Näin pukeutuu mielenterveyspotilas

Upea Maria Veitola nosti tänään Instagramissaan esille tärkeän asian: mielenterveystermien käyttämisen tarkoituksessa loukata toista. Hän oli saanut Tähdet, tähdet -finaalin jälkeen Twitter-viestin, jossa kysyttiin: ”Miks sun täytyy aina pukeutua niin kuin mielenterveyspotilas ja mikset voi pukeutua niin kuin normaali ihminen?”.

– Jäin miettimään tota mielenterveyspotilasaspektia: onko mielenterveyspotilailla siis joku tietty tyyli? Viesti oli mitä ilmeisimminkin loukkaavaksi tarkoitettu ja taas yritettiin laittaa ”muija ruotuun” mutta en kyllä osannut yhtään loukkaantua tosta. Olen ollut mielenterveyspotilas ja voi olla että tuun joskus vielä olemaan. Elämän koukeroista kun ei ikinä tiedä. Eikä siinä ole mitään hävettävää joten turha yrittää häpäistä mua -tai ketään muutakaan- sillä mielleyhtymällä, Maria kirjoitti.

Lisäsin omaan Instagramiini Marian postauksen jälkeen itsestäni asukuvan, joka on otettu syksyllä 2015. Siis silloin, kun elin vauva-arkea ja olin masentunut. Lisäsin kuvan yhteyteen hashtagin #mielenterveyspotilas ja toivoin, että muutkin mielenterveyspotilaat julkaisisivat kuvia asuistaan samalla tunnisteella. Että näin me pukeudutaan. Me ihan normaalit ihmiset, jotka sairastumme välillä mieleltämme. 

Näissäkin kuvissa olen mielenterveyspotilas. Ensimmäinen kuva on vuodelta 2013, jolloin kärsin yleistyneestä ahdistushäiriöstä. Toinen kuva on lapseni ristiäisistä, jolloin sairastin synnytyksen jälkeistä masennusta. Kolmas kuva on viime kesältä, jolloin olin ollut pitkään uupunut ja jouduin aloittamaan uudelleen masennuslääkkeet.

Tietysti pukeuduin noina aikoina muillakin tavoilla. Näistä vähän prameammista tyyleistä nyt vain sattuu löytymään kuvia. Aika usein olin väsynyt ja surullinen ja laahustin kotona likaisissa vaatteissa ja kävin varmastikin kaupassa rupuisimmissa verkkareissani. Välillä pukeuduin hienosti juhliin ja ihan tavallisesti arkeen. Toivon, etteivät ihmiset tee päätelmiä kenenkään hyvinvoinnista pukeutumisen perusteella eivätkä käytä sairauksia haukkumasanoina.

♥ Ei ole häpeä olla hullu ♥

6 Comment

  1. kiitos 😍 Tuot niiiiin tärkeitä asioita esille. Kärsin itse pakko-oireisesta häiriöstä ja olen äiti…Diagnoosin sain jo vuosia ennen lapseni syntymää, mutta synnytyksen jälkeen kärsin peloista, joita en olisi aiemmin osannut kuvitellakaan pelkääväni. Syön myös tällä hetkellä mielialalääkettä ja voin hyvin. Yksi asia joka minua myös häiritsee on se, että aina kritisoidaan mielialalääkkeiden käyttöä. Ne ovat ainakin olleet minulle tarpeen, kun on kyse kemiallisesta häiriöstä aivoissa.

  2. Iso-S😊 says: Vastaa

    Olet ihan paras. ❤️
    Mulla ei ole instagramia, muuten ottaisin haasteen vastaan. Kuvia löytyisi useasta eri elämänvaiheesta, ja uskallan väittää, että vaatetuksestani ei lääkitystäni pystyisi päättelemään. Silmistä ja olemuksesta kyllä sisäisen pahan olon, mutta taatusti ei vaatemakuni ollut välillä toisenlainen (tai täysin kadoksissa), vaikka tilaisuuksia kyllä olisi ollut.
    #mielenterveyspotilas

  3. Suuri kiitos sinulle, että puhut aiheesta. Olen Asperger-aikuinen (ja nainen) ja välillä saa kuulla ties minkälaista kommenttia liittyen autismiin ja Aspergeriin (etten kuulemma ”näytä autistilta” jne.). Tieni autismiin alkoi masennusdiagnoosista ja tämä polku on valitettavan yleinen naisten kohdalla, koska naisia alidiagnosoidaan ja diagnostiset työkalut ovat tehty vastaamaan miesten oirekuvaa. Mutta takaisin itse aiheeseen: kiitos, kiitos, kiitos, että puhut tästä/näistä asioista!

  4. Tuota, puuttumatta mitenkään diagnooseihin mielenterveydestäsi, ihmettelen vain miksi et uupuisi, kun käyt töissä, olet pienen lapsen äiti, kirjoitit kirjan, pidät blogia, olet vaimo ym. ym. Minä aivan hengästyn jo asioiden luettelemisesta. En pidä itseäni masentuneena, vaikka useimmin töitten jälkeen en jaksa mitään muuta. Minulla ei ole lapsia, ei blogia eikä juuri mitään ihmeellisiä harrastuksia. Mies on ja harrastamme lomallamme jossain määrin matkustelua. Tosin minun ei tarvitse päteä joka saralla tai oikeastaan millään. Riitän ihan omana itsenäni, niinkuin jokaisen pitäisi riittää.

  5. Ihanaa, että puhut rohkeasti tästä aiheesta, josta todellakin pitäisi puhua enemmän. Mullakin ahdistuneisuushäiriö ja ei sitä varmastikaan kadulla voisi kukaan arvata. Teen ihan normaaleja asioita, pidän aivan tavallisia vaatteita päälläni ja ei mikään paljasta tuota ahdistuneisuutta kuten ei monen muunkaan kohdalla.

  6. Kyllä olet rohkea kun puhut julkisesti näistä asioista. Iso kumarrus. Lisää tällaista niin asia normalisoituu ja siitä uskalletaan puhua. Hienoa ja tärkeää työtä teet!

Vastaa

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.