Lasten ikäero puhuttaa jälleen, kun Helsingin Sanomat kertoi tänään tutkimuksista, joiden mukaan lasten pieni ikäero lisää sekä vanhempien että lasten terveysriskejä. Väestöliiton suositus olisi, että sisarusten ikäeron olisi vähintään 2,5 vuotta. Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch kehottaa, että perheet kasvattaisivat lapsilukua yksi kerrallaan ja arvioisivat omia voimavarojaan. Myös WHO suosittaa, että vanhemmat alkaisivat yrittää toista lasta vasta, kun ensimmäinen on kaksivuotias.
Kahden pienen lapsen hoito lisää vanhempien stressiä. Tutkimuksissa on viitteitä siitä, että äitien ja isien ennenaikainen kuolleisuus lisääntyi niissä perheissä, joissa kaksi tai kolme lasta oli syntynyt alle puolentoista vuoden välein.
Aihe on minusta kiinnostava, sillä olen jo pitkään pohtinut, miksi pieni ikäero tuntuu olevan monelle niin ehdoton juttu. Eikä tietenkään sillä, että ikäeroon aina voisi vaikuttaa, tai edes sille saako toista lasta tai lasta ollenkaan. Eikä silläkään, että asia minulle kuuluisi, olen vain utelias ja kiinnostunut!
Ennen äitiyttä en ymmärtänyt sisarusten pientä ikäeroa vähääkään. Äidiksi tultuani ymmärrän hiukan: saan jonkin verran kiinni ajatuksesta, että kuormittava pikkulapsiaika halutaan pitää mahdollisimman lyhyenä. Kärjistettynä: samaan konkurssiin. Mietin itsekin, miten koskaan jaksaisi aloittaa kaikkea alusta siinä vaiheessa, kun perheessä on jo vaipaton ja kaikin puolin paljon itsenäisempi lapsi. Vielä vaikeampi on silti kuvitella sitä, että minulla olisi nyt vauva ja 2,5-vuotias.
Ruuhkavuodet näyttäytyvät nykyisin tosi karmeina. Vanhemmat pelkäävät lasten aiheuttamaa stressiä ja yrittävät rutistaa perheen pikkulapsiajan mahdollisimman lyhyiksi. Tiukka tahti voi kuitenkin pahentaa asiaa. Elämä 1- ja 3-vuotiaiden kanssa voi olla todella rankkaa, Rotkirch sanoo.
Veikkaan, että tällaisista tutkimuksita, suosituksista ja kehotuksista älähdetään ainakin vanhempien suunnalta, mutta minusta tästä(kin) asiasta on hyvä puhua. Jopa Väestöliiton harkitsema valistus aiheesta voisi olla ihan paikoillaan. Jos oma mielipide on selvä, valistuksesta ei tarvitse välittää, mutta asiaa vielä pohtiville lisätieto voi olla kullanarvoista. Toisaalta on myös hyvä herätellä ihmisiä, jotka ehkä ajattelevat, että lapsia kuuluu hankkia jollakin tietyllä kaavalla. Tai että jostakin joskus ”päätetystä” täytyisi pitää kiinni.
Aiheeseen liittyy myös paljon harhaluuloja: pieni ikäero kun ei automaattisesti tee lapsista läheisiä ja toistensa kanssa sulassa sovussa leikkiviä. Puhumattakaan siitä, että kaksi pientä lasta menisi siinä missä yksi. Tuo tutkijan kehotus yhdestä lapsesta kerrallaan on minusta kaikin puolin pätevä. Siis että mietitään niitä sisaruksia sitten siinä vaiheessa, kun tuntuu ajankohtaiselta ja että itse jaksaa eikä esimerkiksi sillä perusteella, että sen ja sen ikäisistä on sitten seuraa toisilleen.
Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä teillä muilla on ikäeromielteiden taustalla. Olen pitkään miettinyt sitä, miten esimerkiksi huonounisen lapsen kanssa valvovat haluavat saati jaksavat lähteä nopealla aikataululla uudelle kierrokselle. Siksi olisikin todella mielenkiintoista kuulla teidän mielipiteitä ja kokemuksia.
Hyvä kirjoitus! Ekan, huonosti nukkuvan lapsen syntymän jälkeen alkoi saman tien kyselyt toisesta. Ei olisi käynyt mielen vieressäkään alkaa tekemään toista heti perään, niin suuri shokki ja elämänmuutos vanhemmuus lopulta oli. Ikäeroa seuraavaan tuli 3 ja puoli vuotta. Tämä oli meidän tapauksessa hyvä ikäero. Sain käydä välillä töissä ja esikoinen oli jo omatoiminen vauvan syntyessä. Pidemmällekin olisin voinut toista lasta lykätä, mutta mielessä kummitteli juurikin tämä leikkikaverijuttu, ja jos ei heti tärppäisikään ja biologinen kello jne. Hassua kyllä, nyt kun kuopus on vasta vuoden vanha, pieni vauvakuume nostaa päätään. Tosin olimme jo vakaasti päättäneet, että kaksi on hyvä, mutta ainahan voi muuttaa mieltään. 😆 Kahden lapsen vanhemmille ei muuten enää tule kyselyjä kolmannesta lapsesta. Kertoo jotain meidän yhteiskunnasta…
Kahden pienen lapsen (2,5v ja 1v) äiti täällä terve😀 Itsellä ei aikoinaan ollut sen ihmeempiä ajatuksia lasten ikäeroista, ainut haave oli useampi lapsi. Esikoisen ollessa yli 6kk kova vauvakuume alkoi vaivaamaan ja tässä sitä ollaan😂 Esikoinen oli ns ”helppo” vauva, se taatusti vaikutti asiaan. Ja varmasti oma lapsuuteni myöskin; pikkusiskoon 1,5v ikäero.
Välillä ollut kyllä aikamoista härdelliä, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Paljon nuo muksut osaa jo kinastella ja tapella keskenään, vaikka toinen on kultaakin kalliimpi.
Ja on tää aika menny niin nopsaan et kohtahan tää pikkulapsi-aika on takana😉
Mua nauratti näin kaksosten äitinä tuo ’yksi kerrallaan ’, sitä kun ei välttis voi itse aina valita. Mää oon tosi onnellinen kaksosista, ei oo tarvinnut miettiä ikäerojuttuja. En kyllä olis kyennyt toimimaan hyvänä äitinä jos ois vuoden ikäerolla lapset.. meidän tytöt on nyt sen 2,5 ja pikkuhiljaa voitaisiin suunnitella seuraavaa 🙂
Mua nauratti se myös mut jätin sit avaamatta, että kaksoset on toki eri juttu 😂
Itselläni on kaksi vuotta ikäeroa siskoni kanssa ja minusta se on ollut aivan täydellinen. Olemme aina olleet todella läheisiä ja myöskin aina tunnettu toistemme kavereita hyvin. Henkilökemiat etc tietenkin vaikuttavat asiaan, mutta en myöskään vähättele pienen ikäeron vaikutusta meidän suhteeseen.
Meilläkin oli miehen kanssa alussa ajatuksena, että kahden vuoden ikäero olisi täydellinen. Meidän poikamme on kuitenkin aina ollut todella huono nukkumaan (itse en voi edes tajuta, että toisten vauvat nukkuvat 2-3 tunnin päikkäreitä), joten tästä kahden vuoden ikäeron unelmasta oli luovuttava. En ole ikinä kokenut sellaista väsymystä aikaisemmin, tuntuu siltä ettei kroppa vieläkään ole toipunut. Poika on nyt 2,5-vuotias ja nukkuu jo yleensä kunnon yöunet, tosin nukahtaminen on vieläkin välillä totaalista teatteria. Vaikka emme ole vielä ihan kokonaan päässeet väsymyksestä yli, päätimme kuitenkin yrittää toista lasta ja onneksi se onnistui heti. Jos kaikki menee hyvin meidän lapsille tulee vähän päälle kolme vuotta ikäeroa. Me emme kuitenkaan haluaisi tätä isompaa ikäeroa. Haluamme lasten saavan toisistaan leikkiseuraa ja muutenkin jonkinlaista vertaistukea läpi elämän. Haluamme myöskin, että pystymme tekemään paljon yhdessä ja, että lapset ikänsä puolesta nauttisivat samoista asioista. Minun perheessäni on aina matkusteltu paljon ja minusta on ollut ihanaa saada kokea ja jakaa kaikkea yhdessä siskoni kanssa, tämän haluan myös tarjota omille lapsilleni.
Eihän kaikki asiat tietenkään aina mene niin kuin on ajatellut, mutta meille max. 3 vuoden ikäeroa tuntuu parhaalta. Kun sekä minulla että miehellä on pelkäästään hyvää omakohtaista kokemusta pienestä ikäerosta, on aika luontevaa, että toivomme samaa omille lapsillemme. En kuitenkaan usko, että on olemassa mitään täydellistä ikäeroa, kaikki on niin tapauskohtaista.
Mun mielestä tää asia on niin kun hyvin monet muutkin asiat lasten kanssa: mikä itelle tuntuu hyvältä. Mun lapsilla on kaks viikkoa vaille 1,5v ikäeroa, mut ei mun mielestä meillä oo ollu kovin raskasta. Esikoinen on nyt 2v7kk ja kuopus 1v1kk. Meillä molemmat on esim. nukkuneet aina hyvin, joten toki se vaikuttaa. Välillä tuntuu, että meillä on helpompaa kun jollain ystävällä, jolla on yksi lapsi. Voisin olla eri mieltä, jos kuopus olis ollu koliikkivauva tai esikoisella olis pahempi uhma tai jos nukkuisin öisin vartin pätkissä.
Mä en kyllä koskaan oo ajatellut, että samaan konkurssiin. Meillä esikoinen on suht helppo lapsi ollut koko ajan, niin en koe sitä ”konkurssia” edes olleen. Mut ymmärrän toki ajatusmallin.
Meidän perhe on toki yks monesta, mut mun näkökulmasta toi pelko pienestä syntymäpainosta, joka Hesarin jutussa oli, kuulosti hauskalta. Esikoinen on nimittäin painanut syntyessään 2685g ja kuopus 4105g. 😅
Mut on myös mainittava, että mä oon palautunut todella hyvin. Kyllähän sekin näyttelee suurta roolia tässä kuviossa.
Tiivistetysti. Oon samaa mieltä sun (ja tutkijan) kanssa siitä, että mietitään lapsi kerrallaan. Niin me(kin) tehtiin ja päädyttiin tähän. 🙂
Just niin! Lapsi kerrallaan (paitsi jos tulee kaksoset, hehe), mikä voi johtaa pieneen ikäeroon tai sitten ei 🙂
Rotkirchin yksi olennainen pointti jäi Hesarin jutussa ehkä vähän muiden asioiden ja raflaavan otsikoinnin varjoon: ”Tosin tämä suositus koskee hänen mukaansa vain niitä vanhempia, jotka ovat terveitä ja hedelmällisiä ja voivat vaikuttaa lastensa syntymän ajankohtaan. ”Esimerkiksi raskaaksitulovaikeuksista kärsivät tai iäkkäät vanhemmat eivät voi samalla lailla tietoisesti ajoittaa lapsiaan”, Rotkirch lisää.”
Itselläni aina särähtää korvaan, kun puhutaan lasten hankkimisen ja ikäerojen suunnittelusta, etenkin tällaisella tarkkuudella kuin jutussa kuvataan. Moni joutuu näissä asioissa huomioimaan, ettei raskaus todennäköisesti alakaan heti ja toisaalta terveys ei välttämättä enää salli raskaaksi tulemista ”joskus myöhemmin”. Toki varmaan useimmissa perheissä voidaan pohtia lapsilukuasiaa ensisijaisesti jaksamisen ja perhedynamiikan kannalta, ja silloin nämä tiedot ovat varmasti hyödyksi.
Ehdottomasti näin, nää kaikki omatkin mielteeni asiasta koskee tietenkin ainoastaan sitä tilannetta, jossa tosiaan voidaan miettiä lapsilukua muun kuin terveyden ym kantilta.
Mulla on 1,5-vuotias ja oon raskaana. Esikoinen on ollut huono nukkuja aina, nyt vähän menty parempaan suuntaan, mutta ei tuon taaperon kanssa kyllä elämä mitään lepoa ja rauhaa ole. 🙈 Ikäeroa lapsille tulee aikalailla 2v, mikä tuntuu musta sopivalta. Ei sillä toisen lapsen haluamisella ollut kyllä järjen kanssa mitään tekemistä 🙄 se tunne ja tarve toisesta lapsesta oli vaan älyttömän voimakas ettei voi ees kuvailla. Ja mä kyllä ajattelen myös just niin että menkööt samaan konkurssiin,enempää lapsia meille ei sitten todennäköisesti tule. Ja luotan siihen että pärjätään, ehkä tää toinen yllättää ja on helppo ja hyvin nukkuva vauva 😁
Tää oli itse asiassa aika silmiä avaavaa, ettei toisen lapsen haluamisella ole järjen kanssa tekemistä! En ole oikein osannut ajatella asiaa, kun itsellä taas niin voimakas ”ei toista lasta” -ajatus.
Meillä on lapsilla ikäeroa 1v10kk, ja se on oikein hyvä – sisko ja veli tulevat yhä 9- ja 7-vuotiaina mainiosti toimeen keskenään.
Esikoinen nukkui kohtuullisesti, kuopus katastrofaalisen huonosti vuoden ikäiseksi ja silti selvittiin hyvin, vaikka esikoinen oli myös koko ajan kotona eikä päivähoidossa. Ja itse asiassa väänsin myös gradun ja osan syventävistä opinnoista loppuun kuopuksen vauva-aikana.
Minua auttoi rento asenne ja kantoliinailu (ei tarvinnut huolehtia nukuttamisesta, siihenhän nukahti silloin kun nukutti) ja se, että esikoinen oppi kuivaksi ennen kuopuksen syntymää. Nyt kun miettii, niin en kyllä tajua, miten se meni niin helposti – ehkä mulla oli hyvät hormoonit:)
Hei rento asenne on loistava apu kaikkeen!! Mulla sitä ei oikein ole 😀
Tämä on tosiaan mielenkiintoinen aihe! Luin itsekin uutisen aiheesta ja se osui hyvin, sillä meidän toiveena on, että toinen raskaus alkaisi esikoisen täytettyä kaksi. Tähän on lukuisia syitä, joista yksi ja painavin on kuormittavuus. Emme koe, että jaksaisimme olla erityisen hyviä vanhempia kahdelle aivan pienelle lapselle. Lisäksi haluaisin suoda jokaiselle lapselleni rauhan olla itse se perheen pienin. Väkisinkin vanhempi joutuu olemaan ”se isompi” kun perheeseen syntyy vauva. Välillä tosin mietin näin yksivuotiaan äitinä, että olenko aivan hullu halutessani pitkittää tätä pikkulapsiaikaa. Sinänsä puolensa varmasti kaikenlaisissa ikäeroissa, mutta juuri jaksamisen kannalta ihan pieni ikäero ei usein varmasti ole se kaikkien hyvinvoinnille paras ratkaisu.
Luin muuten kirjasi ja pidin siitä kovasti. Kirjoitit ihanan rehellisesti, ja samalla kuitenkin hyvin asiantuntevasti ja asiantuntijoihin viitaten. Sanoihisi oli helppo samaistua 😊
Minä tiesin jo ennen lapseni syntymää, että en halua lapsia pienellä ikäerolla. Itse olen ”iltatähti” ja nuorimman isoveljeni kanssa meillä on 7 vuotta ikäeroa. On totta, että pienenä leikin paljon yksin, mutta nyt aikuisena olen isompien sisaruksieni kanssa todella läheinen. Minua ei ole koskaan harmittanut meidän ikäeromme.
Ja tosiaan, olen aina tiennyt, etten halua lapsia pienellä ikäerolla, eikä lapseni syntymä muuttanut mieltäni, vain pelkästään vahvisti. Poikani oli koliikkivauva ja huono nukkuja, osittain sitä edelleen. Meillä on myös todella pieni tukiverkko ja miehellä reissutyö. Nyt poikani on 1,5 v vanha ja moni asia helpottanut, mutta silti en vielä pitkään aikaan ole valmis samaan rumbaan uudelleen, enkä oikestaan ole varma olenko valmis enää koskaan. Aika näyttää 🙂
Mielestäni tämä tutkimus oli mielenkiintoinen ja itse olen samaa mieltä tutkijan kanssa. Koen jopa hieman hurjana, kun jotkut pariskunnat tekevät lapset todella pienellä ikäerolla ja samaan syssyyn esimerkiksi alkavat rakentaa taloa. Hienoa siis, kun jotkut jaksavat ja pystyvät, mutta kyllä siinä kovilla on oltava! Mutta niinkuin todettu, olemme kaikki erilaisia ja kaikkien tilanteet ja lähtökohdat ovat erilaisia. Ja hyvä niin 🙂
Meillä lapset 2v3kk ja 4kk. Onhan tämä aikamoista! Meillä esikoinen odotutti itseään kauan ja sai lopulta alkunsa hedelmöityshoidoista. Ajattelimme aina, että haluaisimme 2 lasta. Toiselle annettiin lupa tulla kun on tullakseen, kumpikaan ei ajatellut että heti tärppäisi! Mutta hyvä näin ja olemme kyllä todella kiitollisia. En olisi jaksanut toista kierrosta hoidoissa. Tämä ”rankkuus” voittaa kaiken sen.
Mun mielestä Hesarin kirjoitus oli hyvä koska tuntuu että ihmiset eivät tiedosta asiaa tai ota sitä huomioon ikäeropohdinnoissaan. Pieni ikäero tuntuu olevan tosi yleistä ja ihmiset tuntuvat ajattelevan että näin ”kuuluu” tehdä. Käsittääkseni vähintään 3v ikäero olisi suotava myös lapsen psyykkisen kehityksen kannalta, vaikka kaikki lapset ja vanhemmat toki ovat yksilöitä. Mielestäni valistus olisi ehkä paikallaan, ihmiset voivat sitten tehdä omaan tilanteeseensa ja voimavaroihinsa sopivan päätöksen mutta tietoisina faktoista. Olettaen että on niin onnekas että perhessuunnittelua pystyy tällä tavoin tekemään.
Toinen keskustelun arvoinen asia onkin miksi Suomessa politiikalla (tietoisesti tai tiedostamatta) ohjataan sisarusten pieneen ikäeroon. Jos lasten ikäero on maks. 3v, äitiyspäivärahan saa ensimmäistä lasta edeltävän palkan mukaan. Myös päivähoitomaksut alenevat kun perheen lapsia on useampi päivähoidossa. Uskon että suomalainen, pienten lasten kotihoitoa suosiva kulttuuri myös edistää pieniä ikäeroja. Moni ehkä ajattelee että ensimmäinen lapsi saa olla pidempään kotona kun voi jäädä toisesta äitiyslomalle.
Korostan että jokainen perhe tietysti tietää parhaiten mikä heille sopii mutta ehkä tietoisku neuvolasta ei silti olisi haitaksi!
Hyvä, että täsä asiasta puhutaan vihdoin ääneen! En ole koskaan ymmärtänyt miksi kukaan haluaa ”kiduttaa” itseään sillä, että tekee lapset kahden vuoden tai sitä pienemmällä ikäerolla. Olen seurannut läheltä kahta ystäväperhettäni ja heillä molemmilla on kaksi poikaa, toisessa kolme ja toisessa kaksi vuotta ikäeroa. Ja siis en ikinä ryhtyisi samaan! Vanhemmilla ei ole yhtään kahdenkeskistä aikaa. Sisaruskateus on jotain ihan älytöntä, isommat sisarukset muksivat pienempiä kaiken aikaa ja lisäksi heillä on uhma.
Itselläni on tytär 1v2kk ja jos joskus toisen lapsen saamme toivon heille vähintään kolmen-neljän vuoden ikäeroa. Tyttäremme on ollut erittäin helppo lapsi, nukkunut ja syönyt aina hyvin yms. mutta silti minulle ei ole tullut tarvetta saada toista lasta heti perään. Vauvakuume nostelee päätään aina tasaisin väliajoin, mutta järki menee edelle. Taidan olla siis myös liian mukavuudenhaluinen ja päästä itse helpommalla. Minulla ja omilla siskoillani on neljä ja kuusi vuotta ikäeroa, ensimmäisen ja viimeisen välillä on siis 10 vuotta.
Mielestäni myös se on ihanaa, että saan rauhassa elää ja katsoa kuinka tyttäreni kasvaa. Muistan jokaisen uuden asian ja pystyn olemaan hänelle läsnä täysin kokonaisvaltaisesti. Pääsemme mukaan kaikkiin harrastuksiin ja yhden kanssa on helppo kulkea kaikkialla. Tuntuu, että jos toinen lapsi tulee kovin nopeasti, niin kuinka siinä ehtii tarpeeksi huomioimaan ensimmäistä. Lisäksi ei esimerkiksi muskariin pääse menemään ellei vanhemmalle lapselle löydy hoitajaa tai häntä veisi päiväkotiin siksi aikaa. Olen myöskin sitä mieltä, että kaksi ei mene siinä samassa missä yksi tai mistä sitä ikinä tietää, että vaikka sisarukset olisi kuinka lyhyellä ikäerolla niin tulisiko heistä läheisiä lainkaan.
Mulle on jäänyt päälimmäisinä mieleen täatä keskustelusta kaksi asiaa, jotka ovat mielestäni oleelliset:
1. Resilienssi. Jokainen ihminen/parisuhde sietää ja kestää erilaisia asioita erilaisen määrän. Se mikä on ok naapurin Lissulle/pariskunnalle, ei välttämättä toimi teidän perheessänne. Eli TUNNE ITSESI. Älä tee päätöksiä muiden perheiden tilanteen mukaan vaan sen mukaan mikä sinulle/teille tuntuu toimivalta ja onnelliselta. Mieti omaa, älä muiden jaksamista ja sietokykyä.
2. Ei kannata suunnitella ja pelätä liikaa etukäteen. Tätä ehkä tarkoitti se asiantuntijakin sanoessaan ”ottakaa lapsia kerrallaan”. Eli elä ja nauti siitä lapsesta (tai kaksosista) joka on onnellisesti saapunut elämäänne. Elä ja nauti, tarkastele tilannetta ja mahdollisuuksianne.
En usko pätkääkään että on vain yhtä toimivaa ratkaisua tähänkään. Eli huoli ja stressi tässäkin on mielestäni aivan turhaa. En myöskään usko, että huolellinenkaan suunnittelu välttämättä toimii näissä. Jokainen lapsihan on yllätys saapuessaan, emme voi koskaan tietää minkälainen tempperamentti tulokkaalla on tai miten juuri tämä lapsi nukkuu. Eli tietty heittäytyminen on aina pakollista kun lasta aletaan puuhata perheeseen. Heittäytyminen normaaliin perhe-elämään, se tuntuukin olevan vaikeaa meille nykyajan lisääntymisikäisille…
Ensimmäinen lapsi nyt 1,5 vuotta. Ajatus oli ensin, että lapsien ikäero olisi 1,5 -2 vuotta. Synnytys oli tosi rankka ja palautuminen kesti kauan. Kun lapsi oli reilu 1v. aloimme yrittämään toista lasta. 2 keskenmenoa on nyt takana. Ei oo automaatio, että lasten ikäeron vois ite päättää. Vaikka keskenmenot on rankkoja, voin ihan hyvin. Muiden ihmisten huomauttamiset siitä, että lapsille tullee ”liian” iso ikäero on aika ärsyttävää tämmöisessä tilanteessa. Ihana blogi sulla!
Lapsilla on ikäeroa 1 v 11 kk. Onhan se ehkä vähän raskasta, taaperon uhma ja vauva hoito. Lähinnä vauva jää vähän paitsioon, tosin eihän se koskaan ole enää samanlaista se vauva aika kun esikoisen kanssa. Esikoisella oli koliikki ja tällä nuoremmalla oli vatsanpuruja pienenä, mutta ei mitään sellaista kun esikoisella, on ollut helpompi vauva aika. Kaksi ei mene siinä kun yksi, mutta menee ne samalla ajalla. Eli periaatteessa ei tarvitse olla töistä niin kauaa pois ym. hyviä puolia ja esikoinen saa olla kotihoidossa. Kerkesi olla päiväkodissa noin 7 kk ennen sisaruksen syntymää. Palaan töihin kun pienempi on 1 v 5 kk, joten hän ei sitten saa nautttia kotihoidosta kovin kauan, mutta olen luottavainen, koska esikoisenkin päiväkoti alkoi hyvin silloin ja hän oli nuorempi. Terveyden kannalta kyllä ymmärrän, kroppa tarvitsisi aikaa. Minulla tosin tämä toinen raskaus oli kaikin puolin helppo, ei pahoinvointia kummassakaan ja ensimmäisessä raskaudessa vaivanneet selkäkivutkin olivat tiessään, pystyin hyvin olemaan raskaassa hoitajan työssäni loppuun asti eli rv 35. Itsellä on myös sisaruksia kahden vuoden välein ja sitten neljän vuoden väli, ja olemme olleet lapsena lähekkäisest sisarusparit, vaikka toki myös paljon tapeltiin 🙂 Haaveena on ehkä vielä kolmas sitten kun esikoinen menee kouluun, mutta sitä ei tiedä onnistuuko tai onko mieli muutenkin muuttunut ja jaksaako pikkuvauva aikaa enää sitten.
Meillä toiveena on 1-2 vuoden ikäero. 3 vauvaa/sikiötä ennen ”esikoista” menettäneenä ja jokaisen raskauden aikana raskauspahoinvoinnista ja raskaudenjälkeisistä komplikaatioista kärsineenä (yht. n.1,5v) töihin paluu välissä ei kannata. Käytännössä jokaisen syntyvän lapsen kohdella poissa olo olisi 9kk sijaan jopa 9kk+7kk minimissään. Lisäksi on aika raskasta, kun raskaus näkyy ruumiinrakenteessani melkein heti ja kuitenkin vauvan voi menettää helposti. Joskus nämä pienet ikäerot ovat siis pakon sanelemia, kun eläviä lapsia kuitenkin on toiveissa ainakin 2.
Meidän perheessä lapset 2v 3kk ja 8kk. Molemmat ovat olleet loistavia nukkujia aina, esikoinen veteli 2-3h päikkäreitä 2 vuotiaaksi asti ja edelleenkin joskus yllättää parin tunnin nokosilla. Kuopus alkoi nukkumaan yöt läpi 5kk iässä. Meillä ei ole sairastettu, flunssaa kummempaa, kaikenmoisilta korva kierteiltä on vältytty. Yhtään yötä ei ole lapset olleet hoidossa, esikoinen käy osapäivähoidossa. Esikoinen viihdyttää ja hauskuttaa pikkusiskoa ihan omatoimisesti, pienet nukkuvat jo samassa huoneessa. Esikoinen on vielä täysin vaipoissa, mutta ei se vaipan vaihto raskasta ole.
Kahden keskistä aikaa olemme saaneet, AINA toki voisi olla enemmänkin 🙂 Minulla ja veljelläni on sama ikäero kuin omilla lapsillani nyt, olin todella onnellinen aina (melkein) saman ikäisestä sisaruksesta.
Nyt haaveilen kolmannesta lapsesta. Järki sanoo, että liitoskivut iskisivät moninkertaisesti, eikä paikat ehtisi palautua enää niin nopeasti. Kolmas lapsi olisi toiveissa ennen kuin kuopus täyttää 3v. Katsotaan nyt tuleeko meille edes kolmatta lasta, näin on myös todella hyvä. Aika näyttää.
Moikka! Meillä on kolme lasta noin vuoden ikäeroilla ja neljäs syntyy kohta. Me mieheni kanssa päätettiin aikoinaan, että jokainen lapsi joka on tullakseen otetaan vastaan lahjana Luojalta sillä ovathan he meidän rakkauden hedelmiä. Menin naimisiin motiivina aito rakkaus. En koskaan kadu tuota meidän päätöstä. Rukoilemme aina kun raskaudun jokaisen vauvan puolesta ja voin sanoa, että sillä on todella suuri merkitys sen suhteen millainen lapsi sieltä syntyy. Lapsemme nukkuvat yönsä hyvin, syövät hyvin ja rakastavat todella toisiaan. (Kinastelujakin toki on, mutta se kuuluu lapsuuteen) Minusta on ihana huomata, että lapsemme ovat sosiaalisia ja ottavat huomioon muut ikäisensä leikkitoverit. He ovat tottuneet siihen, että aina ei saa kaikkea mitä haluaa ja jakamaan myös omastaan. Heistä ei siis kasva itsekkäitä, vaan toiset huomioonottavia Suomen kansalaisia. Minusta se on todella hienoa nähdä se piirre heissä jo nyt. Voin sanoa sen, että jokainen lapsistamme saa tarvitsemansa rakkauden ja huomion. Toki se tarkoittaa sitä, että me olemme päättäneet uhrata koko elämämme ja aikamme heihin. Elämme hyvin itsekkäässä ajassa. Ihmiset haluavat ajatella vaan itseään ja omaa jaksamistaan. Toki se on myös hyvä asia. Mutta niin moni asia loppuen lopuksi riippuu meistä itsestämme. Se, että lapsi on haluttu alusta alkaen heijastuu myös lapseen hänen synnyttyään. Ja päinvastoin. Minä voin sanoa tänä päivänä katsoessani aikaa taaksepäin, että olen joka odotuksen kanssa vahvistunut. Ennen raskauksia terveyteni oli aika heikko, mutta joka raskauden kanssa tunnen olevani yhä terveempi ja hyvinvoivampi. Ja tästä kaikesta kiitos kuuluu Jumalalle! Hän on meitä kaikessa auttanut, siunannut ja vahvistanut. Ikinä ei meiltä ole puuttunut mitään. Vaikka ensimmäinen raskaus sekä synnytys oli hyvin raskas, niin Jumala on todella auttanut minua muissa raskauksissa sekä synnytyksissä. Palautunut olen aina todella hyvin, mitä myös monet kätilöt osastolla ihmettelevät. Eli toisin sanoen paljon riippuu myös siitä, kuinka me vaellamme Jumalan kasvojen edessä. Lapset voivat olla elämässämme joko siunaus tai kirous. Niin pahalta kun se kuulostaakin, mutta myös se että onko aika ennen avioliittoa ollut puhdas vai ei vaikuttaa koko perheen hyvinvointiin ja tulevaisuuteen. Minua Jumala siunasi maailman ihanimmalla puolisolla, joka auttaa minua kaikessa. Me emme jaa kotitöitä, me vaan puhalletaan yhteen hiileen. Häntä ei tarvitse pyytää tekemään jotain. Hän vain tekee, koska hän rakastaa meitä. Aidosti.
Olen työskennellyt paljon vanhainkodeissa ja kuinka usein olenkaan kuullut, että he katuvat sitä että synnyttivät vain yksi, kaksi tai kolme lasta. Lapsista kasvoi itsekkäitä, muuttivat kauas pois kotoa, pistivät vanhempansa vanhainkotiin ja eivät edes käy moikkaamassa heitä. Näin monet puhuivat vanhainkodissa. Se pistää aidosti miettimään. Vielä nolommalta kuulostaa se, kun lapset vielä riitelevät vanhempien kuoltua omaisuudesta. (Välillä jopa heidän ollessa vielä hengissä)
Minulle ei tulisi mieleenkään pistää joskus vanhempiani vanhainkotiin. Vaan minä haluan hoitaa heitä itse.
Se mitä kylvät, itse myös niität…
Joka tapauksessa haluan sanoa, että koen olevani maailman onnellisin äiti sekä vaimo siksi, että tein elämässäni joskus lujan päätöksen: ”Olla Jeesuksen oma”
”En päivääkään vaihtaisi pois, ei Jeesusta korvata vois. Tää maailma parhaimmillaan vaik ois” Tätä samaa toivon jokaiselle ihmiselle.
Aina elämä ei ole ollut helppoa, mutta minulla on ollut elämässä aina tuki, turva, lohduttaja ja vahvistaja. Hänelle yksin kuuluu kaikesta kiitos ja kunnia! Hän on minun Jumalani, Jeesus Kristus!
P.s. Lapsia ei hankita, niitä saadaan. : )
Ihana kirjoitus!