Herkkullisia kukkakaali-wingsejä landella

Vietimme pitkän viikonlopun landella Asuntomessuja koluten, kirppiksiä kierrellen, rantasaunalla löhöten ja herkkuja syöden. Tein lauantain futiskatsomoon naposteltaviksi kukkakaaliwingsejä ja niistä tuli niin hyviä, että täytyy jakaa Meiran reseptistä sovellettu ohje teidänkin kanssa.

Sopivasti tuliset kukkakaali-wingsit

Noin 600 g kukkakaalia

Taikina
2 ½ dl soijamaitoa
2 dl jauhoja
(reilusti) mausteita oman maun mukaan, esimerkiksi sipuli-, chili ja valkosipulijauhetta, paprikaa, juustokuminaa, suolaa ja pippuria.

Kastike
½ dl srirachaa (korvaa osa ketsupilla, jos kaihdat tulisuutta)
½ dl siirappia
2 rkl ketsuppia

Päälle
seesaminsiemeniä
ruohosipulia

Tee näin: Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Irrottele kukkakaalista sopivankokoisia palasia. Sekoita taikina-ainekset ja pyörittele kukkakaalit taikinassa. Asettele taikinaiset kukkakaalit uunipellille. Paista kaaleja uunissa 10 minuuttia, käännä ja paista toiset 10 minuuttia. Tee kastike, pyöritä kaalit siinä ja paista sen jälkeen uunissa vielä 20 minuuttia. Ripottele päälle seesaminsiemeniä ja ruohosipulia. Tarjoile dippivihannesten ja-kastikkeiden kanssa.

Ihana vintage-mekko löytyi kirppikseltä <3

 

3 Comment

  1. Ihana kukkapaljous teillä siellä maalla. Kuvat ovat upeita.

  2. Vau, mitä kukkaloistoa! Piditkö Asuntomessuista? Olisipa kiva, jos postaisit niistäkin.
    Ja kiitos reseptistä, ehtii ehkä meilläkin vielä futiskatsomon evääksi.

    1. joo postaan ehdottomasti, yksi postaus tulikin jo torstaina messuilta!

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.