Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Asiat, jotka auttavat selviytymään erosta

Aiemmasta erohehkupostauksestani seurasi puhelu Iltalehdestä ja toivomus, että kirjoittaisin aiheesta jutun. Ja minähän kirjoitin. Erohehkustani voi lukea Hyvä olo -osaston puolelta TÄÄLLÄ.

Kannattaa käydä lukaisemassa juttu, siinä on omien ajatusteni lisäksi myös faktaa. Haastattelin juttuun koko erohehkun käsitteen lanseerannutta eroasiantuntija Maria Rosenborgia. Huomasin, että juuri ne Marikankin mainitsemat läpimurrot eron läpikäymisessä ovat olleet omankin toipumiseni kulmakivet.

Nämä asiat auttavat eron keskellä:

Irti uhriutumisesta ja katkeruudesta

Kerroinkin jo aiemmin, että koin ahaa-elämyksen terapiassa, kun terapeuttini pyysi katsomaan eroa uudelta kantilta. Tästä toisesta näkökulmasta katsottuna en ollutkaan uhri, jolle kävi tosi huonosti ja jonka pitäisi siksi rypeä itsesäälissä ja katkeruudessa. Olinkin ihminen, joka oli yrittänyt parhaansa ja jolle ero oli oikea ratkaisu. Mahdollisuus parempaan elämään ja tulevaisuudessa parempaan parisuhteeseen.

Marika Rosenborg kehotti haastattelussani miettimään päättynyttä parisuhdetta puoli vuotta tai vuoden taaksepäin. Haluaisiko siihen elämään palata? Tuskin kukaan eronnut voi sanoa, että eroa edeltänyt vuosi on ollut ihanaa ja onnellista aikaa ja ero on tullut täysin yllätyksenä.

Katkerana uhrina olemisesta ei ole mitään hyötyä! Se vie turhaan voimavaroja, joita erotilanteessa tarvitaan muutenkin. Katkeruus on luonnollinen tunne, mutta siitä kannattaa yrittää päästää irti.

Itseensä keskittyminen

Erossa pitäisi kääntyä aina itseensä. Vaikka olisi tapahtunut mitä, erossa on aina kaksi osapuolta. Eikä sen toisen ihmisen tekemisten tai tekemättä jättämisten vatvominen auta oikeastaan yhtään mitään. Ainoastaan itseensä voi vaikuttaa. Tuon ymmärtäminen tekee itse asiassa muutenkin elämästä paljon parempaa.

Olen pähkäillyt puhki viimeiset kahdeksan vuotta: millainen olin, mitä tein, miten minä vaikutin kaikkeen? Mitä voisin tehdä jatkossa toisin?

Itsetuntemus. Se on tärkein avain parempaan.

Tähän liittyy myös itsestä huolta pitäminen. Minua on auttanut erossa eteenpäin rakkauslääkäri Emilia Vuorisalmen Sydänsurukurssi, joka lisäsi tietämystä eri rakkaushormoneista. Ja siitä, ettei niiden saamiseen tarvita puolisoa. Parisuhde on niin helppo keino kylpeä ihanissa rakkaushormoneissa, että parisuhteen menettäminen aiheuttaa vieroitusoireita näistä hormoneista, eli dopamiinista, serotoniinista ja oksitosiinista.

Saan dopamiinia suunnittelemalla tulevaa ja toteuttamalla haaveitani, hankkimalla uusia kokemuksia ja sanomalla enemmän kyllä. Serotoniinia saan tekemällä kodistani viihtyisän ja pitämällä yhteyttä läheisiin. Oksitosiinia saan halaamalla ihmisiä, katsomalla heitä silmiin ja silittelemällä eläimiä.

Tunteiden hyväksyminen

Tämä pätee muissakin kriiseissä. Kaikki tunteet ovat sallittuja erossakin. Omat tunteet kannattaa ottaa vastaan lempeydellä ja uteliaisuudella. Ne kertovat meille aina jotakin eikä niitä kannata pelätä eikä sivuuttaa.

Vihan ja katkeruudenkin tunteet kannattaa ottaa vastaan, mutta niihin ei pidä jäädä rypemään ainakaan kohtuuttoman pitkäksi ajaksi.

Yritän itse ottaa aina vähän etäisyyttä tunteisiini: kun huomaan, että jokin asia aiheuttaa voimakkaan tunteen, mietin että okei, kiinnostavaa. Mitä on meneillään, miksiköhän tunnen näin? Tämä auttaa siinä, etteivät tunteet ota liikaa valtaa eivätkä saa hätääntymään.

Haaveilu ja nauttiminen

Ensimmäiset hyvän olon tunteeni eron jälkeen liittyivät omaan kotiin. Väitän siis että kotiasiat kannattaa pyrkiä pistämään järjestykseen mahdollisimman pian eron jälkeen. Kaikenlaisiin välitiloihin jääminen on aina raskasta.

Oli ihanaa suunnittella ihan oman kodin remonttia ja sisustusta. Oli myös ihanaa tajuta nauttivansa omasta ajasta ja yksin olemisesta. Se on voimaannuttavaa: en tarvitse ketään muuta ollakseni onnellinen.

Ero voi lamaannuttaa ja se on ihan ok. Mutta heti, kun pääsee ylös pahimman tuskan alhosta, kannattaa tehdä asioita, joista nauttii, keräillä endorfiineja liikkumalla ja nähdä rakkaita ihmisiä. Miettiä, että mitä juuri minä haluan elämältä. Tehdä asioita, joista ehkä joutui luopumaan huonossa suhteessta.

KUVAT ERIKA NAAKKA

Minä erohehkun

On ollut vähän käynnistymisvaikeuksia täällä blogin puolella kriisin jälkeen. Olen pahoillani siitä.

Elämässä itsessään taas ei ole ollut käynnistymisvaikeuksia – ehkäpä tämä blogihiljaisuuskin johtuu juuri siitä. Tai siitä, että tuntuu hassulta ja vähän pelottavaltakin hehkuttaa uutta elämäänsä. Elämä kaksipistenollaa.

Ihmettelen välillä itsekin, miten voin olla tässä pisteessä suhteellisen lyhyen ajan jälkeen. Alkukesästä olin aika romuna, luonnollisesti. Loppukesästä elin aivan kutkuttavan jännittävää, onnellistakin arkea.

Olen edelleen loputtoman kiitollinen ja iloinen uudesta kodistani. Tajuan jatkuvasti syvemmin, että paikkani on täällä kaupungin vilskeessä, ihmisten keskellä. Eilen kiersin taas Töölönlahtea. Hengitin keuhkoihini kirpeää syysilmaa, naurahdin vedessä pyllyt pystyssä sukeltavia sorsia ja pysähdyin ihailemaan joutsenperheen hassuja, pörheän harmaita, jo isoksi kasveita poikasia. Katsoin lahden toisella puolella horisonttiin kohoavaa Linnanmäkeä ja ajattelin taas, kuinka ihanaa on olla kotona.

Tuntuu kuitenkin, että jos hehkuttaisin jatkuvasti oloani ja uutta elämääni, joutuisin jotenkin selittelemään sitä, miksen ole vielä sängyn pohjalla itkemässä. Pelkäisin myös, että hehkutukseni käsitettäisiin päälle liimattuna. Että ehkä vain teeskentelen, että olen iloinen ja onnellinen. Koska en mitenkään voisi vielä olla.

On olemassa sellainen käsite kuin erohehku ja minä todellakin tiedän, mitä se on. Se tarkoittaa sellaista tilaa, jossa eronnut on huomannut, että ero ei ollut maailmanloppu vaan itse asiassa portti parempaan elämään. Terapeuttini sanoi, että hehkuni huomaa välittömästi, kun astun ovesta sisään. Olen aivan eri ihminen kuin vuosi sitten.

Uskon vahvasti, että erohehkun saa lopulta kokea jokainen eronnut. Joiltakin sen saavuttaminen vie enemmän aikaa kuin toisilta. Tapahtuessaan ero on nimittäin aina hyvä asia. Sekin on oikein hyvä asia, jos joku sen välttää, selättää ongelmat ja on taas onnellinen parisuhteessaan. Mutta kun erotaan, se on kaikille se portti parempaan.

Erohehkustani saan kiittää isosti terapeuttiani. En usko, että olisin tässä tilassa ilman jo puolitoista vuotta jatkunutta psykoterapiaani. Sain eväitä kriisin taltuttamiseen jo ennen eroa ja sen jälkeen.

Terapeuttini käänsi välittömästi oman eronarratiivini toiseen suuntaan. Hän onnistuu aina saamaan minut katsomaan asioita toiselta kantilta. Alkuperäisessä tarinassani olin uhri, jota kaikkien piti voivotella ja lohduttaa. Terapeutin avustuksella tajusin, ettei se ollut se tarina, jota halusin elää. Eikä se oikeastaan ollut edes totta.

PS. Madaralla on taas koko tämän päivän 40 prossan ale koko valikoimasta. Käy siis hamstraamassa esim. maailman parasta kosteusvoidetta. (Mainoslinkkejä)

Mitä minulle oikeasti kuuluu?

Keväällä tosi moni bloggaaja otti osaa muistaakseni Julia Toivolan alulle panemaan Mitä minulle oikeasti kuuluu -haasteeseen. En voinut tuolloin osallistua haasteeseen, koska en ollut valmis kertomaan totuutta. Nyt, kun elämä palautuu jatkuvasti enemmän ja enemmän raiteilleen, voisin viimein kertoilla, mitä on meneillään.

Mitä oikeasti kuuluu?

Rehellisesti sanoen juuri nyt tuntuu tosi hyvältä. En oikeasti vaihtaisi nyt elämääni yhtään mihinkään. Uskon niin vahvasti, että tässä rajussa elämänmuutoksessani piilee avain parempaan. Olen tuntenut ensimmäistä kertaa vuosiin vatsanpohjaa kutittavaa innostusta ja suurta uteliaisuutta tulevasta. Olen kiitollinen, että saan kokea niitä tunteita, joita koen juuri nyt. Totta kai välillä on huonoja päiviä, mutta otan nekin vastaan mielenkiinnolla. Ahdistavilla olotiloilla on jotakin asiaa minulle ja yritän oppia kuuntelemaan ja ymmärtämään itseäni koko ajan paremmin.

Mitä tapahtuu työrintamalla?

Toivottavasti kohta jotakin uutta ja inspiroivaa! Tein aika paljon töitä kesällä ja nyt otan luvan kanssa iisimmin. Tosi monet toivovat minulta jatkuvasti uutta kirjaa ja se on vakavassa harkinnassa…

Parisuhde / perhe /ystävät?

No, parisuhdetilanteeni tietävät kaikki. Juuri nyt haluaisin keskittyä tyttäreeni, joka kaipaa kovasti tukea hänellekin uudessa elämäntilanteessa. Juuri eilen illalla juttelimme pitkään, kun hän purki minulle ikäväänsä. Hän pohti, kuinka aina äidin luona ikävöi iskää ja iskän luona äitiä. Ja kuinka hän haluaisi olla meidän molempien kanssa. Pitkään päiväkotipäivätkin menivät ikävöidessä. Olen kertonut hänelle monta kertaa, ettei ikävä ole mikään huono tunne. Kaikki tunteemme kertovat meille jotakin ja ikävä kertoo siitä, että rakastamme ikävän kohteena olevaa henkilöä. Siksi senkin tunteen voi ottaa vastaan kiitollisena.

Haluan myös nähdä entistä enemmän ystäviäni ja myös uusia tuttavuuksia. Aiemmin lokeroin itseni introvertiksi erakoksi ja väitin, etten halua tavata uusia ihmisiä, kun en ehdi vanhojakaan nähdä tarpeeksi. Huomaan lokeroivani itseäni helposti ja yritän päästä irti siitä tavasta. Uusien ihmisten tapaaminen on kiehtovaa!

Matkat?

Mitään matkasuunnitelmia ei ole tehty enkä toisaalta kaipaakaan nyt minnekään. Toivon vain, että remonttikaaos helpottaisi, jolloin kotona olisi hyvä olla. Puheena olevia matkoja ovat kuitenkin olleet kaverin luona Kaliforniassa käyminen sekä siskon kanssa jokin eläinsuojeluun liittyvä matka.

Harrastukset / hyvinvointi?

Olen käynyt taas säännöllisesti salilla, siitä tulee niin älyttömän hyvä olo. Lisäksi elämästä on muutenkin tullut moninkertaisesti liikkuvaisempaa. Kun asuin automatkan päässä, sain tuskin koskaan täyteen 10 000 askeleen päivätavoitettani. Nyt tuo määrä rapsahtaa täyteen helposti lähes joka päivä, vaikken edes varsinaisesti lenkkeile.

Muuten en ole haalinut nyt mitään harrastuksia itselleni, sillä en halua enkä aina oikein voikaan olla missään tietyssä paikassa tiettyyn aikaan.

Inspiroi eniten/vähiten?

Ehdottomasti vähiten juuri nyt inspiroi se, että keittiöremontti on vielä täysin kesken. Sen piti olla valmis viikossa ja nyt on kulunut kolme viikkoa. Matkalle on kuitenkin tullut kaikenlaisia yllätyksiä, sopimattomia peitelevyjä ja sen sellaisia. Eniten urakkaa on kuitenkin viivyttänyt sähkömies, joka ei vain yksinkertaisesti suostu tulemaan paikalle. Olemme puhuneet puhelimessa monia, monia kertoja ja hän on kertonut olevansa joko lähdössä luokseni tai matkalla. Jotenkin mystisesti häntä ei kuitenkaan ole vielä koskaan näkynyt. Eilen toivoin sitten remonttifirmalta toista sähkömiestä ja lupasivat lähettää sellaisen pikimmiten.

Remontti tarkoittaa tietysti ensinnäkin sitä, ettei meillä ole minkäänlaista keittiötä tällä hetkellä. Se ei kuitenkaan ole edes se kurjin osuus, sillä vieressä on 24 h -Alepa, joka on kuin jääkaappimme. Kurjin osuus on se, että lähes kaikki tavaramme on vieläkin laatikoissa, pusseissa ja kasseissa, sillä niitä ei oikein ole vielä voinut tai kannattanut purkaa. Koko olohuone kun on täynnä remonttikamaa ja -pölyä. Olemme siis jumissa makuuhuoneessa muuttotavaroiden kanssa. Onneksi olemme aika vähän ylipäätään kotona – kaikki illat menevät lähileikkipuistossa tai muualla menossa. Onneksi on vielä lämmin!

Remonttikaaoksen keskellä eläminen verottaa ehdottomasti voimia, mutta kyllä tämä uusi elämäni myös inspiroi ja antaa virtaa. Siksi en ehkä oikeastaan edes välitä remontin viivästymisestä, olen aika tottunut tähän tilanteeseen. Suunnittelen uutta kotia, sovin tapaamisia uusien ja vanhojen ystävien kanssa ja ihmettelen uutta elämääni.

Kohta uskon saavani inspiraatiota myös siitä, että palaan Punavuoren toimistoomme, kun tämä remonttihulina loppuu. Vielä olen joutunut pitämään aika paljon kotitoimistoa, kun olen odotellut milloin mitäkin lähettiä ja sähkömiestä.

Tällä hetkellä syön/katson/luen?

Syön paljon ulkona ja kotona sellaista ruokaa, jota ei tarvitse säilyttää jääkaapissa tai valmistaa hellalla, uunissa tai mikrossa. Voin kertoa, ettei sellaisia ruokia ole kauhean paljon!

Telkkarisarjoista katselen juuri nyt Desperate Housewivesia Viaplaysta ja Divorcea HBO:lta, heh…

Lukeminen on taas jäänyt! Jumitun iltaisin sarjojen pariin ja kuuntelen vielä ennen nukkumaanmenoa podcasteja. Kuuntelen Auta Anttia jo toista kertaa putkeen ja odotan erityisesti Tuplakääkin uusimpia jaksoja. Seuraavaksi ajatuksena olisi lukea eroja käsitteleviä kirjoja. Saa suositella hyviä! Se Bruce Fisherin klassikko (Jälleenrakennus) minulla jo on.

Mitä odotan?

No sitä remontin valmistumista! Muutoin odotan, että minun ja Ellin elämä asettuisi uomiinsa. Elli aloitti pari viikkoa sitten päiväkodin ja alku oli aika hankalaa. Hän on tottunut viettämään päivät pienessä perhepäivähoitoryhmässä, joten isompaan päiväkotiin totuttelu (ja vielä täysin vieraalla kielellä) ottaa tietysti aikansa. Kerron tarkemmin erillisessä postauksessa, miten kielikylpyhommat ovat meillä alkaneet…