Kasvoja kohottava rulla, Putous livenä ja muut viikon parhaat

Paras hankinta

Aiemmin kehumani jaderolleri olikin harmillisen huonoa tekoa ja rulla irtosi varresta kokonaan. Sisuunnuin ja hankin samalla THE rollerin, joka olisi varmasti laadukas ja kestävä. Tilasin Cult Beautysta julkkistenkin suosiman Nurse Jamie UpLift Facial Massaging Beauty Rollerin. Tällä rullaillaan eri tyylillä, mikä on enemmän makuuni. Ja kasvojen rullaaminen tuntuu todella laskevan turvotuksia ja liftaavan ihoa.

Paras kokemus

Manguin Jaakolta koko viimeisimmän Putous-kauden ajan lippuja lähetykseen, mutta tuolloin ei vielä onnistanut. Nyt hän oli saanut minulle ja kolmelle kaverille liput ensimmäiseen lähetykseen! Tykkään formaatista kovasti ja olen katsonut jokaisen kauden. Uusi kausi vaikuttaa vakuuttavalta ja oli jännä olla tv-ohjelman kulisseissa kurkkimassa, kuinka suoraa lähetystä tehdään.

Porukkamme yllättyi siitä, että studioyleisö sai oikeasti päättää, kuka Tulikokeen voittaa (äänestin Mikko Penttilää) ja siitä, että studio on pienempi kuin miltä telkkarissa näyttää. Oli myös hauska katsella kun lavasketsialueella kävi kova kuhina, kun lavasteita purettiin ja kasattiin, sillä aikaa kun kamerat kuvasivat näyttelijöitä päälavalla.

Itse yllätyin myös siitä, kuinka paljon juontaja Roope Salminen oli yhteydessä studioyleisön kanssa. Voisi kuvitella, että hän tulee vain suoraan lähetykseen vetämään repliikkinsä, mutta hän lämmitteli yleisöä myös mainoskatkojen ajan ja ennen lähetystä.

Paras kirppislöytö

Olen alkanut tehdä aika kivoja kirppislöytöjä, kun olen antanut vaatteillekin mahdollisuuden. Ennen kaivelin kirppiksillä vain tavaroita. Malmin Uffilta löytyi jo toinen kiva Cosin neule, tällä kertaa sininen ja mohairvillainen. Täydellinen siisti arkineule ja vielä lämmin.

Paras lanseeraus

Tällä viikolla lanseerattiin Gina Tricotin Mini-lastenmallisto, johon kuuluu söpöjä lastenvaatteita ja myös mätsääviä vaatteita äideille! Saimme lapsen kanssa ihanan vaatelähetyksen ja olin muiden perhevaikuttajien kanssa lanseeraustilaisuudessa. Suurin osa malliston vaatteista on valmistettu ympäristöystävällisistä materiaaleista ja lisäksi siihen kuuluu tuotteita, joiden myyntituotosta 10 prosenttia lahjoitetaan Childhood-järjestön lasten seksuaalista hyväksikäyttöä ehkäisevään työhön.

Paras ravintola

Gina Tricot Mini -malliston lanseerauslounas pidettiin aivan upouudessa Frida’s-ravintolassa Lönnrotinkadulla. Ravintola ei vielä ollut edes avautunut, kun saimme jo maistella sen kolmen ruokalajin lounasta. Ihania modernin meksikolaisia makuja (parasta guacamolea ikinä) ja aivan mieletön sisustus! Tänne täytyy vielä päästä illalliselle.

2 Comment

  1. Äiti ja tyttö kuin samasta puusta, nättejä molemmat.

    1. Voi kiitos 🙂

Vastaa käyttäjälle Irene Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.