En olekaan huono äiti, olen erityisherkkä äiti

Tuli vähän facepalm-fiilis, kun aloin yhtenä päivänä kelailla, että herkkyyteni on varmaankin vaikuttanut äitiyteni nurjaan puoleen aika paljon. En ehkä ole hoksannut asiaa aiemmin, koska olen aina tolkuttanut itselleni ja muille, etten ole erityisherkkä, koska siskoni on sellainen ja olemme tietyissä asioissa tosi erilaisia. Sitten aloin päntätä aihetta vähän ja luin muun muassa, että erityisherkkyyttäkin on hyvin erilaista. Erityisen herkäksi olen aina itseäni kuvaillut, mutten erityisherkäksi. Herkän ja erityisherkän ero on usein neurologisessa herkkyydessä: erityisherkän aivot reagoivat intensiivisemmin ärsykkeisiin. Check.

Minäkin huomaan, että aistini ovat paljon herkemmät kuin vaikkapa miehelläni. Hajuaistini on virittäytynyt äärimmilleen ja ärsyynnyn helposti epämiellyttävistä hajuista. Äänet taas ovat aina olleet koetinkiveni: en kuuntele oikeastaan musiikkiakaan koskaan, sillä en kestä niin intensiivistä ääntä lähelläni. Taustaäänet ovat usein täysin ok. En pysty katsomaan juuri mitään hitti-tv-sarjoja, sillä ne ovat yksinkertaisesti aivan liian raakoja minulle. Olen oikeasti saanut melkeinpä halveksuvia katseita osakseni, kun olen kertonut, etten seuraa tämän hetken ykkössarjaa The Handmaid’s Talea. Katsoin 15 minuuttia ensimmäisen jakson alusta ja tiesin, että tämä sarja aiheuttaisi niin paljon ahdistusta, ettei todellakaan kannata.

Saan suurin piirtein täydet pisteet kaikissa erityisherkkyystesteissä, joten en tiedä miksi olen yrittänyt väittää itselleni muuta: olen oppikirjaesimerkki erityisherkästä.

Aloin pohtia herkkyyttä suhteessa äitiyteen, kun ahdistuin iloisen lapseni jatkuvasta äiti, äiti, äiti, äiti -huutelusta, johon hän haluaa välittömän vastauksen. Intin itseltäni, miksi ärsyynnyn siitä, että lapsi on innoissaan, haluaa kysellä ja kertoa. Haluaisin vain hetken hiljaisuuden! Tajusin, etten ole inhottava ja itsekäs, vaan liian herkkä jatkuvalle aistitulvalle, kysymyksille, vaatimuksille. Ei tarvitse olla erityisherkkä tai edes herkkä ärsyyntyäkseen pienen lapsen intensiivisyydestä, mutta erityisherkän on ehkä vaikeampi päästä yli negatiivisista tunteista. Uupumisen tunteita on arjessa varmasti tavallista enemmän. Ehkäpä herkän on vaikeampi ymmärtää, ettei itsessä ole mitään vikaa, kun syyllisyyden tunteet rysähtävät niskaan.

Niin moni asia loksahti kohdilleen, kun pystyin lokeroimaan itseni. Aiemmin yritin ymmärtää itseäni epämääräisiä tällaista tämä pikkulapsiaika nyt vain on -toteamuksia viljellen. Hassua, että olen kirjoittanut pari en ymmärrä itseäni -postausta, joissa kuvailemani ongelmat osaan näin jälkikäteen laittaa erityisherkkyyden piikkiin:

Vauvavuosi jätti arvet – mikä minussa on vikana?

Lapsen tunteiden sanoittamisen vaikeus

On huojentavaa ymmärtää, että taustalla on muutakin, eikä kuitenkaan silti mitään rakettitiedettä. Olen tasapainotellut nyt kolme vuotta epämukavuusalueellani: olen ollut jatkuvasti saatavilla, jatkuvan äänen, paikasta toiseen säntäilyn, metatyön ja toisaalta myös valtavien uusien tunteiden keskellä. En enää ihmettele tippaakaan, että koen useinkin olevani äärimmilleni kuormittunut. Sillä toisaalta se äidinrakkauskin tuntuu välillä iloisen ja onnellisen sijaan pakahduttavalta ja pelottavalta.

Erityisherkkä imee helposti itseensä muidenkin tunteet ja kohdallani tämä on täysin totta. En siedä sitä, että ihmiset ympärilläni ovat huonolla tuulella. Otan kaikenlaisen murjottamisen ja kiukuttelun hyvin helposti itseeni, vaikkei huonoilla tuulilla olisikaan kanssani mitään tekemistä. Myös lapsen itku on tuntunut aina vaikealta kestää. En ärsyynny siitä vaan ahdistun: teen etukäteen kaikkeni, ettei itku ehtisi edes alkaa. Huomaan hätkähtäväni tilanteita, joissa tiedän, että itku alkaa, tein sitten mitä tahansa.

Ehkä tämä oivallus auttaa minua olemaan parempi äiti. Kun ymmärrän, kuinka paljon herkkyyteni vaikuttaa kaikkeen, aivan joka hetkeen arjessa, pyrin hanakammin tasapainottamaan elämääni. Varaan ainakin enemmän omaa aikaa nimenomaan rentoutumiseen. Tunnollisena suorittajana olen nimittäin täyttänyt oman aikani kaikella näennäisen hyödyllisellä, kuten työnteolla. Ymmärrän yhä paremmin, että minun on ihan pakko pitää itsestäni, psyykestäni ja fyysisestä kunnostani huolta. Minulla on oikeus vaatia välillä rauhaa ja hiljaisuutta.

Jos ajatukseni tuntuivat tutuilta, ei mikään ihme. Erityisherkkyys ei ole mitenkään harvinaista. Se ei ole sairaus vaan ihmisen ominaisuus. Lisää erityisherkkien äitien tarinoita muiden muassa näiden linkkien takana:

Erityisherkälle äitiys on iso mullistus: ”Lasten kanssa täytyy saada taukoja” 

Millainen on päivä erityisherkän äidin nahoissa? 

Erityisherkkä äiti kuormittuu lastensa melusta ja murheista

Kokemuksiani erityisherkkänä vanhempana

Tällaista on erityisherkän äidin arki – ”Itkin ja nauroin samaan aikaan”

Erityisherkkyys on haaste ja rikkaus

3 Comment

  1. En ole yhtään erityisherkkä, mutta kaipaan hurjasti rauhaa, siisteyttä ja hiljaisuutta! Lapsien kanssa meteliä, kyselyjä ja sotkua piisaa Huoh… Ja kun hermot on hyvin lyhyet… Varmaan sellaiset lehmän hermoiset, yltiösosiaaliset ja boheemit on niitä parhaita ja lempeimpiä vanhempia?

  2. Tunnistan itseni monesta kohdasta.

    Mie en enää katso ahdistavia ja väkivaltaisia tv-sarjoja tai elokuvia. Ahdistun metelistä ja hälinästä. Jos joku ympärilläni on huonolla tuulella, otan sen itseeni. Syyllistyn muutenkin herkästi. Hajuaistini on herkistynyt. Äitiyden intensiivisyys koettelee.

    Tässä sitä pikkuhiljaa oppii itsestään 🙂

  3. Täällä yksi erityisherkkä pienen lapsen äiti. Jatkuva vireystila tuntuu puristuksena sydämessä asti ja mieheni saa kuulla monesti suustani ”mutta sä tuot sitä kiukkusta energiaa muhun vaikket varsinaisesti kiukuttelekaan” . Erityisherkkyyden tunnistaminen ja siitä oppiminen ja sen myötä itsetutkiskelu on helpottanut ulkopuolisuuden tunnettani. Tai ei se tunne ole mihinkään mennyt mutta sen syyt ymmärtämällä se on helpompi hyväksyä.

Vastaa käyttäjälle Henna | Pölyä Pinnoilla Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.