Uikkarilöytö lapselle

Meillä oli kahdella viimeisimmällä Kreikan-reissulla mukana pitkähihainen ja -lahkeinen uimapuku lapselle. Nyt tuo kyseinen uikkari on jo auttamattomasti liian pieni, joten käväisin vielä viime tinkaan ennen reissua etsimässä uutta samanmoista. En vain jaksanut edes ajatusta pienen vesipedon alituisesta rasvaamisesta. Mieluummin vuoraisin pienen päästä varpaisiin UV-vermeisiin.

Olen aiemmilla reissuillamme suojannut lasta lähes maanisesti auringolta – varsinkin ensimmäisellä. Olimme Kanarialla, kun tyttö oli puolivuotias ja siirtelin melkein paniikissa rattaiden aurinkovarjoa, etteivät auringonsäteet osuisi valkoiseen vauvanihoon. Oman hormonitoiminnan tasoituttua olen ottanut vähän iisimmin, mutta tietysti lapsen kunnollinen aurinkosuoja on otettava vakavasti.

Mutta siitä uikkarista…sopivaa ei tarvinnut onneksi kauan etsiä, kun sellainen tuli juuri oikeassa koossa vastaan Lindexillä. Tämä on vielä siitä kiva, että kuosi on söpö eikä sellainen kaikenkirjava sporttiuikkari kuin aiempi.

Uimapuku 29,90 e / Lindex

 

En voinut vastustaa kiusausta uikkariostoksilla ja nappasin meille reissuun mukaan myös tuon suloisen jätskimekon. En löytänyt sitä (enää) nettikaupasta, mutta omamme löytyi Myyrmannin liikkestä.

Pörröponnari ja mekko Lindex

Aurinkolasit ja sandaalit H&M

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.