Synnytyksenjälkeiset asiat, joista et kehtaa kysyä ja joita kukaan ei kerro

Olen ehtinyt miettiä tässä reilut kaksi ja puoli vuotta synnytykseni jälkeen paljonkin lapsivuodeaikaani. Mitä kauemmas synnytyksestäni elän, sitä enemmän vakuutun siitä, että suomalaisessa terveydenhuollossa on ammottava aukko synnyttäneiden naisten kohdalla. Tai siis että heistä pidetään kyllä näennäisesti huolta, mitä nyt siinä vauvojen ohella ehditään, mutta monet äidit kokevat jäävänsä tyystin ilman huolenpitoa sen jälkeen, kun heidän kehonsa ovat venyneet, paukkuneet, revenneet ja tehneet aivan yliluonnollisen mullistavan työn.

Olen ymmärtänyt, että ainakin Ruotsissa ja Ranskassa äitien hyvinvointiin keskityttäisiin enemmän kuin Suomessa. Kirjoitin aiheesta aiemminkin, mutta halusin vielä listata vinkkejä, jotka olivat ratkaisevan tärkeitä oman elämänlaatuni parantamisessa synnytykseni jälkeen. En ole luonnostani rohkea ja rempseä ja tämäkin teksti on mukavuusalueeni ulkopuolella, mutta tulin siihen tulokseen, että jonkun näistä on puhuttava ääneen.

Magnesiamaito pelastaa

Voin helposti lukea synnytyksenjälkeisen vessakäynnin elämäni hirvittävimpien kokemusten joukkoon. Ennen synnytystäni en kuullut kenenkään mainitsevan edes puolella sanalla, että se voisi olla niin kammottavaa, jopa mahdotonta. Jotenkin mystisesti suhteellisen avoimen äitiyskirjani julkaisemisen jälkeen samanlaisia kokemuksia onkin alkanut kuulua ympäriltä. Vaikka kuinka moni on uskaltautunut sanomaan, että vessareissut synnytyksen jälkeen olivat ikimuistoisen karseita. Miksi tästä ei puhuta? Koska yhyy pissa ja kakka ja noloa ja hissutellaan hyssytellään nyt vain tätäkin asiaa. Luulisi, että edes terkkarissa voitaisiin ottaa asia puheeksi. Synnytysvalmennuksessa? No se nyt oli kaikin puolin pelkkä vitsi.

Koska olin synnytyksen jälkeen tikattu normaalia laajemmin, vessassa käyminen oli niin ykkösen kuin kakkosenkin suhteen pitkään todella vaikeaa. Kätilöt yrittävät syöttää minulle luumuja, joista nyt ei ollut pienintäkään apua. Sairaalassa vatsa ei toiminut sitten ollenkaan, mutta onneksi kätilöillä oli ratkaisunsa ja peräruiskeensa.

Kotona olinkin sitten omillani. Vatsani vähäisimmätkin toiminnan rippeet olivat kuin muisto vain, sillä imetys kuivatti kehoa entisestään. En millään osannut juoda tarpeeksi vettä. Koska jouduin edelleen itkemään vessassa, käännyin ystäväni Googlen puoleen, joka tuntui auttavan minua kaikkien imetykseen, synnytykseen, masennukseen ja äitiyteen liittyvien pulmieni kanssa monin verroin auliimmin kuin suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä. Joltain keskustelupalstalta löysin todennäköisesti terveyteni pelastaneen vinkin: magnesiamaidon. Johan alkoi vatsa pelittää. Lääkeinfosta selvisi, että magnesiamaitoa voi käyttää imettäessäkin. Koska kyseessä on lääke, enkä ole asiantuntija, kehotan kysymään asiasta vielä lääkäriltä tai ainakin farmaseutilta, ennen lääkkeen käyttöä.

Läträä intiimiöljyllä!

Myönnän, että olen hiukan katkeroitunut synnytyksenjälkeisen hoivani (sen puutteen) suhteen. En oikeastaan ymmärrä, miten minut on voitu päästää sairaalasta kotiin ilman minkäänlaisia ohjeita siitä, mitä tekisin jatkossa tikkejä täynnä olevalla alapäälläni. Ainut ohje, jonka sain, oli että suihkuttele sitä aina vessassa käynnin yhteydessä. Muuta vaihtoehtoa ei edes olisi ollut ja tämän olisin hoksannut omin päinkin.

Sitä vain en siinä kohdin ymmärtänyt (KUN OLI AIKA PALJON KAIKKEA MUUTAKIN AJATELTAVAA), ettei tällä tyylillä mene aikaakaan, kun alkaa tuntua aika kuivalta, kiristävältä ja kokonaisvaltaisen epämiellyttävältä. Onneksi edes joku tajuaa lausua oikeat sanat oikeassa kohdassa, tässä tapauksessa rakas ystäväni, joka ei hänkään selvinnyt synnytyskoettelemuksestaan ilman lukuisia tikkejä. Hän neuvoi, että voitele alakerta intiimiöljyllä aina suihkuttelun ja vessareissun jälkeen. Tähän käyvät kaikki apteekista löytyvät öljyt. Ja johan taas elämä helpottui ja olo parani noin sata prosenttia.

Raskaus ja lapsivuodeaika ovat kaikin puolin hyvin voiteluntäyteisiä aikakausia. Raskausaikana kutisevaa vatsaa voitelee öljyllä ja kuulemma alapäätäkin kannattaa voidella – tämä voi auttaa säästämään repeämiltä. Synnytyksen jälkeen sitten kannattaa voidella tikattuja paikkojaan sekä imetyksen runnomia nännejään. Tähän suosittelen lanoliinivoidetta, jota ei tarvitse pestä pois. Bepanthen ilmeisesti myös hoitaisi rikkinäistä ihoa, mutta se piti pestä pois ennen imettämistä. Eli koko ajan, koska vauvaa pitää imettää koko ajan.

Harkitse fysioterapiaa

Olen ymmärtänyt, että Ranskassa valtio kustantaa jokaiselle äidille lantionpohjafysioterapiaa synnytyksen jälkeen. Suomessa neuvolatädit ehkä mainitsevat sivulauseessa, että lantionpohjalihaksia on hyvä voimistaa, ettei sitten myöhemmin lirahda ikävästi. Mutta kuinka moni edes tietää, miten lantionpohjalihasharjoituksia tehdään ja vaikka tietäisikin, voiko olla varma että tekee ne oikein? Tähän on olemassa kaikenlaista uutta teknologiaa ja lantionpohjaan erikoistuneella fyssarilla on tietoa ja taitoa selvittää jokaisen lantionpohjan eksakti tilanne ja se, meneekö harjoitus perille ja tapahtuuko voimistumista siellä, missä pitää. Tiedän tämän muista yhteyksistä, en todellakaan siitä syystä, että olisin saanut tietoa ja hoitoa itse synnytyksen jälkeen. Kolmannen asteen repeämät (eivät ilmeisesti yhtään vähemmät) oikeuttavat nimittäin siihen, että fysioterapeutti tulee sairaalasängyn viereen sanomaan, että muista sitten harjoitella aina imettäessä lantionpohjalihaksia.

Jos tilanteesi on paha, lantionpohja tuntuu synnytyksen jälkeen kadonneen, pissa lirahtaa housuun ja seksi aiheuttaa hankaluuksia, pyydä apua: vaadi päästä fysioterapiaan. Jos vaivojasi vähätellään, hakeudu fysioterapiaan yksityisesti. Suomessa on loistavia, synnytyksenjälkeisiin vaivoihin erikoistuneista fyssareita.

Vaadi, vaadi ja vaadi

Jos olet ensisynnyttäjä, olet todennäköisesti niin kertakaikkisen overwhelmed, ettet osaa vaatia mitään itsellesi. Yritä kuitenkin muistaa, ettei sinusta tule toisen luokan kansalaista siksi, että olet synnyttänyt. Älä käytä tekosyynä itsesi ja vointisi vähättelyyn sitä, että kunhan vauvalla on kaikki hyvin. Sinäkin tarvitset apua ja hoivaa ja sinunkin terveydelläsi on väliä. Äläkä yritä mitään urotekoja. Lapsivuodeaikaa kutsutaan syystä lapsivuodeajaksi. Meidän pitäisi vain voida levätä ja imettää, muiden pitäisi auttaa meitä pääsemään taas jaloillemme. Uskalla vaatia palveluksia ja apua.

Jaa tietoa

Ole avoin ja auttavainen. Monet häpeävät näitä asioita yksinäisyydessään eivätkä saa siksi apua. Ole siksi se ystäväni, joka vinkkasi pimppaöljystä ilman että edes kysyin.

18 Comment

  1. Mahtava kirjoitus, kiitos. Juuri näin olen itsekin kokenut äitien jälkihoidon suomessa kolen lapsen kanssa v.2005-2012. Tästä pitäisi puhua lisää. Eräässä jälkitarkastuksessa ei naislääräi edes uskaltanut sanoa sanaa lantionpohja tai väliliha. Asiaa kierreltiin hassusti ”nyt voit koittaa on TUOLLA mitään voimaa…” Ja sitä seurasi silmämääräinen tarkistus.

  2. Kiitos super tärkeästä tekstistä! Asun Ranskassa ja synnytin täällä esikoiseni muutamia kuukausia sitten. Itse koin, että en saanut sairaalassa paljon huomiota, vaikka olo oli runneltu ja mieli sekaisin hormoneista. Mutta se on totta, että täällä jokainen nainen saa halutessaan kymmenen kertaa lantionpohjajumppaa synnytyksen jälkeen. Minulla on ’jumpparina’ ollut raskauttani seurannut kätilö. Ja voin kyllä sanoa, että lantionpohjan kuntoutus on auttanut minua palautumaan synnytyksestä. Lisäksi en usko, että lantionpohjani on ollut koskaan näin hyvässä kunnossa, sillä kukaan ei minua ole aikaisemmin näin kädestä pitäen opastanut. Se taas, että ketä varten jumppaa tehdään… Ranskassa nimittäin parisuhde on keskiössä ja joskus kuulee sanottavan, että jumppa on tärkeää, jotta mies pysyy tyytyväisenä… Myös paineet karistaa raskauskilot ovat täällä mielestäni melko suuret. Tämä teksti on kirjoitettu pohjautuen omiin kokemuksiini, enkä halua yleistää miten asiat täällä ovat. Tulipa pitkä teksti. Luin myös kirjasi. Se oli todella terapeuttista luettavaa ja auttoi minua käsittelemään kaikkia äitiyteen liittyviä tunteita!

    1. Moi! Mielenkiintoista kuulla, millaista siellä on. En uskonutkaan, että kaikkialla muualla on täydellisesti ja Suomessa huonosti, mutta ainakin tuosta lantionpohjajumpasta voitaisiin ottaa mallia. Voin täysin uskoa, että Ranskassa nuo motiivit kuntoon pääsemiseen ovat vääriä. Tietysti lantionpohjan terveys on tärkeää seksielämän kannalta, mutta ei tietenkään pitäisi ajatella että sitä jumpataan MIEHEN vuoksi vaan ihan itsensä ja seksuaaliterveytensä. Ranskaan varmaan kyllä tarvittaisiin (myös) aimo annos tasa-arvoa!

  3. Moi! Pitää kommentoida että olen suomalainen terveydenhoitaja ja sain lapsen Ruotsissa, eikä ainakaan minun asuinkaupungissa ole neuvolassa kehuttavaa. Ihan tietoisesti en koskaan äitiys- tai lastenneuvolassa ole sanonut olevani myös neuvolatyön ammattilainen, vaan olen vain sanonut olevani sairaanhoitaja, että saisin saman kohtelun kun muutkin!

    Olen aikalailla joka neuvolakäynnin jälkeen ollut pettynyt ja kotona vaahdonnut miehelle siitä mistä kaikesta neuvolassa olisi pitänyt suomalaisen neuvolaohjelman mukaan puhua 🙁 Ja olen ollut asiakkaana kolmessa eri neuvolassa (ja usein oli vielä eri neuvolantäti) sekä ollut itse myös töissä lastenneuvolassa. Käynnit on tosi nopeita ja pinnallisia, mahdollisiin kysymyksiin en ole saanut vastauksia, enkä mitään tukea silloin kun olin todella väsynyt keskellä vauvavuotta, vaikka otin uupumuksen puheeksi. (Täällä muuten äitiysneuvolaan vaaditaan kätilökoulutus ja lastenneuvolaan terkkari/lasten- ja nuortensairaanhoitajan koulutus). Nyt meidän 2,5 vuotiaalla on onneksi tosi kiva neuvolantäti, mutta käyntejä on enää todella harvoin.
    Synnytyskokemus oli myös kamala, etenkin kun synnärillä ei ollut tarpeeksi henkilökuntaa ja kätilöni puhui tanskaa. Eikä muuten meillä ollut sairaalasta kotiutumisen jälkeen kotikäyntiä, vaikka täälläkin se kuuluu ekan lapsen kohdalla neuvolaohjelmaan.

    Kun olin Suomessa neuvolatyössä, annoimme ulkomaalaistausaisille omalla kielellään kaikki luettava materiaali, vaikka he puhuivatkin suomea. Täällä kaikki materiaali annetaan vain ruotsiksi, myös maahanmuuttajille jotka eivät osaa juuri yhtään ruotsia. Puhun sujuvaa ruotsia, mutta en todellakaan jaksanut lukea niitä neuvolasta saatuja lehtisiä silloin vauvavuoden aikana, koska väsymys. Kun olin itse neuvolassa töissä, yritin puhua sen puolesta, että annettaisiin materiaalit asiakkaan omalla kielellä, mutta siihen ei nähty tarvetta.
    Ruotsissa ei muuten ole äitiyspakkaustakaan.
    Traumaattisen synnytyksen jälkeen koitin puhua asiasta neuvolassa, ja lopulta varasin ajan ihan siksi että voisin käydä kätilön kanssa synnytyskertomusta läpi. Itkin koko sen käynnin ajan, mutta ei mitään jatkotoimenpiteitä, jäin yksin käsittelemään asiaa.
    Neuvola on siis mun mielestä paljon parempi Suomessa. Olen ollut niin kiitollinen siitä että olen terveydenhoitaja ja imetysohjaaja, ilman koulutukseni kautta saamia tietoja ja taitoja raskaus, synnytys, imetys ja ylipäätään vanhemmuus olisi ollut minulle hurjan paljon haastavampaa!

    1. Tosi kiinnostavaa kuulla! Kokemuksia on tosiaan niin paljon kuin on ihmisiäkin. Suomestakin saa kuulla tosi laidasta laitaan neuvolakokemuksia. Minullakin on varmasti muutenkin tosi ruusuinen kuva Ruotsista, koska en ole siellä koskaan itse asunut. Täältä suunnasta katsottuna tuntuu, että Ruotsissa on kaikki paremmin 😀 Moni asia tietysti varmasti onkin, muttei tietysti aivan niin mustavalkoisesti…

      1. Johanna says: Vastaa

        Onhan Ruotsi hyvä, ja ihana maa, mutta tuntuu tosiaan että monilla suomalaisilla on ihan turhaa naapurikateutta tai jotain alemmuudentunnetta Ruotsia kohtaan.

        Neuvolatyössä olisi parannettavaa molemmissa maissa ja olen samaa mieltä kanssasi että on monia asioita, jotka ovat jollain tavalla tabuja. Tärkeitä juttuja, joista synnyttäneelle tulisi puhua tai joista tulisi varoittaa ettei sitten tuore mamma sitten ole paniikissa kun vaikka vatsa ei toimi viikkoihin synnytyksen jälkeen..!
        Kiitos kun sinä puhut tehellisen avoimesti äitiydestä! Teet tärkeää työtä 🙂

  4. Just näin! Niin samaa mieltä. Kolmannen jälkeen vatsalihasten erkauma eikä jälkitarkastuksessa tehty edes sisätutkimusta ja sanottiin, että voi hyvin urheilla. Onneksi osasin itse epäillä asiaa ja menin yksityiselle fyssarille. Vahinkoa ois voinut tulla ja paljon. Nyt korjaillaan erkaumaa pikkuhiljaa.

  5. Kahden äiti says: Vastaa

    Juuri näistä asioista pitäisi puhua jokaiselle äidille viimeistään synnytyssairaalassa! Oikeaoppinen lantionpohjanlihasjumppa ja oikeanlainen alapään haavojenhoito on supertärkeää myöhemmän elämän kannalta. Itsellänikin on siis valitettavasti huonoja kokemuksia edellä mainituista, mutta yksi asia sentään meni nappiin : omassa synnytyssairaalassani vatsan toimintaa varten annettiin Laxoberon-kuulia, joita sain mukaani myös kotiin. Toimi!

  6. Voi irene!!! Mulla ei ole vielä lapsia, oon vasta 22v ja haluan siis kyllä ehdottomasti lapsia sitten joskus. Mutta, musta on ihana jo nyt lukea näitä postauksia, kiitos että uskallat kertoa rehellisesti. Todellakaan ei näistä asioista puhuta tarpeeks ja uskon että on niin monia ketkä saa apua sun kirjotuksista.
    Mulla on onneksi ihana äiti joka on kertonut avoimesti omista haasteistaan liittyen raskauksiin, synnytyksiin ja niitten jälkeisiin asioihin. Musta tuntuukin että äidin ansiosta osaan jo nyt etukäteen (vaikka lapsia ei tosiaan hetkeen ole tulossa) vähän varautua siihen että se ei todellakan ole semmosta ruusukuplaa mitä helposti luulee. Ja että se on todellakin ok!! Kaikilla ei kuitenkaan todellakaan ole niin avoin meininki perheessä, tai ei vaan ole ketään kenen kanssa puhua. Teet niin arvokasta työtä puhumalla näistä asioista, kiitos ja aamen

  7. Täällä Saksassa synnytyksen jälkeinen hoito on kyllä todella hyvää. Heti sairaalassa fyssari tuli opastamaan lantionpohjan vahvistamisessa ja täkäläinen sairasvakuutus korvaa kaikille synnyttäneille äityisjumppa-kurssin, johon kuului myös lantionpohjaharjoitteita. Itselle hyödyllisimmäksi koin kätilön kotikäynnit, jotka niin ikään sairasvakuutus korvasi. Kätilö kävi yhteensä ehkä 10-15 kertaa kotikäynneillä synnytyksen jälkeen. Alkuun tiiviimmin ja loppuun harvemmin. Käynneillään hän tarkasti niin vauvan kuin äidinkin sekä alapään voinnin ja antoi vinkkejä vauvan kylvetyksestä aina tikkien hoitoon asti. Terveydenhuolto on siis täällä sairasvakuutus pohjainen eikä minulla ollut mitään ylimääräistä vakuutusta.

  8. Annukka says: Vastaa

    En ole itse synnyttänyt (toivottavasti vielä joskus), mutta nainen kuitenkin. Mielestäni tämä postaus oli mahtava ja tärkeä! Go Irene! Vastaavia rohkeita postauksia lisää!

  9. TYKS:ssä joulukuussa 2017 synnyttäneenä minulla on kyllä ihan päinvastaiset kokemukset. 2.asteen repeämiin neuvottiin suihkuttelun lisäksi laittamaan tarvittaessa Bepanthenia, mutten kokenut sitä tarvitsevani. Ehkä olin onnekas, mutta tikit eivät vaivanneet minua missään vaiheessa 🙂 lantionpohjalihasten toiminnasta kysyttiin sairaalassa päivittäin ja ohjattiin miten ne tehdään – jälkitarkastuksessa lääkäri myös ihan kokeili teenhän ne varmasti oikein. Sairaalassa myös kyselivät miten suolisto ym. toimii, joten kaiken kaikkiaan koen saaneeni erittäin hyvää hoitoa 🤔 kokemuksia on varmasti yhtä monia kuin synnytyksiäkin, mutta minulle jäi pelkästään positiiviset muistot😊

  10. AAMEN! Kaikki on niin totta kuin olla ja voi tässä postauksessa. Lisäisin, että olen vieläkin katkera, että sektiohaavan hoitoonkaan ei annettu mitään muuta ohjetta kuin suihkuttelu, ja kyseessä on kuitenkin iso leikkaus. Terveydenhuollossa on todella aukko synnyttäneiden naisten jälkihuollossa. Upeaa ja arvokasta, että rohkenet ottaa näitä esille.

  11. Ei koskaan enää says: Vastaa

    Voi kun joku kehtaisi vielä puhua olosuhteista ja asiakkaiden kohtelusta synnytyssairaaloissa.
    Moni ensisynnyttäjä ei ole koskaan aikaisemmin ollut sairaalassa. Koko sairaalaympäristö, yhteishuoneet ja
    töykeät, ylimieliset hoitajat tulivat ainakin minulle kauheana yllätyksenä.
    Väsyneenä, revenneenä, hormonipöllyssä ja huolesta sairaana yritin vain selvitä vastasyntyneen kanssa sen
    muutaman vuorokauden kun siellä oli pakko olla. Onneksi pystyin raahustamaan vauvansängyn kanssa kahvioon jossa
    vietinkin sitten mahdollisimman paljon aikaa. Osastolla sai kuulla pelkkää tiuskimista. Nukkuminen käytännössä mahdotonta.

  12. Terveydenhoitaja says: Vastaa

    Olen samaa mieltä siinä että synnyttäneiden äitien jälkihoitoon tulisi panostaa enemmän.

    Tuo lantionpohjan fysioterapeutin ohjaus olisi upeaa kaikille. Terveydenhoitajakoulutus (ainakaan omani) ei anna riittävää osaamista aiheesta. Saati sitten lääkäreillä.

    Toisaalta mietin tätä asiaa että miksi ei puhuta esimerkiksi siitä että synnytyksen jälkeisestä kamalasta olosta ja kivusta ja tuskasta suoraan, niin henkilökohtaisesti terveydenhoitajana ajattelen myös niin että miksi maalailla niitä kauhukuvia ja lähtökohtaisesti kertoa kaikesta ”kamalasta” odottavalle äidille, koska kaikilla se ei kuitenkaan mene niin. Kaikilla se ei satu ja ole hirveää. Ja nämä jututhan voi saada vaikka kauheat pelot aikaiseksi. Ja toisaalta sitten kun se vauva on siinä, nämä ongelmat voi tuntua paljon lievemmiltä kuin etukäteen kuviteltuna.

    Tottakai, itsekin ensimmäisessä synnytyksessä kolmannen asteen repeämät saaneena tiedän sen miten karsea se olo voi olla. Ja toivon että asioista voidaan puhua avoimesti ja että sitä tukea ja ohjausta saa neuvolasta ja synnäriltä jokainen tarvitsemansa määrän.
    En ole ihan samaa mieltä siitä että kaikille pitäisi puhua kaikista asioista, vaan yksilöllisesti ja tilanteen mukaan. Ja täytyy tietysti myös valmistella tulevaa äitiä synnytykseen ja sen jälkeiseen aikaan ja palautumiseen jo raskausaikana. Mutta täytyy sanoa että useinkin loppuraskaudesta voi äidillä olla kaikki keskittyminen niin vahvasti siinä synnytyksessä, ettei siitä jälkeisestä ajasta keskusteleminen ole niin hedelmällistä kuin toivoisi. Mikä on ihan luonnollista.

    1. Moikka, olen ehdottomasti pelottelua vastaan, mutta tarkoitin tällä tekstilläni lähinnä synnytyksen jälkihoitoa. Etukäteen ei kannata puhua tikatun alapään hoitamisesta mutta tikkaamisen jälkeen kylläkin.

  13. Hieman yleisesti, asian sivusta ja jossain mittakaavassa kärjistäen: tuntuu, että naisen terveys alkaa kiinnostamaan terveydenhuollossa (ainakin näennäisesti), kun raskaana. ”Tehtävän” jälkeen moni jää oman onnensa nojaan. Ei valitettavasti auta muu kuin pitää itsestään aktiivisesti huolta, jos vain mahdollista, kun ei voi luottaa, että terveydenhuoltoa juurikaan kiinnostaisi. ”Caring for myself is not self-indulgence, it is self-preservation, and that is an act of political warfare.” Audre Lorde.

  14. 19-vuotiaana sain esikoiseni vuonna 2005 ja ajatukseni oli,että synnytyksen jälkeen miehen ostama ihana kotiasu mahtuu päälleni,vauva nukkuu ihanasti sylissä kun olen miestä vastassa kotiin tullessa. Todellisuus; kukaan ei kertonu ettei kilot jää sairaalaan,tikkausta ja repeäminen ja istumisen hankaluus monta viikkoa ja vauva olikin itkuinen koliikki ensimmäiset 4kk. Ja oma mieli musta,jonka jälkeenpäin ymmärtänyt vasta. Kaiken lisäksi TEINIÄITI kaikilla mittareilla ja piti todistella pärjäävänsä vaikka ois tarvinu apua. Lapsi oli kuitenkin toivottu ja parisuhde kunnossa.
    Äitiyden ruusuisesta alusta ei tietoakaan! Se oli äitiyden korkeakoulu ja sen jälkeen on lapsia vielä tullut ja ne ovat olleet helpompia kaikin puolin,kun oli kokenut yhden shokin.

Vastaa käyttäjälle Kahden äiti Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.