Yksi äitiyden suurimmista mysteereistä: miksi meitä huolettaa niin paljon, mitä muut äidit tekevät?
Luin eilen Sallisen Karoliinan Lapsivapaina päivinä olen tosi kiva -postausta, joka siis kertoi siitä, miten Karoliina tuntee toisinaan olevansa mukavampi ihminen muille, kun hänen ekaluokkalainen tyttärensä on isällään. Postauksen kommenttiboksi sai vähän turhautumaan. ”Heh, saatpas arkesi yhden elaluokkalaisen äitinä kuulostamaan tosi rankalta.”
Seriously?
Tiedän, ettei pitäisi tuhlata energiaansa muutamiin ihmisiin, joiden reagointia asiaan ei ymmärrä, mutta momshaiming ja sen esiasteet ovat niin yleisiä, että jäin väkisinkin miettimään asiaa. Varsinkin, kun huomaan itsekin ihmetteleväni ja joskus jopa ärsyyntyväni muiden äitien tavoista toimia. Tästä on kuitenkin pitkä matka siihen, että sanoisin kenellekään äidille edes netissä anonyyminä ärsytyksistäni!
Joskushan saatamme ahdistua toisten tavoista, sillä haluamme uskoa että teemme itse kaiken oikein. Kyseessä on sentään lapsemme, maailmamme tärkeimmät. Meidän on pakko uskoa, että meidän tapamme on oikea. Muiden tavat saattavat tuntua jopa uhalta omaa erinomaisuuttamme kohtaan. Siinä, ettei ymmärrä esimerkiksi toisen arkea tai mieltä kuormittavia asioita, on kuitenkin kyse jostain muusta. Aika usein varmaankin siitä myötätunnon puutteesta. Ehkä vähän rassaa oma arki ja on jollakin tavalla vapauttavaa tuhahdella muille ja pönkittää samalla omaa paremmuuttaan?
Netissä möyhäävän tai ihan suht asiallisestikin kritisoivan mielessä tuntuu olevan aina ajatus: MINULLA ON OIKEUS JA VAPAUS TUODA JULKI, MITÄ AJATTELEN. No niin onkin. Sanon silti, että itsellekin hyödyllisempää on mennä itseensä ja tutkiskella, mikä siinä toisen asiassa niin ärsyttää. Ja miettiä, miksi on niin vaikea ymmärtää, ettei se toinen ole samanlainen kuin itse. Että se saattaa ottaa raskaammin asiat, joille sinä viittaat kintaalla. Kun me ei (onneksi) olla kaikki samanlaisia. Meidän ja lapsiemme taustalla on tuhat ja yksi asiaa, joista muut eivät välttämättä edes tiedä mitään. Meillä ja lapsillamme on erilaiset temperamentit, taustat, arjet, kokemukset, kemiat, aivokemiat, kasvatukset, oikeastaan ihan kaikki. Mieti siis, miksi on niin vaikea käsittää toisen erilaista suhtautumista asioihin. Kun se toinen ei ole sinä!
On inhimillistä pitää omia ajatusmallejaan oikeina, mutta myötätunnon pitäisi myös olla inhimillistä. Jos huomaa, ettei sitä oikein liikene muille ja muunlaisille ajatuksille, kannattaa yrittää kehittää itseään. Se, että pystyy asettumaan toisen ihmisen asemaan ja näkemään asiat toisen näkökulmasta, on aika tärkeä taito elämässä.
Karoliina vastasi muuten kritisoijalleen hyvin:
Minä toivoisin, ettei vanhemmuutta arvotettaisi lapsiluvun mukaan. On kurja ajatella, että perheet, joille on suotu vain yksi lapsi olisivat jotenkin automaattisesti niitä, jotka eivät saisi sanoa mitään vanhemmuuden nurjista puolista. Minä uskon, että kaikenlaisessa vanhemmuudessa on aiheet iloon ja suruun.
Word.
Rauhaa, äidit.
Kuuntelin kirjasi bookbeatista, ja se oli loistava! Olen ollut äiti nyt 2kk, ja käsittelit kirjassa monia asioita joita en ole itse vielä ehtinyt tajuta ja ymmärtää. Kiitos, sain kirjastasi paljon apua.