Tiedätkö, mikä on parodontiitti? Kannattaisi tietää!

Mainos: Terveystalo

Olin viime viikolla hammaslääkärissä ja juttelimme lääkärini, Terveystalon Fanny Bjondahlin kanssa sellaisesta inhasta kansantaudista kuin parodontiitista. Oletko kuullut siitä aiemmin? En yhtään ihmettele, jos et ole. Mäkin olen kuullut siitä aiemmin vain siksi, että mun suusyöpätutkijana työskentelevä sisko on puhunut siitä. Mutta oikeastaan en ihan varsinaisesti ymmärtänyt, mistä on kysymys, ennen kuin Fanny selitti ja näytti vielä röntgenkuvistani, mistä kohdin parodontiitin voi bongata. Päivittelimme yhteen ääneen, kuinka harmillista on, ettei aiheesta puhuta enemmän. 

Parodontiitti on siis hampaiden kiinnityskudossairaus, joka tuhoaa hampaiden kiinnitystä palauttamattomasti. Suun bakteerit aiheuttavat ientulehduksen ja siitä edelleen kehittyvän parodontiitin. Sairaus on hyvin yleinen: erään tutkimuksen mukaan syventyneitä ientaskuja esiintyi 64 prosentilla ja syviä ientaskuja 21 prosentilla aikuisista suomalaisista. Sairaus etenee salakavalasti, ja jos sitä ei hoideta ajoissa, seurauksena on hampaan irtoaminen. Kaiken lisäksi parodontiitti on diabeteksen, sydän- ja verisuonisairauksien sekä aivohalvauksen riskitekijä. Sen lisäksi, että tauti irrottaa hampaita, se pitää yllä laaja-alaista märkäistä tulehdusta ja lisää koko kehon matala-asteista tulehdusta. 

Alttiuden sairastua voi todeta jo teini-iässä ja keskimäärin parodontiittiin sairastutaan 22-28- vuotiaana. Vaikeaan parodontiittiin, jossa kudoksia on jo merkittävästi tuhoutunut, sairastutaan keskimäärin 38-vuotiaana, mikä tarkoittaa, että tautia ei ole huomattu riittävän ajoissa. Vaikeaa parodontiittia sairastaa peräti 21 prosenttia suomalaisista!

Kaikkia on peloteltu hampaiden reikiintymisestä, ja ihmiset kertoilevat usein kauhutarinoita viisaudenhampaistaan. Mutta ainakin minua pelottaa paljon reikiä ja viisaudenhampaita enemmän se, että hampaani putoavat tai että voin saada aivohalvauksen!

Tulipa siis ihan uudenlaista vipinää suuhygieniaan! Olen siis kyllä muutenkin suht tarkka hampaideni hoitaja: käyn säännöllisesti hammaslääkärillä ja suuhygienistillä, kannan markkinoiden parhaimmistoon kuuluvaa sähköhammasharjaa mukana matkoillakin (koska tavallisista harjoista ei mielestäni ole yhtään mihinkään) ja käytän tunnollisesti sekä hammaslankaa että hammasväliharjoja. Mutta myönnän, että toisinaan jätän laiskuuttani iltaisin hampaat harjaamatta, koska olen ajatellut etten voi saada reikiä, kun niitä ei minulla koskaan ennenkään ole ollut. 

Itse asiassa saatan olla parodontiitin riskiryhmää nimenomaan siksi, etteivät hampaani reikiinny. Ja lisäksi Fannyn ottamista röntgenkuvista (en tiennyt että niitä kannattaisi ottaa VÄHINTÄÄN viiden vuoden välein) paljastui, että hampaissani on kuin onkin alkavia reikiä. Lupaan siis tästä lähtien harjata sekä hampaita että hammasvälejä vieläkin useammin!

Kukista hammaslääkäripelko!

Kuuntelen välillä kauhunsekaisin tuntein, kun ihmiset kertovat käyneensä viimeksi hammaslääkärillä viisi vuotta sitten, koska pelkäävät niin kovasti. Fanny puolestaan kertoi, että hänen vastaanotolleen tulee toisinaan ihmisiä, jotka eivät ole käyneet hammastarkastuksessa kahteenkymmeneen (!) vuoteen pelon takia. Tilanne suussa voi olla tuossa vaiheessa aivan hälyttävä! 

Vaikka pelottaisi kuinka, kannattaa ehdottomasti käydä säännöllisesti hammaslääkärissä, sillä mitä pahemmaksi tilanne hampaissa on äitynyt, sitä vaikeampaa ja mahdollisesti kivuliaampaa hammaslääkärikäyntikin tulee olemaan. 

Minullakin on ollut hammaslääkäripelko ja tiedän, että sen kukistamisessa kaiken a ja o on hyvän hammaslääkärin löytäminen. Mä kuvailisin niin, että hyvä hammaslääkäri pelkopotilaalle on hellä ja ymmärtäväinen. Hän selittää, mitä on tekemässä, ei ronki hampaita miten sattuu eikä säti potilasta hampaidenhoitotottumuksista. Voin suositella lämpimästi Fanny Bjondahlia myös pelkopotilaille! Hän ymmärtää pelkoa todella hyvin ja on helläkätinen. 

Minua hoitivat hammaslääkäri Fanny Bjondahl ja hammashoitaja Duska Ivankovic. Molemmat todella lämminhenkisiä ja ihania tyyppejä! 

3 vinkkiä parempaan hammashygieniaan

Parodontiitti on karmiva tauti, mutta onneksi sitä voi helposti ehkäistä ja hoitaa, jos se vain diagnosoidaan ajoissa. Tämä on oikeasti tärkeää, koska vaikeakaan parodontiitti ei välttämättä oireile lainkaan ja pahimmillaan se huomataan vasta, kun hampaat alkavat heilua ja irrota! Kannattaa ottaa siis tämä tietoisku vakavasti ja lukea vielä TÄÄLTÄ lisää tietoa aiheesta. 

Hyvä suuhygienia on tietysti muutenkin tärkeää, mutta sillä voi siis myös ehkäistä parodontiittia. Kannattaa viimeistään nyt vaihtaa se tavallinen hammasharja sähköiseen ja ottaa hammasvälit tarkkaan syyniin ja säännölliseen puhdistukseen! Fanny myös kertoi pyynnöstäni kolme sellaista erikoisempaa vinkkiä, joita harva ehkä tietää. Ota siis myös nämä käyttöön.

1. Käytä riittävästi hammastahnaa

Yllätyin, kun Fanny kehotti käyttämään hammastahnaa kaksi senttimetriä! Sähköhammasharjassani on pieni pyöreä harjasosa ja käytän tahnaa ehkä neljäsosan suositellusta. Tästä lähtien tulee siis pursotettua tahnaa huomattavasti aiempaa enemmän.

2. Älä huuhtele suuta pesun jälkeen

Tämän vinkin kuulin itse asiassa jo pari vuotta sitten, mutta luulen että suurella osalla on edelleen se hammasmuki kylppärin kaapissa. Sen voi siis heittää veks, koska suuta ei pitäisi huuhdella hammastahnan jäljiltä vaan on nimenomaan hyvä, että hampaiden pinnalle jää tahnaa pesu jälkeen. 

3. Keskity hammasvälejä puhdistaessasi ikeniin

Fanny kertoi, että monet putsaavat hammasvälit vain siitä kohtaa, missä hampaat osuvat yhteen, mutta itse asiassa pitäisikin puhdistaa aivan ienrajasta. Hankaa hammasväliharjalla 5-10 kertaa edestakaisin eli yksi harjanveto ei riitä! 

Varaa aika tarkastukseen

Jos viimeisestä hammastarkastuksesta on aikaa, varaa asap aika lääkärille TÄÄLTÄ. Samasta linkistä voit varata ajan myös suuhygienistille, enkä voi enempää suositella säännöllistä suuhygienistillä käymistä: on ihanaa, kun hampaat putsataan huolellisesti vähintään vuoden välein. Puhdas olo suussa on niiiiin hyvä!

Tämä hammaslääkärin tuolin yläpuolella katossa oleva kuva on aika hauska idea. Kaikki ajatukseni olivat tässä kuvassa, kun Fanny tarkasti hampaitani eikä pelottanut yhtään. 


1 Comment

  1. Tosi tärkeä aihe. Kiitos 🙂

Vastaa käyttäjälle Hussein Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.