Uusia unelmia ja päätöksiä!

Ihanaa uutta vuotta kuomat! Joulukuu oli kohdallani niin leppoisa, että odotan jo innolla, että arki lähtee rullaamaan toden teolla. Monia kivoja niin kivoja juttuja on tiedossa, etten pysy housuissani. Tällaista kaikkea uutta ja innostavaa on luvassa:

Uusi toimisto

Krunassa aiemmin officea pitänyt bloggaajaporukka alkoi etsiä uutta tilaa, kun vanha oli lähtemässä alta ja kerroin, että olen myös mukana. Parin tehomimmin avulla saimme nopeasti vuokrattua upean kivijalkatilan Punavuoresta! Luulen, että tästä maisemanvaihdoksesta saan aivan uutta virtaa työntekoon. Ajattelin nimittäin säästää ja pitää kotitoimistoa, mutta pakko se on myöntää, että seinät alkavat aika nopeasti kaatua päälle, kun tekee kotona töitä. On mahtavaa painaa duunia muiden saman alan tyyppien kanssa, inspiroitua ja pyydellä tarvittaessa apuja. Toimistokollegojani tulevat siis olemaan Johanna, Julia, Sara, Carita, Veera, Janni, Mona, Kira, Kriselda, Vilma ja Lauri.

KUVA SARA TICKLE

Liikunnallinen elämäntapa

Uuden toimiston myötä päätin myös keksiä jonkin liikuntaharrastuksen keskustan alueelta. Olen huomannut, että aamu on minun aikani treenata, joten aion suunnata aamuisin salille ja sieltä officelle. Saliksi valikoitui Esport Bristol, sillä ystäväni kehui sitä ja kertoi treenaavansa itsekin siellä. Hyvässä lykyssä saan siis myös treenikaverin! Harvinaista herkkua! Uskon vahvasti, että pääsen taas treenailun makuun, kun voin ensimmäistä kertaa sitten yliopistoaikojen treenata aamuisin. Töiden jälkeen illalla treenaaminen on aina ollut karseaa pakkopullaa.

Ikimuistoisia matkoja

Ulkomaanmatkailua haluan jatkossa säännöstellä, enkä tehdä mitään turhia pikapyrähdyksiä lentokoneella. Tälle vuodelle on suunnitelmissa kaksi matkaa Suomen ulkopuolelle: huhtikuussa perhematka Kanarialle ja syyskuussa viisivuotishäämatka todennäköisesti Santorinille. Olen jo nyt alkanut varovasti suunnitella, mitä kaikkia seikkailuja Kanarian-matkaamme kuuluisi. Lapsikin alkaa olla jo niin iso, että osaa odottaa matkaa. Ainakin suuntaamme taas Teidelle, sillä lapsi on innostunut tulivuorista. Siam Park on must-kohde, samoin meriretki delfiinejä tiirailemaan! Santorinin reissulle taas on varmasti ihan megalomaaniset odotukset, sillä se on ensimmäinen pidempi reissumme kahdestaan sitten lapsen syntymän. Toiveissa on joku ihana luksushotelli Oiassa ja paljon rentoutumista kaksin <3 Näiden reissujen lisäksi toivon tältä vuodelta myös ihania matkoja ihan koti-Suomessa!

Rahaa säästöön (ja sijoituksiin)

Yksi tärkeimpiä uuden vuoden päätöksiäni (huom. päätöksiä, ei lupauksia) on se, että alan säästää tavoitteellisesti ja sijoittaa. Mielessäni on yksi isompi säästökohde (siitä lisää alla), mutta toiveissa olisi säästää myös sijoituksiin ja alkaa sijoittaa myös lapselle. Tärkein säästöohjenuorani tulee olemaan Julia Thurenin lanseeraama: Älä osta mitään turhaa paskaa.

Uusia unelmia

Olen pohtinut viime aikoina tosi paljon tulevaisuuden asumismuotoamme ja asuinaluettamme. Haaveilu on tuonut nyt siihen lopputulokseen, että todennäköisesti aiomme rakentaa oman talon lähitulevaisuudessa. Toivottavasti ennen kuin pikkuinen menee kouluun. Itse asiassa minua vaivaa tällä hetkellä aivan hillitön talokuume ja olen jo piirtänyt tulevaisuuden talomme pohjan. Se vain näkyi aivan yhtäkkiä ihan selkeänä silmissäni. Koko talo oikeastaan: tiedän, että se on noin 130 neliötä, siinä on neljä makkaria ja iso walk in closet. Se on yksikerroksinen, pulpettikattoinen puutalo, joka on maalattu mustaksi. Siinä on toivottavasti aurinkopaneelit ja keittiössä aamiaiskaappi ja saareke. Sen sijainnista ei ole mitään tietoa – toivottavasti löytäisimme Helsingistä tontin, joka ei olisi aivan mahdottoman hintainen.

Tämä unelma tarkoittaa kuitenkin pääkaupunkiseudulla isoja säästöjä ja karseaa asuntolainaa. Siksi siis se säästäminen! On itse asiassa aika kutkuttavaa alkaa säästää, kun taustalla on selkeä ja äärimmäisen tärkeä tavoite.

 

Piirsin pohjan ihan sellaisella pohjapiirrosohjelmallakin, mutta sitä versiota en kehtaa vielä näyttää 😀

2 Comment

  1. Yritin googlettaa mutten löytäny vastausta, mikä on woc????😃

    1. 😀 siis wic eli walk in closet, mikähän ihme kiemura aivoissa tullut tuossa lyhentämisessä 😀

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.