On tämä s**tana työmaa, kun kehopositiivisuuttakin pitää puolustaa

Tuli eilen (taas) vähän turhautunut fiilis somea selatessa. Että on tämä maailmassa vellova suvaitsemattomuus, kiusaaminen, rasismi ja kaikenlainen muu paskuus vain yksi saatanan työmaa.

Törmäsin muun muassa upean Tytti Shemeikan vähemmän upeaan IG Stooriin, jossa kehopositiivista Vatsamielenosoitus-kanavaa Youtubessa päivittävä Tytti esitteli yhden saamansa palautteen. Joka oli siis tappouhkaus. Tytti kertoi, että hänen pitäisi palkata assistentti tekemään rikosilmoituksia saamistaan kommenteista, sillä hän joutuu tekemään ilmoituksia aika usein. Ja hän saa näitä uhkauksia ja muutenkin ala-arvoisia kommentteja siis siksi, ettei hänellä ole länsimaisten kauneusihanteiden mukaista kehoa ja etenkin siksi, ettei hän välitä siitä. Hän on esillä sellaisen kehon kanssa, jota ei yleisesti hyväksytä esille. Lihavuus voidaan ehkä hyväksyä hiljaisesti, jos lihava edes ymmärtää hävetä itseään ja piiloutua kotiinsa peittävien vaatteiden alle.

Kyllähän se syö ihmistä, kun kehopositiivisuusaatteen myötä framilla on kroppia ja ihmisiä, jollaisia ei siellä framilla ole totuttu näkemään. En vain käsitä, miten toisen ihmisen ulkonäkö voi olla toiselle niin suuri ongelma. On maailman tunkkaisinta väittää, ettei hyväksy lihavuutta tai kehopositiivisuutta, koska lihavuus on epäterveellistä. Aivan kuin meitä nyt muuten niin kovasti vieraiden ihmisten terveys kiinnostaisi. Ja sanomattakin selvää, ettei tämä terveyshuoli nyt ainakaan tappouhkauksia selitä.

View this post on Instagram

🆘 OLEN OLEMASSA JA NÄKYVISSÄ, EIKÄ SITÄ TARVITSE SEN KUMMEMMIN PERUSTELLA 🆘 🔹 Vaikka olen lihava, ei se tarkoita, että haluaisin muuttaa vartaloani tietynlaiseksi. Kohtaan usein ihmisiä, jotka olettavat minun haluavan muokata kroppaani pienemmäksi, koska "kuka nyt haluaisi olla lihava!". 🔹 Lihavana oleminen ei ole maailman loppu. Lihavana oleminen ei estä minua toteuttamasta unelmiani. Kun tajusin, että minä kelpaan tällaisena, galaksit räjähtivät. Minun ei enää koskaan tarvitse pyrkiä näyttämään tietynlaiselta vain siksi, että "niin täytyy tehdä". Minun ei enää koskaan tarvitse pyrkiä miellyttämään muita olemassaolollani. Minun ei tarvitse pyytää olemustani anteeksi. Eikä tarvitse sinunkaan! 🔹 Meillä kaikilla on oikeus olla olemassa ja lupa näkyä juuri sellaisina, kuin olemme. 🔹 #vatsamielenosoitus #ulkonäkö #keho #kehollisuus #ulkonäköpaineet

A post shared by Tytti Shemeikka (@tyttishemeikka) on

Myönnän olleeni todella pimennossa siitä, miten lihavia kohdellaan tässä maailmassa. Vasta kehopositiivisuuden nousun myötä tämäkin epäkohta on tullut tutuksi. Ajattelin, että lihavuudesta pilkkaaminen on todellisuutta lähinnä kouluissa, joissa nyt voidaan kiusata ihan mistä tahansa asiasta. En käsittänyt, kuinka paljon lihava aikuinen saa arvostelua osakseen.

Katsoin eilen myös Jenny + -ohjelman tuoreimman tuotantokauden viimeisen jakson ja sen jälkeen muutaman muunkin. Vikassa jaksossa oli pätkä ensimmäisen kauden jaksosta, jossa Saara Sarvas haastattelee lihavuustutkija, sukupuolentutkija ja lehtori Hannele Harjusta. Harjunenkaan ei usko, että niin moni todella olisi huolissaan lihavan terveydestä, vaikka jotkut sinnikkäästi niin väittävät. Hän sanoo lihavuuden arvostelussa olevan kyse ennemminkin normin kaipuusta (halutaan ihmiset samaan muottiin).

Harjunen sanoo lihavuuden pelon olevan myös inhimillistä: lihavuudella on vahva stigma, eikä sitä haluta omalle kohdalle. ”Jokainen on potentiaalinen lihava”, hän muistuttaa. Kun kehopositiiviset glorifioivat lihavuutta, siitä tulee hyväksyttyä ja minäkin voin yhtäkkiä lipsahtaa lihavaksi ja sitten minuakin arvostellaan ja saan tappouhkauksia.

Onhan se pelottavaa. Ehkä voitaisiin kuitenkin lopettaa mieluummin ne tappouhkaukset ja arvostelu kuin ihmisten marginalisoimisen. Kehopositiivisuudessa kun ei ole kyse mistään lihavuuden glorifioimisesta vaan siitä, että jokaisella on oikeus olla onnellinen, tyytyväinen ja rauhassa arvostelulta (omalta ja muiden), oli kehon muoto mitä tahansa. Eikö tämä nyt voisi olla jo itsestään selvää? Kehopositiivisuudessa on kyse myös siitä, että ihmiset voisivat olla tässä yhteiskunnassa esillä laajemmalla skaalalla. Ettei esimerkiksi näyttelijä, juontaja, laulaja, malli tai naistenlehden kansi olisi aina samankokoinen, tiukkojen kauneusihanteiden mukainen ihminen. Ettei lihava(ksi puettu) ihminen olisi esimerkiksi baletissa naurunalainen, kömpelö ja halveksittu kuriositeetti.

Samaisessa Jenny + -jaksossa lihavuus- ja diabetestutkija Kirsi Pietiläinen muuten muistuttaa, että jos ylipainoon auttaisi arvostelu, kiusaaminen ja nimittely, maailmassa ei olisi yhtään ylipainoista. Voisimmeko siis jo uskoa, että kehonegatiivisuudella ei saada aikaan minkään valtakunnan kehitystä.

Muita sarjan jaksoja katsoessani surin myös lasten puolesta, joiden kerrottiin jo saaneen tuta tämän maailman sairaista ulkonäkö ja -painonormeista. Eräs kouluterveydenhoitaja oli ottanut asiakseen mainita teini-ikäiselle urheilijatytölle, että tällä on painoindeksin mukaan yksi kilo ylipainoa. Niinpä tyttö oli alkanut syödä vähemmän (liian vähän) ja pyörtyillä energiavajeesta. Jo tytön kuvasta saattoi päätellä, ettei hän ollut grammaakaan ylipainoinen, vaikka painoindeksi jotakin väittäisikin. Ja vaikka ylipainoa olisikin, kouluterveydenhoitajan pitäisi tietää, mitä painon kommentointi voi tehdä teini-ikäiselle tytölle. Ne kommentit voivat seurata ihmistä koko loppuelämän. Ihmisen itsetunto on äärimmäisen hauras ja toivoisin, että edes terveydenhuollon ammattilaiset käsittäisivät tämän.

Lasten ulkäköarvostelua ja painokommentointia kohtaan toleranssini on pyöreä nolla. Kaikilla ihmisillä pitäisi olla kehorauha, mutta jos mihinkään muuhun ei pysty, niin ainakin lasten täytyy saada olla rauhassa arvostelulta.

Kopioin alle vielä Vaakakapinan kasvurauhan julistuksen. Vaatikaa tätä omille lapsillenne! Tämä maailma säästyisi aika monilta itsetunto-ongelmilta, syömishäiriöiltä ja tuskalta ylipäätään, jos edes lapset säästettäisiin kieroutuneilta kehovaatimuksiltamme.

#KASVURAUHA

1. Lapsella on oikeus nauttia elämästään juuri sellaisena kuin hän on

Lapsille ja nuorille pitää taata kasvurauha. Se tarkoittaa sitä, että lapsi saa olla lapsi ja nauttia elämästään juuri sellaisena kuin on.

2. Lapsen paino on aikuisten asia, ei lapsen

Jos lapsen elämäntavoissa tai painossa on jotain oikeasti huolestuttavaa, asiaa lähdetään korjaamaan aikuisten voimin. Lapsen ei pidä joutua kantamaan huolta ja vastuuta kehostaan tai elämäntavoistaan, koska hänellä on hyvin vähän mahdollisuutta oikeasti vaikuttaa niihin.

3. Lapsen keho on aina hieno, sitä ei pidä arvostella

Lapsen vartalon arvostelu ei ole vahingollista ainoastaan ylipainoisille lapsille, vaan aivan kaikille lapsille. Arviointi paitsi murentaa pulskemman lapsen itsetuntoa ja toimintakykyä, myös aiheuttaa lihavuuden pelkoa ja sen lieveilmiöitä normaalipainoisissa lapsissa.

4. Ollaan esimerkkinä lapselle, suhtaudutaan arvostavasti omaan kehoomme

Oma esimerkkisi vaikuttaa. Asenteesi vartaloihin ja syömiseen tarttuu, vaikka arvostelusi ei kohdistuisikaan omaan lapseesi. Ole esimerkki lapselle: epätäydellisyyttä syleilevä, mutta hyvään pyrkivä ja itseäsi arvostava. Mitä sinulla ei ole, et voi antaa eteenpäin. Oma kehosuhde välittyy sanoissa ja eleissä.

5. Puhutaan kaikenlaisista kehoista positiivisesti

Kehorauhan nimissä vältä myös naapurin Ritvan lihomisen päivittelyä ja missiehdokkaiden ruotimista telkkarin ääressä. Vaikka lapsen kehon jättäisi rauhaan, vahingollinen asenne välittyy siinä, miten aikuiset puhuvat vartaloista yleensä. Kehoista ei ylipäänsä tarvitsisi puhua niin paljon kuin nykyään puhutaan, mutta jos toisten kehoja pitää kommentoida, tehdään se arvostavasti.

6. Terve ruokasuhde ei sisällä lapsen palkitsemista tai rankaisemista ruualla

Ruualla palkitseminen vinouttaa sekä minuutta että suhtautumista ruokaan. Myös lohtusyöminen opitaan lapsena, joten auta lasta etsimään pahan mielen lepyttämiseen muita keinoja. Herkuttelu on vain herkuttelua, älä lataa sitä muilla merkityksillä tai ehdoilla.

Sain itsekin lapsuudessani osakseni arvostelua kehoni koosta. Muistan jokaisen lauta-kommentin ja palautteen poikamaisesta vartalostani. Kehorauha koskee itsestäänselvästi jokaista kehoa.

2 Comment

  1. Word! Kiitos tästä kirjoituksesta!

  2. Amen. Itse sairastuin teininä anoreksiaan ja vaikka kyse oli ennen kaikkea yleisesti huonovointisuudesta ja sen korjausyrityksestä kontrollilla, koen saaneeni siihen avaimet kotoa. Mun äiti on aina suhtautunut hyvin negatiivisesti omaan kehoonsa ja mä en muista koskaan olleeni tyytyväinen omaan kroppaani. Painon tarkkailun aloittaminen oli niin luonnollista, koska sitä oli meillä tehty aina. Lopulta se lähti aivan laukalle. Nyt olen ollut terve jo lähes 10 vuotta ja nykyään suhtaudun kehooni lempeästi ja ylpeästi. Syömishäiriö on siitä kavala sairaus, ettei siitä koskaan pääse kokonaan eroon ja mun on aina vähän tarkkailtava itseäni, etten luisu samalle tielle uudestaan hankalissa elämän vaiheissa. On tehnyt hyvää puhua asiasta myös äidin kanssa aikuisena. En syytä häntä mistään, mutta olen vakaasti päättänyt, etten toista tätä mallia omille lapsilleni ikinä.

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.