Yllätys-staycation, uskomaton kirpparituuri ja muut viikon parhaat

Paras yllätys

Rakas ystäväni Johanna järjesti viikko sitten yllätys-staycationin Radisson Blu Seasidessa. Luulin vielä perjantaina lähteväni seuraavana päivänä istumaan iltaa ystävien kanssa, kunnes Johannalta tuli viestiä, että ota hammasharja mukaan. Olin aavistellut, että jotain jännää on luvassa, koska Jaakkokin vaikutti salamyhkäiseltä. Johanna halusi hemmotella ystäviään ja oli buukannut ihanan huoneen Seasidesta. Syksy on ollut superkiireistä ja stressaavaa aikaa, joten oli ihanaa rentoutua ystävien kanssa, jutella, syödä, saunoa ja olla vain ♥

Paras kirppislöytö

Käyn niin paljon kirppareilla, että teen kyllä aika usein kivoja löytöjä, mutta tällä viikolla kävi kyllä ihan uskomaton mäihä. Olen nimittäin haaveillut pitkään Terhi Pölkin frillasandaaleista. No, tein töitä Malmin kirjastossa ja käväisin lounaalla ostarin toisella puolella. Kun tulin takaisin, näin Uffin ikkunassa kyltin, joka kertoi että myymälään oli tullut alennusmyyntien jälkeen uusi ”mallisto”. Ajattelin vielä, ettei minulla todellakaan olisi aikaa käydä kirpparilla kesken työpäivän, mutten malttanut olla menemättä. Ihan käväisen nopeasti vain. Ja siinä kenkäständillä sitten tönöttivät ihan muina sandaaleina nämä haavekenkäni omassa koossani. Ihmettelin, miten näin arvokkaat design-kengät olivat ylipäätään päätyneet Uffille.

Paras kokemus

Sain hiljattain Julia Thurenilta kutsun tulla hänen käsikirjoittamansa Noin viikon studio -ohjelman yleisöön ja jäädä sitten vielä muiden vaikuttajien kanssa Ylelle juttelemaan ja herkuttelemaan. Oli älyttömän kiinnostavaa olla ohjelman yleisön joukossa ja nähdä, kuinka telkkaria tehdään. Ajattelin, että kuvauksissa menisi paljon enemmän aikaa, mutta se saatiin purkkiin melkein kerralla. Vain pari kohtaa otettiin uusiksi. Yllättävää oli sekin, että ohjelma tulee ulos kuvauspäivän iltana! Yleisöllä on tässä ohjelmassa tärkeä rooli ja meitä lämmittelikin ennen kuvauksia stand up -koomikko. Naurumme ja tapuksemme nimittäin kuuluu ohjelmassa.

Telkkarista tulee ulos parikymmentä minuuttia kestävä pätkä, mutta sitä varten monta ihmistä on ahertanut viikon käsikirjoituksen parissa. Etenkin pari päivää ennen kuvauksia tehdään kuulemma aika pitkää päivää. Sanoin mukana olleelle Erikalle, että huumoripitoisen asiaohjelman käsikirjoittaminen olisi minulle kauhujen työ. Olisi ihan pakko vääntää joka viikko uusia vitsejä. No, minä en olekaan ammattikoomikko, jolle vitsien keksiminen todellakin on työ. Tapasimme ohjelman juontajat Eeva Vekin ja Anders Heleniuksen, jotka myös käsikirjoittavat ohjelmaa. Luulen, että nuo tyypit sattuvat olemaan syntymähauskoja.

Jakson aihe sattui olemaan valkoinen heteromies ja tuuletin vähän, kun aihe selvisi meille. Miten sattuikin sopivasti, yksi lempiaiheistani. Jakso oli älyttömän hauska ja selventää hyvin valkoiseen heteromieheen liittyvää rakenneongelmaa ja sitä, etteivät jotkut suostu ymmärtämään sitä. Kannattaa todellakin katsoa, jakson löydät Areenasta.

Kuvausten jälkeen jäimme siis juttelemaan Julian, ohjelman tuottajien ja juontajien sekä muiden paikalle kutsuttujen vaikuttajien kanssa. Tarkoitus oli jutella erityisesti siitä, millaista on ilmaista vaikuttajana mielipiteitään trollauksen ja nettikiusaamisen aikakaudella. Myönnän, että se pelottaa välillä, mutten suostuisi vaikenemaan asioista, jotka ovat minulle tärkeitä. Toisaalta kuulin muilta vaikuttajilta hyytäviä tarinoita, jotka saivat kiittämään siitä, ettei minun ole oikeastaan tarvinnut miettiä, pitäisikö sittenkin olla hiljaa. Vaikuttajien vainoamisesta ja kiusaamisesta pitäisi todellakin puhua enemmän, jotta ihmiset käsittäisivät, ettei mielipiteen ilmaiseminen ole aivan itsestään selvää edes Suomen kaltaisessa lintukodossa.

Parhaat bileet

Lauantaina juhlimme jälleen mahtavalla blogipoppoolla pikkujouluja. Meillä oli viimeksi pikkujoulut pari vuotta sitten, mutta viime vuoden bileiden ja tämän vuoden blogigaalan jäätyä väliin, päätimme taas juhlistaa oikein kunnolla. Zadaa, Timma ja Venuu halusivat sponsoroida juhliamme, joten saimme upean paikan Manskulta, DJ:n sekä hyvää ruokaa ja juomaa. Ihana Iina oli juhlien pääjärjestäjä ja kiitän häntä niin isosti, että hän jaksoi organisoida kaiken.

Monet bloggaajista ovat nykyisin yrittäjiä, joiden ainoa työyhteisö ovat muut bloggaajat, joita tapaa harvakseltaan. Siksi tällaiset juhlat ovat eivät vain hauskoja vaan myös tärkeitä.

Saimme muuten ennen juhlia Timman lahjakortin, jolla saimme käydä kaunistautumassa juhlia varten. Kävin itse jalkahoidossa Kauneuspiste Pravassa Malmilla ja tykkäsin tosi paljon. Hoidot tekevä Nelly on aivan superihana ja oli saanut pelkästään ylistäviä arvioita Timmassa. Jos siis liikut Pohjois-Helsingin alueella ja etsit hyvää kosmetologia, voin suositella! Päätin itse käydä vähän useammin jalkahoidoissa ja mennä seuraavaksikin Nellyn käsittelyyn.

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.