Syksyn pehmoisimmat neuleet ovat myös laadukkaita

 

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: MARKS & SPENCER JA SUOMEN BLOGIMEDIA

Äh, miten paljosta olen jäänyt paitsi yhden huonon kashmirkokeilun vuoksi! Tein vuosia sitten päätöksen, että jätän yhä enemmän keinokuituja kauppaan ja alan panostaa vaatteiden määrän sijaan laatuun ja kunnollisiin materiaaleihin. Hankin myös yhden neuleen verran ylellistä kashmiria vain todetakseni, ettei se tunnu ollenkaan hyvältä ihollani. Väitin pokalla naamalla kaikille, että kashmir kutittaa ihoani, ei ole minun kuppini teetä. Sain osakseni vain oudoksuvia katseita.

Kehuttuja Marks & Spencerin sataprosenttisia kashmirneuleita testatessani tajusin kuitenkin, että se yksi toisen merkin kashmirneuleeni taitaakin olla vain huonolaatuinen. Ei se materiaalikaan välttämättä yksin riitä takaamaan tuotteen laatua. M&S:n neuleet ovat niin pehmoisia, että tuntuu kuin pumpulissa olisi.

Luonnonmateriaaleihin satsatessa kannattaa muistaa, että vaatteita pitäisi olla valmis myös huoltamaan. Laadukkaista villavaatteista joutuu pulittamaan hiukan enemmän kuin muovisista, mutta samalla niistä haluaakin pitää parempaa huolta. Marks & Spencerin kashmirtuotteet ovat tosin varsin kohtuullisen hintaisia, neuleet ovat noin 100-120 euroa.

Esimerkiksi juuri kashmirvilla kaipaa säännöllistä tuuletusta, nyppyjen kampaamista ja hyvin hellävaraisia otteita. Villaa voi toki pestä ja Marks & Spencerin kashmirneuleille sallitaan jopa ihan konepesu, mutta sanoisin, että kannattaa silti pestä mahdollisimman harvoin. Jos käytät neuleen alla aluspaitaa, neule itsessään kaipaa pesua tosi, tosi harvoin. Tuuletus riittää.

Näin hoidat kashmirvaatetta:

  • Noudata tuotteen hoito-ohjetta.
  • Pese konepestävät kashmirvaatteet erillään muista.
  • Suosi tuulettamista pesemisen sijaan.
  • Kuivaa vaakatasossa imukykyisen pyyhkeen päällä.
  • Poista rypyt painelemalla vaatetta varovasti viileällä silitysraudalla tai höyryttämällä rypyt (suosittelen isosti muutenkin hankkimaan vaatehöyrystimen).
  • Villavaate nyppyyntyy aina, se ei kerro huonosta laadusta. Kampaa nypyt hellästi irti kashmirkammalla.

 

Kolme tapaa pukea kashmirneule tänä syksynä:

Yhdistä värejä ennakkoluulottomasti

Aina ei kannata pelata niin varman päälle. Jännät väriyhdistelmät ovat paljon kiinnostavampia (erityisesti tänä syksynä) kuin liian harkitut musta-valkoinen-harmaa-beige-kombot. Esimerkiksi marjapuuronpunainen ja jalokivivihreä ovat ihan voittamaton väriyhdistelmä.

Kuvan pinkki neule kuuluu Marks & Spencerin laajan kashmirjumpperivalikoimaan. Näitä on vaikka ja missä väreissä ja leokuosissakin. Ihana taskullinen hame taas on supertrendikästä vakosamettia.

Tässä kuvassa päälläni nähdään muuten jotakin aivan ennenkuulumatonta, nimittäin ihonväriset sukkahousut! Olin ennen todella vastaan kyseenomaista vaatekappaletta, olen varmaan julistanut ihan valtamediaa myöten, ettei kukaan tarvitse ihonvärisiä sukkahousuja. Syön nyt sanani.

Olisin tukkinut nämäkin asut mustilla sukkahousuilla, ellei Marks & Spencerin ammattilainen olisi vakuuttanut minua, että tyyliin sopivat paljon paremmin ihonväriset sukkikset. Tukkia on nimenomaan se, mitä mustat sukkahousut tietyille asuille voivat tehdä. Ne sopivat erinomaisen hyvin yksiosaisen mekon kanssa, mutta esimerkiksi tässä asussa, jossa ei muutenkaan ole mitään mustaa, ne olisivat näyttäneet hassuilta.

Olen kuitenkin myös mustien sukkisten suurkuluttaja ja ostin Marks & Spencer -reissullani yhdet mustatkin, sillä sain kuulla, että edullisten mutta laadukkaiden kashmirneuleiden lisäksi Marks & Spencerille tullaan ostamaan hyviä sukkahousuja. Niitä on kuulemma ennen roudattu ulkomaanmatkoilta, kun liikettä ei vielä löytynyt Suomesta. En ole ennen omistanut M&S-sukkiksia, mutta ihastuin heti! Todella napakat ja materiaali tuntuu laadukkaalta. Niihin ei kuulemma tule edes silmäpakoja! Jos sukkahousuun tulee reikä, se ei lähde purkaantumaan.

Suit up!

En voinut vastustaa kliseistä pukuotsikkoa. Kuosipuvut ovat olleet jo jonkin aikaa tosi pinnalla eikä trendi ota laantuakseen. Ruutupuvun kanssa sopii mahtavasti pooloneule! Ja jottei kokonaisuus mene liian viralliseksi, kannattaa jalkoihin vetää tennarit. Tuo ruutupuvussa on muuten 28 prosenttia villaa.

Vekkejä pitää olla

Ruutujen lisäksi vekit pitävät pintansa. Tässäpä muuten ihanan helppo tapa pukeutua sekä ajankohtaisesti että asiallisesti vaikkapa töihin: simppeli kashmirneule ja ryhdikäs vekkihame. Beihe kashmirneule on sama malli kuin ensimmäisessä tyylissä.

Tämänkintyyppiseen asuun sopisivat ihanasti rennot tennarit, mutta hameen helma oli sen verran pitkä, että ajattelin tuoda vähän ryhtiä koroilla. Näiden kuvien valossa näkyy muuten erityisen selvästi, kuinka nuo sukkahousut ovat kuin toinen iho!

Mitä mieltä asuista? Mikä on teidän lemppari?

Jos kiinnostuit Marks & Spencerin vaatteista, vaikkapa niistä ylivedoista sukkahousuista ja tietysti kashmirvaatteista, tiedoksi että uuden malliston löydät seuraavista Sokoksista: Helsinki, Jyväskylä, Porvoo ja Tampere. Valikoima vaihtelee myymälöittäin.

 

2 Comment

  1. Hyvältä näyttää! Mikä on sukkahousujen malli ja väri?

  2. Viimeaikoina olen paristakin paikkaa lukenut, että kashmirvillan nyppyyntyminen on normaalia, eli sen ominaisuus, ja kashmir vaatii hoitoa. Minusta tuntuu, että tuo on vain huonolaatuisten tuotteiden valmistajien höpinöitä. Itse omistan ketjuliikkeestä ostetun useita vuosia vanhan ja todella käytetyn 100% kashmirneuletakin, jolle en ole kampaa näyttänyt kertaakaan eikä siinä ole nyppyjä. Siksi uskaltauduin tänä keväänä ostamaan toisesta ketjuliikkeestä 100% kashmirneuleen, jossa valitettavasti näkyy nyppyjä jo parin käyttökerran jälkeen. Ja ne muutamat arvokkaammat kashmirneuletakit kaapissani ovat runsaasta käytöstä huolimatta yhä kuin uusia, vaikka olen laittanut ne kerran vuodessa pesukoneeseen. Harmittaa, että meitä huijataan.

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.