Vuosi eron jälkeen

Erostamme on kulunut aika tarkalleen vuosi. Mietin tänään, että jos olisin vaikka tammikuussa 2019 päässyt aikakoneella tähän hetkeen, kevääseen 2020, en todellakaan olisi uskonut silmiäni. On meneillään joku apokalypsi ja kaiken kukkuraksi minä asun vanhassa kaksiossani Alppilassa SINKKUNA ja olen vieläpä aivan tyytyväinen elämääni. Olisin takuulla kuvitellut, että aikakoneeseen oli tullut joku bugi, joka oli miksaillut menneisyydestäni ja jostakin dystopialeffan kässäristä jotakin todella outoa…

Vuosi sitten elettiin aika tuskallisia hetkiä. Olin Kanarian-lomalla, jonne meidän piti lähteä perheenä, mutta jonne lähtikin aviomieheni sijaan äitini. Vielä tuolla lomalla käytin kaiken liikenevän ajan siihen, että luin aivan kaiken netistä löytyvän tiedon hakusanoilla kuinka estää ero. Tyypillistä Ireneä. Kun minua kohtaa jokin vastoinkäyminen, selviytysmiskeinoni on tieto. Haluan tietää kaiken tuosta minua lähestyvästä uhasta ja oppia, kuinka voin kukistaa sen.

Nuo 11 päivää auringossa huippuhotellissa olivat elämäni hirveimmät, vaikka kepeistä somepäivityksistä sitä tuskin pystyi arvaamaan. Ei mennyt hetkeäkään, ei sekunnin sadasosaa, jolloin en olisi ajatellut eron uhkaa. En halunnut olla tuhansien kilometrien päässä murenevasta avioliitostani. Halusin olla pelastamassa sitä paikan päällä. Viimeistään kotiin palatessamme selvisi kuitenkin, ettei mitään ollut enää tehtävissä. Toisaalta se oli helpotus. Ei ollut enää jossiteltavaa eikä mitään muuta mahdollisuutta kuin jatkaa elämäänsä. Sain antaa periksi. Siihen asti olin elätellyt toiveita, ja se on pidemmän päälle aika kuluttavaa.

Sitten aloin taas opiskella. Tällä kertaa hakusanoilla kuinka selvitä erosta. Luin vertaistarinoita naistenlehtien sivuilta ja opin, että ihmiset olivat selvinneet paljon vaikeammistakin erotilanteista. Luin psykologien ja muiden ammattilaisten tekstejä. Opin, että eron keskellä näköalattomuus on tavallista: on hankalaa nähdä elämää eteenpäin. Luin, ettei ero tarkoita loppuelämän peruuttamista: ero on mahdollisuus parempaan. Luin, että erosta selviää, vaikka erosuru voi olla valtava sokki, joka aiheuttaa fyysisiäkin oireita.

Vuosi sitten janosin tietää, kuinka kauan tämä kestää: koska tämä tuska loppuisi? Monet asiantuntijat arvioivat joidenkin tilastojensa perusteella, että erosta selviämiseen kuluu noin vuosi. Muistan ajatelleeni, etten kestä tätä tuskaa vuotta, että niinkö kauan tätä pitää lusia? Mutta eihän se tietenkään niin mene, että vuoden ajan kärsit ja itket ja 365 päivän kuluttua kuin taikaiskusta tuska katoaa. Voin sanoa olleeni iloinen ja onnellinen jo viime kesänä. Senkin jälkeen tuli takasiskuja, huolia, murheita ja itkuja mutta suunta on kuitenkin aina ollut eteenpäin.

Vuoden aikana olen opetellut kuuntelemaan itseäni ja tarpeitani. En ole kaivannut uuteen suhteeseen, sillä olen tiennyt, ettei sellainen olisi ollut hyväksi. Olen ollut suhteessa 15-vuotiaasta lähtien enkä ole oikeastaan koskaan deittaillut ennen tätä vuotta. Olen ottanut kaiken irti vapaudestani. Olen kohdannut omat tunteeni ja pohtinut omia heikkouksiani ja sitä, miten ne vaikuttavat parisuhteisiini. Olen oppinut, että voin muuttaa vain ja ainoastaan itseäni. Olen käsittänyt, että liian aikaisin aloitetussa uudessa suhteessa toistaisin vain vanhoja virheitäni. Olen miettinyt, millaisia tarpeita minulla on parisuhteessa, jotta voisin olla tulevaisuudessa hyvässä sellaisessa enkä sysäisi itseäni ja tarpeitani sivuun.

Kulunut vuosi on antanut minulle jotain muutakin kullanarvoista. Se on opettanut, että selviän jatkossakin yhtä musertavasta tilanteesta, jos sellainen eteeni vielä tulee.

10 Comment

  1. Sä olet aivan mahtava tyyppi ❤️ hurjan paljon hyvää elämääsi, ihana kuulla että olet päässyt jaloillesi.
    Kuuntelin viikko sitten sun kirjasi hullu kun äidiksi tullut ja haluan sanoa vilpittömästi kiitos siitä uskomattomasta vertaistuesta.
    Mulla on nyt 4kk ikäinen vauva, ja olen hänen kanssa päivät yksin kotona. Ollut kauhean syyllinen olo siitä, kun se tuntuu niin yksinäiseltä ja vaikealta kestää, etenkin kun ei voi oikein nähdä ketään. Muutenkin ollut tosi paljon negatiivisia tunteita.
    Kun kuuntelin sun kirjan niin tuntui kuin viimeinkin olisin löytänyt ihmisen, vertaisen joka koki myös ihan samoja juttuja. Siksikin on jotenkin ollut helpompi olla kun tiedän etten ole ainut. Ystäväpiirissä on lähinnä sitä vauvakuplaa, kun olen yrittänyt ottaa asiaa puheeksi.

    1. Tämä koronatilanne pienen vauvan kanssa voi varmasti olla aivan helvetillistä, ihan varmasti on negatiivisia tunteita, ja niitä saa olla! Ihanaa kuitenkin, että oot kokenut mun kirjan auttaneen. Paljon, paljon voimia sinne. Kyllä se helpottaa!

  2. Kiitos kun jaoit näitä ajatuksia.

    1. <3

  3. Hieno postaus<3 Todella hyviä oivalluksia olet tehnyt ja mikä parasta, olet päässyt jaloillesi:) kaikkea hyvää sinulle ja antoisaa itsetutkiskelun matkaa:)

    https://lastenjahellanvalissablogi.blogspot.com/2020/04/ensi-viikon-ruokalista-ja-vahan-muutakin.html?m=1

    1. Kiitos ihana sinä <3

    1. <3

  4. Kirjoitin sinulle silloin vuosi sitten jotain sellaista, että uskomatonta kyllä aika auttaa vaikkei se tunnu sillä hetkellä yhtään siltä. Itselläni on kaksi vuotta aikaa äkillisestä, yllättävästä ja repivästä erosta. Tuntuu, että vielä viimeisen puolenvuoden aikana on tullut vielä jotenkin tyynempi olo ja elämä on kannatellut vieläkin enemmän. Toivon, että tuleva vuosi lisää entisestään hyvää oloasi ja tuo elämääsi kaunista.

    1. Ihanaa kun tsemppasit silloin ja nyt <3 <3 arvokkaita sanoja, joista oon aina kiitollinen! Ihanaa myös kuulla, että toinen vuosi on tuonut sulle yhä paremman olon!

Vastaa käyttäjälle Essi Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.