Herkullinen kesäsalaatti – itämainen coleslaw

 

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: HELLMANN’S JA SUOMEN BLOGIMEDIA

Järjestämme pian kesäjuhlat Suomen Blogimedian kollegoideni kanssa ja kokkailemme viiden ruokalajin kokonaisuuden Hellmann’s-majoneeseja käyttäen. Minun vastuulleni tuli salaatti ja hetken mietin, miten yhdistän salaatin ja majoneesin. Mieleen tuli How I Met Your Mother -sarjan Marshallin äiti, jonka salaateissa on oikeastaan pelkästään majoneesia 😀 mutta nopeasti hoksasin tietysti hyvin hienostuneitakin tapoja käyttää majoneesia salaateissa, kuten Waldorfin salaatti. Päätin kuitenkin lähteä coleslaw-linjalle, sillä kyseinen salaatti on aina ollut yksi suosikeistani ja olen tehnyt perinteistä sellaista usein nimenomaan kesällä grilliruoan kanssa.

Mietin, miten voisin yhdistää coleslaw-salaattiin itämaisia makuja ja puskan korianteria, jota voisin syödä joka päivä sellaisenaan. Syntyi siis itämainen coleslaw, jota olemme tehneet tänä kesänä jo useasti. Tästä on tykätty tosi paljon! Tätä voi syödä ihan sellaisenaan, mutta tämä on loistava myös esimerkiksi grilliruoan kyljessä.

Itämainen coleslaw neljälle

3 porkkanaa

1 (kiinan)kaali

tuoretta korianteria ja minttua

2 dl suolapähkinöitä

kevätsipulin varsia

1,5 dl Hellmann’s majoneesia

puolikas lime

(chiliä)

inkivääriä

2 tl (kookos)sokeria

mustapippuria

suolaa

 

Tee näin: kuori porkkanat ja raasta/vuole ne kulhoon. Silppua kaali, korianteri, minttu ja kevätsipulin varret. Sekoita joukkoon suolapähkinät. Tee sitten kastike. Voit käyttää Real-majoneesia ja lisätä joukkoon chiliä tai käyttää Hellman’sin chilimajoneesia. Sekoita majoneesin joukkoon puristettu puolikkaan limen mehu, hiukan raastettua inkivääriä ja mausteet. Anna kastikkeen maustua jääkaapissa tovi (jos ehdit). Sekoita majoneesi  salaatin sekaan. Valmis!

Olen tehnyt salaattia tosiaan sekä Hellmann’sin Real-majoneesilla ja chilimajoneesilla ja kumpikin natsaa hyvin!

Hellmann’s Real ja Light -majoneesien valmistuksessa käytetään sataprosenttisesti vapaiden kanojen munia. Hellmann’sin tavoitteena on käyttää tuotteissaan vain sataprosenttisesti kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti valmistettuja kasviöljyjä ja vapaiden kanojen munia vuoteen 2020 mennessä.

Tämä purkki taitaa muuten olla sellainen, jonka tunnistavat kaikki. Hellmann’s on perustettu vuonna 1913, mutta tarina sai alkunsa New Yorkissa jo vuonna 1905, kun Richard Hellmann alkoi myydä herkkupuodissaan vaimonsa kehittelemää majoneesia. Majoneesipurkeissa oli tuolloin sininen rusetti ympärillä (siitä rusettilogo). Majoneesista tuli hitti ja se on nyt maailman suosituin majoneesi.

 

3 Comment

  1. […] joka toimii kesäjuhlissa kuin juhlissa, on coleslaw! Mutsie-blogin Irene loihti kesäjuhliin mitä herkullisimman itämaisen version Herkullinen kesäsalaatti […]

  2. […] oli kasviksista, Si Modan täytetyistä avokadoista, avokado bowleista löytyi katkarapuja. Mutsien Irene valmisti raikkaan coleslaw’n, mutta itämaisin maustein. Istui muuten hienosti meikäläisen […]

  3. […] Mutsien Itämainen coleslaw […]

Vastaa

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.