Eniten ahdistaa huumeet (ja huumeista räppääminen)

Elämä lapselle -tapahtumasta nousi viime viikolla (liian) pieni kohu, kun Lukas Leon esitti XTC-kappaleensa hyväntekeväisyyskonsertissa. Sohvaperunoista tuttu Juhani twiittasi mielestäni ihan aiheellisesti, että onko nyt aivan soveliasta esittää huumeaiheisia biisejä konsertissa, jolla kerätään rahaa sairaille lapsille.

Päästä varpaisiin, sä viet mut taivaisiin – Ku poppais pillerii – Tää on ekstaasii, tää on ekstaasii – Tuun susta humalaan, kun koskis Jumalaan – Ku poppais pillerii – Tää on ekstaasii, tää on ekstaasii

Juhani pahoitteli kukkahattuisuuttaan jo Elämä lapselle -konserttiin liittyvässä twiitissään. Täytyy myöntää, että itse paheksuin biisiä jo ennen koko konserttia. Minusta esimerkiksi Sannin biisikohut ovat täysin ylimitoitettuja ja suorastaan turhia tähän verrattuna. Mitä sitten jos biisissä kiroillaan tai puhutaan pornosta? (Olen aika varma, että nuo kohut liittyvät artistin sukupuoleen).

Monet puolustivat XTC-kappaletta kertomalla, että huumehan on sanoituksissa vain vertauskuva. Niin onkin, mutta biisissä kerrotaan kuitenkin, että ihastuminen tai rakastuminen tuntuu yhtä hyvältä kuin poppais pillerii. En tarkoita, että yksi kappale saisi ihmiset käyttämään huumeita tai että tämä olisi ensimmäinen kerta, kun niistä lauletaan. En vain toivoisi, että huumeista puhuttaisiin myönteiseen sävyyn missään, koskaan.

Jos lapseni olisi vanhempi ja kuuntelisi tätä biisiä, olisi hyvin vakavan keskustelun paikka. Pitäisi selittää, etteivät huumeet ole koskaan niin kevyt ja kiva asia, kuin miltä ne tässä biisissä saadaan kuulostamaan. Huumeista pitää puhua tietysti muutenkin ja mietin jo nyt, miten ja millaiseen sävyyn sen joskus tulevaisuudessa teen. Kerrotaan, että yhä useammat ja yhä nuoremmat kokeilevat tai käyttävät nykyään huumeita. Ajatus on kertakaikkisen kammottava. Äitinä pelkään jo nyt, osaanko pitää lapseni erossa huumeista.

Huumeet eivät tulleet koskaan kauhean lähelle omassa nuoruudessani landella. Toista oli Jaakon mukaan pääkaupunkiseudulla. Muistan, että vaikka porukoissamme käytettiin alkoholia ja sekoiltiin muutenkin välillä, kaikki suhtautuivat kielteisesti huumeisiin. Jopa kannabiksen ajateltiin olevan ihan höyrypäiden juttu. En todellakaan tiedä, mistä olisin edes saanut huumeita, jos olisin halunnut. Em. Ylen jutun mukaan nykyisin jopa varhaisteinit itse välittävät aineita.

Toivon hartaasti, että tämä selvästi käsillä olevalle huumemyönteisyydelle tulisi stoppi. Ja siksi toivon, ettei edes ko. biisiä olisi koskaan tehtykään.

KUVA UNSPLASH.COM

2 Comment

  1. Täysin samaa mieltä.

  2. ”Muistan, että vaikka porukoissamme käytettiin alkoholia ja sekoiltiin muutenkin välillä, kaikki suhtautuivat kielteisesti huumeisiin. Jopa kannabiksen ajateltiin olevan ihan höyrypäiden juttu.”

    Ihan sama fiilis mulla! Siks tää pääkaupunkiseutu ja mömmöilevät ala-astelaiset(!) ahdistaa ihan erityisen paljon. :/

Vastaa käyttäjälle Inka M Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.