Arkikuva 1: Pitkä matka päivähoitoon

Lainasin nyt hävyttömästi muutamien muiden bloggaajien pitämää postausideaa jokaviikkoisesta, silottelemattomasta arkikuvasta. Tämä siitä syystä, että kaipaan blogiin säännöllistä konseptia, joka ei pakottaisi keksimään jatkuvasti uusia aiheita, mikä on välillä aika hankalaa. Toisaalta koska tiedän, että blogeilta kaivataan arkea ja todellisuutta eikä vain niitä viimeiseen asti hiottuja kiiltokuvia.

Ensimmäinen kuva on tältä päivältä, kun hain lapsen päivähoidosta ja nautimme vähän välipalaa kirppiksen kahvilassa.

Tämä meikäläisten päivähoitomatkaruljanssi onkin tarina itsessään. Lapsi kun on hoidossa aika kaukana kotoaan. Tämä systeemimme ei toimisi mitenkään, ellei meillä olisi autoa ja ellemme jakaisi vastuitamme niin, että Jaakko yleensä vie lapsen hoitoon ja minä haen. Eikä tämä totta puhuen olisi ollut mahdollista kahta vuotta, elleivät appivanhempamme asuisi hoitopaikan läheisyydessä. Aika usein kävelemme hoidosta mummolaan ja odotamme Jaakkoa töistä meitä hakemaan. Minulta menee julkisilla reilu tunti, kun lähden hakemaan lasta, joten olen päättänyt ottaa homman liikunnan kannalta. Kävelen junalle ensin reilut pari kilsaa ja kävelen pari-kolme kilsaa toisessa päässä. Tällä tavalla kävellen minulla kestää melkein puolitoista tuntia kotoa päivähoitopaikkaan.

Kun selitin terapeutillemme tätä systeemiämme, hän sanoi, että tuossa sen näkee, että jos jotakin oikein kovasti haluaa, niin kyllä sen saa toimimaan. Emme halunneet luopua perhepäivähoitopaikasta, joka osoittautui niin kultakimpaleeksi. Lapsi viihtyy hoidossa todella hyvin ja kyselee viikonloppuisin, että koska pääsee taas hoitoon (pitäisikö olla huolissaan?) Hoidossa oli pitkään vain kaksi lasta ja sain olla varma, että pieni saa tarvitsemansa hoidon ja huomion. En olisi vaihtanut sitä mihinkään!

Eikä matkani hoitopaikalle siis aina kestä puoltatoista tuntia. Toisinaan olen töissä keskustassa, jolloin hoitopaikka on siedettävämmän matkan päässä. Joskus taas on vähän raskaampaa, jos emme voi odottaa Jaakkoa hakemaan (jos hän on vaikka koko illan töissä). Silloin lapsellekin tulee sellainen reilun tunnin kotimatka. Näitä on onneksi harvoin ja toisaalta lapsikin tykkää vaihtelun vuoksi matkustaa bussilla ja junalla. Autollahan tuo ei ole matka eikä mikään, mutta julkisilla matka kyllä venähtää.

Ja kuva siis tosiaan on kirppikseltä, jonne menimme odottelemaan Jaakkoa. Yleensä hengailemme iltapäivisin anoppilassa, mutta tänään päätimme vähän vaihtaa totuttua kaavaa. Kiersin nopeasti kirpparin ja menimme sitten syömään vähän välipalaa kahvioon. Kahvilan telkkarista sattui tulemaan Pikku Kakkonen, joten viihtyminen oli taattu!

Kirjoittelen muuten lähipäivinä lisää päivähoitoasioista, sillä meilläkin on kesän jälkeen tiedossa vaihto päiväkotiin!

 

6 Comment

  1. Hei 😊 kiinnostaisi tietää millaisesta matkasta kilometreissä on kyse? Itsekin olen päivähoitoratkaisujen äärellä ja nä välimatka-asiat kovasti pohdituttavat..

    1. Sellainen viitisentoista kilometriä vähän riippuen reitistä!

  2. Hei, ihana päivähoitopaikka on kyllä aarre 🙂 Minua kiinnostaa, miten teillä näinä hektisinä arkipäivinä on koiran lenkkeilytys järjestetty? Jos siis kävelet junalla pari kilometriä ja sitten vielä toiset pari, onko koira mukana? Koirahan tarvitsee myös lenkkiä monta kilometriä päivässä. Piteneehän muuten ne koirankin päivät, jos lapsen hakuunkin menee kauan?

    1. Oon siis kotona suuren osan päivästä/viikosta, joten koira ei ole paljon yksin. Meillä vaihtelee siis tosi paljon päivittäin tämä järjestely enkä siis kävele tuota matkaa joka päivä! Joskus koira on ollut mukana mutta useimmiten hän ulkoilee iltaisin sen minkä ulkoilee. Koira on melkoisen erikoinen tapaus, hän ei nimittäin juuri suostu ainakaan talvisin ulkoilemaan. Joskus kun lenkkeilen iltaisin, joudun tuomaan koiran välissä kotiin, koska hän vetää koko ajan kotiin päin. Jos sen sijaan ollaan koko perhe ulkoilemassa, koira ei vedä kotiin. Tämä on tosi mystistä, mutta joka tapauksessa Dinoa on aika vaikea saada liikkumaan. Huonolla ilmalla häntä ei saa ulos ollenkaan. Talvisin taas tassut menevät rikki ja joudumme pitämään hänellä kenkiä mikä taas entisestään vähentää ulkoilemishaluja. Häntä ei oikein ole tarkoitettu tänne Suomen oloihin 🙁

  3. Meillä oli päivähoitopaikkaan n. 20-25km. Emme halunneet lasta oman kaupungin päiväkoteihin kun kaikista kuultiin jotain huonoa (sisäilmaongelmia, hoitajavaihtuvuutta jne.). Perhepäivähoitajaa mietimme aluksi, mutta vain parilla olisi ollut tilaa alle 3-vuotiaalle eikä heidän kanssaan kemiat kohdanneet. Epäilytti myös monestiko hoitaja ilmoittaa olevansa sairaana tms ja pieni lapsi pitää vieraaseen paikkaan viedä varahoitoon…
    Valitsemamme naapurikaupungin päiväkoti oli hyvä valinta. Juuri ennen hoitotarpeemme alkamista valmistunut ja vaikka joitakin henkilökunta muutoksia vuoteen mahtui, pysyi valtaosa hoitajista samoina alusta loppuun. Julkisilla kulkeminen olisi ollut mahdotonta; meiltä n. kaksi kilometriä lähimmälle bussipysäkille, bussilla n. 30-45min matka ja tämän jälkeen 2-3km kävelyä. Olisi ollut täysin mahdotonta ehtiä 8-9 töihin joten päädyimme kakkosautoon.

    1. Meillä on tosi tuttu se varahoitopaikkakin, joten ei yhtään harmita, kun lapsi sinne ”joutuu”. Viettävät paljon muutenkin aikaa siellä ihan oman hoitajansakin kanssa ja lapsi tykkää, kun on paljon kavereita. Joo kyllä se kakkosauto usein ainakin pk-seudun ulkopuolella saattaa olla välttämätön. Meilläkin oli se harkinnassa, koska asumme kaukana kaikesta, mutta tulin siihen tulokseen, että pärjätään ilman!

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.