Unet ovat ihan älyttömän mielenkiintoisia. Olen aina nähnyt tosi paljon unia ja ne vaikuttavat minuun usein hyvin voimakkaasti. Olen myös onnellinen selkounien näkijä, eli pystyn toisinaan itse vaikuttamaan uneni kulkuun ja esimerkiksi herättämään itseni unesta, jos näen esimerkiksi painajaista. Tämä ei tietysti onnistu joka kerta. Koko seuraavaan päiväänkin vaikuttavien painajaisten näkeminen on tietysti karseaa mutta noin ylipäätään olen tyytyväinen siihe, että unimaailmani on hyvin kiinnostava ja aktiivinen. Välillä oikein odotan nukkumaan menemistä, että pääsen yöksi johonkin toiseen maailmaan seikkailemaan. Toisille tämä on ihan tuiki tuntematonta: Jaakko esimerkiksi ei näe oikeastaan koskaan unia.
Aloin tutkiskella unia hiljattain, kun tajusin että lapseni näkee ehkä hiukan normaalista poikkeavia unia. Hän nimittäin herää usein luullen, että hänen huoneessaan tai sängyssään on esimerkiksi hämähäkkejä tai keijuja. Lapsethan näkevät painajaisia aikuisia useammin ja voi olla, että kaikki lapset näkevät unia, jotka ikään kuin jatkuvat vielä hereillä ollessa. Ymmärtääkseni nämä ovat valveunia tai ainakin siihen genreen liittyviä. Kun aloin lukea aiheesta, tajusin että näen itse asiassa itsekin valveunia. Valveuniin liitetään yleensä unihalvaus, mutta valveunia voi nähdä myös ilman, että olisi koskaan saanut varsinaista unihalvausta.
Valveunen eli hypnagogian aikaan ihmisen aivoissa voidaan havaita alfa- ja theta-aaltoja, jotka normaalisti ovat toisistaan erillään. Näiden aivoaaltojen yhdistelmä luo tilan, jossa ihminen on samaan aikaan unessa ja tietoisuudessa. Eli nämä aivojen eri järjestelmät eivät ole siirtyneet selvästi unitilasta valveeseen tai toisinpäin. Valveunen aikana mieli liikkuu vapaasti, koska otsalohkon suunnittelusta, päätöksenteosta ja sosiaalisesta kontrollista vastaava aivoalue ei ole niin aktiivinen kuin hereillä ollessa.
Valveuneen liittyy ilmeisesti usein tunne jonkin pahan läsnäolosta ja itse asiassa myös suomen kielen sana painajainen on peräisin nimenomaan valveunesta. Valveuneen kun voi kuulua unihalvaus, jossa ihminen on hereillä muttei kykene liikkumaan. Tähän pelottavaan tilaan liittyy usein painon tunne rinnan päällä (tai halvaantumisen tai tukehtumisen tunne), mistä siis sana painajainen.
Siitä huolimatta, että valveuneen liittyy usein pahalta tuntuvia näkyja tai tunteita, se voi olla myös hyvä, jopa hirveän hyödyllinen aivojen tila! Ennen nukahtamista saadut ideat nimittäin liittyvät valveuneen. Olen huomannut itse saavani esimerkiksi hyviä blogipostausideoita tässä unen ja valveen rajamaastossa, mutten ole ennen tajunnut että ilmiöllä on nimikin. Ihminen on valveunessa erityisen luova, koska rationaalinen mieli on jätetty unimaailman ulkopuolelle. Kuulemma jotkut keksijät ja taiteilijat ovat käyttäneet valveunta hyödykseen. Salvador Dalin esimerkiksi kerrotaan saaneen ideoita moniin maalauksiinsa valveunen aikana.
Nuo tytön (valve)unissa seikkailevat hämähäkit ovat minullekin tuttuja. Araknofobisena näen usein sellaisia unia, että luulen hämähäkin tai monien sellaisten kiipeilevän makkarin seinillä tai sängyssä. Silmiä voimakkaasti räpyttelemällä nämä olennot sitten pikkuhiljaa katoavat seiniltä ja sängystä. Ei kiva tunne. Selailin valveunista tietoa etsiessäni joitakin keskustelupalstoja ja ainakin yksi raportoi juuri ötököiden liittyvän valveuniinsa – erilaiset fobiat seurannevat usein (valve)uniin.
Unet ovat kyllä perin ihmeellisiä. Niihin liittyy vaikka ja mitä: selko- ja valveunien sekä toistuvien painajaisten lisäksi ihminen voi olla taipuvainen myös esimerkiksi unissakävelyyn ja yöllisiin kauhukohtauksiin. Painajainen on eri asia kuin yöllinen kauhukohtaus. Painajaisen muistaa yleensä aamulla, kauhukohtausta taas ei. Kauhukohtaus on unenaikainen voimakas pelkotila, jonka aikana unessa oleva huutaa, itkee, nousee istumaan, potkii, huitoo, hikoilee tai hengittää voimakkaasti. Hänen silmänsä ovat auki mutta häntä on vaikea rauhoitella.
Olen itse kokenut useampia näistä unitiloista, vielä aikuisenakin. Seurustelumme alkuaikoina Jaakko kertoi minun nousseen lähes joka yö uniltani hätääntyneenä istumaan sängyn reunalle. Itse en muistanut näitä aamulla ollenkaan. Olen myös kävellyt unissani, muistaa varmasti ainakin isosiskoni, jonka kerran säikäytin pahanpäiväisesti seisomalla hänen sänkynsä vieressä keskellä yötä kuin mikäkin riivattu.
Kiinnostaisi kuulla kokemuksia ainakin tuosta valveunesta! Näetkö niitä itse ja käytätkö niitä hyödyksesi vai ovatko ne aina painajaisia? Kärsitkö unihalvauksista? Ovatko valveunet yleisiä lapsilla?
Heippa!
Tämä kommentti ei liity postaukseen mutta haluaisin kiittää Hullu kuin äidiksi tullut – kirjastasi ja antoisasta lukukokemuksesta. Olen puolivuotiaan pojan äiti ja lukiessani kirjaa huomasin koko ajan toistelevani mielessäni ”kyllä, juuri näin, miten voin lukea omia ajatuksiani kirjasta” Olen itsekin saanut diagnoosin synnytyksen jälkeinen masennus ja/tai ahdistus joten kirjasi antoi vielä varmistuksen tuntemilleni tunteille ja hulluille ajatuksilleni.
Toivon, että joku päivä tämä musta verho lähtee silmiltäni ja näen taas sen kaiken kauneuden ja onnen mitä elämässäni on. Masennus on salakavala ja ikävä seuralainen, jonka olemassaoloa ei aina edes itse huomaa tai tajua, tietää vain että joku on pielessä.
On erittäin tärkeää tuoda esille myös näitä äitiyden varjopuolia, sillä itsekin törmään jatkuvasti siihen, että ihmiset kuvittelevat tuoreen äidin olevan automaattisesti täynnä iloa ja onnea, joskus nämä tunteet vain jäävät sen armottoman synkkyyden ja toivottomuuden alle.
Onneksi tästä voi kuitenkin selvitä ja nähdä elämän taas kirkkaammin, kirjasi loi uskoa, että pohjaltakin voi nousta ja on ihan ok myöntää olevansa masentunut ja epätäydellinen, silti on riittävän hyvä äiti omalle lapselleen.
Iloista kevään jatkoa!:)
Moikka! Mä olen nähnyt valveunia lapsesta asti, nyt aikuisena muutaman kuukauden sykleissä. Mulla on silmät auki, näen huoneen ja pystyn liikkumaan. Usein olen liiskaillut seinällä kipittäviä muurahaisia, uittanut käsiä lattialla vellovassa vedessä ja väistänyt tippuvaa kattolamppua. Yleisin on kuitenkin sängyn päässä istuva hahmo. Yritän pyytää hahmoa poistumaan, sillä hän häiritsee untani. Joskus vain nousen istumaan ja tuijotan pimeyteen, esimerkiksi leijailevia ilmapalloja.
Jos puolisoni huomaa minut puuhailemassa omiani, hän usein kysyy, että näenkö valveunta. Silloin havahduin osittain hereille, ja tunnen valtavaa häpeää. Naurahdan ja käännän kylkeä, mutta muistan aamulla sen valtavan häpeäntunteen. Vaikkei valveunet hävetä lainkaan, päin vastoin. Kummallinen on ihmisolento 😀
Kiitos kirjoituksesta. On mukava kuulla kohtalotovereiden kokemuksista. 😊 Itse näin ensimmäisen valveunen parikymppisenä, kun olin ensimmäisiä öitä yksin omassa kodissa. Sen jälkeen niitä on näkynyt joskus useammin ja joskus harvemmin. Osa näyistä on pelottavia, kuten käärmeitä, hämähäkkejä ja tummia hahmoja makuuhuoneen ovella. Osa taas aika hauskojakin, kuten lentävät farkut tai matoista tehty Pisan kalteva torni. Stressi lisää omia valveuniani ja pahimmillaan ne olivat esikoisen syntymän jälkeen. Jos minulle puhuu tai tarttuu kiinni, kun valveuni on käynnissä, niin pääsee uneen mukaan; mies kietoi käden ympärille, etten lähtisi sängystä pois niin hänen kätensä muuttui valtavaksi käärmeeksi ja huusin jonkin tovin kurkku suorana ennen kuin heräsin. Nyt olen pyytänyt, että hän laittaisi heti valot päälle, kun nousen istumaan (jos hän siis herää siihen). Sillä valveuni loppuu heti. Unihalvauksista en onneksi ole vielä kärsinyt ja viimeksi kävelin unissani lapsena. Mukavaa syksyä sinulle ja perheellesi!