tässä kasvattaa molemmat toisiaan. <3

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.