Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Synnytyksenjälkeiset asiat, joista et kehtaa kysyä ja joita kukaan ei kerro

Olen ehtinyt miettiä tässä reilut kaksi ja puoli vuotta synnytykseni jälkeen paljonkin lapsivuodeaikaani. Mitä kauemmas synnytyksestäni elän, sitä enemmän vakuutun siitä, että suomalaisessa terveydenhuollossa on ammottava aukko synnyttäneiden naisten kohdalla. Tai siis että heistä pidetään kyllä näennäisesti huolta, mitä nyt siinä vauvojen ohella ehditään, mutta monet äidit kokevat jäävänsä tyystin ilman huolenpitoa sen jälkeen, kun heidän kehonsa ovat venyneet, paukkuneet, revenneet ja tehneet aivan yliluonnollisen mullistavan työn.

Olen ymmärtänyt, että ainakin Ruotsissa ja Ranskassa äitien hyvinvointiin keskityttäisiin enemmän kuin Suomessa. Kirjoitin aiheesta aiemminkin, mutta halusin vielä listata vinkkejä, jotka olivat ratkaisevan tärkeitä oman elämänlaatuni parantamisessa synnytykseni jälkeen. En ole luonnostani rohkea ja rempseä ja tämäkin teksti on mukavuusalueeni ulkopuolella, mutta tulin siihen tulokseen, että jonkun näistä on puhuttava ääneen.

Magnesiamaito pelastaa

Voin helposti lukea synnytyksenjälkeisen vessakäynnin elämäni hirvittävimpien kokemusten joukkoon. Ennen synnytystäni en kuullut kenenkään mainitsevan edes puolella sanalla, että se voisi olla niin kammottavaa, jopa mahdotonta. Jotenkin mystisesti suhteellisen avoimen äitiyskirjani julkaisemisen jälkeen samanlaisia kokemuksia onkin alkanut kuulua ympäriltä. Vaikka kuinka moni on uskaltautunut sanomaan, että vessareissut synnytyksen jälkeen olivat ikimuistoisen karseita. Miksi tästä ei puhuta? Koska yhyy pissa ja kakka ja noloa ja hissutellaan hyssytellään nyt vain tätäkin asiaa. Luulisi, että edes terkkarissa voitaisiin ottaa asia puheeksi. Synnytysvalmennuksessa? No se nyt oli kaikin puolin pelkkä vitsi.

Koska olin synnytyksen jälkeen tikattu normaalia laajemmin, vessassa käyminen oli niin ykkösen kuin kakkosenkin suhteen pitkään todella vaikeaa. Kätilöt yrittävät syöttää minulle luumuja, joista nyt ei ollut pienintäkään apua. Sairaalassa vatsa ei toiminut sitten ollenkaan, mutta onneksi kätilöillä oli ratkaisunsa ja peräruiskeensa.

Kotona olinkin sitten omillani. Vatsani vähäisimmätkin toiminnan rippeet olivat kuin muisto vain, sillä imetys kuivatti kehoa entisestään. En millään osannut juoda tarpeeksi vettä. Koska jouduin edelleen itkemään vessassa, käännyin ystäväni Googlen puoleen, joka tuntui auttavan minua kaikkien imetykseen, synnytykseen, masennukseen ja äitiyteen liittyvien pulmieni kanssa monin verroin auliimmin kuin suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä. Joltain keskustelupalstalta löysin todennäköisesti terveyteni pelastaneen vinkin: magnesiamaidon. Johan alkoi vatsa pelittää. Lääkeinfosta selvisi, että magnesiamaitoa voi käyttää imettäessäkin. Koska kyseessä on lääke, enkä ole asiantuntija, kehotan kysymään asiasta vielä lääkäriltä tai ainakin farmaseutilta, ennen lääkkeen käyttöä.

Läträä intiimiöljyllä!

Myönnän, että olen hiukan katkeroitunut synnytyksenjälkeisen hoivani (sen puutteen) suhteen. En oikeastaan ymmärrä, miten minut on voitu päästää sairaalasta kotiin ilman minkäänlaisia ohjeita siitä, mitä tekisin jatkossa tikkejä täynnä olevalla alapäälläni. Ainut ohje, jonka sain, oli että suihkuttele sitä aina vessassa käynnin yhteydessä. Muuta vaihtoehtoa ei edes olisi ollut ja tämän olisin hoksannut omin päinkin.

Sitä vain en siinä kohdin ymmärtänyt (KUN OLI AIKA PALJON KAIKKEA MUUTAKIN AJATELTAVAA), ettei tällä tyylillä mene aikaakaan, kun alkaa tuntua aika kuivalta, kiristävältä ja kokonaisvaltaisen epämiellyttävältä. Onneksi edes joku tajuaa lausua oikeat sanat oikeassa kohdassa, tässä tapauksessa rakas ystäväni, joka ei hänkään selvinnyt synnytyskoettelemuksestaan ilman lukuisia tikkejä. Hän neuvoi, että voitele alakerta intiimiöljyllä aina suihkuttelun ja vessareissun jälkeen. Tähän käyvät kaikki apteekista löytyvät öljyt. Ja johan taas elämä helpottui ja olo parani noin sata prosenttia.

Raskaus ja lapsivuodeaika ovat kaikin puolin hyvin voiteluntäyteisiä aikakausia. Raskausaikana kutisevaa vatsaa voitelee öljyllä ja kuulemma alapäätäkin kannattaa voidella – tämä voi auttaa säästämään repeämiltä. Synnytyksen jälkeen sitten kannattaa voidella tikattuja paikkojaan sekä imetyksen runnomia nännejään. Tähän suosittelen lanoliinivoidetta, jota ei tarvitse pestä pois. Bepanthen ilmeisesti myös hoitaisi rikkinäistä ihoa, mutta se piti pestä pois ennen imettämistä. Eli koko ajan, koska vauvaa pitää imettää koko ajan.

Harkitse fysioterapiaa

Olen ymmärtänyt, että Ranskassa valtio kustantaa jokaiselle äidille lantionpohjafysioterapiaa synnytyksen jälkeen. Suomessa neuvolatädit ehkä mainitsevat sivulauseessa, että lantionpohjalihaksia on hyvä voimistaa, ettei sitten myöhemmin lirahda ikävästi. Mutta kuinka moni edes tietää, miten lantionpohjalihasharjoituksia tehdään ja vaikka tietäisikin, voiko olla varma että tekee ne oikein? Tähän on olemassa kaikenlaista uutta teknologiaa ja lantionpohjaan erikoistuneella fyssarilla on tietoa ja taitoa selvittää jokaisen lantionpohjan eksakti tilanne ja se, meneekö harjoitus perille ja tapahtuuko voimistumista siellä, missä pitää. Tiedän tämän muista yhteyksistä, en todellakaan siitä syystä, että olisin saanut tietoa ja hoitoa itse synnytyksen jälkeen. Kolmannen asteen repeämät (eivät ilmeisesti yhtään vähemmät) oikeuttavat nimittäin siihen, että fysioterapeutti tulee sairaalasängyn viereen sanomaan, että muista sitten harjoitella aina imettäessä lantionpohjalihaksia.

Jos tilanteesi on paha, lantionpohja tuntuu synnytyksen jälkeen kadonneen, pissa lirahtaa housuun ja seksi aiheuttaa hankaluuksia, pyydä apua: vaadi päästä fysioterapiaan. Jos vaivojasi vähätellään, hakeudu fysioterapiaan yksityisesti. Suomessa on loistavia, synnytyksenjälkeisiin vaivoihin erikoistuneista fyssareita.

Vaadi, vaadi ja vaadi

Jos olet ensisynnyttäjä, olet todennäköisesti niin kertakaikkisen overwhelmed, ettet osaa vaatia mitään itsellesi. Yritä kuitenkin muistaa, ettei sinusta tule toisen luokan kansalaista siksi, että olet synnyttänyt. Älä käytä tekosyynä itsesi ja vointisi vähättelyyn sitä, että kunhan vauvalla on kaikki hyvin. Sinäkin tarvitset apua ja hoivaa ja sinunkin terveydelläsi on väliä. Äläkä yritä mitään urotekoja. Lapsivuodeaikaa kutsutaan syystä lapsivuodeajaksi. Meidän pitäisi vain voida levätä ja imettää, muiden pitäisi auttaa meitä pääsemään taas jaloillemme. Uskalla vaatia palveluksia ja apua.

Jaa tietoa

Ole avoin ja auttavainen. Monet häpeävät näitä asioita yksinäisyydessään eivätkä saa siksi apua. Ole siksi se ystäväni, joka vinkkasi pimppaöljystä ilman että edes kysyin.

Kätilöopistolla

Sain kaikeksi onnekseni pelkoon liittyvällä äitiyspolillani ajan toiseksi viimeiselle tutustumiskäynnille Kätilöopiston sairaalaan, vaikka raskausviikkoni eivät itsessään vielä tutustumiskäyntiin oikeuttaneetkaan. Koska mahduin kuitenkin vielä viimeisten ryhmien joukkoon, sain luvan mennä ja olin tosi onnellinen. Keskiviikkoisesta käynnistä oli ehdottomasti hyötyä!

Erityisesti luentomaisen neuvolan synnytysvalmennuksen jälkeen Kättäri-käynti tuntui hyödylliseltä. Pitkälti myös synnärikäynti oli luentoa, mutta koen silti, että sairaalavierailu on hieno juttu ja on edelleenkin todella harmillista, että tavasta luovutaan. Tsekkasin vierailun jälkeen HUS:n Vauvamatkalla – Opas odottajalle -sivut, jotka ovat toki kattavat, mutta eivät mielestäni korvaa oikeaa kontaktia kätilön kanssa ja synnytysairaalan näkemistä omin silmin. Esimerkiksi meidän tutustumisryhmässämme esitettiin paljon kysymyksiä kätilölle. Sellainen on paljon vaikeampaa nyt, kun käyntejä ei enää järjestetä. Yleensä minua risoo se, että aina ja kaikista säästökohteista valitetaan. Jostainhan ne leikkaukset on tehtävä, jos rahaa ei yksinkertaisesti ole. En vain ymmärrä, eikö tuota tutustumiskäyntiä voisi vaikka suunnitella jotenkin tehokkaammaksi, taloudellisemmaksi ja vaikkapa vähän lyhyemmäksi. Kunhan synnyttäjät saisivat jonkinlaisen kontaktin ihan IRL-kätilöön, olisi mahdollisuus esittää kysymyksiä ja edes vilkaista synnytyssalin puolelle etukäteen.

Mitään uutta en itse varsinaisesti nähnyt Kättärillä, sillä olin käynyt Haikaranpesässä jo pelkopolikäynnillä, jolloin kätilö käytti minua synnytyshuoneen lisäksi vielä siinä isommassa salissa, mistä löytyy esimerkiksi amme. Meille puhunut kätilö kertoi kuitenkin todella kattavasti kaikkea mahdollista kivunlievityksistä tukihenkilön tehtäviin. Yksi isistä pääsi jopa demonstroimaan ilokaasun käyttämistä ja kätilö kertoi, koska kaasua kannattaa hengitellä. Sen tarkoitus on siis taittaa supistuskivun pahimmat piikit, joten hengityksen oikea ajoittaminen on kaiken a ja o.

Mielenkiintoisen synnärikäynnin jälkeen neuvolan valmennus tuntui oikeastaan täysin turhanpäiväiseltä. Otan kyllä mielelläni kaiken tarjotun neuvon ja avun vastaan, mutta tuosta valmennuksesta jäi kyllä kaihertamaan muutama juttu.

Seuraavaksi luvassa vähän ei herkille -kamaa, joten skippaa, jos synnytyksen inhottavat jutut eivät napostele 🙂 Ärsyttämään perhevalmennuksesta jäi siis erityisesti juuri se paperista luennoiminen, ikivanha synnytysvideo (jolla näkyi esimerkiksi jotakin aataminaikaisia PIHTEJÄ ja imukuppeja) ja se, etteivät terkkarit tuntuneet puhuvan aivan suoraan asioista. Hoitaja esimerkiksi mainitsi, että synnytyssairaalaan mennessä synnyttäjälle voidaan antaa peräruiske. Ja jätti asian tähän. Siirtyi sujuvasti muihin aiheisiin. Mietin, kuinkahan moni tietämätön jäi miettimään asiaa. Mikä ruiske, miksi sellainen annetaan, koska, kenelle, mitä hyötyä? Itse tiedän tästäkin hommasta, koska kuten sanottu: imen itseeni synnytystietoa kuin sieni jo useampaa vuotta putkeen. Olisi ollut reilua puhua inhoistakin asioista niiden oikeilla nimillä, jotteivät moiset ruiskeet jää vaivaamaan ensisynnyttäjien mieltä. Sen sijaan Kättärillä rempseä kätilö kertoi, että ponnistusvaiheessa suolikin tyhjenee sille sijoilleen ja kannattaa ehdottomasti mainita mahdollisesta huonosta suolen toiminnasta sairaalaan tullessa, jolloin saa peräruiskeen. Täysi suoli kun voi jopa hidastaa synnytystä! Monet äidit myös kokevat, että on paljon mukavampaa synnyttää tyhjällä suolella, koska a) olo on kaikin puolin kevyempi b) ei tarvitse hävetä, kun kätilö joutuu inhottaviin siivouspuuhiin (tosin kätilö tietysti painotti, ettei tätä asiaa todellakaan tarvitse hävetä, arkipäivää heille) b) seuraavana päivänä ei välttämättä tarvitse rasittaa itseään vessareissulla (sillä alatiesynnytyksestä kipeytynyt äiti tuskin erityisesti haluaa kykkiä vessassa).

Erityisesti koin, että sairaalakäynti antoi paljon pohtimisen aihetta omaan synnytykseen. Esimerkiksi toive ammeessa olosta ainakin avautumisvaiheen aikaan on koko ajan voimistunut ja käynnin jälkeen olin varma, että haluan ammeeseen, jos se vain suinkin on mahdollista. Lisäksi minulle on tullut vahva tunne siitä, etten haluaisi olla sairaalasängyssä synnytyksen (ponnistamisen) aikaan. Nämä ovat kuitenkin sellaisia juttuja, etten aio kehittää niistä päähäni turhaan mitään ehdottomuuksia. Pidän koko ajan mielessä, että jokainen suunniteltu juttu voi mennä ihan kankkulan kaivoon ja sitten harmittaa, jos niistä on kehittänyt jonkin pakkomielteen. Sen perusteella mennään, mitä eteen tulee.

Törmäsin muuten Kättärillä myös tuttuun kätilöön, joka mainitsi, että akupunktiota voi kokeilla, jos mielisi saada synnytyksen käynnistymään spontaanisti – kenties jo ennen laskettua aikaa. Minä kun olen aika varma, että tämä raskaus päättyy käynnistykseen. Innostuin tästä, sillä uskon kyllä vahvasti akupunktioon eikä tuota enää edes taideta vaihtoehtolääketieteeksi laskeakaan. Olen saanut sillä apua esimerkiksi niska-hartiaseudun jumeihin. Onko teillä kokemuksia akupunktiosta synnytyksen käynnistyksessä/ synnytyskipujen hoidossa?

jakkara

Mikä toi on, kysyi mies kun synnytysjakkaran näki. Jakkarakin tuntuu muuten paljon mieluisammalta paikalta synnyttää kuin sänky. Vaikka Kättärillä käytössä oleva ei olekaan noin hienosti pehmustettu kuin tuo kuvan yksilö. Onko joku käyttänyt synnytyksessä?

Aamupahoinvointi my a**

Sieltä pöytälaatikon kätköistä löytyi kirjoitus alkuraskaudesta ja pahoinvoinnista. Älä lue, jos et kestä oksennusjuttuja äläkä mieluiten silloinkaan, jos et ole ollut raskaana ja haluaisit joskus tulla raskaaksi. En halua pelotella.

raskauspahoinvointi1

Silloin

Alkuraskaus on kurjahkoa. Ainut mukava päivä on testintekopäivä. Tunne on uusi ja ihmeellinen: minä olen raskaana! Kerron kaikille läheisille, Whatsappin ruutu täyttyy ilosta itkevistä emojeista. Jo seuraavana päivänä alkavat kuitenkin pelot ja pieni ahdistus: mitä jos raskaus menee kesken? Miten pärjään taloudellisesti? Isohko asuntolaina pitää maksaa äitiyslomallakin. Alavatsaa särkee.

Tasan viikolla kuusi alkaa hirveä pahoinvointi. Syömme siskon kanssa China Manista haettua kiinalaista ja huomaan, ettei ruoka oikein mene alas. Alkuviikosta oksennan ensimmäisen kerran, heti aamulla töissä. Sen jälkeen alkaa oksentelu, johon ei tunnu auttavan mikään. Olo on hirveä, ja menen seitsemännellä viikolla lääkäriin. Olen ollut pari päivää pois töistä omalla ilmoituksella. Olo on täysin voimaton. Lääkäri määrää kolme päivää sairauslomaa, joka tuntuu täysin kohtuuttomalta. Saan reseptin Primperan-pahoinvointilääkkeeseen.

Loppujen lopuksi töihin meneminen tuntuukin paremmalta, sillä aika kuluu nopeammin. Sairauslomallani huomasin, että kehitin kierteen, joka lisäsi pahaa oloa. Kotona yksin sohvalla maaten oli ihan liikaa aikaa pohtia omaa huonoa oloa ja itkeä ja pelätä sitä, että olo voi jatkua synnytykseen asti. Pahimmissa ahdistuksissani pelkään jopa, että minussa on mennyt jotakin peruuttamattomasti rikki ja voin pahoin koko loppuelämäni.

Seitsemäs viikko tuntuu ehdottomasti pahimmalta. Myös mielialavaihtelut ovat silloin pahimmillaan. Yhdessä hetkessä ajattelen, etten haluakaan lasta ja elämäni muuttuu aivan liikaa. Seuraavana päivänä nämä ajatuksen ovat tiessään. Myös pahoinvointi aiheuttaa pahaa henkistä ahdistusta ja pelkoa. Tuntuu, etten pysty mitenkään odottamaan ensimmäisen kolmanneksen loppumiseen saati koko raskautta.

Kaikilla tuntuu olevan joku hyvä vinkki pahoinvointiin ja lopulta niksit alkavat jo ärsyttää. Vaikka jokainen toivoo vain parastani, tiedän itse että jokainen raskaus on erilainen. Se missä joku ruoka-aine auttaa toisella, aiheuttaa minulla entistä pahemman kuvotusreaktion. Pahoinvointilääkkeetkään eivät auta vähääkään. Kokeilen myös pahoinvointirannekkeita, mutta mistään muusta ei ole apua kuin nukkumisesta.

Pahinta on, kun nälkä iskee. Silloin huomaan hapuilevani jotakin suuhunpantavaa suorastaan paniikin vallassa. Nälkä korventaa vatsaa aivan ennentuntemattomalla tavalla. Normaalisti siedän todella hyvin nälkää ja voin olla syömättä pitkiäkin aikoja. Tuntuu hirveältä ahtaa ruokaa sisuksiin, vaikka ruokahalu on täysin nollassa ja ruoan ajatteleminen ja etenkin jääkaapin avaaminen aiheuttavat järkyttävän tarpeen oksentaa. Aamulla mies lähtee töihin ja minä jään nukkumaan. Mies suihkauttaa alakerrassa hajuvettä ja minä koen yläkerrassa sängyssä maatessani, että joku olisi suihkuttanut hajuvettä suoraan sieraimeeni.

Onneksi oksennusrefleksi ei ole niin vahva, etten ehtisi sen yllättäessä vessaan. Ainoastaan kerran tunnen täysin pakottavaa tarvetta oksentaa juuri sillä sekunnilla – harmikseni olen autossa. Nappaan vanhan pahvimukin käteen ja oksennan. Kun käännän pääni, huomaan että viereistä autoa ajava vanha herrasmies tuijottaa minua kauhuissaan.

En uskalla lähteä iltaisin mihinkään. Silloin pahoinvointi on voimakkaimmillaan. Aamupahoinvointi ajatuksena kuulostaa rentouttavalta paratiisilomalta. Voi  niitä onnellisia, jotka kärsivät vain aamupahoinvoinnista.  Illanistujaiset ystävän luona tuntuvat täysin mahdottomalta ajatukselta. En todellakaan halua illallistaa ystävien kanssa ja käydä sitten oksentamassa koko vaivoin kokattua dinneriä ystävän vessanpönttöön.

Viikolla kymmenen käyn yksityisellä ultrassa. Kun näen vauvan ensimmäistä kertaa, tuntuu, että kestän tuon pienen ihmeen vuoksi, millaista pahoinvointia tahansa. Voi sinua pientä, kun aiheutat äidille niin huonon olon, mutta ei se haittaa. Eikä tämä sitäpaitsi ole sinun syysi, vaan joku kieroutunut evoluution kuningasajatus. 

Nyt

Pahoinvointi on jatkunut näihin päiviin asti. Nyt olen viikolla 21. Onneksi en tiennyt tätä silloin viikolla seitsemän. Silloin pelkäsin, miten kestän tätä oloa viikolle 12, jolloin pahoinvointi todennäköisesti hellittää. Jos olisin saanut euron jokaisesta kerrasta, kun joku sanoo, että pahoinvointi loppuu ensimmäiseen kolmannekseen, minulla olisi kasassa aika paljon vaipparahaa. Jopa lääkärit hokivat: Onneksi se usein helpottaa ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Joillakin harvoilla se kestää kauemmin. Tunnen olevani tosi spesiaali.

Oksentelu ei ole aiheuttanut mitään vakavampaa, en ole esimerkiksi joutunut sairaalaan nesteytykseen, kuten pahimmassa tapauksessa voi käydä. Hampaideni kunnosta en tiedä. Jos olen oksentanut illalla kokonaisen päivällisen, olen välittömästi syönyt uudelleen, sillä nälän tunne vatsassa on täysin sietämätön. Toista kertaa en yleensä ole illalla oksentanut. Ruokahaluttomuus ja oksentaminen aiheuttivat todennäköisesti kuitenkin sen, etten saanut yhtään painoa ensimmäisen ja toisen neuvolakäynnin välillä. Neuvolahoitajan mukaan se ei haittaa. Toisen neuvolakäynnin ja ensimmäisen neuvolalääkärikäynnin välissä painoa on tullut sen verran kuin pitäisikin.

Vaikka pahoinvointi jatkuu, olo on kuitenkin selvästi helpottunut ensimmäisistä viikoista, luojan kiitos. En enää oksenna kokonaisia ilta-aterioita ja nyt pahoinvointi keskittyykin lähinnä aamuun. Olen niin tottunut halailemaan aamuisin pönttöä, etten enää oikeastaan edes juuri ajattele koko asiaa. Miltähän tuntuu, kun tämä loppuu? Olo on varmasti suorastaan eksynyt. Olen oksentanut 15 viikkoa putkeen.

raskauspahoinvointi2

Seuraa blogia Bloglovinissa // Facebookissa // Blogilistalla // Instagramissa