Puoli vuotta terapiaa takana – mikä on muuttunut? (Kaikki)

Julistin teille viime vuoden marraskuussa olevani fiksu ja käyväni terapiassa. Ja että ”mielenterveyden vaalimisen pitäisi olla yhtä arvostettua kuin fyysisen terveyden ylläpitämisenkin. Ihmisten pitäisi voida sanoa yhtä ylpeinä käyvänsä säännöllisesti terapiassa kuin käyvänsä säännöllisesti kuntosalilla tai juoksulenkillä.”

 

Kävin tuolloin työpsykologilla ja tarkoituksena oli hakeutua mahdollisimman pian Kelan korvaamaan kuntoutuspsykoterapiaan. No, meni kuukausia, koska psykoterapiaan meneminen ei ollutkaan ihan niin yksinkertaista – ainakaan siis tähän Kela-psykoterapiaan. Olin tuolloin taas vaihteeksi ihan uupumuksen rajamailla ja yksi aikaansaaminen lisää tuntui aika ylivoimaiselta. Voin siis vain kuvitella, kuinka vaikea prosessi voi olla, jos on henkisesti paljon pahemmassa jamassa. Minä kun olin ”vain” työssä uupunut.

Kelan hyväksymiä terapeutteja, joilla olisi ollut vapaita aikoja Kela-asiakkaille, ei niin vain löytynyt. Eikä edes auttanut löytää vain yhtä sellaista, vaan olisi vielä periaatteessa pitänyt vertailla muutamia (täysin omakustanteisesti). Olin todella onnekas, koska löysin kuin löysinkin muutaman sähköpostirallin (kaikki eivät edes vastanneet) jälkeen hyvältä tuntuvan tyypin, jolla sattui olemaan aikoja minulle. Ja jonka vastaanotto sijaitsi matkani varrella – sekin on aika oleellinen juttu autottomalle. Ja kaiken lisäksi tunsin heti, että tässä on nyt se tyyppi, enkä siis edes kokeillut muita.

Puolen vuoden terapian jälkeen voin vilpittömästi sanoa olevani uusi ihminen. Mitään ihmeparantumista ei toki ole tapahtunut ja minulla on tietysti edelleen omat ongelmani, jotka esimerkiksi ajavat tekemään liikaa töitä ja olemaan välillä vähän vittumainen ihminen. Mutta koen silti edistyneeni selvästi.

Asia kirkastui yhtenä päivänä, kun koin pettymyksen, josta olisin aiemmin mennyt palasiksi. Nyt tunnistin heti tuon hetken ja tajusin, että tämä on nyt se, jossa normaalisti alan käyttäytyä tietyllä tavalla. Mutta nyt osasin tunnistaa tunteen, selittää tilanteen itselleni parhain päin ja pysyä rauhallisena. Tunsin ylpeyttä itsestäni – olen kasvanut ihmisenä. Sanoin tästä oivalluksesta terapeutilleni ja hän totesi, että olen siis saanut lisää tunneälyä.

Tunnistan nyt paremmin itsessäni ne kaavat, jotka tekevät elämästäni hankalampaa ja olostani kurjempaa.

Jaakko puolestaan sanoi, että olen iloisempi ja ymmärrän myös häntä ja hänen toimintatapojaan ja tunteitaan paremmin. Yksi tärkeimmistä oivalluksista, joita olen terapiassa saanut, on se että oletukseni ihmisistä ovat vain minun oletuksiani. Eivät totuuksia kyseisistä ihmisistä. Minulla on paha tapa olettaa ihmisistä asioita ja päättää sitten, että tällaisia he ovat. Usein tuomitsen ihmiset esimerkiksi itsekkäiksi. Nyt osaan kyseenalaistaa oletukseni ja käsitän, että vaikka joku on mielestäni itsekäs, se ei ole totuus siitä ihmisestä. Se on vain minun tulkintani. Tämä voi tuntua itsestään selvältä, mutta minulle se on ollut käänteen tekevä oivallus. Olen myös tietoisesti pyrkinyt olemaan tekemättä (haitallisia) olettamuksia ja harjoittelen kysymään.

Terapeuttini on ratkaisukeskeinen ja se on selvästi itselleni paras psykoterapiasuuntaus. Olen aiemmin käynyt terapiassa, mutta koskaan ennen en ole kokenut saavani ratkaisuja ongelmiini niin kuin nyt. Yllätyin jopa vähän, kun terapeuttini ensimmäistä kertaa ehdotti aivan konkreettista ratkaisua johonkin ongelmaani. Minä kuitenkin selvästi kaipaan ihmistä, joka auttaa ratkomaan ongelmani eikä vain kehota puhumaan niistä.

Psykoterapia on ollut minulle tärkeä prosessi siksi, että taustallani on vaikeita juttuja, joiden niskan päälle en yksinkertaisesti pääsisi omin avuin. Suurimpia näistä ovat lapsuuden ja nuoruuden sairastelut sekä vuosien takainen traumaattinen parisuhde. Sittemmin olen tajunnut myös, etten päässyt itsenäistymään tarpeeksi varhain, ja myös riippuvainen suhde vanhempiin on aiheuttanut ongelmia näihin päiviin asti.

Psykoterapia on hirveän kiinnostava tutkimusmatka itseen – on ihmeellistä huomata jatkuvasti itsestään asioita, joita ei ole tajunnut ennen. Toisaalta olisin voinut lähteä tälle tutkimusmatkalle aiemmin (ennen kuin mieleni lukot pääsivät vaikuttamaan varhaiseen äitiyteeni ja parisuhteeseeni), mutta toisaalta olen iloinen että teen tämän nyt. Olen toiveikas sen suhteen, että saan elää vielä vuosikymmeniä paremman itseni kanssa.

Kerron mielelläni lisää omia näkemyksiäni terapiasta, siellä saamistani oivalluksista ja kaikesta siihen liittyvästä. Kysy, jos haluat tietää jotakin!

7 Comment

  1. ihania! 🙂

  2. Pitkällisen vatvomisen jälkeen, päädyin itsekin hakeutumaan työpsykologille (menen piakkoim hakemaan lääkäriltä lähetettä). Kävin nuorempana terapeutilla liittyen traagiseen tapahtumaan murrosiässä. Terapiasta oli selvästi apua asiaan ja siitä virinneisiin asioihin.

    Nyt työelämässä olen huomannut että taidan olla riskiryhmässä sairastua työuupumukseen. Lisäksi työpaikkani vaikuttaa olevan sellainen että se myös tarjoaa hyvät mahdollisuudet sairastumiseen. Mielenkiintoinen työ, mutta on saanut miettimään aika paljon muualle hakeutumista. Tietyllä tavalla lähden hakemaan itseltäni vastauksia siihen mitä minun pitäisi tehdä.
    Lisäksi yksityiselämässä mietin lastenhankinta ja muita isoja kysymyksiä, omaa poikkeavaa ajattelua monissa asioissa. Summa summarum, kriiseilen sitä, minkälaisen työ- ja yksityiselämän haluan.

  3. jbkhgctx says: Vastaa

    Terapia on lähes aina hyvä juttu, sanon monen vuoden terapian käyneenä. Ratkaisukeskeinen terapia on varmasti tosi hyvä, mutta oman kokemukseni mukaan myös joidenkin asioiden vatvominen pitkäänkin asiantuntijan kanssa ilman, että etsitään ratkaisuja, voi toimia. Ratkaisut syntyvät alitajunnassa ajan myötä. Se on hieno kokemus.

    Kuulostaa myös hyvältä oppia, että ihmiset eivät ehkä ole sellaisia, joiksi heidät kuvittelemme. Ja että heidän erilaisten näkemyksiensä ja mielipiteidensä ei tarvitse olla itselle uhka eikä harmistuksen aihe. 😉

  4. Mistä mielestäsi johtuu, että ajattelee toisia itsekkäiksi/lähtökohtaisesti negatiivisesti, vaikka se ei ole totuus siitä ihmisestä? Ja on on vain tulkintaa. Tätä on hyvä siis itsekin koko ajan kyseenalaistaa kun minulle myös näyttäytyy etteivät muut huomioi minua/ovat todella itsekkäitä. Se onkin vain tulkintaani…

    Kuinka monta terapiakertaa puoleen vuoteen mahtui? Ja miten sinne Kela-korvattavaksi pääsee? Nämä tulivat mieleeni.

    Kiitos, iso sydämellinen kiitos kirjasta ja tästä avoimuudesta, mitä kasvoillasi edustat. Teet tärkeää työtä!

  5. Ruupe R. says: Vastaa

    Saanko kysyä, saitko Kelan lähetteen ilman lääkkeitä?

    1. Nyt en edes muista kysyttiinkö sitä, mutta mulla toistaiseksi mielialalääkitys :O

  6. Mä olen ainakin saanut Kelan tuen psykoterapiaan täysimääräisenä ilman lääkitystä. Mulle jäi tukea hakiessa sellainen fiilis, ettei lääkitys ole tärkeässä roolissa Kelan lähetteen saamikseksi. Mäkään en tosin muista kysyttiinkö asiasta hakemuksessa.

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.