Kun lapsen passaaminen menee yli

Havahduin omaan koti-curling-harrastukseeni, kun luin tällä viikolla Ile Uusivuoren Meidän perhe -lehden kolumnin. Siinä Uusivuori kehottaa yksinkertaisen nerokkaasti olemaan enemmän laiska kotona.

En ole pitänyt itseäni curling-vanhempana, sillä en ole sellainen hössöttävä vanhempi, jonka jokainen hetki kuluu lapsen ympärillä kokkaillen, harrastuksiin kuskaten, leikkien ja niin edelleen. Menemme aika usein siitä, mistä aita on matalin enkä esimerkiksi juuri koskaan leiki lapsen kanssa – mitä nyt joskus pelataan jotain pelejä.

Huomaan kuitenkin tekeväni aika paljon lapsen puolesta. Vastaan hänen pyyntöihinsä välittömästi, välillä aivan kuin jollain autopilotilla. En välillä edes huomaa, kun olen hänen pyynnöstään (tai käskystään) vaihtanut telkkariohjelmaa, kiikuttanut banaanin, levittänyt keittiöön vesiväriateljeen ja mitä ikinä. Välillä tuntuu myös, että hän pyytelee asioita vain saadakseen huomiota – varsinkin kun pitäisi mennä nukkumaan. Ja minä huomaan pörrääväni toteuttamassa vaatimuksia, jotta saisin hetken rauhan pyyntöihin vastaamisen jälkeen.

”Viikko sitten tajusin, ettei yksikään kolmesta lapsestani kykene odottamaan mitään sekuntiakaan. He haluavat kokoa ajan huomioni, ja kotona ollessani en saa hetkeäkään rauhaa”, Uusivuori kirjoittaa. Pelkään pahoin, että lapseni kärsivällisys on samaa luokkaa. Harva se päivä vaadin häneltä tiukasti ”ODOTA” ja hän saattaa sanoa vielä tiukemmin ”EN ODOTA”. Enkä tuskin voi syyttää siitä ketään muuta kuin itseäni.

Olen välillä aika helisemässä pyyntöjen pyörteessä yhden lapsen kanssa. En todellakaan tiedä, miten ihmiset pysyvät järjissään kolmen lapsen kanssa.

Toisaalta omassakaan kärsivällisyydessäni ei ole kehumista. En aina edes tajua, että lapsen pitäisi jo osata tehdä tiettyjä juttuja omin päin. Hän osaa jo hyvin pukea, mistä saan kiittää täysin hänen hoitajaansa. Olen itse niin kärsimätön (ja valitettavasti joskus myös kiireinen), että tekisi mieli pukea hänet itse päästä varpaisiin aikaa säästääksemme. Huomaan tekeväni muitakin asioita itse siksi, etten malta odottaa.

Liika palveleminen on lapselle karhunpalvelus: passaamme lapsistamme kärsimättömiä ja riippuvaisia.

Uusivuori ratkaisi passaamisongelmat yksinkertaisesti – lopettamalla passaamisen. ”Missioni on maksimoida perhe-elämämme tylsyys. Joka aamu aamiaisen jälkeen menen takaisin sänkyyn olemaan. En palvele ketään, en kysy mitään. — Jo ensimmäisten kokeilupäivien jälkeen moni asia on muuttunut paremmaksi. Mitä tylsempi olen jaksanut olla, sen omatoimisempia lapsistani on tullut”.

Aloitin saman kokeilun tänään.

Laiskempaa viikonloppua kaikille!

*kuvan vaatteet Gina Tricot Mini (saatu)

10 Comment

  1. Tuo Ilen kolumni kuullosti todella tutulta myös minulle ja huono omatunto hiipi rintaan 🙈 😄! En ole koskaan edes ajatellut, että en toimisi näin… meillä on 4-vuotias tytär, jonka eteen teen kylä varmasti aivan liikaa, koska en kerta kaikkiaan jaksa odottaa sillä mitään ei pyytämällä tapahdu (ainakaan jos on kyse esim pukemisesta). Nyt on mietinnän paikka itselläkin :D!

    1. Ei kannata huonoa omatuntoa silti tuntea! Hyvä vain välillä pysähtyä miettimään omia tapojaan 🙂

  2. Passaaja mamma says: Vastaa

    Passaaminen ja hemmottelu on ihanaa. Lapset kasvaa niin nopeasti. Kotona on enää yksi 17v nuori. On kiva passata, kun vielä on siihen tilaisuus. Kokemuksesta voin sanoa, että lapsia ei voi passaamalla pilata. Päinvastoin!

    1. Sellainen ajoittainen hemmottelu on ihan eri asia kuin se että on jatkuvasti hyppäämässä lapsen käskyjen perässä 🙂

  3. Ilellä oli hyvä kolumni ja niin totta. Saman mieki muistan omasta lapsuudesta, että vanhemmat tekivät omiaan ja myö lapset leikittiin omiamme. Ei meitä oltu koko ajan viihdyttämässä tai saatu kaikkea mitä haluttiin ja varsinkaan heti.

    Itsekin olen aiheeseen liittyen kirjoitellut.

    https://www.polyapinnoilla.fi/intensiivinen-vanhemmuus-kaantyy-meita-vastaan-ja-tekee-karhunpalveluksen-lapsillemme/

    1. Oi täytyy lukea, kiitos linkistä!

  4. Munkin on pakko vähän ihmetellä, että eikö lapsia hankita siksi että niiden kanssa ollaan. Minä leikin lapsen kanssa vaikka toki se on välillä tylsää, mutta ei se ole lapsen syytä. Teemme myös paljon kaikkea yhdessä, kuten laitamme ruokas ja siivoamme jne, ja en jotenkin ajattele passaavani ja että lapsen tulee toimia yksin. Lisäksi ja yritän muös muistaa että esim pukiessa, niin rasittavaa kun se uhmaikäisen kanssa välillä onkin, saa pitää lasta sylissä. Se ei nimittäin jatku ikuisesti.

    1. Kyllä sitä tulee aika paljon lapsen kanssa oltua 🙂 jokainen tekee oman päätöksensä siitä, osallistuuko lapsen leikkeihin vai ei. Mä koen että leikki kuuluu lapsille, mun ei tarvitse sekaantua 🙂 mut tää kirjoitus ei varsinaisesti nyt sitä koskenut.

  5. Tosi hyvä aihe! Tässä on kans KiVan sivuilta lyhyt juttu joka sivaltaa samaa;

    http://kiintymysvanhemmuus.fi/ukk-onko-kiintymysvanhemmuus-sama-kuin-curling-vanhemmuus/

    ”Aikuisen ei ole tarpeen olla lapsen palvelija, vaan hän huolehtii lapsen perustarpeista sekä tarvittavasta ohjauksesta ja opastuksesta. Tavoitteena on löytää tasapaino sen välille, että lapsen tarpeisiin vastataan, mutta vanhempi ei kuitenkaan unohda omia tarpeitaan ja osaa myös pitää omista rajoistaan tarvittaessa kiinni. Lapselle annetaan mahdollisuus päättää mahdollisimman pitkälle omista asioistaan, mutta lapsi ei päätä vanhemman asioista.”

    Tässä just samalla käyn lapsen kanssa keskustelua siitä et kuka pyyhkis hänen kasvoistaan välipalalla siihen jääneen jugurtin 😀 Helposti huomaan et jos esim lapsi pyytää mua siirtymään niin teen heti työtä käskettyä, vaikka eihän oikeesti 4v voi tottua siihen että voi määrätä missä kukin istuu. Saa olla tarkkana tän asian kanssa 🙂

    1. No siis just näin! Tosi hyvin tiivistetty 🙂 Ja tuo esimerkkisi on just sitä että menee vähän autopilotilla ajattelematta, että kannattaako nyt tosiaan totella nelivuotiaan välillä mielivaltaisia käskyjä 😀

Vastaa käyttäjälle Henna | Pölyä Pinnoilla Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.