Ihan kaikki imetyksestä

Sain taannoin pyynnön osallistua omalla pienellä imetyskertomuksellani uuden imetyskirjan tekemiseen. Suostuin heti, koska imetyksestä ei voi koskaan puhua liikaa (ainakaan jos sen tekee oikealla sävyllä). Kun hiljattain sain uunituoreen Nykymutsin imetyskirjan* käteeni, olin erityisen onnellinen, että muutamia minunkin mietteitäni löytyy juuri tästä upeasta ja äärimmäisen tärkeästä kirjasta.

    

Voisin kuvitella, että tässä kirjassa on suunnilleen kaikki imetyksestä. Siinä kerrotaan kiihkottomasti imettämisen kaikista puolista ja kehotetaan sallimaan kaikki tunteet ja ajatukset imetykseen liittyen. Siinä ei sanota, että kaikkien pitää imettää, koska rintamaito on ainoa asia, jota vauvan pitäisi syödä. Siinä ei mainosteta, kuinka paljon parempaa ravintoa rintamaito on verrattuna korvikkeeseen. Minä olisin todellakin halunnut lukea synnytyssairaassa mieluummin tämän kirjan kuin niitä ahdistavia imetysjulisteita, jotka vainosivat minua, kun laahustin nännit revenneenä Kättärin käytäviä.

Kirjassa kerrotaan tietysti faktat, mutta kuten sanoin, sillä tavalla kiihkottomasti, etten usko että kirjan sanat ahdistavat sitä tuoretta äitiä, joka miettii, tuleeko tästä hommasta ikinä yhtään mitään. Juuri tällaista lässyttämätöntä tietoa (ja toisaalta lempeää kannustusta) minäkin olisin kaivannut imetykseni ensi kuukausina. Voin nimittäin kertoa, että sellainen imetys on luonnollista ja ihanaa -bullshit tuntui aika raivostuttavalta siinä vaiheessa, kun vauvan sokeriarvot olivat aivan pielessä (labrahoitajan mukaan siksi, etten syöttänyt lastani) ja kun imetyskipu oli pari kuukautta about yhtä kovaa kuin synnytyskipu. Ja myös siinä vaiheessa, kun imetin viikkotolkulla jumppapallon päällä hiki päässä ja maitohapot reisissä pomppien. Kyllä oli kulkaa luonnollista ja seesteistä aikaa se!

Eräs vanha kaverini kertoi minulle hiljattain kärsineensä D-MER-oireyhtymästä. Siinä äiti tuntee maidon herumisen aikaan kielteisiä tunteita, kuten ahdistusta, ärtyneisyyttä tai surua. Tämä johtuu täysin hormoneista, eikä tunteille siksi voi yhtään mitään. Tunteet voivat kestää muutamista sekunneista minuutteihin. Jotenkin tämä oireyhtymä kiteyttää minusta sen, kuinka uskomattoman monimutkainen asia imettäminen voi olla. Imettäminen on aika harvoin sellaista, että synnytät vauvan, laitat sille tissin suuhun ja kaikki sujuu sen jälkeen kuin itsestään. Tuo D-MER ja monet muut imetyksen ongelmat on listattuna kirjassakin.

Kahlasin oman imetykseni aikana läpi tuhottoman määrän kaikenlaisia nettijulkaisuja. Luojan kiitos, että on sentään Google. Kun äitini lopetti Erikan imetyksen rintaraivoon, tietoa ei saanut oikein mistään. Vaikka löysin netistä ratkaisuja omiin imetyspulmiini (esimerkiksi sen jumppapallovinkin rintaraivoon), olisi ollut aika hienoa, jos Nykymutsin imetyskirja olisi ollut olemassa jo silloin. Yksistä kansista olisi löytynyt kaikki oleellinen tieto.

Jos siis olet raskaana tai imetät, suosittelen isosti hankkimaan tämän kirjan. Se löytyy esimerkiksi Adlibriksesta* hintaan 22,90 e. Kirjan ovat tehneet Laura Talvitie ja Pauliina Ahonen, joista Laura on vastannut teksteistä ja valokuvista ja Pauliina visuaalisesta ilmeestä ja taitosta. Kirjan lopusta löytyy Nykymutsin ystäväkirja, jossa siis minä ja muut perhebloggaajat kertovat imetyksestään. Kirjan sivuilla on myös tyhjää tilaa, johon voi kirjoittaa esimerkiksi omia imetysmuistojaan.

*MAINOSLINKKI

1 Comment

  1. Vaikka oma lapsi ja imettäminen ei oo mulle ajankohtaista (suunnitelman mukaan) vielä noin kymmeneen vuoteen, oon aivan tolkuttoman onnellinen siitä et saan lukee toistakin kantaa imetykseen jo nyt, sunkin blogista! Ehkä se sitten iskostuisi niin syvälle sisimpään että tulevissa hormonimyrskyissäki muistaisin että se ei ole vauvan elinehto, vaan korvike passaa vallan mainiosti!

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.